Pahkasikatodellisuuden aika

– Pidetään itsemme ja Suomi sivistyneenä, niin silloin emme haksahda jokaiseen valemedian tai some-uutisten kohulööppeihin lapsikaappauksista, Syyrian tai Irakin sodan vahingossa väärään paikkaan osuneista täsmäpommituksista tai meille syötettyyn sanomaan mikä on Suomen etu ja mikä ei.

– Vain sivistys auttaa meitä tässä erottamaan valheen ja totuuden vaihtoehtoisista totuuksista.

Näin puhui eversti Asko Valta puolustusvoimain lippujuhlan päivänä Joensuun sankarihaudoilla, ja viisaasti puhuikin. Elämme koko ajan valtavan uutis- ja valeuutisryöpytyksen alla. Tietoa, vastatietoa ja mielipiteitä tulee joka puolelta niin paljon, että jokaiselle löytyy varmasti omia näkymyksiä vahvistavia uutisia. Kun tutustuu vain niitä omia näkemyksiä tukeviin uutisiin, niin joutuu huomaamattaan siihen paljon puhuttuun kuplaan.

Lauantai-illan terrori-isku Lontoossa sai monet lietsojat pelaamaan suoraan terroristien pussiin. Terroristit haluavat kylvää pelkoa ja epäsopua, ja juuri heidän toivomallaan tavalla reagoi läntisen maailman johtaja. Myötätunnon ja vahvuuden osoittamisen sijaan USA:n presidentti Donald Trump ymmärsi joko tahallaan tai tyhmyyttään väärin Lontoon pormestarin rauhoittelun. Pormestari selitti, että ei ole syytä huolestua poliisin ja armeijan näkymisestä kaduilla, mutta Trump väitti pormestarin vähätelleen iskua.

Samaan saumaan sattuu sopivasti perussuomalaisten ensi viikonlopun puoluekokous, jossa valitaan uusi puheenjohtaja. Sampo Terho on vaatinut tiukasti ovien sulkemista niiltä, jotka vihaavat arvojamme ja haluavat vahingoittaa meitä.

viholl tulee

Kuva: Ari Pirttisalo/Maanpuolustushenkinen Pahkasika 1982

Laiton väärän kuvan. Tässä on oikea.

JHA

Hupsis, ei ollut vieläkään oikea. Kokeillaan vielä.

sampo

Niinpä niin. Ei kukaan halua maahan sellaisia, jotka haluavat vahingoittaa meitä. En ole koskaan kuullut kenenkään väittävän, että voimme kotouttamisella ja ymmärtämisellä muuttaa äärifundamentalistin mielen. Terho antaa kuitenkin ymmärtää, että joku jossain näin ajattelisi, ja haluaa esiintyä fundamantalistien lisäksi myös näitä kuviteltuja suvakkihahmoja vastustavana jämeränä, nyrkkiä kämmeneen lyövänä johtajana. Siinä sivussa hän tulee lisänneeksi vastakkainasettelua ja pelkoa, ja pelko tunnetusti johtaa vihaan. Niillä hän haluaa nostaa omaa kannatustaan.

Tässä tarvitaan taas sitä eversti Vallan peräänkuuluttamaa sivistystä. Sitä voi hankkia vaikkapa etsimällä käsiinsä tuon Pahkasian vuodelta 1982. Ari Pirttisalon Matti ja Maija -sarjakuva parodioi siinä onnistuneesti kiiltokuvamaisen isänmaallista, kuvitteellista Suomea, jota ei ole koskaan ollut olemassa ja jota ei toivottavasti koskaan tulekaan. Siinä Suomessa sarjakuvan on hyväksynyt valtion kuvataidekeskuksen sarjakuvaosasto, ja sarjakuvan joukkoon on ripoteltu uskonnollisia, kansallismielisiä ja maanpuolustuksellisia tietoiskuja.

Vuonna 1982 se ymmärrettiin parodiaksi, mutta nyt taidamme olla monella tavalla siirtymässä pahkasikatodellisuuden aikaan.

 

Kun kynnys nousee

Populistin pahin ongelma lienee se, että hänen on koko ajan lisättävä kierroksia pitääkseen median ja yleisön mielenkiinnon vireillä ja pysyäkseen otsikoissa. Donald Trumpilla ei enää presidentiksi päästyään ole tätä ongelmaa, sillä hänelle riittää valikoitukin vaalilupausten pitäminen. Omilla populisteillamme tämä ongelma on.

Perussuomalaisten puheenjohtajuudesta kiinnostunut Jussi Halla-aho yrittää pysyä otsikoissa ehdottamalla kansalaisjärjestöjen Välimerellä toteuttamien meripelastusoperaatioiden sanktioimista. Vielä muutama vuosi sitten tällainen kansainvälistä oikeutta ja suunnilleen kaikkia merenkulkuun liittyviä kansainvälisiä sopimuksia vastaan hyökkääminen olisi nostanut valtavia otsikoita. Nyt asia kuitataan pikku-uutisena, jos sellaisenakaan.

Merihätään joutuneiden auttamisvelvollisuus lienee yksi vanhimpia kansainvälisen oikeuden hyväksymiä velvollisuuksia. Lähtökohtaisesti hätään joutuneen auttamisvelvollisuus maalla ja merellä on kirjattu luultavasti kaikkien maiden lainsäädäntöön ja ainakin Suomessa auttamisvelvollisuuden laiminlyönti on kriminalisoitua. Jos kiinnostaa, niin lukekaa Rajavartiolaitoksen Meripelastusohje vaikka vain pääpiirteittäin. Tieliikennelaista ja rikoslaista löytyät sitten määräykset auttamisvelvollisuudesta kuivalla maalla.

Nyt europarlamentaarikko vaatii merihätään joutuneiden auttamisen kriminalisointia. Oikeastaan hiljaisuus on ainoa oikea vastaanotto tällaiselle typeryydelle. Jos joku vaatisi jäihin pudonneen pelastamisen kriminalisointia, niin häntä pidettäisiin ihan oikeutetusti hulluna.

Halla-aholla ei liene nyt muuta mahdollisuutta kuin lisätä kierroksia ja ruveta vaatimaan Välimerellä merihätään joutuneiden pakolaisten aktiivista hukuttamista. Kyllä minä tiedän, että hänen oma kannattajakuntansa hurraisi tällekin ajatukselle, mutta suurin osa ihmistä kavahtaisi tällaista epäinhimillisyyttä.

Perussuomalaisten varapuheenohtajaksi haluavalla Laura Huhtasaarella on toisenlainen ongelma. Näköä ja ääntä häneltä kyllä löytyy, mutta hän ei osaa tuottaa omaa tekstiä. Hän plagioi muilta, eikä aina edes ilmoita lähteitään.

Näin kertoo asiaa tutkinut Reija Härkönen blogissaan, ja ainakin hänen esille nostamansa juttu on tosiaan leikattu ja liimattu kokoon eri lähteistä otetuista tekstinpätkistä ja sidottu kömpelösti yhteen. Uusimmassa, Donald Trumpia ylistävässä blogikirjoituksessaan Huhtasaari on ilmoittanut lähteenä olevat linkit. Niistä näkee, että Huhtasaari ei ole tuottanut omaa tekstiä, vaan teksti on kopioitua. Tällainen kirjoittaminen pistää pahasti epäilemään, että kirjoittajalla ei ole ollenkaan omia ajatuksia.

Tämäkään ei haittaa millään tavalla Huhtasaaren vakiintuneita fanittajia. Heitä ei häiritse edes se, että Huhtasaari ei koskaan osallistu kirjoitustensa herättämään keskusteluun, vaan antaa kannattajajoukkonsa hoitaa sivuille mahdollisesti eksyvät kriitikot. Tämän taktiikan hän lienee omaksunut Jussi Halla-aholta.

En vastusta ollekaan Jussi Halla-ahon mahdollista nousua puolueensa puheenjohtajaksi ja Laura Huhtasaaren valintaa varapuheenjohtajaksi, eikä asia edes minulle kuulu. Siinä vaiheessa kaikille oikeasti selviäisi, että Halla-aholla ei ole mitään muita kuin maahanmuuton ja pakolaisten vastustamiseen liittyviä ajatuksia ja Huhtasaarella ei ole niitäkään omasta takaa.

Populistilla ei ole mitään muuta agendaa kuin populismi, joten pysäkseen pinnalla hänen on koko ajan oltava entistä populistisempi.

Jossain tulee sittten se raja, jolloin kansa huomaa keisarin olevan ilman vaatteita. Mitä sitten tapahtuu onkin toinen juttu. Jos populisti saa tarpeeksi valtaa, niin hän tukkii vastaanväittäjien suut ja jatkaa koreilemista olemattomissa vaatteissaan.

 

Kun populisti saa vallan

Missä olit silloin, kun Donald Trump vannoi virkavalansa? Ainakin minä pystyn koko loppuikäni vastaamaan tähän kysymykseen, sillä istuin kirjailija-dokumentaristi Elina Hirvosen dokumenttielokuvan Kiehumispiste kutsuvierasnäytännössä.

Yhteinen nimittäjä näille asioille on populismi. Trumpin kannatuksen takana on markkinamiehen kansallismielinen ja muukalaisvihalla ryyditetty populismi. Niin on myös elokuvan aiheena olevan ilmapiirin takana. Trump on luvannut äänestäjille kansakunnan mahtavuutta ja henkilökohtaista rikkautta, kunhan rajat suljetaan ja entinen eliitti on potkaistu pois. Meidän populismimme on karvalakkimallia, joten tähän mennessä on isänmaallisuuden nimissä luvattu vain poistaa köyhyys ajamalla turvapaikanhakijat ulos. Tietenkin myös meillä eliitti halutaan vaihtaa ja tehdä Suomi suureksi.

Nämä kansan nimissä pauhaavat populistit kuuluvat jo valmiiksi eliittiin. Trump ja hänen uusi hallintonsa kuuluvat taloudelliseen eliittiin ja meidän populistiemme oma puolue on hallituksessa leikkaamassa köyhiltä. Jos he eivät ole eliittiä, niin enpä tiedä kuka on.

Populistit haluavat valtaa kansalle ja kansa on vain he itse. Trumpin ensimmisistä virkatoimista saa osviittaa siitä, mitä populisti tekee saatuaan valtaa.  Ensimmäiseksi Trump kiitti köyhiä äänestäjiään aloittamalla heidän terveydenhultonsa romuttamisen. Sitten Valkoisen talon verkkosivut siivottiin vähemmistöjen oikeuksista ja korvattiin presidentin puolison korumallistojen markkinoinnilla. Sitten suljettiin sisäministeriön Twitter-tilit, koska jotkut työntekijät olivat julkaisseet uuden presidentin arvosteluksi tulkittavaa materiaalia. Uusimman tiedon mukaan hän otti kovasti nokkiinsa vapaan median tavasta uutisoida virkaanastujaisia.

Se sitä sanavapaudesta, jonka perään huudettiin. Se kuuluu vain uudelle eliitille, ja samantapaisia vaatimuksia ovat jo meidänkin populistimme esittäneet. Kansanedustaja Laura Huhtasaari paheksui Facebookissa Trumpin vertaamista Hitleriin, koska se on diplomaattisesti vaarallista.

lh

Onhan vertaus epäkohtelias, mutta mitä tapahtui sanan- ja ilmaisunvapaudelle? Huhtasaarelle itselleen ei tuottanut mitään ongelmia osallistua itsenäisyyspäivän 2015 tilaisuuteen, jossa tehtiin natsitervehdyksiä.

Kun entinen eliitti on korvattu uudella, niin sitä uutta eliittiä ei sitten arvostella. Se ei tunnu ainakaan vielä haittaavan amerikkalaista äänestäjää, joka luulee rikastuvansa saatuaan maahanmuuttajat ulos. Se ei haittaa myöskään suomalaista aktivistia, joka kiertää ympäri maata mielenosoituksissa vaatimassa Suomen rajojen sulkemista ja turvapaikanhakijoiden heittämistä ulos.

Vielä nyt heillä on sananvapaus. Jos he saavat haluamansa populistit valtaan, niin sitten heillä ei enää ole lupa arvostella hallitusta. He huomaavat sen viimeistään sitten, kun rajat on suljettu, mutta oma talous ei ole yhtään kohentunut. Sitten se on jo myöhäistä, sillä uusi eliitti ei salli soraääniä.

Etäännyin tahallani Hirvosen dokumentista, koska en osaa kirjoittaa elokuva-arvostelua ja haluan teidän miettivän yhtä elokuvan kantavaa teemaa:

Kuka siitä hyötyy, kun populistien yllyttämät, hallintoon pettyneet kansalaiset käyvät raivokkaasti toistensa ja maahanmuuttajien kimppuun?

Lopuksi vielä mainos: Olette varmasti ainakin kuulleet vuonna 1970 ilmestyneestä dokumentista Perkele! Kuvia Suomesta. Ennustan, että Kiehumispistettä katsotaan vuosikymmenten  kuluttua samalla tavalla merkittävänä ajankuvana.

Elokuvan tämän ajan tärkein sanoma on kuitenkin, että eri mieltä olevat voivat kunnioittaa toisiaan ihmisenä. Siksi toivon, että noiden saunassa sopuisasti eri mieltä olevien miesten kaltaisia olisi enemmän.

 

 

Vaalien voittajat

USA:n presidentinvaalien jälkipuinti näkyy jatkuvan varsinkin sosiaalisessa mediassa. Jo eilen ihmettelin joidenkin poliitikkojen hehkutusta, mutta vielä paremmaksi panevat kansallismielisiksi ja isänmaallisiksi itsensä katsovat järjestäytyneen yhteiskunnan vihaajat ja suvakkien saunan taakse viejät. Tätä nationalistien perusteetonta riemua ihmettelee myös Satakunnan Kansa.

Näiltä ihmisiltä on ilmeisesti mennyt ohi se, että Yhdysvalloissa ei valittu edunvalvojaa Suomen kansallisille intresseille. Päinvastoin. The Donald haluaa tehdä Amerikasta (ei Suomi) jälleen mahtavan.

Mutta katsotaanpa vähän näiden isänmaallisiksi itseään nimittävien vouhotusta. Ainakin MV:n julkaisija Ilja Janitskin uskottelee edelleen laumalleen, että nyt Suomessa toimittajia ruvetaan erottamaan ja leirittämään.

ilja

Johan Bäckman iloitsee siitä, että Venäjän liittolainen voitti.

14908270_273436659721109_3640810675215112719_n

Hommafoorumilla innostuttiin tulkitsemaan historiaa ja ennustamaan tulevaisuutta kovin omaperäisesti.

15003442_10154328536263778_1702306534990181619_o

 

Teuvo Hakkarainen oli perinteiseen kioskikirjallisuuden tapaan sitä mieltä, että kaikki suuri Amerikassa on lähtöisin Suomesta.

14956656_1690786881237202_2880449849112475293_n

Ja tietenkin liikkeelle lähtivät myös ne, joiden mielestä nyt on Suomessa viimeinkin alkavat puhdistukset.

14963321_10154328804843183_4546679750273180669_n

Kuva: Fb/Jenni-Juulia Wallinheimo-Heimonen

Nämä kaikki tulevat kyllä pettymään. Donald Trumpin ensimmäinen puhe vaalien jälkeen oli erittäin sovinnollinen ja viimeisten tietojen mukaan hänen törkeimmät muslimeja koskevat lausuntonsa ovat kadonneet netistä.

Kuten eräs henkilö Facebookissa eilistä juttuani kommentoi:

Ihmiset eivät kaipaa enää poliitikkoja, vaan vahvan laumanjohtajan, kuten muutkin kädelliset. Uga uga ja punaisin perse riittää ihmisille nykyään.

Osalle se tosiaan näyttäisi riittävän. Ovela on se, joka osaa näytellä sitä punaperseisintä paviaania lauman miellyttämiseksi. Häntä kutsutaan populistiksi ja vasta hänen päästyään valtaan nähdään, mikä hän oikeasti on.

 

 

Merentakaiset vaalit

Tänään jokaisesta tuutista tulee uutistia ja analyysejä USA:n presidentivaaleista, joten kirjoitan lyhyesti. Oikeastaan lopputulosta kiinnostavampia ovat joidenkin suomalaisten, Trumpin voitosta iloitsevien reaktiot. Heidän riemustaan päätellen voisi kuvitella, että ne vaalit pidettiin Suomessa eikä meren takana.

Jotkuthan tuntuvat peräti voittaneen ne vaalit ihan itse. Voittajia näyttäisivät olevan ainakin netin törkyjulkaisu MV, Rajat kiinni -liike, Laura Huhtasaari ja Terhi Kiemunki. Varsinkin Rajat kiinni -liikkeessä tunnutaan ajattelevan, että nyt on koko maailma saanut uuden johtajan, joka sulkee kaikki rajat ja häätää kaikki maailman maahanmuuttajat takaisin omiin maihinsa. Siinä sivussa häädetään sitten suvakitkin jonnekin. Näin siis Rajat kiinni -ryhmä:

15027635_542640795926687_7835120535048468416_nijk

Joopa joo. USA:n presidenttihän se sulkee Suomenkin rajat ja suomalaiset pärjäävät ihan hyvin myymällä perunoita ja silakoita toisilleen. Median vallan vähenemisestä ja sen vaikutuksesta kansalaisten hyvinvointiin meillä on hyvä esimerkki naapurimaassamme ja nationalismin kasvun seurauksia voi etsiä vaikka historiasta sieltä 1930-luvun kohdalta.

MV:n poliisia pakoileva ”sananvapaustaistelija” Ilja Janitskin pitää tulosta toimittajahdin aloittamisena:
14980829_10154238601437991_5827700734356346653_n

Rasismi, seksismi ja viha siis voittivat ja valehteleminen, uhkakuvien lietsonta ja huono käytös palkittiin presidenttiydellä. Äänestäjien sosioekonomista asemaa voi tarkastella täältä. Näyttäisi siltä, että Trumpia äänestivät kouluttamattomat, nykyhallintoon pettyneet, köyhtyvät ja vihaiset miehet, jotka haluavat rakentaa muurin Meksikon rajalle.

Älkää tuota minun analyysiani uskoko, vaan lukekaa paljon parempaa pohdintaa vaikkapa tästä jo ennen vaaleja julkaistusta Helsingin Sanomien artikkelista.

Minun omaa näkemystäni kuvastaa hyvin tämä kuva, eikä siitä sen enempää. Demokratia on sitä, että äänestäjät päättävät ja sen mukaan sitten eletään.

15032062_1843455715874391_3133206448039930596_n

Todennäköisesti tavallisen suomalaisen elämässä ei tapahdu mitään muutosta. Varmuuden vuoksi sanon kuitenkin Kalle Päätalon sedän ja täyskaiman sanoin:

– No, näkkyypähän. Ei nämä asiat niin mene, etteikö ne jotekin mene.