Moraali, omatunto ja hyvä hallintotapa

-Ei ole, kyllä tiedän, että olen toiminut niin oikein kuin osaan. Sillä tavalla omatunto on näiden osalta puhdas.  

Näin pääministeri Juha Sipilä vastasi, kun häneltä kysyttiin harmittavatko häntä kohut ja onko sellainen olo, että pitäkää tunkkinne.

Kun pääministeri Anneli Jäätteenmäki aikoinaan ilmoitti puhuneensa niin totta kuin osasi, niin siitä seurasi ero. Kun ministeri Suvi Lindén tuli myöntäneeksi avustusta golfkentälle, jonka osakkeita itse omisti, niin hän erosi itse. Kun ministeri Ilkka Kanerva lähetteli eroottiselle tanssijattarelle tekstiviestejä ja kiisti niitä lähettäneensä, niin hänet erotettiin.

Kaksi ensimmäistä esimerkkiä kertovat siitä, että siihen aikaan hyvä hallintotapa pidettin erillään henkilökohtaisesta moraalista ja hyvän hallintotavan rikkomisesta seurasi ero. Kanervan tapauksessa erottamisen motiivina taisi olla ministerinpaikan saaminen Alexander Stubbille. Hyvän hallintotavan kanssa sillä ei ollut enää mitään tekemistä, vaan epäilys henkilökohtaisen moraalin arveluttavuudesta riitti.

Nyt epäilyt pääministeri Juha Sipilän toiminnasta ovat sekoitus molempia. Sanotaan nyt heti, että uskon Sipilän toimineen omasta mielestään moraalisesti oikein ja omantuntonsa mukaan. Ongelma onkin siinä, että korkeakaan moraali ei oikeuta toimimaan hyvää hallintotapaa vastaan. Oman moraalin ja hyvän hallintotavan erojen tunnistaminen näyttää olevan Sipilälle yhtä vaikea asia ymmärrettäväksi kuin se, että valtio ei ole yritys eikä pääministeri yritysjohtaja.

Tiedätte jo tapahtumien kulun, joten laitan vain lyhen koosteen linkkeineen. Eilen Iltalehti kertoi viime talvena Intiaan suuntautuneesta lobbausmatkasta. Pääministerin mukana matkalle osallistui edustus firmasta, jonka osaomistajia hänen lapsensa ovat. Matka poiki miljoonakaupan.

Ensin Sipilä sanoi, että osallistujat matkalle valitsi Finpro yksin. Finpro oikaisi, että ei pidä paikkaansa. Heti tämän jälkeen pääministeri muistikin harkinneensa etukäteen tämän yhtiön osallistumista Intian-matkalle, mutta totesi tulleensa siihen tulokseen, että lasten välillinen omistus ei riitä syyksi pudottaa yhtiötä delegaatiosta.

Sipilä on myös kertonut, että ei Intiassa mistään kaupoista keskusteltu, vaan neuvoteltiin vain ihan yleisellä tasolla. Asiakirjat todistavat kuitenkin ihan muuta.

Oma lukunsa on sitten tämä kyseinen yritys nimeltään Chempolis. Se oli pahoissa talousvaikeuksissa, sillä Tekes lopetti sen parikymmentä vuotta kestäneen hyödyttömän tukemisen. Yritys ei ole olemassaolonsa aikana saanut aikaan myytävää tuotetta, vaikka sille on mätetty valtion tukea kuin Terrafamelle konsanaan. Yritystä uhkasi konkurssi, mutta apuun tuli valtionyhtiö Fortum sijoittamalla siihen yli kuusi miljoonaa euroa.

Fortumin toimintaan ei omistajaohjausministeri Juha Sipilä kuulemma ole vaikuttanut, vaan se on ihan itse päättänyt sijoittaa melkoisen summan konkurssikypsään yritykseen, jonka tukemisen Tekes oli lopettanut. Tämä herättää epäilyksen Fortumin bisnesosaamisesta, mutta se on sitten toinen juttu.

Sipilän entisenkin toiminnan selvittely on vielä kesken. Eduskunnan oikeusasiames on pyytänyt Sipilältä uutta selvitystä siitä, missä vaiheessa hän tiesi Kateran ja Terrafamen yhtyeistyöstä.

Kuten sanoin, niin uskon Sipilän toimineen omasta mielestään moraalisesti oikein. Hyvä hallintotapa edellyttää kuitenkin, että edes epäilystä jääviydestä ei synny. Kuten tapahtumista näkyy, niin nyt on syntynyt. Moraali, omatunto ja hyvä hallintotapa eivät ole yksi ja sama asia.

Viattomia miehiä

Helsingin hovioikeus on hylännyt Ilkka Kanervan (kok) syytteet törkeästä lahjuksen ottamisesta ja virkavelvollisuuden rikkomisesta. Samalla hylättiin syytteet törkeästä lahjuksen antamisesta Arto Merisalon, Tapani Yli-Saunamäen ja Toivo Sukarin osalta. Varsinais-Suomen maakuntaliiton puheenjohtajana toimiessaan Kanerva sai vaalirahaa ja hänelle järjestettiin näyttävät syntymäpäiväjuhlat. Hovioikeuden mukaan tukea antaneilla yhtiöillä ei ollut vireillä sellaista hanketta, jonka vuoksi tukea olisi voinut pitää lahjuksena.

Hovioikeus lukee rikoslakia eri tavalla kuin minä. Lain 40 luvun 1 § sanoo näin:

Jos virkamies toiminnastaan palvelussuhteessa itselleen tai toiselle

1) pyytää lahjan tai muun oikeudettoman edun taikka tekee muutoin aloitteen sellaisen edun saamiseksi,

2) ottaa vastaan lahjan tai muun edun, jolla vaikutetaan tai pyritään vaikuttamaan taikka joka on omiaan vaikuttamaan hänen toimintaansa palvelussuhteessa, taikka

3) hyväksyy 2 kohdassa tarkoitetun lahjan tai edun tai lupauksen tai tarjouksen siitä,

hänet on tuomittava lahjuksen ottamisesta sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.

Tuo 2-kohta kannattaa lukea tarkasti. Lahjan tai muun edun ei tarvitse vaikuttaa lahjan saajan toimintaan eikä sillä edes tarvitse pyrkiä vaikuttamaan. Riittää, että se on omiaan vaikuttamaan siihen.

Hovioikeuden mukaan siis ostoskeskusten rakentajat saavat antaa rahaa kaavoituksesta päättävän maakuntahallituksen puheenjohtajalle, kunhan vain juuri sillä hetkellä ei ole vireillä mitään hanketta. Eilen saattoi olla ja huomenna saattaa taas olla, mutta ei juuri tänään. Vain juuri lahjuksen antamishetkellä vireillä oleva hanke aiheuttaa lahjoman mahdollisuuden.

Tämä tarkoittaa sitä, että jatkossa lahjusrikosten syytekynnys nousee. Luultavasti vain vidokuvalla ja ääninauhalla todistettava selvä rahan antaminen ja vastapalveluksen lupaaminen ovat lahjontaa.

Ehkä hovioikeus myös uskoi syytettyjen vakuuttelut siitä, että he eivät tiedä kaavoituksesta mitään. Ainakin Kanerva kertoi puolustuksekseen, että hän ei ole koskaan ollut kiinnostunut kaavoituksesta eikä ole siihen perehtynyt. Sukari pani paremmaksi ja väitti kirkkain silmin, että hän ei edes tiedä mihin kaavoja tarvitaan.

Uskokaa pois, niin ihan lähiaikoina julkaistaan taas uusi tutkimus, jonka mukaan Suomi on maailman vähiten korruptoitunut maa. Kansalaisten horjuvaa uskoa lakiin ja oikeuteen pitää taas pönkittää jotenkin.

Myös lakia olisi syytä muuttaa. Nykyisen lain 40 luvun 1 §:n 2-kohta on eilisen jälkeen täysin tarpeeton. Maan tapa on ylittänyt lain.

Vakuuttelua

Kokoomuksen eduskuntaryhmä tuli vakuuttuneeksi siitä, että Ilkka Kanerva on vakuuttunut omasta syyttömyydestään. Näin lehdessä luki, mutta ei se varsinainen uutinen ollut. Kenellekään ei liene tähänkään asti jäänyt epäselväksi, että Kanerva itse uskoo olevansa syytön. Käräjäoikeus vain oli toista mieltä. Ihan samasta syystä vankilamme ovat täynnä omasta mielestään viattomia. Enemmän uutisarvoa on sillä, että Kanerva antoi ymmärtää ryhmänkin pitävän häntä syyttömänä.

Siltä tosiaankin vaikuttaa. Jan Vapaavuori sanoi, että kyseeessä on monimutkainen, vaikeasti hahmotettava ja hämmentävä juridiikka ja siksi lakia olisi syytä muuttaa selkeämmäksi. Tämä kuulostaa jo aika rumalta päähallituspuolueen sanomana. Vapaavuori juristina tietää oikein hyvin, että laissa ei ole mitään epäselvää. Näytön arviointi saattaa tuottaa vaikeuksia, mutta se ei ole lain vika. Ihan sama ongelma on kaikissa rikoksissa.

Kuulostaa todella ikävältä, että lakia halutaan muuttaa juuri silloin, kun puolueen pitkäaikainen kansanedustaja on joutunut sen kanssa vastatusten. Rikoslaissa on käytössä lievemmän lain periaate, jonka mukaan rikoksesta tuomitaan pääsääntöisesti tekohetken lain mukaan. Jos kuitenkin laki on teon ja tuomion välillä muuttunut, niin tuomio annetaan lievemmän lain mukaan, olipa se laki säädetty ennen tekohetkeä tai sen jälkeen.

Eduskuntaryhmä ei myöskään ole mikään ylempi tuomioistuin, joka voisi mitätöidä käräjäoikeuden päätöksen edes moraalisella tasolla. Jos ryhmä avoimesti pitää oikeudessa tuomittua syyttömänä, niin se osoittaa melkoista lain ja oikeuden ylenkatsomista. Saahan kaveria puolustaa, mutta annettaisiin nyt hovioikeuden katsoa tämä syyllisyyskysymys rauhassa.

Muutenkin koko asiasta tulee mieleen Berlusconin aikainen Italia, jossa pääministeri muutatti lakeja sitä mukaa, kun ne alkoivat uhata häntä itseään.

Miten päin se olikaan?

Heti kun Ilkka Kanervan, Arto Merisalon, Tapani Yli-Saunamäen ja Toivo Sukarin tuomiot oli julistettu, alkoi osin virheellinen spekulointi oikeudenmukaisuudesta. Varsinkin sosiaalisessa mediassa näyttää leviävän epäilys, että lahjoman vastaanottamiseen syyllistynyt poliitikko pääsi vähemmällä kuin lahjoman antaneet liikemiehet.

Asia on toisin päin. Kanervan tuomio oli kovempi. Hänet tuomittiin 1 vuoden 3 kuukauden rangaistukseen törkeästä lahjoman ottamisesta ja virkavelvollisuuden rikkomisesta. Hänelle lahjomaa antaneista vain Toivo Sukarin saama 8 kuukauden rangaistus on  verrattavissa Kanervan tuomioon. Ottaja sai siis ankaramman rangaistuksen, koska hän syyllityi samalla myös virkavelvollisuuden rikkomiseen.

Ymmärrettävä sekaannus johtuu siitä, että Arto Merisalon ja Tapani Yli-Saunamäen rangaistuksista vain osa liittyi Kanervan lahjomisasiaan. Suurin osa Merisalon 6 vuoden ja Yli-Saunamäen 3 vuoden 6 kuukauden rangaistuksesta liittyivät Nova-yhtiöiden sotkuihin. Syyksi luettavia tekoja olivat törkeän lahjoman antamisen lisäksi molemmilla ainakin törkeä kirjanpitorikos, törkeä velallisen epärehellisyys ja rekisterimerkintärikos. En tiedä, millainen rangaistus heille määrättiin törkeästä lahjoman antamisesta, mutta olettaisin sen olevan samaa luokkaa kuin Sukarinkin rangaistus.

En kirjoita asiasta enempää, koska tunnen liian suurta kiusausta ruveta vertailemaan eri rikoslajien rangaistuksia toisiinsa. Miettikööt lainsäätäjät sitä. Sanon vain sen verran, että velkojille aiheutettu viiden mijoonan vahinko näyttää olevan saman arvoista kuin henkirikos ja arvokkaampaa kuin raiskaus.

Uskottavuusvaje

Hallituksen täytyy pitää meitä kansalaisia ihan täysinä ääliöinä. Muuten ei voi selittää ikävien uutisten ajoittumista juuri tälle viikolle, heti presidentinvaalien jälkeen. Keskiviikkona julkaistiin kuntakartat ja kerrottiin varuskuntien lakkauttamisesta ja eilen ilmoitettiin, että valtio on valmis luopumaan Finnairin osake-enemmistöstä.

Ehdotus uudeksi kuntajaoksi piti alkuperäisen työsuunnitelman mukaan julkaista joulukuussa. Jostain kumman syystä valmistelu viivästyi sopivasti, jotta se ei vaikuttaisi presidentinvaaleihin. Koko ajan meille on vakuuteltu, että pakolla kuntia ei yhdistellä, mutta sekin on vain sananhelinää.

Eilen eduskunnassa ministeri Virkkunen toivotti myös opposition tervetulleeksi mukaan kuntauudistustyöhön, mutta se edellyttää hallituksen tavoitteiden hyväksymistä. Tunti sitten pääministeri Katainen sanoi radiossa, että pakkoa ei käytetä – paitsi tietenkin siinä tapauksessa, että jotkut kunnat vastustavat yhdistymistä. Siis yhdistytte tai itekette ja yhdistytte.

Varuskuntien lakkautuslistojen julkaiseminen ajoitettiin samalle päivälle kuntauutisten kanssa. Kuitenkin jo pari viikkoa sitten parlamentaarisen työryhmän puheenjohtaja Ilkka Kanerva rehvasteli julkisuudessa, että hän ainoana koko maassa jo tietää lakkautettavisen varuskuntien nimet, mutta ei kerro. En usko Kanervan olleen ainoa, mutta tieto päätetiin pantata yli vaalien.

Meidän oletetaan uskovan sekin, että puolustusministeri Wallinin äidinkieli ja puoluekanta eivät millään tavalla vaikuttaneet Dragsvikin varuskunnan säilyttämiseen ja Kontiorannan lakkauttamiseen. Pitäisi uskoa myös se, että ministerin jäsenyys Uudenmaan Prikaatin killassa on täysin asiaan vaikuttamaton sivuseikka.

Valtionohajuksesta vastaava ministeri Hautala myöhästyi superkeskiviikon uutistulvasta. Hän ilmoitti vasta eilen, että valtio on valmis luopumaan Finnairin osake-enemmistöstä. Valtio omistaa nyt yhtiöstä 56 % eli sillä on määräysvalta. Ihan tutun kaavan mukaan valtio luopuu ensin osake-enemmistöstään ja heti perään kaikista omistuksistaan.

Hallituksen toimien järkevyydestä jokainen muodostaa oman mielipiteensä itse, mutta tiedotuksen suhteen on selvästi nähtävissä uskottavuusvaje. Emme me nyt ihan vielä ole niin tyhmiä, että uskoisimme huonojen uutisten kertarysäyksen olevan puhdasta sattumaa. Nokiakin osasi koordinoida omat huonot uutisensa samaan nippuun.