Valitse viikon töräys

Kun asema-aukion tapahtumien kulku on selvinnyt ja teosta epäilty vangittu, niin keskustelu on siirtynyt tapauksen politisoinnin puolelle. Sillä saralla on varsinkin sosiaaliseen mediaan alkanut ilmestyä toinen toistaan kummallisempia töräyksiä, joiden joukosta on vaikea valita kaikkein luokattomin.

Nostan esille muutamia ehdokkaita, joiden joukosta jokainen voi itse valita kaikkein pahiten metsään ajaneen.

Perussuomalaisten nuorten puheenjohtaja Sebastian Tynkkynen rinnastaa natsit muslimeihin piittamatta ollenkaan siitä, että toinen on ideologia ja toinen uskonto. Hän kuvailee mukahumoristisesti natseja samalla tavalla kuin hänen rasistiset kaverinsa yleensä kuvittelevat ns. suvakkien kuvailevan islamia. Että katsokaa nyt miltä näyttää, kun natseista kirjoitetaan samalla tavalla kuin islamista uskontona terrori-iskujen jälkeen.

seb

Superhumoristi Tynkkysen teksti uppoaa täysillä hänen kannattajinsa, joita on vuosien ajan ehdollistettu vetämään yhtäläisyysmerkki koko islaminuskon ja ääri-islamlaisen terrorin välille. Sitä Tynkkynen enempää kuin hänen kannattajansakaan eivät ymmärrä, että natsismi on lähtökohtaisesti väkivaltainen aate, joka pyrkii valtaan keinoja kaihtamatta. Islam on uskonto, josta on kaikkien uskontojen tapaan erilaisia versioita ja josta ääriajatteluun ja terroriin uskova varmasti löytää toimintaansa oikeuttavat uskonkappaleet. Natsien ideologiassa puolestaan ei muuta olekaan kuin vakuuttelua yhden ylivertaisen ihmisryhmän oikeudesta orjuuttaa tai tuhota kaikki alemmiksi katsotut ihmisryhmät.

Täsmälleen samaa epäonnistunutta rinnastusta käyttää kokoomuksen kansanedustaja Wille Rydman. Hänenkin mielestään muslimit ovat vähän niin kuin natsit, paitsi että muslimeja kohdellaan silkkihansikkain.

rydman

Rydmanin mukaan lienee olemassa natseja ja sitten vielä äärinatseja, eikä kaikkia natseja ja natsi-ideologiaa saa leimata yksittäisten äärinatsien tekojen takia. Tästä asiasta historia on kyllä eri mieltä.

Hyvä ehdokas viikon töräyttäjäksi on myös kokoomuslainen Saul Schubak, joka blogissaan paheksuu rikoksen uhrin politisoimista politisoimalla itse uhrin lisäksi myös kaikki hänen muistoaan kunnioittavat. Lisäksi Schubak nostaa esille uhrin elämää tavalla, joka tuo väkisin mieleen aiemmat puheet heikommman aineksen lisääntymisen rajoittamisesta. Uhrin vertaaminen Horst Wesseliin ei ole huono ja itsekin olen sitä käyttänyt, mutta Schubak esittelee uhrin elämää samalla tavalla kuin natsien vastustajat ovat aina esitelleet Horst Wesselin elämää pikkurikollisena ja sutenöörinä.

Valinta menee vaikeaksi. Ehkä on paras tyytyä taas vain Timo Soiniin, joka Aamu-TV:ssä lausumansa mukaan ei vieläkään ole tietoinen siitä, että joillakin yksittäisillä henkilöillä hänen puolueessaan olisi väitettyjä yhteyksiä äärioikeistoon.

Jos niin on, asia on jonkun tutkittava. Perussuomalaiset ei hyväksy väkivallalla uhkailua. Asian selvittäminen kuuluu puoluesihteerille ja eduskuntaryhmän puheenjohtajalle. 

En tiedä kuinka monta kertaa asia pitäisi selvittää Soinille. Ehkä hän käyttää ihan vääriä selvittäjiä, jotka eivät löydä koskaan mitään yhteyksiä, vaikka niitä kuinka hierottaisiin heidän naamaansa.

***

Kommentointi vain omalla etu- ja sukunimellä, jos kanssani ei ole muuta sovittu.

Käänteistä palautetta

Olen pitänyt blogia kuusi ja puoli vuotta ja sinä aikana on palautetta tullut runsaasti. Hyvät lukijat, nyt minä annan teille palautetta.

Eilen kerroin näkemykseni rasismin kyllästämällä isänmaallisuudella ratsastavasta Suomi ensin -liikkeestä ja sen mielenosoituksesta Itäkeskuksessa.  Nämä jutut aktivoivat aina laumoittain törkykirjoittelijoita ja niin kävi eilenkin. Heitä tuli niin paljon, että suljin blogin kommentoinnin ja lisäksi bannasin kahdella Facebook-sivullani kymmeniä kommentoijia. Syynä ei ole se, että en kestäisi kritiikkiä, sillä sitä on edelleen näkyvissä vaikka kuinka paljon. Syynä on se, että minulla ei ole mitään velvollisuutta sietää silmilleni sylkeviä raivohulluja. Jostain syystä nämä oman sananvapautensa perään rääkyvät surkimukset vaativat, että heidän hengentuotteensa pitää aina julkaista, mutta heidän kanssaan eri mieltä olevat saavat tukkia turpansa väkivallan uhalla.

Suomen koululaitoksessa näyttää olevan sellainen vika, että kaikki opetetaan lukemaan, mutta läheskään kaikkia ei saada opetettua ymmärtämään lukemaansa. Yleisin väite eilen oli, että olisin jutussani valehdellut. Poliisi ilmoitti, että Itäkeskuksessa tapahtuneeksi ilmoitetusta raskaana olevan naisen pahoinpitelystä ei ole löytynyt näyttöä eikä naisella itsellään ole vaatimuksia. Poliisi kuitenkin kertoi jatkavansa tapahtumien selvittelyä.

En väittänyt pahoinpitelyä tapahtuneeksi, vaan kerroin mitä Iltalehti asiasta uutisoi. Poliisi ilmoitti uusia tietoja vasta tuntikausia juttuni ilmestymisen jälkeen, mutta minun olisi ilmeisesti pitänyt osata ennustaa.

Erityisen hyväksyttävänä tunnuttin pitävän tapaa, jolla joukko mielenosoituksen järjestäjiä esti maahanmuuttajanaisen kulkemisen kadulla tukkien hänen tiensä. Estäminen näkyy selvästi ahkerasti levitetystä videosta. Tätä tekoa puolusteltiin sillä, että mielenosoituksen järjestäjät olivat asettaneet pukeutusmiskoodin eikä mielenosoitusalueella saanut liikkua vapaasti. Ei ymmärretä, että rajattukaan julkinen tila ei ole mielenosoittajien yksityisaluetta eivätkä he saa estää kenenkään liikkumista. Sen voi tehdä vain poliisi.

Rähinäjengi hyökkäsi sivuilleni syyttämään minua valehtelijaksi, hyysääjäksi, mielisairaaksi, peräkammarin puppelipojaksi, ammuttavaksi ja maasta karkotettavaksi.

hyvonen

ruohomaki-12-9-16

nordman-12-9-16

On helppo väitellä, kun keksii vastapuolen mielipiteet ja väitteet itse ja hyökkää sitten niitä vastaan. Minua syytettiin taas kerran rajattoman maahanmuuton kannattamisesta, maahanmuuttajien suosimisesta kantaväestön kustannuksella, ääri-islamin ja tyttöjen silpomisen kannattamisesta ja rasistisesta suhtautumisesta suomalaisiin. Nämä ovat lähes päivittäin toistuvia syytöksiä, vaikka kukaan ei ole koskaan pystynyt löytämään yhtään sellaista juttua, jossa kannattaisin tai edes hyväksyisin näitä asioita.

Yhtenäinen ja ehdoton ihmisarvo ja yhdenvertaisuus lain edessä näyttäytyvät tälle porukalle anarkismina, kommunismina, rasismina kantaväestöä kohtaan ja mielisairautena. Heidän mielestään maahanmuuttajilla ei ole samaa ihmisarvoa kuin muilla ja joka muuta väittää, joutaa tappaa.

Nämä uuslukutaidottomat muodostavat mielipiteensä kaltaistensa kommenttien perusteella koskaan edes lukematta juttujani. Jos he niitä sattuvat lukemaan, niin he tarttuvat yleensä yhteen tai kahteen sanaan osaamatta hahmottaa kokonaisuutta ja jutun varsinaista asiaa. Kuten kommenteista näkyy, niin he eivät myöskään osaa kirjoittaa ajatuksiaan siedettävällä tavalla, vaan oksentavat itse lietsotun vihansa ilmoille täysin estoitta.

Hekö ovat se kansan ääni, jota pitäisi kuunnella ja kumartaa? Kuunelkaa ja kumartakaa, jos haluatte. Minä en kumarra rasistiselle roskajoukolle, joka kääriytyy Suomen lippuun ja tahrii sen henkisellä ulostuksellaan.

ranta-1

Kuva: Demokraatti.fi/Ville Ranta

Maailman kiusana on se, että typerät ovat ehdottoman varmoja ja viisaat täynnä epäilystä. (Bertrand Russell)

***

Tätä juttua ei voi kommentoida ollenkaan. Kiitos kaikille niille, jotka olisivat halunneet kirjoittaa asiallisen kommentin, vaikkapa kriittisenkin. Näiden rasistien takia teidänkin sananvapauttanne nyt rajoitetaan.

Kirjoitteluun tulee nyt parin päivän tauko työmatkan takia. Rasistien on ihan turha kuvitella, että he olisivat säikäyttäneet minut tai edes pystyisivät siihen.

 

 

Vahinkorasistit

Sitä en siedä, että puolueemme kansanedustajia ryhdytään arvostelemaan. Minusta puolueen kansanedustajat ovat käyttäytyneet suhtkoht moitteettomasti ja olemme tehneet niska limassa hommia. (Perussuomalaisten eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Ritva ”Kike” Elomaa)

Hyssyttelyn on loputtava. Muslimit pois tästä maasta! (Perussuomalaisten kansanedustaja Teuvo Hakkarainen)

Siinä sitten kuulitte, kansalaiset. Tapahtui mitä tahansa, niin perussuomalaisia kansanedustajia ei saa arvostella. Kaikki arvostelu on herkkähipiäisyyttä, sillä asioita pitää sietää. Tämä tarkoittaa sitä, että kaikkien muiden pitää sietää perussuomalaisten rasismia, mutta perussuomalaisten ei tarvitse sietää yhtään kritiikkiä. He pelaavat omilla säännöillään, jotka eivät aina ole yhteensopivia muihin sovellettavien sääntöjen kanssa, mutta asioista on saatava keskustella. Kunhan keskustellaan perussuomalaisten laatimien ja jatkuvasti muuttuvien sääntöjen mukaan.

Tämähän menee merkilliseksi. Tähän asti perussuomalaisten rasistiset möläytykset on kuitattu kännissä ja läpällä tehdyiksi, mutta nyt Elomaa lanseerasi kokonaan uuden termin: vahinkorasistit.  Ei varmasti kenelläkään ole tarkoitus olla oikeasti rasistinen. Me haluamme, että puhutaan asiat rehellisesti auki. (Elomaa)

Puhutaan sitten asiat ihan rehellisesti auki. Ihan varmasti on tarkoitus olla rasistinen. Hakkarainen sanoo mitä sanoo ihan tahallaan, koska häneen on jo totutusti sovellettu eri sääntöjä kuin muihin. Se nyt on semmoinen, kännissä taisi olla, ei siitä pidä välittää, pojat on poikia.

Ja muut tekevät perässä. Kun yksi saa tehdä, niin muutkin saavat. Perussuomalaisten nuorten puheenjohtaja Sebastian Tynkkynen on tämän oivaltanut, vaikka ei kansanedustaja olekaan. Hänkin luottaa ilmeisen oikeutetusti siihen, että perussuomalainen saa aina täyden tuen. Vika on herkkähipiäisissä loukkaantujissa, kun sanotaan jokaisen muslimin olevan potentiaalinen massamurhaaja. Perussuomalaisia ei saa arvostella, sillä he tekevät niska limassa töitä.

He harjoittavat niska limassa, nyrkit savessa ja tukka silmillä rasimia. Heidän mielestään jokainen muslimi on potentiaalinen joukkomurhaaja. He vetävät yhtäläisyysmerkin uskonnon ja uskonnolla ratsastavan käsittämättömän väkivaltaisen ääriliikkeen välille. He vetävät yhtäläisyysmerkin jokaisen terroriteon ja jokaisen muslimin välille. Se on vähän sama kuin jos jokaista helluntaiseurakunnan jäsentä syytettäisiin ääriesimerkin perusteella alkoholiongelmaiseksi kirkkovarkaaksi.

Pahinta ei ole Hakkaraisen, Tynkkysen tai kenenkään muunkaan häikälemätön ja tahallinen vihapuhe. Pahinta on, että sitä ei enää saisi arvostella. Touhu on siis menossa sallaiseksi, että kansalaisella ei ole oikeutta arvostella kansanedustajia eikä muita puolueen nimissä toimivia. Seuraavaksi sitten varmaan kansanedustajat rupeavat arvostelemaan yksittäisiä kansalaisia.

En uskalla ajatella mitä sen jälkeen tapahtuu.

***

Moderointi on tiukkaa eikä siitä keskustella. Kommentit vain omalla etu- ja sukunimellä, jos kanssani ei ole muuta sovittu.

 

 

 

Ihminen ei opi

Turkissa näyttää olevan meneillään klassinen fasistivallankaappaus, jossa demokraattisesti valittu presidentti päätti ruveta diktaattoriksi. En tiedä oliko sotilasvallankaappauksen yritys presidentin itsensä junailema vai tunareiden yritys, mutta sen varjolla presidentti Erdoğan vahvistaa nopeasti valtaansa ja puhdistaa oikeuslaitoksen, armeijan, hallinnon ja luultavasti koko maan vastustajistaan. Siitä kertovat selvää kieltään valmiina olleet tuhansien nimen puhdistuslistat.

Oikeusvaltion periaatteista ei piitata, vaan jopa kuolemantuomion palauttamisesta taannehtivasti puhutaan avoimesti. Tämä tarkoittaisi sitä, että ääritapauksessa kuolemaan voitaisiin tuomita sellaisesta teosta, joka vielä tekoaikana ei ollut edes rikos. Näistä asioista ovat huolestuneet asioista oikeasti tietävät professorit Jukka Kekkonen ja Martti Koskenniemi. Heitä kannattaa kuunnella. Erityisesti kannattaa kiinnittää huomiota Kekkosen näihin sanoihin:

Turkissa presidentti Erdoğan on sanonut, että ”viruksen” siivoaminen kaikista valtion instituutioista jatkuu.

Jukka Kekkonen pitää lausuntoa erikoisena: se kuvaa ajatusta siitä, että kaikkien pitäisi yksimielisesti olla jonkin tietyn ajatuskannan takana.

– Näen tässä hyvin selviä liittymäkohtia 1920- ja 1930-lukujen fasistiseen Eurooppaan. Myös silloin oli erittäin voimakas vaatimus kansallisesta yksimielisyydestä. Oli tietty ideologinen lähtökohta, jota piti noudattaa.

– Tällainen puhetapa, joka viittaa siihen, että vastapuolen toisenlaista mielipidettä edustavat ovat sairaita tai vajaita, se on minusta kauhistuttavaa, Kekkonen sanoo.

Turkissa ollaan luomassa islamilaista yhtenäiskulttuuria äärimmäisen kovin ottein ja perustelut tuntuvat tutuilta. Kansa vaatii, kansan ääntä pitää kuunnella, vaaleilla valittu hallinto päättää, kyllä kansa tietää. Tosiasiassa vain osa kansasta vaatii ja tukee nykyistä hallintoa, joten juuri siksi vastustajista on päästävä eroon.

Turkissa tämä tapahtuu islamin nimeen. Samaa on tapahtunut ympäri Eurooppaa kansallisen idenditeetin nimissä jo kauan. Äärinationalismi on noussut valtaan niin Venäjällä, Puolassa kuin Unkarissakin saman kaavan mukaan. Yksi aatesuunta omii itselleen koko isänmaan ja kansan käsitteen, muiden suut tukitaan. Muiden maiden kehitykseen ei ole juuri kiinnitettyy huomiota, mutta nyt Turkin itsevaltiaan kovat otteet näyttävät koko asetelman irvokkuuden. Me olemme parempia kuin muut, meidän uskontomme on parempi kuin muiden, meidän maamme on parempi kuin muut. Jos joku ei ole samaa mieltä, niin hän menettää virkansa, asemansa, vapautensa ja mahdollisesti myös henkensä.

Historia kyllä opettaisi mitä omaa erinomaisuuttaan korostavista ja muita vähättelevistä uskonnollisista tai nationalistisista yhtenäiskulttuureista seuraa, mutta ihminen ei opi. Ihmiskunnalta unohtuu viisaus, jonka Veikko Huovinen on ilmaissut näin:

Ja se pyöri tuo pallo, ja sen mukana kiersivät yhtä pirun viuhakkaa ihmiset ja hevoset, kissat ja pässit, mehtikanat ja petäjät, pilvenpiirtäjät ja pellavaloukut, rautatiet ja hauet ja matikat, kunnanvaltuustot ja muikkunuotat ja siinä oli vaikka minkälaista porukkaa ja häntäsakkia. Siinä ne mennä suhahtelivat rinta rinnan hullut ja hyvätapaiset, halvat ja aatelismiehet, köyhät ja rikkaat, porvarit, talonjussit ja työmiehet, siinä piirrättelivät kulkusällit ja suurlähettiläät, kadunlakaisijat ja keisarismiehet, eikä kukaan päässyt eroon toisistaan, ei kellään ollut asiaa hyvin kauas tanteresta. 

Diktaattorit unohtavat aina, että heidänkin on mahduttava yhden ainoan ihmisnahkan sisälle ja kaikkien on mahduttava samalle maapallolle.

***
Kommentointi vain omalla etu- ja sukunimellä, jos kanssani ei ole muuta sovittu.

Mestari, opetuslapset ja kansanjoukot

– Kun Suomeen on tunkeuduttu ja kansa alistettu – kun vääräuskoiset on tapettu – naiset ja lapset raiskattu, moskeijat on pystytetty ja demokratia kukistettu, kysyn teiltä jotka tämän halusitte, samoilla sanoilla joilla minulta on tivattu: ”Hävettääkö? Pyydättekö anteeksi?” Olen pahoillani, silloin se on myöhäistä.

Näin väkevän profetian julisti Terhi Kiemunki eilisessä blogikirjoituksessaan. Ei ole maltillista islamia, on vain yksi islam, joka alistaa ja tappaa kaikki vääräuskoiset. Ei sanaakaan siitä, että Isis on tappanut muslimeja tuhat kertaa enemmän kuin Brysselin pommi-iskussa oli uhreja. Ei minkäänlaista pohdintaa siitä, millainen oli näiden muslimiuhrien islam. Kiemunkia ei kiinnnosta miettiä uskoivatko he siihen yhteen ja ainoaan islamiin.

Sakari Rajamäki puolestaan vertasi omassa blogissaan Jussi Halla-ahoa Jeesukseen.

Molemmilla uskolliset opetuslapset. Molempia omat rakastavat ja vastustajat vihaavat. Molemmilla omat hienot arvonimet: Jussilla Mestari, Jessellä Messias tai Vapahtaja. Molemmat on epäoikeudenmukaisesti ristiinnaulittu. Jussi on  julkisesti ristiinnaulittu, kun hän sai tuomion uskonrauhan rikkomisesta ja kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. 

Pahinta ei ole se, että Rajamäki kirjoitti ilmeisen tosissaan, vaan se, että hänen kertomansa on totta. Halla-aholaisuutta voidaan hyvin verrata uskonnolliseen kulttiin. On ehdoton totuus, jonka on kirjannut pyhiksi teksteiksi Mestari. Opetuslapset saarnaavat tekstejä kansanjoukoille kukin kykyjensä ja muistinsa mukaan, eivätkä pienet muistivirheetkään haittaa. Oppi jalostuu koko ajan opinkappaleita toistettaessa ja muokattaessa.

Jussi Halla-aho kirjoitti vuonna 2006 mm. tämän opinkappaleen:

Islam hallitsee läntistä maailmaa kauhulla. Reagoimalla raivoisasti mihin hyvänsä todelliseen tai kuviteltuun ärsykkeeseen muslimit ovat nostaneet länsimaailman kynnyksen kritisoida muslimeja sietämättömän korkeaksi. […] Viesti on siis kaikessa yksinkertaisuudessaan se, että ”me räjäytämme teidät, ellette anna meidän räjäyttää teitä rauhassa”. Imaamit rakentavat Euroopan maaperällä, eurooppalaisten maksamissa moskeijoissaan, tahdotonta, fanaattista robottiarmeijaa, jonka ainoa tehtävä on tuhota läntinen yhteiskunta. Laskelmoidulla herkkähipiäisyydellään muslimit ovat luoneet itselleen täydelliset olosuhteet sotavalmisteluille.

Koko julistus löytyy täältä.

On vain yksi islam, joka alistaa ja tappaa kaikki vääräuskoiset. Tällaiseksi Mestarin sanoma on jalostunut saarnaavien opetuslasten suussa. Enempää opetuslapset kuin kansanjoukotkaan eivät ole lukeneet tarkkaan Mestarinsa tekstejä, vaan ovat poimineet niistä keskeisimmän sisällön. Se on vihan ja epäluulon lietsominen yksinkertaisilla iskulauseilla.

Ja kansanjoukot reagoivat odotetulla tavalla. Kun ensimmäiset uutiset Ylivieskan kirkon palamisesta kerrottiin, niin Rajat kiinni-kansanliikkeen tuhopoltoista ja tappamisesta päivittäin haaveilevat olivat lähdossä pyhään sotaan sekä islamia että omaa kirkkoamme vastaan. Intoa ei ollenkaan laimentanut se tosiasia, että teosta epäiltynä otettiin kiinni jo samana iltana kantasuomalainen mies. Tärkeintä oli päästä tappamaan ja mielellään vähän kiduttamaan ensin. Pahimmat palat voitte katsoa tästä Jori Eskolinin blogista ja tämä yksi kuva kertoo saman tiivistetysti:

1958293_10153960019138898_6732458623401895927_n

Opetuslasten Mestarin sanoilla kyllästämä kansanosa oli siis lähdössä liikkeelle jopa aseistautuneena. Pari asiaa minä haluaisin kysyä sekä Mestarilta että hänen opetuslapsiltaan.

Jos villitsemänne joukot oikeasti lähtevät liikkeelle, niin asetutteko johtoon, kuten teidän kuuluisi tehdä? Vai luikitteko karkuun pesemään käsiänne, kuten epäilen? Jos asetutte johtoon, niin mikä on päämääränne? Riittääkö muslimien kimppuuun käyminen vai joutuvatko raivon kohteeksi myös kaikki vähänkään poikkiteloin asettuvat? Ja tärkein kysymys: Mitä teette siinä vaiheessa, kun laillinen esivalta valjastaa oman väkivaltakoneistonsa tukahduttamaan kapinaa?

Näihin kysymyksiin ei koskaan tule vastausta. Mestari opetuslapsineen jatkaa kansan kiihottamista väkivaltaan, mutta ei koskaan ota vastuuta. Se vastuu kuuluu ”humalaisille yksinäisille susille”, kuten virallinen luonnehdinta kuuluu.

Jos Halla-aho on Jeesus ja Kiemunki kaltaisineen hänen opetuslapsiaan, niin varsinainen isäntä taitaa olla eri osastolta kuin vaikkapa arkkipiispa Kari Mäkisen tai itsensä paavin isäntä.