Tästä eteenpäin

Ennen kuin kiitän äänestäjiä, niin aloitan tuttuun tapaan oikaisemalla virheellisen uutisen. Sanomalehti Karjalainen kertoo minun tuplanneen äänimääräni. Tämä ei pidä paikkaansa, sillä syksyn 2012 vaaleissa sain 92 ääntä ja nyt 89. Mietin ihan oikeasti, että ainakin kolme todennäköistä äänestäjääni lienee tässä välissä kuollut. Tämä ei ole pilaa, sillä pienessä kunnassa ja hautausmaan vieressä asuvana tulee seurattua tätäkin puolta elämästä.

Edellisissä vaaleissa sain SDP:n ehdokkaista eniten ääniä, mutta nyt ohitseni pyyhkäisi ansaitusti valtuuston nuori ja energinen puheenjohtaja Joni Kortelainen. Se on ihan oikein, mutta ilmeisesti minäkään en ole pahemmin muninut.

Aloituksesta voitte päätellä, että ainakaan blogin kirjoittamisen suhteen mikään ei muutu. Ainoa muutos tulee ihan lähipäivinä olemaan se, että blogini siirtyy Imagesta Apuun. Kyseessä on saman lehtitalon sisäinen järjestely, josta minulla ei ole tarkempaa tietoa. Blogin ulkonäkö säilyy lehden logoa lukuunottamatta ennallaan, ja ihan kaikki vanhat jutut tulevat löytymään myös Avun blogista. Imagen blogi säilyy verkossa jonkin aikaa, mutta ei enää muuton jälkeen päivity. Välttämättä ette siis edes huomaa siirtymistä.

Ja sitten vaaleihin. Valtakunnallisia analyysejä tulee jatkuvasti, joten sellaista en rupea kirjoittamaan. SDP:llä olisi valtakunnallisesti voinut mennä paremmin, mutta olisi voinut mennä huonomminkin. Perussuomalaisten vaalitappiosta kirjoitti Jussi Jalonen blogiinsa niin terävästi, että en edes yritä sanoa siihen mitään lisää.

Minulle kunnallisvaalit ovat korostetusti paikallisvaalit. Valtakunnanpolitiikka ei näy arjen valtuustotyössä, vaan asiat otetaan asioina ja ihmiset ihmisinä. Siinä mielessä Juuan perussuomalaisten valtuustopaikkojen väheneminen kuudesta kahteen ei juurikaan vaikuta. Joissain asioissa yhteistyö on ollut erinomaista ja joissain on reilusti oltu eri mieltä. Millään puolueella ei ole ollut eikä ole nytkään yksinkertaista enemmistöä, joten yhteistyö kaikkien kanssa on jatkossakin välttämätöntä. Samalla asialla eli kuntalaisten ja kunnan etua ajamassa ollaan kaikki, vaikka keinoista voidaankin olla eri mieltä.

Valtuustoon tuli peräti kymmenen uutta valtuutettua. Määrä on suuri, sillä valtuutettuja valittiin nyt neljä vähemmän kuin viimeksi. Ensimmäistä kertaa Vihreät saivat valtuustopaikan, joten valtakunnalliset tuulet puhaltavat meilläkin.

Paikkajako kunnanhallituksessa ja lautakunnissa ratkeaa vaalituloksen perusteella käytävissä neuvotteluissa, joten en tiedä jatkanko kunnanhallituksessa. Otetaan entiseen tapaan päivä ja kokous kerrallaan. Lupaan jatkossakin puhua vain silloin, kun minulla on jotain oikeaa sanottavaa käsiteltäviin asioihin. Silloin kannattaa kuunnella.

Nyt ne kiitokset. Kiitos niille, jotka minua äänestivät ja myös kaikille niille, jotka eivät äänestäneet. Jokainen ääni on yhtä arvokas, ja se tässä demokratiassa parasta onkin.