Vastauksia vailla

Seuratessani puolueiden puheenjohtajapaneelia Kuntamarkkinoilla minulle selvisi lopullisesti, että hallitus ei tiedä mitä se on tekemässä ajaessaan sote- ja maakuntauudistusta läpi päättämässään muodossa. Mitään ei ole opittu eikä mitään aiota oppiakaan.

Petteri Orpolla ei vieläkään ollut vastausta Li Anderssonin esittämään selkeään kysymykseen: Mistä ne luvatut kolmen miljardin säästöt tulevat? Ei ole olemassa mitään laskelmia, on vain arvioita. Orpon mukaan uusi tekniikka ja uudet hoitotavat tuovat säästöjä. Säästöt siis vain ilmestyvät jostain, kunhan ensin sijoitetaan tarpeeksi uusiin tietojärjestelmiin.

Hallitus tuo uudelleen lausunnolle perustuslakivaliokunnan moittiman valinnanvapauslainsäädännön, jossa kunnat on automaattisesti suljettu pois palvelutuotannosta. Kilpailuun asiakkaista eivät saa osallistua ne, joilla on palvelutuotannosta eniten kokemusta ja osaamista. Anu Vehviläisen tulkinnan mukaan perustuslakivaliokunta ei tyrmännyt tällaista valinnanvapausmallia, vaan se vaati vain parempia perusteluja. Sellaiset aiotaan kirjoittaa, ja lakiesitys lähtee lähiaikoina uudelle lausuntokierrokselle. Kiire on kova, aikataulut painavat päälle. Lisäksi hallitus on jääräpäisesti sitoutunut juuri tähän malliin.

Tosiasiassa ne aikataulut ovat jo menneet sekaisin, mutta hallituksen kannalta edullisella tavalla. Hallitus ennättää saada aikaan lait, mutta niiden täytäntöönpano siirtyy automaattisesti seuraavalle hallitukselle. Näin on jo etukäteen löydetty syylliset epäonnistumiseen.

Vehviläinen käytti taas kerran perustelua, joka ansaitsee korkeintaan syvän huokauksen: Päätökset on tehtävä nyt, koska enää ei jaksa aloittaa alusta. Jos Vehviläinen ei jaksa, niin sitten hänet pitää vaihtaa sellaiseen, joka jaksaa. Kukaan ei ole edes vaatinut alusta aloittamista, vaan ainoastaan keskustan viime vaalikaudella vaatimaa parlamentaarista valmistelua, jossa myös oppositio olisi mukana. Silloin keskusta sai haluamansa, mutta nyt vaatimusta ei olla kuulevinaan.

Vastausta ei saatu myöskään Antti Rinteen kysymyksiin kiinteistöjen kohtalosta ja kahdesta päällekkäisestä organisaatiosta. Kunnat joutuvat luovuttamaan maakunnille nykyiset sote-kiinteistönsä, mutta korvauksia ei ole suunniteltu. Rakennukset lähtevät, velat jäävät. Rinne muistutti myös, että julkinen sektori on joka tapauksessa vastuussa siitä, että palvelut ovat olemassa. Jos yksityinen palveluntuottaja menee konkursiin, niin julkisella sektorilla on oltava valmiudet järjestää ne palvelut itse ainakin siksi aikaa, kunnes uusia palveluntuottajia löytyy. Jos osaaminen on ajettu alas, niin ollaan vaikeuksissa. Tähänkään ei saatu mitään vastausta.

Uudistus tarvitaan, siitä kaikki ovat yksimielisiä. Tämän hallituksen päätöksenteon yllä leijuu kuitenkin Juha Sipilän henki sanomassa, että tehdään nyt tällainen laki ja katsotaan mitä tapahtuu. Korjataan sitten, kun ongelmia ilmenee.

Pitkää kävelyä vaatinut päänsärkyni ei taatusti johtunut yksistään Kuntatalon kuumuudesta. Jos olisin taipuvainen tunnelmointiin, niin sanoisin sote-auringon laskevan hyvinvointiyhteiskunnassa.

ilta

Talvivaaran ihmeet

Sotkamossa sijaitsevan Talvivaaran eli nykyisen Terrafamen kaivoksen päästöt ovat muuttaneet lähialueiden järvien olomuodon täysin. Järvet ovat muuttuneet kemiallisesti kerrostuneiksi suola-altaiksi, joiden pohja on kuollut. Näin kertoi Helsingin Sanomat  kaivoksen aiheuttamasta ekologisesta romahduksesta.

Mitenkäs tässä näin pääsi käymään? Vuonna 2008 julistettiin ihastuneena, että kaivoksen vesikierto on täysin suljettu, eikä pisaaraakaan pääse luontoon.

– Huuhtelun tuloksena syntyvä arvoliuos johdetaan metallitehtaaseen. Vesikierto on suljettu, joten sulfidisaostuksen jälkeen neste palaa takaisin kasaa kastelemaan.

– Ympäristötarkkailuvelvoitteemme on Suomen säädellyimpiä ja ympäristömyönteisyys yksi tärkeimmistä lähtökohdistamme. Ei se käy, että mellastaisimme täällä kuin pellossa.

Näin kerrottiin Kemia-lehden ylistävässä artikkelissa vuonna 2008. Tarinalle kävi kuten liian hyville tarinoille aina käy. Jos se kuulostaa liian hyvältä ollakseen totta, niin se ei ole totta. Liuotuksessa käytettyjä kemikaaleja on laskettu luvan kanssa ja pakkojuoksutuksina ilman lupaa ympäröivään vesistöön, ja onpa sitä muutaman kerran karannut ihan omia aikojaankin. Nyt Kainuuseen on syntynyt muutamia suolaisia järviä.

Tässä lienee tapahtunut ihme, ja lisää ihmeitä tulee sitten, kun vedenjakajalla olevien järvien suolavesi ennättää Ouluun ja Kuopioon juotavaksi.

Koko kaivoksen tarina on ihme. Sitä ylistettiin uudeksi Nokiaksi, ja sinne on kaadettu miljardin verran veronmaksajien rahaa. Sitä kaadetaan sinne nytkin koko ajan, sillä kaivos ei ole koskaan tuottanut senttiäkään. Tiivistelmä viime talveen mennessä upotetuista rahoista löytyy täältä.

Viime talvena pääministeri Juha Sipilä julisti Talvivaarassa tapahtuneen Terrafamen ihmeen, tai oikeastaan kaksi. Toinen oli jätevesien puhdistuminen ja toinen kaivoksen muuttuminen kannattavaksi. Kuten aina, niin ihmeisiin on uskottava, jotta ne olisivat ihmeitä.

Suljetusta vesikierrosta ei ole puhuttu sittten aloittamisen jälkeen, kun kävi selväksi, että sellaista ei koskaan ollut muualla kuin paperilla. Kaivos saatiin näyttämään voittoisalta kirjanpidollisella kikkailulla eli muuttamalla keskeneräisen tuotannon kirjanpidollista arvoa. Tosiasiassa kaivos on erittäin raskaasti tappiollinen, kuten on ollut koko ajan. Terrafamen onneksi hyvä kirjanpitäjä on parempi kuin huono tuotanto.

Talvivaara/Terrafame on sairastuttanut päättäjämme alusta lähtien uhkapelaajan syndroomaan. Kun on hävitty valtavasti, niin on pakko jatkaa peliä siinä toivossa, että saisi edes vähän omiaan takaisin. Kun hävitään jatkuvasti lisää, niin valehdellaan itselle ja muille, että itse asiassa tässä ollaan voitolla.

Nyt odottelen jonkun asiantuntijan sanovan, että muutama suolainen sisäjärvi on ihan normaali olotila, ja kyllä se vesi niissä järvissä pysyy.

Tässä Hannu Hyvösen marraskuussa 2012 julkaisemassa kuvassa lienee taivaalta satanutta mannaa.

hannu-hyvonen-talvivaara-261112

 

Tuliko turvallinen olo?

-Ei se minunkaan oikeustajuuni sopisi, jos siellä olisi raskaana olevia naisia tai lapsia. 

Nämä pääministeri Juha Sipilän viime keväänä lausumat sanat muistuivat taas eilen mieleeni, kun uutisoitiin Jyväskylän pakkopalautuksesta. Siitä ajatus kulki kuin itsestään Sipilän viime sunnuntain sanoihin:

– Jos turvapaikanhakija on saanut lainvoimaisen kielteisen päätöksen, on poliisin tehtävänä ilmoittaa kielteinen päätös kyseiselle henkilölle ja tätä ei saa estää.

Näinhän se menee, ja käsien pesemistä riittää. Ihan sama ongelma on minullakin. Kuusikymppinen juristi minussa sanoo kovalla äänellä, että oikeuden lainvoimaiset päätökset pannaan täytäntöön, eikä kenelläkään ole oikeutta sitä estää. Kyynikko minussa sanoo, että vain diktatuurissa luotetaan sokeasti poliitikkojen ja virkamiesten vankkumattomaan oikeudenmukaisuuteen ja täydelliseen erehtymättömyyteen, kun ei muuta uskalleta.

Kyynikko esittää myös ikäviä kysymyksiä. Tulikos minulle nyt turvallinen olo, kun kahdeksankuinen vauva vanhempineen on saatu säilöön ja kohta maasta pois? Mitenkäs on sen virkamiesten erehtymättömyyden laita, kun valtakunnansyyttäjäkin saa syytteen virkavelvollisuuden rikkomisesta?

Minä en tiedä käyttikö poliisi liikaa voimaa, mutta sen tiedän, että Rajat kiinni-liikkeen mukaan sitä käytettiin liian vähän. Liikkeen Facebook-sivulla kiltit täti-ihmiset ja reippaat nuoret miehet sanovat, että olisi pitänyt käyttää niitä konepistooleita ja tehdä selvää jälkeä. Maassa istuvat mielenosoittajat olivat sopivassa asennossa niskalaukausta varten. Kaikki pitäisi panna lentokoneeseen yhdessä suvakkien kanssa ja lähettää ohjus perään. Täsmälleen samat ihmiset ovat monta päivää kauhistelleet poliittisen poliisin brutaalia väkivaltaa, kun liikkeen aktiivi otettiin kiinni mielenosoituksessa hänen kieltäydyttyään tottelemasta poliisin määräyksiä.

Kuten huomaatte, niin olen tässä tolkun ihmisenä ääripäiden välissä, tai oikeastaan ihan ulkona koko touhusta. Niin ulkona, että en viitsi edes miettiä mitkä tässä ovat ne ääripäät.

Somen uutisvirrassa pää kuitenkin toimii omia aikojaan ja tekee uusia kytkentöjä, sille ei mahda mitään. Tulipa sellainenkin kerettiläinen ajatus, että entäpä jos turvapaikanhakijoilla kokeillaan mitä kaikkea tämä kansa sietää?

Jo kauan on kansan päähän iskostetu ajatusta, jonka mukaan laiskat työttömät makaavat mieluummin kotona kuin menevät töihin. Oikein malliesimerkki tästä oli eilinen Talouselämän juttu ”tutun kahvilanomistajan” vaikeuksista löytää työntekijää.  Ei löytynyt, vaikka paikkakunnalla on 15 000 työtöntä työnhakijaa. Kaukana ei ole johtopäätös, että työ ei vain kiinnosta, julistaa toimittaja. Tällä kertaa muuten kannattaa lukea myös lukijoiden kommentit.

Ja tästäpä muistan oman juttuni niinkin kaukaa kuin joulukuulta 2012. Siinä tutkin TEM-analyysia 31/2011, joka rinnasti työttömät rikollisiin ja vertaili työttömyydestä annettavia rangaistuksia muihin rikoksiin. Tässä vielä tämä taulukko.

tem-2

Ajatelkaapa tekin, miten helppoa nykyisessä ilmapiirissä olisi säätää laki työttömyyden kriminalisoinnista. Ja miten helppoa se olisi panna täytäntöön voimakeinoin.

Tuliko turvallinen olo?

Hulluiksiko ne ovat tulleet?

Te olette istuneet aivan liian pitkään suhteessa siihen hyvään, mitä olette tehneet. Häipykää, sanon minä, ja päästäkää meidät eroon teistä. Jumalan nimessä, lähtekää!

Nämä Oliver Cromwellin aikoinaan lausumat sanat sopivat sanottaviksi maamme nykyiselle hallitukselle. Hallitus on antanut tasapaksun budjettiesityksen, jonka anti työttömille on 30 miljoonaa palkatonta työtuntia. Olemme siis palanneet aikaan 150 vuotta sitten, jolloin köyhänapua sai vain tehtyä työtä vastaan. Nykyisin sitä sanotaan aktiivimalliksi, ja se meni läpi kenenkään ihmettelemättä.

Kenelläkään ei ollut aikaa ihmetellä sitä, sillä hallituksen kovuuden teeskentely vei huomion. Viime torstain tiedotustilaisuudessa puolen prosentin kannatuksella ja ilman puoluetta olevan viiden ministerin ryhmän puheenjohtaja Sampo Terho julisti laittomasti maassa olevien auttamisen tulevan kriminalisoiduksi.

Kyllä julisti, älkää väittäkö vastaan. Se oli myös kirjattu hallituksen pöytäkirjaan:

”Täsmennetään laittoman maassa oleskelun edistämisen, esimerkiksi majoittamisen tai piilottelemisen, kriminalisointia koskevaa lainsäädäntöä, säätämällä erillinen rangaistussäädös laittoman maassa oleskelun edistämisestä. Uudistuksella mahdollistetaan viranomaisten tehokas ja esteetön puuttuminen laittomaan maassa oleskeluun.”

Ilmeisesti joku juridiikkaa ymmärtävä oli kertonut pääministeri Juha Sipilälle faktoja, sillä eilen hän käytännössä veti kaikki nuo puheet takaisin. Auttamista ei aiota kriminalisoida, ainoastaan viranomaisten toiminnan estäminen. Se joku olisi voinut kertoa Sipilälle myös, että viranomaisten toiminnan estäminen on jo kriminalisoitu, joten yhtään lakimuutosta ei tarvita.

Ennen juridista konsultointia hallitus kuitenkin ennätti munata itsensä myös ulkomailla. On mahtanut Irakin hallitus ihmetellä saatuaan ulkoministeri Timo Soinin ja sisäministeri Paula Risikon kirjeen, jolla yritettiin edistää irakilaisten pakkopalautussopimusta vetoamalla marokkolaisen turvapaikanhakijan Suomessa tekemiin henkirikoksiin.

Muistan keskikouluajoilta yhden liikuntatunnin, jolloin piti lähteä hiihtämään. Mielellään piti olla olla omat sukset. Yksi poika ei ollut viitsinyt tuoda suksia, joten hän selitti opettajalle: ”En voinut tuoda suksia, kun sisko lähti luistelemaan.” Selitys meni läpi.

21369283_1473783926021367_8971130959553771177_n

Päivän Hesari: Ulkoministeri Soini ja poliisiministeri Risikko ovat lähettäneet Irakiin kirjeen, jossa he vaativat, että irakilaisia pitää saada nyt palauttaa nopeammin, koska meillä Turussa puukotti marokkolainen mies.

Hulluiksiko ne ovat tulleet? (Reija Härkönen Facebookissa)

Sulle, mulle…

– Poliittisen ”sulle mulle” -nimityskulttuurin aika on kerta kaikkiaan ohi.

Näin julisti Juha Sipilä syksyllä 2013. Toimittuaan vähän yli kaksi vuotta pääministerinä samainen Juha Sipilä aikoo nyt nostaa pitkäaikaisen ystävänsä ja poliittisen tukijansa Hannu Takkulan eurooppalaiseen huippuvirkaan Euroopan tilintarkastustuomioistuimen jäseneksi. Politiikan ulkopuolelta Takkulalla on työkokemusta kolme vuotta ala-asteen luokanopettajana.

Mitä me tästä opimme? Vahvistuuko uskomme siihen, että Suomi on maailman vähiten korruptoitunut maa? Todistaako nimitys, että pätevyys ohittaa poliittisen sopivuuden? Tunnemmeko nyt tyytyväisyyttä siitä, että palvelusten ja vastapalvelusten aika on ohi?

Takkula on vetänyt Sipilän vaalivankkureita vuoden 2011 eduskuntavaaleista asti. Ainkaan minulle hän ei ole jäänyt mieleen merkittävista poliittisista teoista tai aloitteista. Hän on ollut täysin hajuton ja väritön. Eduskunnassa hän on ollut viimeksi vuonna 2004, ja sen jälkeen hän oli europarlamentaarikko kymmenen vuotta. Vuoden 2014 vaaleissa hän putosi sieltä, mutta nousi takaisin Olli Rehnin tultua ministeriksi Juha Sipilän hallitukseen.

Hän on siis pätevöitynyt politiikassa. Politiikka on siitä metka laji, että siinä aika pätevöittää ihan mihin tahansa. Osaamisella ja muilla näytöillä ei ole mitään merkitystä. Muistellaanpa paljon Takkulaa nopeammin pätevöitynyttä Hanna Mäntylää.

Hän pätevöityi Euroopan neuvoston erityisneuvonantajaksi tehtävänään syrjäytymisen ja radikalisaation estäminen. Mäntylän ministerikausi päättyi perhesyistä samoihin aikoihin, kun paljastui häneen kohdistuneen petosepäilyn vanhentuneen poliisin lomien viivästyttämän kuulustelun takia. Mäntylä onnistui olemaan samaan aikaan yhdessä oikeudenkäynnissä maksutonta oikeusapua saava yksinhuoltaja ja toisessa avoliitossa varakkaan miehen kanssa.

Ministerinä ollessaan hän teki kaikkensa syrjäytymisen edistämiseksi ajamalla lakimuutosta, jolla maahanmuuttajien työmarkkinatuki ja peruspäiväraha olisi lakkautettu ja muutettu kymmen prosenttia pienemmäksi kotouttamisrahaksi. Lakiehdotus oli niin räikeässä ristiriidassa perustuslain takaaman yhdenvertaisuuden kanssa, että kaikki muut paitsi ministeri sen näkivät. Esitys kaatui odotetusti perustuslakivaliokunnassa.

Ministerikautensa jälkeen hän oli niin huomaamaton, että toukokuussa hän katosi jopa omilta kannattajiltaan. Ilmeisesti hän oli pätevöitymässä uutta ja vaativaa tehtävää varten. Ilkeämielinen voisi puhua loikkaamisesta palkkioksi annetusta loppusijoituspaikasta, mutta ei kai Euroopan neuvosto nyt sellaista tekisi. Kyseessä on pakko olla ihmepätevöityminen.

Takkulankin tapauksessa lienee tapahtunut ihme. Ei voi olla niin, että uskonveli ja hyvä ystävä voisi järjestää kaverilleen hyvän viran. Tai sitten tarinan opetus on, että jos ei oikein osaa mitään eikä siksi ole kysyntää työmarkkinoilla, niin kannattaa ruveta poliitikoksi. Ensiarvoisen tärkeää on valita itselleen hyvä poliittinen kummisetä.