Pääministeri Jermun hallitus

Kuten tiedetään, niin soteen liittyvä pakkoyhtiöittäminen törmäsi perustuslakiin. Hallitus kiirehti selittämään, että se on pikkujuttu, jota ei oikeastaan edes haluttu, mutta kun virkamiehet vaativat. Ylen toimittaja Meja Niilola tuli sihen tulokseen, että koko pakkoyhtiöittämisen keksi sitten varmaankin Pena viime metreillä. 

Niin sen on täytynyt käydä. Hallitus ajoi sitä virkamiesten vaatimuksesta, mutta virkamiehet kiistävät sitä vaatineensa. Tosiasiassa jo lakiesityksen perusteluissa kerrotaan, että yhtiöittäminen oli puhtaasti hallituksen poliittinen valinta.

Kuluneella viikolla kerrottiin uudesta liikennevirhemaksusta, joka tuomareiden ja asianajajien mukaan on vastoin oikeusjärjestelmän perusteisiin kuuluvaa syyttömyysolettamaa. Liikenneministeri Anne Bernerin mukaan käännetty todistustaakka eli epäillyn velvollisuus todistaa itsensä syyttömäksi ei heikennä oikeusturvaa, vaan suorastaan parantaa sitä.

Penahan se tämänkin keksi, kun piti etsiä valtiolle lisää tuloja. Viime metreillä hän veti ässän hihasta ja sanoi, että tuplataan sakkojen määrä ja hinta. Kun sakkojen maksimointi pelkästään fiskaalisin perustein oli vastoin oikeusjärjetelmää, niin Pena keksi, että muutetaan oikeusjärjestelmää. Siiretään rikosoikeuden puolelta tekoja hallinnolliselle puolelle, niin voidaan kerätä rahaa mielin määrin. Siitä jää vielä mukava siivu meille jokaiselle, kun tulevaisuudessa liikennevirhemaksu annetaan yksityisten perittäväksi parkkisakkojen tapaan. Mutta tästä ei sitten puhuta.

Tämän hallituksen toimintaan mahtuu näitä kummelimaisuuksia enemmänkin. Tuoreessa muistissa on liikenneministeri Anne Bernerin suunnitelma antaa yksityisten tahojen meille myytäväksi jo kertaalleen maksamiemme teiden käyttöoikeutta kuin kännykkäliittymää konsanaan.  Oli yleisesti tiedossa, että lopullisena tarkoituksena on yksityistää tiet ja muut liikenneväylät.

Vuosi sitten uutisoitiin, että  valtiontalouden tarkastusvirasto antoi liikenneministeri Anne Bernerille suorat moitteet puuttumisesta Finavian hallituksen toimintaan epäasianmukaisella tavalla. Pääministeri kiiruhti antamaan ministerille täyden tukensa. Pena siinä veti ässän hihasta ja keksi, että eihän VTV:n lausunnossa suoraan Berneriä nimeltä mainita, joten sillä verukkeella hän voi jatkaa niin loistavasti sujuvaa yhteiskunnan muokkaamista suuryrityksiä suosivaksi.

Opetusministeri Sanni Grahn-Laasosen esittelystä talouspoliittinen ministerivaliokunta päätti vuosi sitten yllättäen moninkertaistaa Tampereelle suunnitellun monitoimiareenan tuen ja perusteli ratkaisuaan yli 3 500 uudella työpaikalla. Luku on peräisin suoraan Tampereen kaupungin hankkeen edistämiseksi tilaamasta konsulttiselvityksestä, eivätkä ministerin hehkuttamat uudet työpaikat perustu yhtään mihinkään. Ne ovat toiveajattelua. Paskat tommonen täällä ketään kiinnostaa.

Sekä Berneriä että Grahn-Laasosta koskevissa uutisissa vilahteli konsulttiyhtiö Deloitte. Se laati Tampereen tilaaman konsulttiselvityksen ja yhtiön Pena veti hihasta 3 500 työpaikkaa. Berner on tehnyt Deloitten kanssa tiivistä yhteistyötä jo vuosikausia. Pena siinä keksi viime metreillä, että siitä jää hyvä siivu meille kaikille.

Ja niin edelleen, muistelkaa itse lisää. Tai katsokaa tämä video. Ei jumalauta tää päivänvaloo kestä.

 

 

 

 

Perusturvasta palveluspakkoon

Kelan pääjohtaja Elli Aaltonen esittää ratkaisuksi työttömyysongelmaan vastikkeellista työttömyysturvaa, osallisuustuloa, joka olisi laajempi kuin esimerkiksi professori Heikki Hiilamon aiemmin esittämä malli. Jo ennen virkaansa astumista vuoden vaihteessa Aaltonen sanoi, että hän haluaisi lakkauttaa vastikkeettoman sosiaaliturvan.

Pääministeri Juha Sipilä on vähän sinnepäin kallellansa kuin Leppäsen Preeti, mutta tapansa mukaan ei ihan suoraan myönnä kannattavansa ajatusta. Hänen mukaansa on totuttava siihen, että työ ja sosiaaliturva sekoittuvat.

”Erilaisia aktivointeja ollaankin tehty. Se on oikea suunta. Todennäköisesti toimeentulo muodostuu jatkossa osalla suomalaisista sillä tavalla, että siinä on osa perustulotyyppistä ja erilaisista työtehtävistä muodostuvaa lisää päälle.”

Vuosina  1664-1883 maassamme oli kiellettyä niin köyhyys, kerjääminen kuin työttömyyskin. Järjestelmän nimi oli palveluspakko, ja se perustui työvoimapulaan. Sen jälkeenkin työttömiä pidettiin kurissa irtolaislainsäädännöllä, joka salli ihmisen sijoittamisen laitokseen pelkällä hallinnollisella päätöksellä.

Muutaman viimeisen vuosikymmenen ajan jokaisella on ollut oikeus perusturvaan ilman velvoitteita, mutta ei koskaan ilman kontrollia. Työttömän on pitänyt ilmoittautua säännöllisesti viranomaisille ja toimeentulotukea saavan on pitänyt jatkuvasti todistaa olevansa köyhä.

Nyt meillä on suurtyöttömyys, jota päättäjämme ovat ruvenneet hoitamaan samalla lääkkeellä kuin 1600-luvulla työvoimapulaa. Tosin sillä erolla, että nykyisin työttömät velvoitetaan tekemään työtä ilman palkkaa. Järjestelmää kutsuttiin ensin vastikkeelliseksi sosiaaliturvaksi, mutta koska se haiskahti liikaa pakkotyöltä, niin ruvettiin nopeasti puhumaan osallistavasta sosiaaliturvasta. Se on näköjään nimetty taas uudelleen, ja nyt puhutaan osallisuustulosta. Sosiaaliturva on jo nimetty tuloksi, joten on ihan loogista, että sen saamiseksi ruvetaan vaatimaan työn tekemistä. Sitten voitaisiinkin jo puhua palveluspakosta tai pakkotyöstä, mutta ei tietenkään puhuta.

Tämä kaikki on sitä yhtä ja samaa sosiaaliturvan paradigman muutosta, jota on ajettu kuin käärmettä pyssyyn jo monta vuotta. Se tarkoittaa työn tekemistä pelkkää sosiaalietuutta vastaan. Tästä palkattomasta työstä kieltäytyvän etuutta halutaan pienentää rangaistukseksi. Palveluspakon aikana työtä välttelevä otettiin kiinni ja ruoskittiin, tulevaisuudessa häntä tullaan sivistyneesti pitämään nälässä.

Meille on palkattu sosiaalietuuksista vastaavan laitoksen johtoon henkilö, joka haluaa tehdä etuuksista vastikkeellisia. Työttömistä tietenkin aloitetaan, mutta mikään ei estä tulevaisuudessa laajentamaan velvoitteita myös sairaisiin ja eläkeläisiin. On niin tehty ennenkin. Sata vuotta sitten jokaisen köyhänapua saavan ja vaivaistalon asukkaan piti tehdä  hyödyllistä työtä ikään tai terveyteen katsomatta. Joka ei työtä tee, ei sen pidä leipää syömän.

Kun näin sujuvasti ollaan menossa ajassa taakepäin, niin varmaan kohta huomamme noudattavamme myös vuoden 1795 palkollissääntöä:

Palveluskuntaan kuuluvilla on 7 tuntia nukkuakseen, tunti lukeakseen hartauskirjoja, 2 tuntia syödäkseen, 2 tuntia levätäkseen ja 12 tuntia tehdäkseen työtä, mutta sen tulee tapahtua miehen tavoin.

Myydään lypsävät lehmät

Lähtihän se köyhyys ja mölähti mennessään, sanoi entinen isäntä, kun ainoan lehmänsä myi.

Meidän päättäjämme toimivat täsmälleen samalla tavalla. Tuottava kansallisomaisuus myydään ja saadut rahat käytetään elämiseen. Myydään lehmä ja ostetaan rahalla maitoa. Lehmän uusi omistaja nostaa hintaa, koska isännän on pakko ostaa lapsilleen maitoa, eikä sitä ole saatavissa muualta. Näin kävi taas kerran, kun paljastui ettei sähkönsiirron hintaa jatkuvasti nostava monopoliyhtiö Caruna käytännössä maksa ollenkaan veroja. Verosuunnittelu tapahtuu tarpeettomilla yhtiöketjujen sisäisillä veloilla ja konserniavustuksilla.

Näin ei pitänyt käydä. Kun sähköverkko myytiin, niin poliitikot vakuuttelivat kilpaa, että kuluttaja ei huomaa muutosta mistään muualta kuin laskun lähettäjän nimestä. Sähköverkkotoiminnan piti olla monopoliluonteestaan huolimatta niin tarkasti laissa säänneltyä, että Energiamarkkinavirasto määrittelee toiminnan tuoton eli käytännössä siirtohinnan.

Kun nyt näin kuitenkin kävi, niin vastuussa ei ole kukaan. Kun kauppaa tehtiin, niin sillloinen pääministeri Jyrki Katainen ja elinkeinoministerinä toiminut Jan Vapaavuori pitivät asiaa kerrassaan erinomaisena. Nyt Vapaavuori siirtää vastuuta Fortumille itselleen ja silloiselle omistajaohjausministeri Pekka Haavistolle, joka puolestaan sysää vastuun koko silloiselle hallitukselle. Silloiset päättäjät on jo palkittu hyvillä viroilla, joten edes poliittinen vastuu ei pääse toteutumaan.

Tämä ei ollut ensimmäinen kerta.

Digita Oy omistaa kaikki radio- ja televisioverkot, mastot ja lähetysasemat. Digita oli osa Yle:n organisaatiota vuoteen 2000, jolloin päätettiin paikata rahapulaa myymällä omaisuutta. Vuonna 2000 myytiin 49 % Digitasta ranskalaiselle France Telecomille. Kaupasta saadut rahat lämmittivät niin mukavasti, että myyntiä jatkettiin vähitellen ja vähin äänin. Vuoteen 2005 mennessä koko Digita oli myyty, ja silloinen Ylen pääjohtaja rehvasteli julkisesti saadun rahan paljoudella.

Nykyisin Digitan omistavat Texas Pacific Group (USA), AXA (Ranska), Charterhouse (Iso-Britannia) ja Caisse des Depots (Ranska). Yle maksaa näille yhtiöille lähetystensä siirtämisestä kotivastaanottimiin kovaa vuokraa. Jo syksyyn 2009 mennessä vuokrana oli maksettu takaisin kaikki kaupoista aikoinaan saadut rahat.

Entä miten kävi tiedonsiirtoverkon myymisen kanssa? Valtio sen aikoinaan rakensi, ja sitten se myytiin. Kun tiedonsiirto muuttui yksityisten ylläpitämäksi, niin sen luotettavuus viranomaistoiminnassa loppui. Valtio joutui rakentamaan viranomaistoimintaa varten uuden verkon.

Näin se menee nykyisin. Valtio rahoittaa yhteiskunnalle välttämättömiä toimintoja ja kun ne on saatu kuntoon, niin ne myydään. Voitot jaetaan osinkoina ja bonuksina. Sitten nostetaan hintaa, jotta osingot ja bonukset eivät pääse pienenemään. Joku hävytön voisi puhua kiristyksestä, mutta liiketoimintaahan se vain on.

Mitä myydään seuraavaksi? Myyntilastalla ovat ainakin Altia, Kemijoki, Nordic Morning ja Raskone sekä osaomistukset Arctivasta, Nesteestä, Posti Groupista ja Vaposta. Myynnistä saadut rahat siirretään maan hallituksen ikiomaan rinnakkaisbudjettiin ohi eduskunnan päätösvallan. Tämän budjetin nimi on Vake Oy.

Liikenneministeri Anne Berner yritti jo myydä maantiet. Jossain vaiheessa menevät epäilemättä pohjavedet. Mineraalivaroista ei kannata edes puhua, sillä ne on aina lahjoitettu ilmaiseksi.

Suomen valokuvataiteen museo I K Inha 1899.

Kuva: Suomen valokuvataiteen museo, I.K.Inha 1899.