Läpiä päähän

Nykyisin tv-journalismi näyttää olevan sitä, että toimittaja tuuppaa mikrofonin haastateltavan suuhun ja antaa tämän vapaasti puhua läpiä päähänsä. Yhtään tarkentavaa kysymystä ei esitetä, saati sitten että sanottaisiin suoraan, että sinähän puhut ihan täyttä potaskaa. Katsojalla on oltava paremmat perustiedot kuin toimittajalla.

Otetaanpa esimerkki, johon puuttui ansiokkaasti sanomalehti Karjalaisen kolumnisti Pekka Puustinen. Viime keskiviikkona Ylen tv-uutisissa yksityiset sote-palvelujen tuottajat ja heidän edunvalvontajärjestönsä puheenjohtaja saivat asiallisen näköisinä höpöttää mitä sylki suuhun tuo. Ja sehän toi tavattoman harmistuksen siitä, että sote-palvelujen pakkoyhtiöittäminen kariutui perustuslakiin. Ei päästykään lapioimaan verovaroja omaan taskuun.

Lähetys löytyy täältä ja haastattelu alkaa kohdasta 8.19.

Ensin yksityisen dementiakodin johtaja puhuu ihan asiaa. On varmasti turhauttavaa, kun pitkään valmisteltu uudistus kariutui eikä tulevaisuudesta ole tietoa. Sitten alkaa hölynpöly, kun Terveystalon toimitusjohtaja Yrjö Närhinen purkaa pettymystään.

Hänen mukaansa yhtiöittäminen olisi ollut nopein tapa luoda läpinäkyvä toimintaympäristö ja saada kaikki lähtemään samalta viivalta. Jokainen soten valmistelua seurannut tietää, että Terveystalon kaltaiset jätit ovat juosseet radalla jo monta kierrosta, ja haluaisivat julkisen sektorin pakkoyhtiöiden liittyvän mukaan kilpailuun takamatkalta. Yksityisillä on valmis yritysorganisaatio, jota on hiottu viimeiset pari vuotta juuri tätä kilpailua varten. Julkisella sektorilla ei pääsääntöisesti ole yrityksiä, eikä niiden organisaatio ole tarkoitettu yritystoimintaan. Kaikki olisi pitänyt rakentaa alusta.

On suorastaan huvittavaa, että Terveystalon edustaja puhuu läpinäkyvyydestä, kuten seuraavaksi tekee myös alan yritysten edunvalvojajärjestön Hyvinvointialan liiton toimitusjohtaja Ulla-Maija Rajakangas. Hänen mukaansa julkisen puolen toimijoiden on nyt avattava kirjanpitonsa, jotta nähdään mitä toiminta maksaa.

Julkisen puolen kirjanpito on jo läpinäkyvää, mutta samaa ei voida sanoa yrityksistä. Kuntien ja kuntayhtymien tilinpäätöstiedot ovat täysin julkisia, ja ne julkaistaan myös netissä. Sieltä löytyvät kustannukset kokonaisuutena ja asiakasta sekä asukasta kohti jaettuna. Tällaisia tietoja ei yksityisiltä firmoilta ole julkisesti saatavilla, siillä ne ovat liikesalaisuuksia. Jos onkin, niin yritykset itse päättävät mitä julkaisevat.

Ihan sama tapahtuu silloin, kun julkinen sektori yhtiöittää oman toimintansa. Yhtiö rupeaa toimimaan osakeyhtiölainsäädännön mukaan, ja saatavilla on vain ne tiedot, jotka yhtiö haluaa julkaista. Jos avoimuutta ja samalta viivalta lähtemistä ruvetaan vaatimaan, niin pitäisi vaatia yksityisiä palveluntuottajia toimimaan yhtä avoimesti kuin julkinen sektori jo nyt toimii.

Lisäksi haastateltavat sivuuttavat kokonaan hallinnolliset kustannukset. Yksityisten firmojen tarvitsee pitää huolta vain omasta hallinnostaan. Julkisella sektorilla on kokonaisvastuu siitä, että palvelut yleensä ovat saatavilla. Jos puhutaan edelleen urheilukieltä, niin julkisen sektorin on juostava jatkuvasti, mutta yksityinen sektori voi osallistua kilpailuun matkan varrelta ja vain niin kauan, kun tuntee rahkeidensa riittävän. Palkinto pitäisi silti saada, mielellään vieläpä mahdollisimman iso.

Toimittaja sai tehtyä jutun vaivaamatta omaa päätään ollenkaan, ja kansalaisten mieliä päästiin muokkaamaan. On se perustuslaki hirveä, kun estää dementikkojen hoidon. On se julkinen sektori kauhea, kun piilottelee täysin avoimen kirjanpitonsa.

 

Tästä eteenpäin

Ennen kuin kiitän äänestäjiä, niin aloitan tuttuun tapaan oikaisemalla virheellisen uutisen. Sanomalehti Karjalainen kertoo minun tuplanneen äänimääräni. Tämä ei pidä paikkaansa, sillä syksyn 2012 vaaleissa sain 92 ääntä ja nyt 89. Mietin ihan oikeasti, että ainakin kolme todennäköistä äänestäjääni lienee tässä välissä kuollut. Tämä ei ole pilaa, sillä pienessä kunnassa ja hautausmaan vieressä asuvana tulee seurattua tätäkin puolta elämästä.

Edellisissä vaaleissa sain SDP:n ehdokkaista eniten ääniä, mutta nyt ohitseni pyyhkäisi ansaitusti valtuuston nuori ja energinen puheenjohtaja Joni Kortelainen. Se on ihan oikein, mutta ilmeisesti minäkään en ole pahemmin muninut.

Aloituksesta voitte päätellä, että ainakaan blogin kirjoittamisen suhteen mikään ei muutu. Ainoa muutos tulee ihan lähipäivinä olemaan se, että blogini siirtyy Imagesta Apuun. Kyseessä on saman lehtitalon sisäinen järjestely, josta minulla ei ole tarkempaa tietoa. Blogin ulkonäkö säilyy lehden logoa lukuunottamatta ennallaan, ja ihan kaikki vanhat jutut tulevat löytymään myös Avun blogista. Imagen blogi säilyy verkossa jonkin aikaa, mutta ei enää muuton jälkeen päivity. Välttämättä ette siis edes huomaa siirtymistä.

Ja sitten vaaleihin. Valtakunnallisia analyysejä tulee jatkuvasti, joten sellaista en rupea kirjoittamaan. SDP:llä olisi valtakunnallisesti voinut mennä paremmin, mutta olisi voinut mennä huonomminkin. Perussuomalaisten vaalitappiosta kirjoitti Jussi Jalonen blogiinsa niin terävästi, että en edes yritä sanoa siihen mitään lisää.

Minulle kunnallisvaalit ovat korostetusti paikallisvaalit. Valtakunnanpolitiikka ei näy arjen valtuustotyössä, vaan asiat otetaan asioina ja ihmiset ihmisinä. Siinä mielessä Juuan perussuomalaisten valtuustopaikkojen väheneminen kuudesta kahteen ei juurikaan vaikuta. Joissain asioissa yhteistyö on ollut erinomaista ja joissain on reilusti oltu eri mieltä. Millään puolueella ei ole ollut eikä ole nytkään yksinkertaista enemmistöä, joten yhteistyö kaikkien kanssa on jatkossakin välttämätöntä. Samalla asialla eli kuntalaisten ja kunnan etua ajamassa ollaan kaikki, vaikka keinoista voidaankin olla eri mieltä.

Valtuustoon tuli peräti kymmenen uutta valtuutettua. Määrä on suuri, sillä valtuutettuja valittiin nyt neljä vähemmän kuin viimeksi. Ensimmäistä kertaa Vihreät saivat valtuustopaikan, joten valtakunnalliset tuulet puhaltavat meilläkin.

Paikkajako kunnanhallituksessa ja lautakunnissa ratkeaa vaalituloksen perusteella käytävissä neuvotteluissa, joten en tiedä jatkanko kunnanhallituksessa. Otetaan entiseen tapaan päivä ja kokous kerrallaan. Lupaan jatkossakin puhua vain silloin, kun minulla on jotain oikeaa sanottavaa käsiteltäviin asioihin. Silloin kannattaa kuunnella.

Nyt ne kiitokset. Kiitos niille, jotka minua äänestivät ja myös kaikille niille, jotka eivät äänestäneet. Jokainen ääni on yhtä arvokas, ja se tässä demokratiassa parasta onkin.

 

 

Teoria ja käytäntö

-Työkaluina ovat oikeastaan vain kuntouttava työtoiminta, palkkatuki ja oppisopimus. Palkkatukeen suunnattuja määrärahoja on usein hyvin rajallisesti saatavilla ja usein on oltu tilanteessa, että ne ovat loppuneet jo kesään mennessä. Palkkatukea käytetään usein myös työttömän työnhakijan oppisopimukseen.  Jäljelle jää kuntouttava työtoiminta, joka on ns. erityspalvelua erityistä tukea ja kuntoutusta tarvitseville eli se ei ole missään tapauksessa kaikille pitkään työmarkkinoilta poissaolleille soveltuva palvelu. Työvoimahallinnon vuosi vuodelta pienenevät resurssit ja määrärahat eivät riitä siihen, että pidempään työmarkkinoilta poissaolleet työnhakijat saavat tarvitsemaansa henkilökohtaista tukea ja neuvontaa.

Näin sanoo Kuntaliiton kehittämispäällikkö Erja Lindberg sanomalehti Karjalaisen kuntien työmarkkinatuen maksuosuuksia käsittelevässä jutussa.

Lindberg osuu ongelman ytimeen. Valtio on siirtänyt omaa työllistämisvastuutaan kunnille lisäämällä työmarkkinatuen maksuosuutta eli ns. sakkomaksua. Samalla kunnilta on viety ainoa järkevä ongelman hoitamisen työkalu eli palkkatuki. Jäljelle on jäänyt vain kuntouttavan työtoiminnan väärinkäyttö eli terveet ja työkykyiset pakotetaan karenssin uhalla tekemään palkatonta työtä. Se työ voi olla mitä tahansa sanaristikoiden täyttämisestä raskaisiin ulkotöihin tai työskentelyyn jonkin kuntoutuspalveluja kunnille myyvän säätiön tuotantolaitoksen liukuhihnalla.

Kuntien ainoa motiivi järjestää kuntouttavaa työtoimintaa on raha. Jokainen kuntouttavassa työtoiminnassa oleva vapauttaa kunnan sakkomaksusta ja tuo lisäksi kunnan kassaan 10,09 euroa päivässä valtion työllistämiskorvausta. Siksi ei ole ihme, että kuntien virkamiehet ja päättäjät usein ihan avoimesti puhuvat vain kuntataloudesta silloin, kun pitäisi puhua tästä sosiaalitoimen erityispalvelusta palkkatyöhön tai muihin työvoimapoliittisiin toimenpiteisiin kykenemättömille.

Olen kirjoittanut tästä aiheesta vuosia enkä edes muista kuinka monta kertaa. Jos kiinnostaa, niin varatkaa eväiden lisäksi muutama tunti aikaa ja avatkaa tästä linkistä kooste. Lukekaa kuitenkin sitä ennen tämä STM:n jo 31.12.2014 kunnille lähettämä paimenkirje, jotta tiedätte mitä kuntouttavan työtoiminnan pitäisi olla. Tulette näkemään ammottavan kuilun teorian ja käytännön välillä.

Se kuilu ei ainakaan näillä näkymin tule kapenemaan. Lindberg ottaa työllisyyden hyvän hoidon esimerkkikunnaksi Vantaan. Minä olen käyttänyt Vantaata esimerkkinä lakia rikkovasta kunnasta, joka pyörittää suurpesulaa kuntouttavana työtoimintana.

Härskiä säästämistä 2

Tässä nähdään taas teorian ja käytännön ero. Kuntaliitossa tiedostetaan ongelma teoreettisella tasolla, mutta käytännössä lakeja rikkovaa kuntaa pidetään työllisyyden hoidon malliesimerkkinä. Näin saatiin taas teoreettista huolestumista henkivää puhetta, jolla ei ole yhtymäkohtaa todellisuuteen.

Mitä sitten pitäisi tehdä? Jos päättäjillä olisi yhtään järkeä, niin kuntien maksuosuuksia työmarkkinatuesta pitäisi laskea ja palkkatukirahoja lisätä. Ei se sen vaikeampaa ole. Nykyisellä menolla kunnat rikkovat lakia mennen tulleen vain säästääkseen ja valtiovalta hyväksyy kaiken nyökytellen.

Toinen vaihtoehto on tietenkin sitten se, että myönnetään nykytilanne reilusti, kumotaan kuntouttavasta työtoiminnasta annettu laki ja säädetään laki työttömien pakkotyövelvollisuudesta.