Sairas maa

Turvapaikanhakijoita auttava pastori Marjaana Toiviainen on ilmoittanut jättävänsä Suomen, koska ei enää voi elää näin rasistisessa maassa. Vasta nyt media tuntuu kiinnostuvan hänestä ja hänen saamastaan vihapostista, vaikka siihen olisi ollut tilaisuus jo kauan. Koko kevättalven Toiviainen on tukenut turvapaikanhakijoita ihan käytännön tasolla ja näkyvästi, mutta hänesti kiinnostuttiin ensimmäisen kerran silloin, kun hän organisoi pakkopalautusta vastustavaa mielenosoitusta. Silloinkin kiinnostus oli lähinnä papin toiminnan kauhistelua.

mt

Netin roskajulkaisu MV ja sosiaalisen median vihasivut ovat olleet hänestä kovin kiinnostuneita koko talven. Häntä on solvattu mitä karmeimilla tavoilla ja hänestä on yllytetty tekemään kanteluja. Niitä onkin tehtailtu peräti 26. Ihmisten pohjaton ilkeys ja pahansuopuus ovat päässeet avoimesti valloilleen kohteenaan yksi ainoa pappi.

Näin MV:n lukijat tervehtivät tätä saamaansa ilouutista:

mv

mv1

Tämän maan henkinen ilmapiiri on sairas, todella sairas. Fb-kaverini Matti Patana luonnehti sitä näin:

Pappi, joka on tehnyt työtä maassamme oleskelevien turvapaikanhakijoiden puolella, joutuu lähtemään maanpakolaiseksi. Uhka hänen omaa turvallisuuttaan kohtaan on käynyt liian suureksi. Hänen viestinsä hallitukselle on selkeä: Te voititte.

Kelataanpa nyt siis vähän. Suomessa on hallitus, jonka kaksi keskeistä ministeriä, pääministeri ja ulkoministeri, tiedetään vahvan uskonnollisen vakaumuksen omaaviksi miehiksi. Mutta heidän hallitsemassaan Suomessa kristillinen arvomaailma on käynyt niin vähiin, että tätä arvomaailmaa käytännössä toteuttava ihminen, siis oikeasti käytännössä toteuttava, ei vain puheissa, joutuu nostamaan kädet ylös.

Ministerit puhuvat kukin vuorollaan kauniisti siitä, miten rikollista vihapuhetta ei pidä sallia. Ministerit puhuvat kauniisti, mutta paskaa. Ei heillä ole pienintäkään aikomusta tehdä mitään ilmapiirin puhdistamiseksi, sillä huomion ja vihan kohdistuessa turvapaikanhakijoihin voidaan kansalta leikata surutta. Muistutuksena tästä laitan uudelleen kuvan sisäministeri Paula Riskosta peukuttamasta Rautatientorin rasististista Suomi ensin -mielenosoitusta.

risikko