Tienhaarassa

Nyt kun olemme kokeneet oman terrori-iskun Turussa ja tehneet terrorismista myös vientituotteen, niin olemme tienhaarassa. Ennen Turun puukotuksiahan meillä tapahtuneet joukkosurmat eivät olleet terrorismia, vaan yksittäisten sekopäiden tekoja. Aiemmin uusnatsit ovat päässeet meillä veljelliseen yhteiskuvaan kansanedustajan kanssa, ja yksi uusnatsi kulkee edelleen vapaana odottelemassa kuolemantuottamuksesta saamansa tuomion käsittelyä hovioikeudessa.

Nyt meillä on terrorismia sekä tuonti- että vientitavarana. Terrorismia ehkäistään vain tuonnin osalta poistamalla maasta naisia ja sylilapsia. Vielä kaksi vuotta sitten turvapaikanhakijoita vastustettiin kustannussyillä. Silloinen sosiaali- ja terveysministeri Hanna Mäntylä hinnoitteli jokaisen turvapaikanhakijan omituisella laskelmalla, jonka mukaan yksikään oleskeluluvan saanut ei koskaan tuota mitään. Samalla hän tuli hinnoitelleeksi muutkin yhteiskunnan nettosaajat turhiksi elätettäviksi. Nykyisin Mäntylän osaamista tarvitaan Euroopan neuvoston erityisneuvonantajana pohdittaessa syrjäytymisen ja radikalisaation estämistä.

Nyt voimme unohtaa nämä laskelmat ja keskittyä turvallisuuteen. Tiedustelulait tullaan säätämään pikavauhtia nopeutetussa perustuslain säätämisjärjestyksessä, ja Jussi Halla-aho on ilmoittanut tulevansa vaatimaan myös perusoikeuksiin puuttumista samassa järjestyksessä. Vahva veikkaukseni on, että yhdenvertaisuus lain edessä on asialistalla. Laura Huhtasaari on avoimesti kertonut ihailevansa Unkaria, joka on joutumassa EU:n sanktiolistalle oman perustuslakinsa loukkaamisesta. Siellä on heitetty hyvästit vallan kolmijaolle ja mahdollistettu tuomareiden poliittinen valinta.

Nyt sitten katsotaan mihin suuntaan lähdetään. Voimme valita Unkarin tapaan suljetut rajat ja poliittiset tuomioistuimet. Voimme mennä myös toiseen suuntaan ja puolustaa länsimaisia arvoja ja oikeuskäsitystä. Valinta pitää tehdä reilusti sen sijaan, että teeskennellään yhtä ja tarkoitetaan toista. Li Andersson kiteytti Facebookissa hyvin tämän ristiriidan, joka saa puhumaan muuta kuin mitä ajatellaan:

Sanovat, että pitää auttaa paikan päällä, mutta leikkaavat ennätysmääriä kehitysavusta.

Sanovat, että turvapaikkahakemukset pitää käsitellä EU:n ulkopuolella, mutta vastustavat pakolaiskiintiön nostamista. Juuri pakolaiskiintiön kautta tulee pakolaisleireiltä ihmisiä, joilla on todettu olevan suojelun tarve.

Sanovat, että haluavat auttaa naisia ja lapsia, mutta kannattavat heidän pakkopalautuksiaan turvattomiin maihin.

Sanovat, että EU-maiden pitää jakaa vastuuta, mutta vastustavat sitovia maidenvälisiä kiintiöitä.

Sanovat, että Suomen pitää hoitaa kansainväliset velvoitteensa, mutta kritisoivat YK:n pakolaissopimukseen sisältyvän turvapaikanhakuoikeuden.

Sanoisivat sitten vaan suoraan etteivät halua auttaa ketään, olisi paljon rehellisempää. 

Niin että kumpaan suuntaan mennään? Onko meillä järkeä vai turvaudutaanko höpsismiin? Länsimainen, avoin oikeusvaltio vai suljetut rajat ja totalitarismi?

höpsismi

***

Tätä juttua ei voi kommentoida, koska lähden muutaman päivän työmatkalle enkä halua roikottaa kommenttejanne odottamassa hyväksyntää.

Oikeusvaltion tila

Turun puukotusiskun tekijä taisi murhata kahden ihmisen lisäksi koko oikeusvaltion. On hirveää seurata, kun neljäsosa kansaa kihisee murhanhimoa, puolet kansasta haluaa keskitysleirejä ja suurin osa lopuista nyökyttelee hyväksyvästi. Kukaan ei enää uskalla puolustaa oikeusvaltiota, kaikkein vähiten poliitikot. He pelkäävät suosionsa puolesta ja ovat valmiita kantamaan oikeusvaltion hautaan.

Kaikkein surullisinta on seurata ministereiden ehdotuksia, jotka ovat päivä päivältä yhä tuhoisampia oikeusvaltion kannalta. Kaikkiin esiin tuleviin ongelmiin esitetään ensimmäiseksi laiton ja käytännössä toimimaton ratkaisu. Mennään tunnekuohun vallassa ilmeisenä tarkoituksena näyttää, että nyt on tartuttu tehokkaasti toimeen.

Ensin oikeusministeri Antti Häkkänen sanoi valmistelevansa lakimuutosta, jolla kielteisen päätöksen saanut turvapaikanhakija voidaan tuomita kuuden kuukauden vankeuteen, jos hän ei poistu maasta. Kukaan ei ole kertonut miksi joka tapauksessa maasta poistettavaa pitäisi ensin istuttaa vankilassa. Oikeudenkäyntiä ja vankilaan tuomitsemista varten hänet pitää kuitenkin ensin ottaa kiinni, joten samalla vaivalla hänet voidaan palauttaa suoraan.

Tämä ristiriita selvisi eilen, kun sisäministeri Paula Risikko sanoi harkitsevansa paperittomien auttamisen kriminalisointia. Häkkäsen esityksen tarkoitus ei ollutkaan tuomita paperittomia vankilaan, vaan auttajat, kuten eilen kerroin. Eiliseen juttuuni voi vielä lisätä sen tosiasian, että kuuden kuukauden säädetty enimmäisrangaistus tekee kotietsinnästä entistä helpompaa. Mitä vakavammaksi katsottu rikos, niin sitä helpommin saa kotietsintäluvan.

Paula Risikko jatkaa lakiesitysten paahtamista. Nyt hän sanoo harkitsevansa vierastaistelijoiksi lähteneille Suomen kansalaisille porttikieltoa ja kansalaisuuden menettämistä. Risikko ei taaskaan tunne perustuslakia eikä ole muutenkaan miettinyt tällaisen lain problematiikkaa.

Perustuslain 9 §:n mukaan Suomen kansalaista ei saa estää saapumasta maahan. Jos tällainen laki säädetään perustuslain säätämisjärjestyksessä, niin asianomaista on kuultava ennen päätöksen tekemistä. Samassa järjestyksessä olisi säädettävä kansalaisuuden menettämisestä. Risikko ei varmaan ole vielä ennättänyt miettiä keitä kaikkia laki koskisi. Jos laki säädetään miettimättä, niin vaikkapa muukalaislegioonassa ja Israelin tai USA:n armeijassa palvelleet kantasuomalaiset menettäisivät kansalaisuutensa.

Perustuslaki ei näytä enää olevan mikään ongelma kenellekään. Kaikki ovat liikuttavan yksimielisiä tiedustelulakien kiireellisestä säätämisestä. Tämä on nykyisen perustuslain aikana ensimmäinen kerta, kun kiireellisyysmenettelyä tullaan käyttämään. Sen jälkeen se onkin helppoa missä tahansa asiassa. Jussi Halla-aho on jo ehdottanut kaikkien turvapaikanhakijoiden eristämistä saarelle, ja muidenkin puolueiden edustajat ovat lämmenneet ajatukselle perustaa pakolaiskeskuksiksi sanottuja leirejä.

Ketään ei häiritse perustuslain 7 §:n 3 momentti, jonka mukaan henkilökohtaiseen koskemattomuuteen ei saa puuttua eikä vapautta riistää mielivaltaisesti eikä ilman laissa säädettyä perustetta. Rangaistuksen, joka sisältää vapaudenmenetyksen, määrää tuomioistuin. Muun vapaudenmenetyksen laillisuus voidaan saattaa tuomioistuimen tutkittavaksi. Vapautensa menettäneen oikeudet turvataan lailla.

Tämäkin ongelma voidaan hoitaa julistamalla lakimuutos kiireelliseksi ja säätämällä se perustuslain säätämisjärjestyksessä. Sitten meillä on ihan lailliset keskitysleirit, joihin asukkaat etsitään tehokkailla kotietsinnöillä. Samalla löytyvät tietenkin heitä auttavat kantasuomalaiset, jotka voidaan tuomita vankilaan.

Koettakaapa vähän ajatella tulevaisuutta. Kun nämä lait on säädettu ja muutama muu päälle, niin paperittomat ovat hyvin äkkiä kiinni ja pois maasta. Meille jää huippuunsa viritetty virkakoneisto, jolle voidaan säätää entisen mallin mukaisesti uusia etsittäviä perustuslain säätämisjärjestyksessä. Ei hyviä leirejä kannata tyhjinä pitää.

***
Kaikille niille, jotka haritsevat taas rähinäkommentin kirjoittamista. Oletteko ihan varmoja siitä, että te olette yhteiskunnalle niin hyödyllinen, että ette ole tulevaisuudessa etsittävä ja tuomittava vaikkapa työttömyydestä tai sosiaalituilla elämisestä? Perusoikeuksiin puuttuminen käy yllättävän helposti.

Huuto kaikukammioon

Iltalehteen bloggaava Pauli Vahtera huutaa taas turvapaikanhakijoiden vastaiseen kaikukammioon. Kaikukammioon huutamisessa on huutajan kannalta se hyvä puoli, että sinne voi huutaa ihan mitä tahansa faktoja tarkistamatta. Vastauksena tulee samanmielisten ylistävää mölinää, kuten oli tarkoituskin.

Viimeksi Vahteran faktat olivat pielessä heinäkuun alussa. Katsotaanpa tämänkertaista tekstiä.

Vahteran lähtökohdat ovat väärät, ja siitä johtuen koko juttu on juridiikkaan perustumaton. Vahtera sekoittaa keskenään hallinnollisen prosessin ja rikosprosessin verratessaan turvapaikanhakijaa oikeuteen joutuneeseen suomalaisyrittäjään. Tämä on niin alkeellinen virhe, että juristin tie päättyisi jo oikeustieteellisen pääsykokeeseen.

Turvapaikkahakemuksen käsittely on hallintolain mukainen menettely, ja päätöksestä on saman lain mukainen valitusoikeus. Jos hylkäävä päätös on tullut KHO:sta asti, niin turvapaikanhakija ei voi enää valittaa siitä, kuten Vahtera väittää. Sen sijaan hän voi laittaa vireille uuden hakemuksen.

Ihan sama oikeus on jokaisella johonkin hakemukseen kielteisen päätöksen saaneella. Jos hakemus hylätään, niin aina voi panna vireille uuden hakemuksen uusilla perusteilla. Tämän tietävät kaikki vaikkapa kunnallishallinnossa mukana olevat. Sama oikeus koskee kaikkia hallinnollisia prosesseja. Miettikääpä kuinka monta kertaa Guggenheim on tullut päätettäväksi ja kuinka monta kertaa se vielä tulee.

Rikosprosessi on eri asia, ja Vahtera viittaa selvästi rikosprosesseihin puhuessaan suomalaisista yrittäjistä. Kun päätös on tullut ylimmästä oikeusasteesta eli KKO:sta, niin asian käsittely loppuu siihen. Tämä koskee ihan kaikkia rikosprosessin asianosaisia kansalaisuudesta riippumatta.

Vahteraa närästää kovasti turvapaikanhakijoiden saama oikeusapu ja valittamisen maksuttomuus. Tämä perustuu Euroopan neuvoston menettelydirektiiviin, jonka mukaan hakijalle on tarjottava pyynnöstä ja maksutta menettelyyn liittyviä oikeudellisia tietoja ottaen huomioon hakijan olosuhteet. Hänelle on myös pyydettäessä annettava maksuton oikeudellinen avustaja muutoksenhakumenettelyyn. Kielteisen päätöksen saaneella hakijalla on oltava pyynnöstä oikeus saada maksutonta oikeusapua tai oikeudellinen edustaja direktiivin edellytysten puitteissa. Lisää asiasta voi lukea vaikkapa täältä.

 ”Ei ole, eikä voi olla niin, että kaikilla Suomen rajojen sisällä olevilla on yhdenvertaisuus lain edessä”, sanoo Vahtera yksiselitteisen virheellisesti. Hän ei selvästikään ole tietoinen Suomen perustuslain 6 §:n 1 momentista, jonka mukaan ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä. Perustuslaki ei erottele ihmisiä Suomen kansalaisiin ja muihin.

Ruandalaisen papin oikeudenkäynti pidettiin Suomessa siksi, että oikeusministeriö kieltäytyi luovuttamasta häntä Ruandaan. Perusteluna oli, että hän ei olisi saanut Ruandassa oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä. Suomen lakia sovelletaan suomalaisessa oikeudessa silloin, kun rikos on tehty Suomen ulkopuolella, mikäli se valtio, jonka alueella rikos on tehty, on pyytänyt rikoksen käsittelyä Suomessa tai tämän valtion luovutuspyyntöön ei ole suostuttu.

Näin se oikeusvaltiossa menee, eikä siinä meteli auta. Ei auta myöskään väsähtänyt mariseminen Demlasta, vetoaminen taas kerran nimettömiin juristi- ja asiantuntijatuttaviin eikä kateus lakimiesten palkkioista. Millään tavalla relevanttia ei myöskään ole Suomeen pettyneen ja Irakiin palanneen turvapaikanhakijan nostaminen esille. On kumma, kun edes vapaaehtoisesti palannut ilmeinen onnenonkija ei saa kiittämään Suomen tylyä turvapaikkapolitiikkaa.

Vaikka Vahtera kuinka yrittäisi todistella turvapaikanhakijat etuoikeutetuiksi lain edessä, niin totuus on ihan muuta. Heidän asemaansa on tämän hallituksen lakimuutoksilla heikennetty niin, että he eivät enää ole yhdenvertaisia lain edessä perustuslain tarkoittamalla tavalla.

Jos Vahtera aikoo jatkaa jostain syystä otsikon Talous alla pitämiään kömpelöitä juridiikan luentoja, niin olisi syytä aloittaa alkeista ja erottaa hallinnollinen prosessi ja riksoprosessi toisistaan. Sitten on tietysti vielä siviiliprosessi, mutta se taitaa mennä jo liian vaikeaksi.

22187

***
Sieltä kaikukammiosta ei sitten kannata tulla tänne mölisemään. Jos ette ymmärrä juridiikasta tämän tekstin vertaa, niin jatkakaa vain keskenänne huutamista.

 

 

Taannehtivaa lainsäädäntöä?

Suhtautuminen ennen vuotta 2011 eduskuntaan valittujen kansanedustajien sopeutumiseläkkeeseen näyttää olevan hyvä keino testata kansanedustajiemme lakitietämystä. Tai halua sivuuttaa ikävä asia tekemättä sille mitään. Nyt jotkut edustajat ovat keksineet, että eläkkeeseen puuttuminen olisi vastoin oikeusvaltion periaatteisiin kuuluvaa taannehtivan lainsäädännön kieltoa.

– Yksi oikeusvaltion ennustettavuuteen ja luotettavuuteen liittyvä periaate on, että takautuvaa lainsäädäntöä ei säädetä, siksi muuttaminen jälkikäteen ei ole mahdollista, sanoo kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja.

Samoilla linjoilla ovat myös vihreiden ja RKP:n ryhmien puheenjohtajat.

He ovat käsittäneet taannehtivan lainsäädännön kiellon väärin. Jos heidän tulkintansa olisi oikea, niin yhtään lakia ei voitaisi milloinkaan muuttaa tai kumota. Kaikki aiemmin säädetty pysyisi sellaisenaan voimassa maailman tappiin. Mitään kerran myönnettyä etuutta ei voitaisi poistaa tai edes alentaa. Nykyisen hallituksen aikana tehdyt leikkaukset olisivat vastoin oikeusvaltion periaatteita.

Jos taannehtivan lainsäädännön kieltoa tulkittaisiin näin, niin kaikki hallituksen työttömiin kohdistamat uudet leikkaukset ja velvoitteet olisivat vastoin oikeusvaltion periaatteita. Samoin koulutusleikkaukset. Kun on kerran päätetty maksaa jotain, niin se on kiveen hakattu. Yhtään kriminalisointia ei voitaisi poistaa laista eikä uusia lisätä. Rangaistuksia ei voitaisi lainsäädännöllä koventaa tai alentaa, sillä sehän olisi väärin niitä kohtaan, jotka on tuomittu aiemman lain mukaan tai niitä kohtaan, jotka tuomittaisiin uuden lain säätämisen jälkeen tehdystä teosta, joka ei aiemmin ole ollut rikos.

Taannehtivan lainsäädännön kielto liittyy rikosoikeuteen. Lyhyesti sanottuna se tarkoittaa sitä, että tehdystä teosta ei voida tuomita, jos se ei ollut rikos tekoaikana. Tämä periaate on johdettu legaliteettiperiaattesta, josta on säädetty perustuslain 8 §:ssä näin:

Ketään ei saa pitää syyllisenä rikokseen eikä tuomita rangaistukseen sellaisen teon perusteella, jota ei tekohetkellä ole laissa säädetty rangaistavaksi. Rikoksesta ei saa tuomita ankarampaa rangaistusta kuin tekohetkellä on laissa säädetty. 

Kyllä tätä voidaan laajentaa koskemaan muutakin lainsäädäntöä. Jos nyt säädettäisiin laki, jolla kaikkien sopeutumiseläkettä saaneiden olisi maksettava takaisin jo saamansa eläkkeet, niin se olisi vastoin taannehtivan lainsäädännön kieltoa. Tällaista ei kuitenkaan ole kukaan ehdottanut. On vain ehdotettu epäoikeudenmukaiseksi huomatun eläkkeen lakkauttamista. Nyt sopeutumiseläkettä saaville kansanedustajille voitaisiin ruveta maksamaan sopeutumisrahaa samoilla perusteilla kuin vuonna 2011 ensimmäisen kertaan eduskuntaan valituille. Se ei olisi vastoin taannehtivan lainsäädännön kieltoa, vaan asettaisi kaikki yhdenvertaiseen asemaan.

Kansanedustajat voitaisiin myös siirtää yleisen työttömyysturvan piiriin. Kuten Anna Kontula eilen minulle huomautti, niin se olisi joillekin kansanedustajille yhdenvertaisuuden lisäksi jopa taloudellisesti edullisempaa kuin nykyinen järjestelmä.

Yhdenvertaisuus lain edessä on myös yksi oikeusvaltion periaatteita, ja se sekin lukee perustuslaissa. Lainsäätäjämme tarvitsisivat näköjään juridiikan ja oikeusjärjestelmän alkeiden opetusta.

 

Sakkorahan tähden

Kaikki laki on asetettu oikeuden ja kohtuuden eikä sakkorahain tähden. Sillä sakkoraha on niille rangaistukseksi, jotka lain rikkovat; mutta laki tahtoo ennemmin olla rikkomatonna kuin rikottuna, ja soisi, ettei sakkorahaa ollenkaan tarvittaisi. (Olaus Petrin Tuomarinohje 19.)

Juha Sipilän hallitus unohti tämän ajatuksen heti tuoreeltaan, kun se vuonna 2015 ilmoitti hankkivansa valtiolle lisää rahaa kaksinkertaistamalla annettujen rikesakkojen määrän ja korottamalla sakon hintaa reilusti. Kun hallitukselle selitettiin sakkojen tarkoitus ja niiden käytön sopimattomuus pelkästään fiskaalisiin tarpeisiin, niin hallitus perui aikeensa.

Hallitus ei kuitenkaan luovuttanut, vaan päätti korvata rikesakon kokonaan uudella liikennevirhemaksulla. Yritys kaksinkertaistaa sakot soti rangaistusjärjestelmän periaatteita vastaan, mutta liikennevirhemaksulla hallitus aikoo kävellä koko oikeusjärjestelmän perusperiaatteen eli syyttömyysolettaman yli. Syyttömyysolettaman mukaan jokainen on syytön, kunnes hänet on laillisesti syylliseksi todettu. Liikennevirhemaksun saaja on syyllinen, kunnes pystyy todistamaan itsensä syyttömäksi.

Syyttömyyden todistaminenkin on tehty vaikeaksi. Virhemaksun saajan olisi haettava muutosta kirjallisesti, ja hänen olisi pystyttävä todistamaan itsensä syyttömäksi. Virhemaksun kirjoittaneella poliisilla ei olisi velvollisuutta todistaa syyllisyyttä eikä edes sitä, että maksun perusteena oleva rikkomus on oikeasti tapahtunut. Lisäksi muutoksenhaku olisi maksullista. Tuomariliiton mukaan tarkoitus näyttää olevan käytännössä estää valittaminen.

Jos hallitus oikeasti esittelee tällaisen lainsäädännön eduskunnalle, niin siinä tapauksessa meillä on hallitus, joka ei piittaa edes oikeusvaltion perusperiaatteista. Aiemmin hallitus on kunnostautunut vain hakkaamalla päätään perustuslakiin, mutta nyt se aikoo mennä vielä pitemmälle.

Ja kaikki vain sakkorahojen takia. Tämä Tuomariliiton lausunnon lause on paljon puhuva:

– Hallituksen esitysluonnos jatkaa valitettavaa lainsäädännön kehityskulkua, jossa valtion säästötarpeet määrittävät lopputuloksen.

Näin oikeusvaltiota murennetaan pala palalta. Hallituksen toiminnalle kuvaavaa on, että edes oikeusministeriö ei pidä lakiesitystä pahana. Jos tälle tielle lähdetään, niin mikään ei estä säätämästä yhä uusia lakeja, joiden mukaan epäillyn on todistettava syyttömyytensä muissakin kuin liikennerikkomuksissa.

Jos tällainen lakiesitys annetaan ja se vieläpä hyväksytään, niin tie on auki mielivallalle, jota Ari Pirttisalo ennakoi Pahkasikaan vuonna 1983 piirtämässään sarjakuvassa Renkkainen. Siinä Reinikaisen näköinen, mutta vähemmän sympaattinen konstaapeli Renkkainen opasti nuorempaa kollegaansa keräämään rahaa uuteen kahvinkeittimeen.

renkkainen 1

RENKKAINEN 2

Kuvat: Pahkasika 1983/Ari Pirttisalo: Renkkainen

Nyt moni sanoo, että liikennevirhemaksulta välttyy, kun noudattaa lakia ja asetuksia. Totta, mutta mitäs sitten tehdään, jos sattuu kohdalle Renkkainen?