Toimeliaisuuteen perustuva sosiaaliturva

Viime aikoina olemme saaneet lukea paljon uutisia työttömien laiskuudesta. Jo vuosia on valitettu kotisohvilla lojuvista työttömistä, joita on patistettava töihin leikkaamalla sosiaaliturvaa. Iltapäivälehti esitteli viikon ajan joka päivä uuden työttömän, joka elää mieluummin sosiaaliturvalla kuin tekee työtä. Jatkuvasti marssitetaan esiin nimettömiä työnantajia, jotka valittavat rekrytoinnin mahdottomuutta. Heidän mukaansa työttömät kieltäytyvät töistä suorastaan röyhkeästi, vaikka jokainen asiasta vähänkään jotain tietävä ymmärtää kieltäytyjän menettävän työttömyysturvansa. Senhän saimme lukea lehdestä virkamiehen sanomana ”ideologisen työttömän” Ossi Nymanin tapauksessa.

Media on myös vähitellen havahtumassa kuntouttavan työtoiminnan epäkohtiin. Lakia rikotaan kaikkialla avoimesti ohjaamalla kuntouttavaan työtoimintaan terveitä ja työkykyisiä ja teettämällä heillä palkkatyötä korvaavaa työtä.

Kaikella tällä rummutuksella on tarkoituksensa, ja se tarkoitus on muuttaa sosiaaliturva vastikkeelliseksi. Kuntouttavasta työtoiminnasta voidaan luopua kokonaan, samoin työkokeilusta. Näissä molemmissa kun on sellainen valtiontalouden kannalta ikävä piirre, että näennäisen aktivoinnin lisäksi näissä töissä maksetaan työttömyysetuuden lisäksi yhdeksän euron päivittäistä kulukorvausta. Siitä pitää päästä eroon, sillä eiväthän valtion rahat köyhille jouda.

Ensi vuonna alkavassa työelämäkokeilussa ei ole kumpaakaan ikävää piirrettä. Työtä tehdään työnantajan palveluksessa ilman yhteiskunnan aktivointitoimia ja olematta työsuhteessa. Jos ja kun työsuhdetta ei kokeilun jälkeenkään synny, niin vika on aina työttömässä. Kulukorvausta ei makseta, vaan työ tehdään pelkällä työmarkkinatuella. Tämä muuten on viime aikoina juttuihini tulleiden kommenttien mukaan jo yllättävän hyväksyttävää. Monet vielä toistaiseksi palkkatyössä olevat ovat sitä mieltä, että ”pitäähän sitä jotain tehdä ilmaisen rahan eteen”. He eivät tajua palkan ja sosiaaliturvan välistä eroa, joten kylvö on langennut otolliseen maaperään.

Viime hallituskaudella peruspalveluministerinä toiminut Paula Risikko yritti kovasti ajaa vastikkeellista sosiaaliturvaa. Koska nimi kuulosti vähän ikävältä, niin se muutettiin nopeasti osallistavaksi sosiaaliturvaksi. Koko idean tarkoitus oli muuttaa ajattelua niin, että sosiaaliturva ymmärretään palkaksi yhteiskunnalle tai yrityksille tehtävästä työstä. Sosiaaliturva nimetään palkaksi, vaikka sillä ei kunnolla edes elä eikä sillä tehtävästä työstä kerry eläkettä ja vuosilomaa. Edes työsuhdetta lain tarkoittamassa mielessä ei synny. Syntyy vain palkattomien ja oikeudettomien paarialuokka.

Ei vastikkeellisen sosiaaliturvan ajaminen ole minnekään kadonnut, mutta sen nimi on taas muuttunut. Nykyisin ja varsinkin tulevaisuudessa siitä puhutaan toimeliaisuuteen perustuvana sosiaaliturvana. Se kuulostaa mukavan touhukkaalta, eikä mukavan toimelias meno tunnu yhtään palkattomalta pakkotyöltä.

Valtioneuvoston kanslia on 28.9.2017 asettanut  Perusturvan ja toimeliaisuuden kokonaisuudistuhankkeen. Sen tarkoituksena on uudistaa koko sosiaaliturva, mutta hankkeen asettamispäätöksessä ei tietenkään vielä kerrota miten se aioitaan uudistaa. Viime aikojen poliittisesta ja mediassa tapahtuneesta ryöpytyksestä päätelleen tulevaisuudessa pitää olla kovasti touhukas saadakseen perusturvaa. Pankaapa termi toimeliaisuuteen perustuva sosiaaliturva mieleenne, sillä sitä tullaan toitottamaan lähiaikoina.

Ja käytännössähän se tarkoittaa entiseen tapaan palkattoman työn tekemistä.

Toimeliaisuuden uudistus

Voimme unohtaa puheet perustulosta ja työkokeilun tai kuntouttavan työtoiminnan nimellä tehtävistä yhdeksän euron palkattomista töistä. Lähitulevaisuudessa työttömän on tehtävä työtä saadakseen peruspäivärahaa tai työmarkkinatukea. Jos joku ei tee työtä, niin hän saa pelkkää toimeentulotuen suuruista passiivitukea. Passiivitueksi sitä sanotaan ihan sen takia, että sitten on täysin korrektia puhua leimaavasti passiivisista työttömistä. He ovat virallisesti laiskoja ja kaikin puolin kelvottomia olemaan yhteiskunnan jäseniä. Vain työtä tekevä työtön on oikea työtön.

Puhun nyt hallituksen pikavauhdilla toteuttamasta perusturvan ja toimeliaisuuden uudistuksesta. Kokeilu alkaa jo ensi vuoden alusta, ja kuten asiaan kuuluu, niin se alkaa täysin suunnittelematta. Kyseessä on vanha tuttu vastikkeellinen sosiaaliturva, jota jo viime hallituskaudella esitti silloinen sosiaali- ja terveysministeri Paula Risikko. Koska vastikkeellinen sosiaaliturva kuulosti vähän rumalta, niin ruvettiin puhumaan osallistavasta sosiaaliturvasta ja työttömyysturvan aktiivimallista. Nyt se on taas vaihtanut nimeä, mutta sisältö on pysynyt ennallaan. Työttömän on tehtävä työtä sosiaaliturvansa eteen.

Kyllä, se on todellakin ollut sama asia koko ajan. Sitä todistaa sekin, että edes media ei pysy nimien vaihtumisen perässä. Etelä-Suomen Sanomat puhuu osallistavasta sosiaaliturvasta ja Kansan Uutiset työttömyysturvan aktiivimallista, mutta molemmat puhuvat samasta asiasta. Kuvaavaa on myös, että lähetekeskustelussa paikalla ei ollut yhtään ministeriä eikä hallituspuolueiden kansanedustajia, kuten KU kertoo. Työttömät eivät hallitusta kiinnosta muuten kuin kyykytyksen kohteina.

Tässä ”uudessa” mallissa työttömän on osallistuttava esimerkiksi kansalaisjärjestöjen toimintaan, naapurustoprojekteihin, ruokapiireihin, vertaistukiryhmiin tai maahanmuuttajien kielikursseille. Joissain tapauksissa osallistumistuloa voisi saada lasten tai muiden läheisten hoitamisesta. Pelkkä harrastustoiminta ei riittäisi osallistumistulon saamiseen.

Osa näistä alustavasti kaavailluista tehtävistä on selvästi sellaisia, joista kuuluisi maksaa palkkaa. Ilmeisesti kaikki tehtävät ovat sellaisia, sillä pelkästä harrastustoiminnasta ei makseta. Pitää olla hyödyksi, pitää olla tuottava. Vain työtä tekevällä on oikeus syödä. Ajattelu on kuin 1860-luvun nälkävuosina, jolloin ruokaa annettiin nälkään nääntyville vain työpanosta vastaan.

Työttömät ovat siitä otollinen väestönosa, että heillä voi kokeilla kaikenlaista ilman että heillä on mahdollisuutta panna hanttiin. Vastustelijoiden ruoka-annosta pienennetään kuin Gulagin vankileireillä konsanaan. Työttömillä kokeiltiin perustuloa, mutta ne mokomat tykkäsivät siitä, ja niiden elämä helpottui. Niinpä perustulo haudataan hiljaisuudessa ja ruvetaan teettämään työtä ohuenkin leipäpalasen edestä.

Työttömällä ei saa olla ilman toimelisuutta saatua rahaa.

22045915_1472024249509816_1945507513367781017_n

Kuva: Teppo Palmroos

 

 

 

Karenssiautomaatti

Hallitus on epäonnistunut luomaan uusia työpaikkoja, joten se on päättänyt rangaista siitä työttömiä. Rangaistus toteutetaan luomalla karenssiautomaatteja, jotka kyllä säästävät työttömyystukimenoja, mutta lisäävät toimeentulotuen tarvetta. Näinhän hölmöläiset ovat aina jatkaneet peittoa.

Valmisteilla on peräti kolme lakiuudistusta kahdessa eri ministeriössä. Hajauttaminen kertoo siitä, että kukaan ei koordinoi valmistelua eikä kukaan tiedä mitä ollaan tekemässä, mutta tekemisen tohina on kova. Sosiaali- ja terveysministeriössä valmistellaan työttömyysturvan aktiivimallia. Tämä on vanha tuttu, joka aiemmin tunnettiin nimillä vastikkeellinen sosiaaliturva ja osallistava sosiaaliturva. Siinä työttömän on osoitettava ”riittävää aktiivisuutta”, tai muuten hänen tukeaan alennetaan. Käytännössä se tarkoittaa palkattoman työn tekemistä työttömyysetuutta vastaan kuntouttavan työtoiminnan tai työkokeilun nimellä.

Työ- ja elinkeinoministeriössä valmistellaan aktiivisen työnhaun mallia. Siinä työttömän on todistettavasti haettava kerran viikossa hänelle sopivaa työpaikkaa, tai hän menettää kokonaan työttömyysetuutensa 60 päivän ajaksi. Kolmas esitys koskee yrittäjien työttömyysturvaa, jossa työttömyysturvalla voisi harjoittaa yritystoimintaa neljän kuukauden ajan ilman että toiminnan pää- tai sivutoimisuutta selvitettäisiin. Tämä viimeinen uudistus kuulostaa jopa ihan järkevältä, mutta muut kaksi ovat enemmän kuin ongelmallisia.

Tulevaisuudessa työttömän on työttömyysturvan aktiivimallin mukaisesti tehtävä palkatonta työtä ja samaan aikaan haettava aktiivisen työnhaun mallin mukaisesti jotain hänelle sopivaa työpaikkaa vähintään kerran viikossa. Lisäksi molemmat uudistukset edellyttävät jatkuvaa raportointia ja tietysti raporttien seurantaa. Työvoimaviranomaisille ei ole luvassa lisäresursseja, eikä kukaan ei ole pohtinut miten seuranta toteutetaan ja mitä kokonaisvaikutuksia lakiuudistuksilla on.

Työ- ja elinkeinoministeriön vastaus lausuntokierroksella esitettyyn kritiikkiin näyttää ihan konkreettisesti, miten pihalla lainvalmistelijat ovat. Raportointiín ei ole luvassa lisäresursseja, koska ”verkkopalveluun ilmoitettuja tietoja hyödynnettäisiin palveluntarpeen arvioinnissa. Se korvaa kootusti nykyistä työllistymissuunnitelmien toteutumisen seurantaa”.

Toisin sanoen hallitus luottaa tietotekniikkaan, jota ei ole vielä olemassakaan. Algoritmi vertaa haettuja työpaikkoja avoimina oleviin, ja jos jotain työtä ei ole haettu, niin siitä seuraa karenssi. Algoritmi vertaa myös työttömän koulutusta ja ammattitaitoa avoinna olevan työpaikan vaatimuksiin. Jos on haettu väärää työpaikkaa, niin siitäkin seuraa karenssi. Niin tai näin, aina seuraa karenssi. Algoritmi ei ymmärrä työttömän elämäntilannetta eikä alueellisia eroja työpaikkojen määrässä.

Näin saadaan ensimmäiseksi ainakin kaikki tietokonetta käyttämättömät pois tilastoista. Heti perään lähtevät ne, jotka tekevät raportoinnissa jonkin virheen. Kun tarpeeksi kehitetään järjestelmää, niin tilastoista saadaan pois niin paljon väkeä, että hallitus voi kehua saavuttaneensa työllisyystavoitteensa.

Jos avoimia työpaikkoja ei ole, niin ministeriö lupaa osallistumisen työllistämistä edistäviin palveluihin riittävän. Kenelläkään ei kuitenkaan ole velvollisuutta järjestää näitä palveluja tai edes informoida työtöntä niiden olemassaolosta. Tärkeintä on vain patistaa työttömiä aktiivisuuteen eli nykysuomeksi sanottuna antaa laiskoille sohvallamakaajille keppiä.

Kun sekä työttömyysturvan aktiivimalli eli vastikkeellinen sosiaaliturva että aktiivisen työnhaun malli toteutetaan, niin työtön on lirissä. Hänen on tehtävä palkatonta työtä ja samanaikaisesti haettava todistettavasti työtä. Molemmista on raportoitava työvoimaviranomaisille. Kukaan ei oikeasti lue näitä raportteja, mutta onpahan ainakin työtön aktiivinen ja kiireinen. Algoritmi huolehtii karenssien jakamisesta.

Näissä lakiuudistuksissa toteutuu taas Juha Sipilän hallituksen toimia hyvin kuvaava lause: Tehdään nyt tällainen laki ja katsotaan mitä tapahtuu.

 

 

Näin meitä hämätään

-Kaikkien työpanoksen tulee olla käytettävissä, kun sosiaaliturvaa uudistetaan. Mitä pienempi määrä antaa työpanoksen, sitä enemmän muut maksavat veroja. Siksi työpanoksen pitää olla käytettävissä.

Tällaisen viisauden on sanomalehden mukaan lausunut valtiovaraininisteri Petteri Orpo eilen Suomi-areenan keskustelussa. Suomi-areenahan on se jokakesäinen Porissa pidettävä kokoontuminen, jossa kaikki silmäätekevät ja sellaisena itseään pitävät lätisevät asioita, joita kukaan ei enää syksyllä muista.

Kannattaisi kyllä muistaa, sillä nämä Orpon sanat paljastavat perustavaa laatua olevan vian hallituspuolueiden ajattelussa. Se vika on pelkästä työstä puhuminen. Palkka unohdetaan kokonaan. Erityisen oireellista on, että ministeri sanoo tällaista puhuessaan sosiaaliturvan kokonaisuudistuksesta.

Jos Orpo tarkoittaa kaikkien päättäjien ja asiantuntijoiden osallistumista uudistustyön suunnitteluun, niin hyvä. Ei hän kuitenkaan tarkoita sitä, sen paljastaa toinen lause. Hän tarkoittaa sitä, että sosiaaliturvaa saavien on tehtävä työtä sosiaaliturvan vastineeksi. Palkkaa heille ei anneta, joten palkkatyössä olevien verorasitus ei laske yhtään. Sosiaaliturva maksetaan edelleen heidän maksamistaan veroista. Kaikkien työpanos on käytettävissä, mutta vain osa saa työstään palkkaa.

Orpo siis puhuu työpanoksen antamisesta, mutta unohtaa palkan maksamisen. Tässä ei ole mitään uutta, sillä näillä puheilla halutaan miellyttää niitä vielä toistaiseksi työstään palkkaa saavia, jotka eivät ymmärrä sahaavansa omaa oksaansa vaatimalla työn tekemistä sosiaaliturvan vastineeksi. Kun samaan lauseeseen sotketaan työpanos ja veronmaksu, niin ajatus tuntuu järkevältä. Se on järkevä kuitenkin vai silloin, kun puhutaan vain palkkatyötä vastaan annettavasta työpanoksesta.

Vielä kerran: Jos kaikki antavat työpanoksen, mutta vain osa saa palkkaa, niin sosiaaliturva on kyllä uudistettu, mutta se maksetaan edelleen palkkaa saavien maksamilla veroilla. Loput ovat orjia, joiden työstään samaa korvausta sanotaan sosiaaliturvaksi. Sosiaaliturva ei ole palkkaa, eikä siitä kerry eläkettä eikä lomaoikeutta. Se on tarkoitettu vain hengissä pysymiseen, ei elämiseen.

Näin meitä hämätään uskomaan, että hallitus olisi oikeasti uudistamassa sosiaaliturvaa parempaan suuntaan. Tosiasiassa kyse on vain vastikkeellisesta tai osallistavasta sosiaaliturvasta tai osallisuustulosta. Nimike näkyy vaihtuvan sitä mukaa, kun entinen suunnitelma paljastetaan palkattomaksi orjatyöksi. Siinä halutaan pelkkä työpanos, mutta unohdetaan palkka ja siitä maksettavat verot kokonaan.

Tämä hallitus on taatusti huonoin mahdollinen uudistamaan sosiaaliturvaa. Sillä ei ole mielessään mikään muu kuin palkattoman työn teettäminen.

Perusturvasta palveluspakkoon

Kelan pääjohtaja Elli Aaltonen esittää ratkaisuksi työttömyysongelmaan vastikkeellista työttömyysturvaa, osallisuustuloa, joka olisi laajempi kuin esimerkiksi professori Heikki Hiilamon aiemmin esittämä malli. Jo ennen virkaansa astumista vuoden vaihteessa Aaltonen sanoi, että hän haluaisi lakkauttaa vastikkeettoman sosiaaliturvan.

Pääministeri Juha Sipilä on vähän sinnepäin kallellansa kuin Leppäsen Preeti, mutta tapansa mukaan ei ihan suoraan myönnä kannattavansa ajatusta. Hänen mukaansa on totuttava siihen, että työ ja sosiaaliturva sekoittuvat.

”Erilaisia aktivointeja ollaankin tehty. Se on oikea suunta. Todennäköisesti toimeentulo muodostuu jatkossa osalla suomalaisista sillä tavalla, että siinä on osa perustulotyyppistä ja erilaisista työtehtävistä muodostuvaa lisää päälle.”

Vuosina  1664-1883 maassamme oli kiellettyä niin köyhyys, kerjääminen kuin työttömyyskin. Järjestelmän nimi oli palveluspakko, ja se perustui työvoimapulaan. Sen jälkeenkin työttömiä pidettiin kurissa irtolaislainsäädännöllä, joka salli ihmisen sijoittamisen laitokseen pelkällä hallinnollisella päätöksellä.

Muutaman viimeisen vuosikymmenen ajan jokaisella on ollut oikeus perusturvaan ilman velvoitteita, mutta ei koskaan ilman kontrollia. Työttömän on pitänyt ilmoittautua säännöllisesti viranomaisille ja toimeentulotukea saavan on pitänyt jatkuvasti todistaa olevansa köyhä.

Nyt meillä on suurtyöttömyys, jota päättäjämme ovat ruvenneet hoitamaan samalla lääkkeellä kuin 1600-luvulla työvoimapulaa. Tosin sillä erolla, että nykyisin työttömät velvoitetaan tekemään työtä ilman palkkaa. Järjestelmää kutsuttiin ensin vastikkeelliseksi sosiaaliturvaksi, mutta koska se haiskahti liikaa pakkotyöltä, niin ruvettiin nopeasti puhumaan osallistavasta sosiaaliturvasta. Se on näköjään nimetty taas uudelleen, ja nyt puhutaan osallisuustulosta. Sosiaaliturva on jo nimetty tuloksi, joten on ihan loogista, että sen saamiseksi ruvetaan vaatimaan työn tekemistä. Sitten voitaisiinkin jo puhua palveluspakosta tai pakkotyöstä, mutta ei tietenkään puhuta.

Tämä kaikki on sitä yhtä ja samaa sosiaaliturvan paradigman muutosta, jota on ajettu kuin käärmettä pyssyyn jo monta vuotta. Se tarkoittaa työn tekemistä pelkkää sosiaalietuutta vastaan. Tästä palkattomasta työstä kieltäytyvän etuutta halutaan pienentää rangaistukseksi. Palveluspakon aikana työtä välttelevä otettiin kiinni ja ruoskittiin, tulevaisuudessa häntä tullaan sivistyneesti pitämään nälässä.

Meille on palkattu sosiaalietuuksista vastaavan laitoksen johtoon henkilö, joka haluaa tehdä etuuksista vastikkeellisia. Työttömistä tietenkin aloitetaan, mutta mikään ei estä tulevaisuudessa laajentamaan velvoitteita myös sairaisiin ja eläkeläisiin. On niin tehty ennenkin. Sata vuotta sitten jokaisen köyhänapua saavan ja vaivaistalon asukkaan piti tehdä  hyödyllistä työtä ikään tai terveyteen katsomatta. Joka ei työtä tee, ei sen pidä leipää syömän.

Kun näin sujuvasti ollaan menossa ajassa taakepäin, niin varmaan kohta huomamme noudattavamme myös vuoden 1795 palkollissääntöä:

Palveluskuntaan kuuluvilla on 7 tuntia nukkuakseen, tunti lukeakseen hartauskirjoja, 2 tuntia syödäkseen, 2 tuntia levätäkseen ja 12 tuntia tehdäkseen työtä, mutta sen tulee tapahtua miehen tavoin.