Kortistomagiaa

Eilen kerroin Ylen nollauutisesta, jonka mukaan työttömien haastattelut vähentävät työttömyyttä. Eivät vähennä, vaan ne ainostaan siivoavat tilastoja. Uutisenkin mukaan rekistereistä on siivottu pois tuhansia sellaisia, joiden työnhaku ei jostain syystä ole enää voimassa. Tilastoja katsomalla selviää, että heitä on siirretty työmarkkinatuelta toimeentulotuelle.

Toimeentulotukea saavien määrä on jatkuvassa kasvussa.

Perustoimeentulotuki

Katsotaanpa toimeentulotuen saajia alueittain. Ylen uutisen mukaan työllistymisen kehitys on ollut suotuisampaa niillä alueilla, joissa haastatteluja oli lisätty eniten ja vastaavasti heikompaa alueilla, joissa määräaikaishaastatteluiden lisäys oli vaatimattomampaa. Haastatteluja lisättiin vuoden alussa suhteellisesti eniten Pirkanmaalla ja Keski-Suomessa, suhteessa vähiten Etelä-Savossa ja Pohjois-Pohjanmaalla.

Tämä näkyy myös toimeentulotuen saajien määrissä. Heidän määränsä on lisääntynyt eniten juuri siellä, missä on haastateltu eniten ja vähiten siellä, missä on haastateltu vähiten.

Perustoimeentulotuki 2

Kuvat: Pekka Pasanen

Näin toimii hallituksen työvoimapolitiikka. Kun työllisyystavoite pitää saavuttaa, niin ei ole tarkoituskaan saada ihmisille töitä. Asia pitää vain saada näyttämään siltä. Tämä onnistuu siirtämällä työttömiä työmarkkinatuelta toimeentulotuelle. Samasta Kelan luukusta raha tulee, mutta sillä ei näytä olevan mitään merkitystä. Tärkeintä on päästä valheellisesti rehvastelemaan työllisyyden kasvulla. Hokkuspokkus.

IMG_20170927_0001

En ymmärrä miksi palkkaa saavat toimittajat eivät kaiva näitä täysin julkisia tietoja esiin, vaan uutisoivat mieluummin taikatempun totena.