Asennevammoja

– Timosella paha asennevamma. Kyllä tosiaan kannattais ottaa asioista selvää ennenkuin alkaa tuonkaltaista soopaa maailmalle syytämään.

Tällainen kommentti näkyi olevan erään eilisen juttuni facebookissa jakaneen kaverini seinällä. Kerroin eilen kontiolahtelaisesta nuoresta kunnallisvaaliehdokkaasta, joka maakuntalehden yleisönosastossa vaati nuorten työttömyystukien määräaikaistamista. Hänen mielestään tukien lopettaminen kokonaan vaikkapa vuoden jälkeen saisi vailla työtä tai koulutuspaikkaa olevat nuoret ottamaan itseään niskasta kiinni.

Sanoin myös, että maassa on 350 000 työtötä ja 35 000 avointa työpaikkaa. Lisäksi ilman koulutuspaikkaa jää opiskeluhaluistaan huolimatta valtava määrä nuoria. Kysyin myös, mitä näille tuuliajolle jätettäville nuorille sitten oikein pitäisi tehdä, koska vaaliehdokas ei sitä kertonut.  Ja sitten minulla sanotaan olevan asennevamma.

Asennevammastani ilmeisesti kertovat kaikki kirjoitukseni, joissa puolustan työttömiä ja jopa annan neuvoja sosiaalilainsäädännön viidakossa selviämiseen. Sen sijaan oikea asenne lienee köyhien halveksiminen ja jalkoihin tallominen vahvemman ja hyvätuloisen oikeudella. Työttömät, sairaat, eläkeläiset ja muut pieneläjät lienevät yhteiskunnan ongelmajätettä, joka pitäisi loppusijoittaa jonnekin. Rahaa ja ruokaa he eivät tarvitse, koska helle riittää pelkkä keppi.

Lapinlahden Lintujen vanhassa sketsissä joukko hyvinvoivan näköisiä puttaajia laittoi maailmaa kohdalleen. Yksi räyhäsi, että mitä helevettiä ne työttömät valittaa, että ei oo töitä? Menisivät töihin, saatana, niin ei tarviis valittaa. Ja avustukset pois, perhana, kaikki avustukset pois, niin vienti alkais vetää ja tuonti kanssa.

Sketsi oli tehty 90-luvun laman alussa. Sen jälkeen näyttää yhä kasvava osa Suomen väestöstä omaksuneen vakavissaan tuon asenteen, josta silloin kauan sitten saatiin makeat naurut. Heikki Turusen sanoin: voi tätä haistapaskan maailmaa.

Omat ja toisten ajatukset

Jos omia ajatuksia ei kerta kaikkiaan ole, mutta profiloituminen on aloitettava hyvissä ajoin ennen vaaleja, niin mitäpä tehdä? Silloin kannattaa tietenkin lainata toisten ajatuksia. Jotta ajatukset eivät olisi vääriä, ne kannattaa lainata suoraan oman puolueen virallisista ajatuksista.

Ilmeisesti jotenkin näin kulki kolmen kokoomuksen kansanedustajan järkeily sanomalehtien yleisönosastokirjoitusten suhteen. Savon Sanomat julkaisi Lenita Toivakan, Pohjalainen Petri Salon ja Turun Sanomat Anne-Mari Virolaisen nimissä tekstin Ruotsin vaalituloksen analyysistä. Kaikkien kirjoitusten lähde oli kokoomuksen ryhmäkokouksessa pidetty ja kirjallisena jaettu alustus. Kansanedustajat eivät viitsineet muokata alustusta edes hiukan itsensä näköiseksi, vaan lähettivät sen omissa nimissään lehtiin lähes sellaisenaan.

Aapelin Siunatun hulluuden Ana ja Vilippus Rummukainen miettivät oikein viisaan miehen olemusta. Vilippuksen mukaan jotkut pitävät kansakoulunopettajaa tai pappia viisaana miehenä. Nämä kuitenkin lukevat viisaudet kirjoista ja puhuvat sitten ominaan. Ei sellainen ole viisautta, vaan viekkautta.

On surullista, jos istuvalla kansanedustajalla tai sellaiseksi pyrkivällä ei ole omia ajatuksia, vaan kaikki täytyy lainata muualta. Jos samasta yleistä mielenkiintoa herättävästä asiasta julkaistaan peräti kolmen eri kirjoittajan nimissä sama teksti, joka ei ole edes kenenkään heistä laatima, siitä voi jäädä kiinni. Nyt paljastuksen teki Suomen Kuvalehti.

Mitä tällainen kansanedustaja mahtaa tehdä eduskunnassa? Herää epäilys, että hän jos kuka on pelkkä kovapalkkainen napinpainaja. Häneltä ei voi odottaa kovin syvällisiä ja omaperäisiä ajatuksia mistään asiasta.

Pohjois-Karjalan valtalehti Karjalaisessa on ainakin kaksi tuntemaani eduskuntavaaliehdokasta julkaissut yleisönosastokirjoituksia. He ovat Jarmo A. Tolvanen (sd) ja Kari Rissanen (vihr). Koska tunnen heidät, voin kehua heidän lehdissä julkaistujen ajatustensa taatusti olevan heidän omiaan. Kukaan toinen ei pystyisi kirjoittamaan niin heidän näköistään tekstiä. Kirjoitusten sisältöön en nyt puutu, mutta arvostan tällaisia ehdokkaita. He näkevät ajattelemisen ja kirjoittamisen vaivan, eikä kenellekään jää epäselväksi, mitä mieltä he kirjoittamastaan asiasta ovat. Äänestäjän on helppo arvioida ajatusten käyminen yksiin omien ajatusten kanssa.