Riskitön bisnes

Bernerin suunnitelmissa valtion omistamat tiet, rautatiet ja meriväylät olisivat erillisen liikenneverkkoyhtiön (suunnittelupapereissa Live) omistuksessa jo vuoden kuluttua.

Yhtiö myisi teiden käyttöoikeutta tukkuhinnalla ”operaattoreille”, jotka myisivät ajokilometrejä erilaisilla palvelupaketeilla autoilijoille.

Näin kertoi Helsingin Sanomat. Liikenneministeri Anne Berner suunnittelee tieverkon yhtiöittämistä. Yhtiö myisi tienkäyttöoikeutta operaattoreille, vakuutusyhtiöille, autokauppiaille ja muille toimijoille, jotka sitten myisivät kuluttajille eli tiet kustantaneille veronmaksajille kilometrejä. Liikkumista seurattaisiin jokaiseen autoon asennettavalla seurantalaitteella, jonka auton omistaja joutuisi itse maksamaan.

Tiemaksulla kerättäisiin rahaa Liikenneverkkoyhtiölle teiden rakentamista ja kunnossapitoa varten. Yhtiö voisi myös ottaa lainaa tieomaisuutta vastaan, jolloin  velka ei näkyisi valtionvelkana.

Tietenkin tienkäyttäjien palveluiden luvataan paranevan:

Jos väyläyhtiö perustetaan, pohdimme pystymmekö tarjoamaan asiakkaalle siihen liittyviä palveluita niin, että ne tuovat heille lisäarvoa.

Tämähän kuulostaa tutulta. Televisolähetykset digitalisoitiin vuosituhannen vaihteessa. Digitalisoinnin mukana piti tulla kaikenlaisia palveluja interaktiivisista tv-ohjelmista alkaen. Niitä ei koskaan tullut, mutta kuluttaja joutui ensimmäiseksi ostamaan digiboksin ja maksaa kanavapalveluista eli pelkästä ohjelman vastaanottamisesta koko ajan yhä enemmän.

Samalla Ylen Jakelutekniikka yhtiöitetiin Digitaksi. Vuonna 2003 yhtiö myytiin ranskalaiselle TDF Groupille 300 miljoonalla eurolla. Vuonna 2011 Digita teki 91 miljoonan euron liikevaihdolla noin 21 miljoonan euron nettotuloksen. Yhtiöllä on käytännössä monopoli suomalaisen television digiverkon jakelussa.  TDF myi Digitan vuonna 2012 ja australialaiselle sijoittajaryhmälle ilmeisesti aika suurella summalla.

Miten arvelisitte käyvän Suomen liikenneverkostolle? Digitan esimerkkiä noudattaen ensin yhtiöitetään, sitten myydään halvalla. Siinä sivussa tietysti vakuutusyhtiöt ja muut kilometrikauppiaat rahastavat. Ei mene monta vuotta, kun tiet omistaa jokin kansainvälinen suuryritys ja Suomeen jää vain niiden käytöllä rahastaminen. Ylläpidosta vastaa kansainvälinen omistaja, jota ei kiinnosta tippaakaan muu kuin voitto.

Tienkäyttömaksu eli ajettavien kilometrien myyminen on riskitön bisnes näille tienkäyttöoikeuden myyjille. Tieverkon omistajalle se on jättibisnes, sillä se voi monopolinsa turvin korottaa operaattoreille jälleenmyytäväksi kaupattavan tienkäyttöoikeuden hintaa. Kun operaattori haluaa oman siivunsa voittoa, niin kuluttaja joko maksaa tai ei liiku tiellä.

Jos hän liikkuu, niin liikkumista voidaan seurata reaaliajassa. Ainakin tällä hetkellä tietoturva on niin olematon, että kuka tahansa voi seurata autoa, jossa on musta laatikko. Tulevaisuudessakin seurannan on oltava ihan samalla tavalla kartalle piirrettävää, jotta osataan laskuttaa vain nykyisin valtion ja tulevaisuudessa ties kenen omistamien teiden käytöstä. Kuntien ja yksityisten tiekuntien omistamien teiden käytöstä voivat rahastaa vain niiden omistajat.

Bisnes on varmaa ja tuottavaa kaikille muille paitsi tietä käyttäville kansalaiselle. Hän maksaa mitä vaaditaan ja luovuttaa kaupan päälle kaikki oikeudet seurata itseään reaaliajassa.

 

Oikeudettomat

Saksa on työllistänyt maahan tulleita turvapaikanhakijoita yhden euron tuntipalkalla. Sekä Saksa että turvapaikanhakijat ovat tyytyväisiä.

Saksalaiset ovat antaneet töiksi esimerkiksi polkupyörien korjaamista, kasvien istuttamista ja katujen lakaisua. Työpaikkoja kutsutaan trampoliinityöpaikoiksi.

Tämä malli pitää kopioida heti Suomeen.

Näin hehkuttaa Talouselämä-lehdessä Henrik Muukkonen. Hän vaatii, että meillä trampoliinityö pitäisi ottaa vielä laajemmin käyttöön ja soveltaa sitä turvapaikanhakijoiden lisäksi ilman kesätöitä jääneisiin koululaisiin ja ”työelämän ulkopuolella oleviin” eli käytännössä työttömiin.

Muukkonen ei selvästikään tiedä, että meillä on jo kauan ollut vastaava järjestelmä, mutta sitä ei kutsuta trampoliinityöksi. Se on työkokeilua ja kuntouttavaa työtoimintaa. Niissä työttömät tekevät juuri niitä trampoliinitöitä, mutta eivät koskaan pomppaa normaaliin työelämään. Pomppiminen jatkuu vuosikausia ja keskeytyy vain pomppijan pudotessa trampoliinilta karenssiin.

Päiväpalkka on yhdeksän euroa eikä se vähennä työttömän etuuksia, vaan jokainen ansaittu euro jää työntekijälle. Tosin ne ansiot eivät riitä edes päivän ruokaan, mutta sehän ei näitä palkatonta työtä ihailevia häiritse.

Ihan sama pomppiminen odottaa kaikkia oleskeluluvan saaneita turvapaikanhakijoitakin, joten eivät he mitään uutta nimitystä palkattomalle työlleen tarvitse. Paitsi ehkä siinä tapauksessa, että ruvetaan puhumaan ihan reilusti ulkomaalaisista, laadukkaista orjista jonkinlaisena eliittituotteena vastapainoksi kotimaisille orjille. Heitähän on jo kauan moitittu täysin kelvottomiksi sohvillamakaajiksi.

Palkattomalle työlle jaksetaan kehitellä koko ajan uusia nimiä. Hallitus esittteli jo työnäytteen ja nyt ujutetaan tietoisuuteen trampoliinityötä. Ihan kaikkien palkattomien töiden ainoa tarkoitus on saada ilmaista työvoimaa, jonka elämisen valtio kustantaa. Työttömät näyttävät menettäneen ihmisarvonsa jo kauan sitten ja he ovat vain pakottamalla patisteltavaa laumaa.

Heillä ei myöskään ole yksityisyyden suojaa samalla tavalla kuin muilla. Tietoja työttömistä kirjataan monialaisen yhteispalvelun rekisteriin yhden vuoden työttömyyden jälkeen. Sinne kirjataan yksityiskohtaisia tietoja työttömän sosiaalisesta tilanteesta, terveydentilasta sekä työ- ja toimintakyvystä. Rekisterin käyttöoikeudet ovat erittäin laajat eli käytännössä kuka tahansa työttömien kanssa työskentelevä sosiaali-, terveys- ja työvoimaviranomainen pääsee niitä katselemaan, vaikka kyseinen työtön ei ole edes hänen asiakkaansa. Näistä katseluista ei jää jälkiä lokitiedostoihin, joten kukaan ei tiedä kuka niitä on uteliaisuuttaan kurkkinut. Asialla voi olla entinen puoliso, utelias naapuri tai muuten vain juorukello.

Kun on kyse työttömistä, niin sellainen pikkujuttu kuin yksityisyyden suoja unohtuu.

Tästä asiasta on kansanedustaja Anna Kontula tehnyt kirjallisen kysymyksen.

Meillä on siis ihmisryhmä, jonka yksityisyyden suoja ei ole samalla tasolla kuin muiden. Tämä ihmisryhmä pakotetaan sanktioilla uhaten palkattomiin töihin, joille keksitään kilpaa uusia nimiä häivyttämään se tosiasia, että työstä ei ole aikomustakaan maksaa palkkaa. Tätä ihmisryhmää ollaan koko ajan muuttamassa epäihmisiksi, joilla ei tarvitse olla samaa oikeusturvaa kuin työtä tekevillä.

Ei varmaan mene enää kauan, kun tätä oikeudetonta ihmisryhmää ruvetaan kokoamaan työleireille.

Avointa yksityisyyttä

Joillain ihmisillä on merkillinen käsitys yksityiselämän suojasta facebookissa. He meuhkaavat kaikille avoimissa profiileissaan ja täysin julkisissa ryhmissä kaikenlaista aina nylkemisuhkauksiin asti, mutta sitä ei saisi ottaa puheeksi julkisesti.Kuvakaappauksen tekijä on heidän mielestään rinnastettavissa kotiin tunkeutuvaan valokuva-albumin varastajaan, joka levittelee sitten yksityisiä kuvia julkisesti.

Yksi tällainen kehityksen kelkasta pudonnut on tamperelainen kirjailija ja kansallissosialistinen aktivisti Klaus Elovaara, josta Leon Degrellen nimellä on tainnut olla vähän liikaakin puhetta. Vaikka tämä mies on ajoittain ollut itsellenikin henkilökohtainen riesa, niin olkoon tämä niitä viimeisiä hänestä kertovia kirjoituksiani. Hän on tehnyt itsestään aivan liian helpon kohteen.

Sanotaan se nyt vielä kerran: Kuvakaappaukset avoimista profiileista ja ryhmistä ovat täysin laillisia. Asiassa ei pitäisi olla mitään epäselvää, mutta laitetaan tähän vielä Ossi Mäntylahden selkokielinen opastus Elovaaralle itselleen. Mäntylahti ei ainakaan käy kenenkään kimppuun profiilistaan otetun kuvakaappauksen takia: ossi-ja-klasu3 Miksi minä sitten niin ahkerasti kirjoitan tästä Elovaarasta? Syy on mennyt jo henkilökohtaiseksi. Elovaara mellastaa ympäri facebookia uhkailemassa jokaista, joka uskaltaa häntä arvostella. Hän tuntuu kuvittelevan olevansa lain ja oikeusjärjestelmän yläpuolella ja hänen raivonsa on rikinkatkuista.

Tässäpä muutama esimerkki minun omasta profiilistani vajaan kolmen viikon takaa. Ei tarvitse tulla sanomaan, että olen kurkkinut salaa toisten sivuja.

uhkaus-1a uhkaus-2-aa uhkaus-2a uhkaus-3a

Ja siten vielä yksi, johon olemme päässeet yhdessä Mäntylahden kanssa: persereika-28212-a

Toivottavsti joku neuvoo Elovaaralle yksityisyysasetusten käyttöä.

Erimieliset ulos

Kun Pohjois-Karjalan maakuntaliitto julistaa verorahoilla ja EU-tuella maakunnan ihanuutta, niin siinä ei soraääniä suvaita. Tiedotustilaisuuksista poistetaan sellaiset, joiden jo etukäteen tiedetään suhtautuvan sanomaan kriittisesti.

Torstaina järjestettiin Joensuussa yleisölle avoin ja myös tiedotusvälineille tarkoitettu Pohjois-Karjalan moottorikelkkafoorumi. Se liittyy maakuntaliiton ja maakunnan virkistysreitistön yhteiseen EU-hankkeeseen Reitistä traileriksi – Karjalan kierros luontomatkailun suuntaajana. Hankkeen tarkoitus on kehittää moottorikelkkareittejä kattamaan koko maakunnan alue. Tällainen saattaa ymmärrettävästi harmittaa joitain maanomistajia.

Iisalmelainen dokumenttikuvaaja Hannu Hyvönen poistettiin kesken seminaarin hänen kuvattuaan kaikille avoimessa tilaisuudessa puhujia ja osanottajia. Maakuntaliiton edustaja tulkitsi, että ainoastaan Hyvösen kuvaaminen vaaransi kuvattavien yksityisyyttä julkisessa tilaisuudessa. Niinpä Hyvönen käskettiin ulos. Maakuntaliiton mukaan neuvo oli saatu poliisilta, mutta poliisi kiistää tämän ehdottomasti. Ylikomisario oli kuulemma kysyttäessä sanonut vain, että pelisäännöistä pitää sopia.

Hyvösen tekeillä olevan dokumentin laatu on ilmeisen hyvin maakuntaliiton ja muiden järjestäjien tiedossa. Hän on kuulemma jo parin vuoden ajan valmistellut kriittistä dokumenttia moottorikelkkareiteistä maanomistajan näkökulmasta. Nyt hän aikooo selvittää, syllistyivätkö tilaisuuden järjestäjät sananvapauden rikkomiseen estämällä häntä tekemästä työtään.

Maakuntaliitto on aika heikoilla, mikäli Hyvönen haluaa nostaa asiasta isomman metelin. Tilaisuutta oli etukäteen mainostettu kaikille avoimeksi ja nimenomaan myös tiedotusvälineille tarkoitetuksi. Kun joku osallistuu tällaiseen tilaisuuteen, ei pidä ihmetellä kuvattavaksi joutumista tai puheiden tallentamista.

Kun salaseura nimeltään maakuntaliitto kehittää maakuntaa ja houkuttelee lisää varakkaita asukkaita ja turisteja, on sananvapaus suhteellista. Maakuntaliitto valitsee, kuka tilaisuuksissa saa kuvata ja kuka ei. Maakuntaliitto elää omassa keinotodellisuudessaan, jossa maakunta on rikas, kaunis, vauras ja erityisen houkutteleva. Sellaisena sen myös on pysyttävä, varsinkin maksukykyisille. Heidän on päästävä ihailemaan talvisen luonnon kauneutta koko maakunnan ympäri ulottuvia kelkkareittejä myöten. Luontoarvot, maanomistajien oikeudet ja sananvapaus väistykööt.

Näin rikkaat röhkivät, sanoi lautamies kun oksensi.

Epäilyrekisteri

Eduskunnassa on käsiteltävänä lainmuutos poliisin valtuuksien lisäämiseksi. Esityksen mukaan poliisi saisi oikeuden merkitä kenen tahansa henkilötiedot valtakunnalliseen rekisteriin pelkästään yksittäisen poliisimiehen epäilyn perusteella. Tarvitaan vain perusteltu epäily, että henkilö liittyy jotenkin rikolliseen toimintaan olosuhteiden, uhkailujen tai muun käyttäytymisen perusteella. Esimerkkinä tästä on esitetty tapaus, jossa joku kulkee aamuyöllä kaupungilla mukanaan arvokkaita työkaluja, joita voi epäillä varastetuksi, mutta mitään näyttöä rikoksesta ei ole.

Asiantuntijana kuultu OTL Mikael Koillinen Turun yliopistosta pitää ehdotusta perustuslain turvaamien yksityisyyden ja henkilötietojen suojan vaarantamisena. Lisäksi hänen mukaansa on olemassa vaara, että rekisteriä käytetään myös muihin kuin tarkoitettuihin tarpeisiin. Näinhän kävi silloin, kun poliisi halusi käyttää biometristen passien sormenjälkitunnistusta rikostutkinnallisiin tarkoituksiin.

Lainmuutoksen puolustajat sanovat, että lainkuuliaisella kansalaisella ei ole mitään syytä huolestua tästäkään ehdotuksesta. Eikö ole? Minäpä kerron konkreettisen esimerkin.

Muutama vuosi sitten kesäyönä ajelin Pielisen ympäri polkupyörällä. Lieksan keskustassa olin kolmen aikoihin aamuyöllä. Poliisipartio pysäytti oudon öisen pyöräiljän ja tarkisti henkilöllisyyteni. Lisäksi he halusivat katsastaa reppuni sisällön. Niihin aikoihin Lieksassa oli tehty havaintoja huumekaupan lisääntymisestä, joten en nähnyt mitään syytä kieltäytyä kohteliaasti pyydetystä yhteistyöstä.

Ei repussa tietenkään mitään laitonta ollut, oli vain muiden eväiden seassa laillisesti ostettu avaamaton viinapullo. Mikäpäs siinä, saahan sitä aikuisella ja selvällä ihmisellä viinaa repussa olla pyöräillessäkin ja poliisit toivottivat hyvää matkaa. Tilanne olisi kuitenkin voinut olla toinen, jos nyt ehdotettu epäilyrekisteri olisi ollut olemassa.

Jos siinä tapauksessa olisin alkanut väitellä poliisin oikeudesta tarkastaa reppuni tai poliisit muuten vain olisivat olleet vähemmän mukavia ihmisiä, olisin saattanut päätyä rekisteriin potentiaalisena viinan salakauppiaana. Olosuhteet olisi ihan hyvin voinut tulkita epäilyttäviksi. Kerran rekisteriin päädyttyäni olisin ensimmäisiä epäiltyjä aina silloin, kun viinan salakauppaa huomattaisiin lähitienoilla. Alkuperäisen merkinnän olosuhteet olisivat jo kauan sitten unohtuneet, mutta henkilötiedot olisivat jääneet rekisteriin kummittelemaan.

Suomessa poliisin arvostus on korkealla ja se on ihan oikein. Poliisi tekee omaa ennaltaehkäisevää ja rikosten selvittämistyötään niin hyvin kuin mahdollista ja ansaitsee siihen kunnon työkalut. Uusia toimintatapoja on kehitettävä tilanteessa, jossa valtio sisäministerin puheista huolimatta pienentää koko ajan resursseja.

Poliisi ajattelee asioita oman toimintansa kannalta, joten siksi muiden on ajateltava sellaisia asioita kuin perusoikeudet ja henkilötietojen suoja. Vain erilaisia näkökulmia yhteen sovittamalla päästään kelvolliseen ratkaisuun. Epäiltyjen rekisteri on varmasti poliisin kannalta järkevältä vaikuttava toimenpide, mutta sillä voi olla arvaamattomia seurauksia.

(Juttuideasta kiitän facebook-kavereitani Anu Palosaarta ja Kari Isokivijärveä.)