Jo joutui armas aika ja tunne surullinen….

”Jo joutui armas aika ja suvi suloinen. Kauniisti joka paikkaa koristaa kukkanen. Nyt siunaustaan suopi taas lämpö auringon, se luonnon uudeks’ luopi, sen kutsuu elohon.”

Koulujen kevätjuhlat ovat kulman takana ensi viikonloppuna ja some täyttyy lapsistaan syystäkin ylpeistä vanhemmista. Olin itse koulun priimus, se kympin tyttö, jolle koulu oli helppoa, joka kirjoitti pelkiä älliä ja sai aina stipendejä. Jos Face olisi ollut silloin olemassa niin vanhempani olisivat haljenneet ylpeydestä.

Kaikille lapsille koulun juhlat eivät tuo mukanaan stipendejä eivätkä aplodeja. Erityisesti erityislapsen vahempi taistelee usein koko kouluvuoden ristiriitaisten tunteiden kanssa sen suhteen miten oma lapsi kehittyy ja miten tämän kehitystä verrataan muihin. Erityisesti ns. tavislapsiin vertaaminen on usein kova paikka, vaikka kuinka olisi ns. sinut sen kanssa, että oman lapsen kanssa ei kuljeta sitä helpointa tietä. Välillä asia sattuu kuin joku löisi keuhkoista ilmat pihalle.

Leijonaemo-toverini Pia kirjoitti aiheesta hyvin osuvasti omassa blogissaan:

http://9ilo.fi/kirsikkapia/2017/05/27/jo-joutui-armas-aika/

Minun erityiseni, rankan syöpätaistelunkin läpi käynyt Ben on vasta 6-vuotias. Minuun  sattuu se, että hän ei fyysisiltä eikä muilta taidoiltaan ole vielä siinä kunnossa, että hän voisi aloittaa koulun nyt syksyllä, VAIKKA tiedän sen olevan pojalleni parhaaksi ja ymmärrän syyt pidemmän oppivelvollisuuden takana. Pojallani on avustaja ja monenlaista terapiaa viikottain. Olen kiitollinen tästä kaikesta tuesta, mutta antaisin kyllä aika paljon siitä, että kukaan ei häntä terapoisi eikä hänen käyriään vahdittaisi koko aikaa vaan hän saisi olla ihan tavallinen pikkupoika.

Rakastan poikaani niin, että sattuu. Huoli siitä miten hän kehittyy ja toipuu tulee aaltoina ja välillä tuntuu, että hukun niiden tunteiden alle. Kenellekään ei ole vastauksia eikä mistään ole takeita ja sen tunteen kestäminen on viedä välillä minulta järjen. Olen reipas ja toiminnallinen kuten psykologi sanoi, mutta hetkittäin tuntuu kuin vain ihmeen kaupalla pääni pysyy pinnalla enkä huku tähän huolieni mereen.

muikkunen

Viime päivinä olen kovasti ammentanut lohtua edesmenneen presidentti Koiviston lausumasta elämänviisaudesta: ”Ellemme varmuudella tiedä, kuinka tulee käymään, olettakaamme, että kaikki käy hyvin.”

 

 

 

Oioioi Olli!!!!!

Olen usein etsinyt täällä blogissani kotia kodittomille koirille. Nyt etsin koiralle kotihoitopaikkaa. Kyseinen koira on Olli ja Olli on tällä hetkellä kotihoidossa Espanjassa mihin se on aikoinaan hylätty.

18595512_10155380474092863_7757974525513612652_o

Olli on kastroitu uros. Se on syntynyt heinäkuussa 2012. Se on rodultaan pittbullmix.  Sen korkeus on 54 senttiä  ja pituus 58 senttimetriä. Se painaa n. 30 kg
Olli pitää ihmisistä, myös lapsista sekä muista koirista.

18595410_10155380473862863_6870114755530896889_o

Olli viihtyy kotioloissa ja kotihoitajansa on siihen aivan ihastunut. Hänestä Olli on kympin koira, tottelevainen ja kaikin puolin upea kaveri. Olli on sisäsiisti ja nukkuu mielellään omassa pedissään. Se odottelee tyytyväisenä ja rauhallisena kotona, kun kotihoitaja on koulussa. Se vetää joskus hihnassa, mutta on koko ajan oppinut paremmaksi. Hoitolassa, jossa Olli asui ennen kotihoitoa, se oli aika levoton. Olli siis pitää ihmisen seurasta ja kosketuksesta paljon, vaikka tosiaan pärjää hyvin yksin päivät. Kotihoitopaikka on opiskelijan luona kaupungin keskustassa. Olli on kuitenkin valmis myös pitkiin seikkailuihin, kuten metsä- ja uintiretkiin. Energiaa riittää.

18673298_10155380479127863_8906800884119699713_o

MIkäli kiinnostuit Ollista niin laita viestiä Lenitalle. Lenitan maili on lenita.lehtonen@gmial.com. Lenita on siis Animales Sin Suerten Suome yhteyshenkilö eli hän auttaa järjestöä, joka puolestaan pelastaa kodittomia eläimiä Espanjassa.

18623400_10155380474177863_5948779067224699044_o

 

Kukkia Kanadaan ja muovailuvahaa korvaan!

MInusta tuntui pienenä, että kesät olivatloputtomia ja koskaan ei ollut kiire mihinkään. Nykyisin aika menee niin nopeasit, että ei ehdi kissaa sanoa ja kiire on sellainen, että pelkkä kalenterin katsominen hengästyttää. Tuo kalenterisuunnittelu on ihan omaa syytä, mutta yrittäjänä ja suurivelkaisena sitä on ajoittain siinä tilanteessa, että töitä on todella paljon. Niitä kun tarjotaan usein välillä enemmän ja silloin niihin on tartuttava. Jos ei tartu niin ei ehkä enää tarjota toista kertaa. Mutta tuo ajan kuluminen: Vasta oli viime sunnuntai ja äitienpäivä ja nyt on taas sunnuntai ja äitienpäivästä on viikko! Mitä ihmettä?!

18491602_10155205722732604_7790133330184046786_o

Minun lapsillani on vain toinen mummi elossa, mutta heillä on onneksi supertärkeitä muita aikuisia elämässään. Yksi heistä on Miatii eli Mia-täti, jota on hehkuttanut aiemminkin. Mia on ystäväni Mia Halonen, johon tutustuin reilut 10 vuotta sitten. Meistä tuli hyvät ystävät ja kun lapset syntyivät niin Miasta tuli jokaisen kummi. Mia on viettänyt meillä juhlapyhiä ja matkustanut kanssamme. Hän on vähintään yhtä tärkeä kuin kukaan verisukulainen ja koen Mian lasteni bonusäidiksi. Jos minulle tapahtuisi jotain niin Mia ottaisi lapsista kopin.

18517946_10155205720912604_6101391552284760671_o

Miatiille piti tietysti lähettää Äitienpäivänä kukkia Kanadaan. Kukat saapuivat perille vasta maanantaina, koska Mia ja Tim olivat matkoilla viikonlopun, mutta tärkeintä oli, että ne menivät perille.

18517956_10155205721987604_4384205825177035105_o

Mia ei ehkä ihan ymmärräkään kuinka tärkeää minulle, sisaruksettomalle ihmiselle, on se kuinka hän rakastaa minun lapsiani ja välittää niistä. Ja lapset palvovat Miaa. Tiedän, että Mia tulee olemaan juuri se aikuinen, jolle lapset uskoituvat vähän vanhempana sellaisista jutuista, joista minulle ei haluta puhua. Minulle sellainen aikuinen oli aikoinaan äitini sisar Ani.

13220530_10154154350862604_6947051946071968712_o

Vuosi sitten Mialle lähti tällainen kortti:) Lapset tekivät myös isälleni saman tyylisen kortin, jossa toivotettiin myös hyvää sydäntä, hyvää rakkauttaa, hyvää päivää, mutta myös hyvää poliisiautoa:) Emme vieläkään tiedä miksi:)

hienohuone

Tähän viikkoon on mahtunut työmatka Ruotsiin, jossa tehtiin vuokrasopimus Mumin Kaffen Tukholman kahvilasta. Yöni sain nukkua tässä ihanassa Scandic Haymarketin huoneessa. Kahvilamme avajaiset on toivottavasti jo ensi kuussa. Se sijaitsee Gamla Stanissa.

treeni

Koti-Suomessa päivät on olleet täynnä lasten treenejä, kahden uuden tv-ohjelman säätöä, Aputonni-luovutuksia ja haastatteluja Radio Nostalgiaan sekä terapia-asiakkaiden tapaamista. Laiska töitään luettelee:)

korva

Lauantai-ilta huipentui taas reissulla sairaalaan. Ben valitti korvaansa ja luulimme, että kyseessä on miljoonas korvatulehdus. Lastenklinkan päivystyksessä kuitenkin selvisi, että matka jatkuisi Korvaklinikalle. Ben hermostui yksi päivä siskojensa meteleiin ja teki muovailuvahasta korvatulpat. No, ne tulpat eivät olleetkaan tulleet täysin pois vaan korviin jäi muovailuvahaa. Molemmista korvista piti eilen sitten poistaa tähystämällä kunnon klöntit ja korvakipu lakkasi. Korvalääkäri teki sopimuksen Benin kanssa, että enää ei korviin työnnetä mitään mikä sinne ei kuulu:) Ben sai palkinnoksi käynnistään diplomin, josta hän oli onnessaan. Minua lähinnä nauratti, vaikka juttuhan oli älytön. En kuitenkaan voinut olla vihainenkaan, sillä itse olen ollut pienenä päivystyksessä, koska työnsin kuivatun herneen nenääni.