Tätäkö on vammaisen arki tämän päivän Suomessa?! #eimyytavana

Olen kirjoittanut jo aiemmin Ei myytävänä -kansalaisaloittesta ja sen allekirjoittamisen tärkeydestä.

Ei myytävänä -kanslaisaloitteella vastustetaan sitä, että vammaisten henkilöiden koko elämän mittaisia, välttämättömiä palveluja järjestetään hankintalain mukaisesti palvelujen kilpailutuksen kautta.

Nyt taas luettuani Facesta erään äidin päivityksen, jossa hän kipuili oman vammaisen lapsensa asumisolojen puolesta päätin, että on taas pakko avata suu ja huutaa: ”Herätkää nyt prkl pahvit!!!!!! Kaikki ei voi olla myytävänä!”

Tässä äidin päivitys:

”Jeren kanssa vietimme illalla pizza-perjantaita ja kattelimme virtuaalimaailmaa. Tosin äiti katsoi järkyttyneenä ihan totista totta…. se koti johon poikani meni, ei ole enää se sama koti, josta äitikin saattoi lähteä kevein mielin. Keväällä vaihtuvan palveluntuottajan myötä, poikani ei ole enää puhdas ja raikkaan tuoksuinen, hänen huone on sekainen ja likanen. Wc-pönttö oli ruskean kuoren kuorruttama sisäpuolelta, vaatekaappi aivan sekaisin. Huoneesta oli hävinnyt kaikki ruokailuvälineet, joten lähdin kysymään niitä ohjaajilta. Ennen keittiöön oli ulkopuolisilta pääsy kielletty hygieniasyistä, nyt minulle sanottiin, että mene vain itse etsimään… whaaat?! Keittiö oli likainen, lattia täynnä kaikenlaista. Etsimällä löysin pojan omat ruokailuvälineet, osittain keittiöstä ja osittain yleisestä ruokailutilan korista, jossa puhtaiden seassa oli märkiä ja likaisia aterimia. Pojan sähköpyörätuoli on hajalla monesta kohtaan, pojan isä ja isoisä ovat korjanneet sitä hitsaamalla ja teippaamalla. Tää ei oo todellista, onhan meillä apuvälinekeskus! Kyselin omaa ohjaajaa, jotta oisin tiennyt miksi huone on siinä kunnossa ja mitä pojalleni kuuluu. Kukaan ei tiennyt kuka se omaohjaaja on, eikä se kukaan koskaan ilmoittautunut huoneeseen.
Käyn pojan luona n. joka toinen vko, välillä useemmin välillä pidemmällä ajalla, pikkuhiljaa olen huomannut keväästä muutoksen, mutta koitin ymmärtäväisesti laittaa tämän kaiken sen piikkiin, mut nyt se totuus on kohdattava. Tätä tämä nyt on! Tämä on nyt just sitä mitä olen joutunut näkemään työssäni vanhusten parissa, liian vähän henkilökuntaa ja huonosti toimiva organisaatio.
Joka kerta kysyn pojaltani, että onko sinun hyvä olla täällä ja nyt se pelkäämäni vastaus tuli, ”ei ole”. Surullinen katse seurasi lähtevää äitiä vielä ikkunastakin, pää puistaen poika näytti, että älä jätä minua tänne. Sydän särkyneenä itkin kotimatkan, olo oli kuin olisin jättäny lapseni heitteille…😢😢💔”

Tämä ei ikävä kyllä ole poikkeustapaus. Ruvettuani kirjoittamaan aiheesta blogissani olen saanut valtavan määrän palautetta vammaisilta itseltään suoraan tai heidän vanhemmiltaan. Perheet, joiden voimavarat ovat jo usein äärimmillään laitetaan taistelemaan vammaisen lapsen asumiolojen puolesta. Ihan kauhistuttaa jos vammaisella ei ole ketään, joka rumpua rummuttaa ja taistoa käy.  Vammaista henkilöä itseään ei näissä päätöksissä tunnuta kuuntelevan lainkaan vaan heitä kohdellaan kuin toisen luokan kansalaisia.:( Miksi vammaisella olisi sen vähempi oikeus valita itse omaa asuinpaikkaansa kuin ei vammaisellakaan?

Kilpailutetaan, kilpailuletaan ja kilpailutetaan. Näissä kilpailussa ei kuitenkaan voittaja ole se hoidon saaja vaan maksaja. Normaaliin vessassa käyntiin kykenevä ihminen alistetaan suolen tuhjennyksille, että hoitajien ei tarvitse kiireidensä keskelllä olla vahtimassa, koska hoidettavalla olisi kakkahätä. Tai resurssipulan takia laitetaan vessahätäinen ihminen odottamaan vessaan pääsyä yli tunnin ajan! Minulla nousee ihan vihan kyyneleet silmiin kun kirjoitan tätä. Eivätkö päättäjät tiedä totuutta kentällä vai voiko sitä nukkua yönsä hyvin senkin jälkeen kun lukee ja kuulee siitä mihin kilpailutus hoivapuolella voi johtaa.?  Toivon, että jokainen, joka tällaista menoa tukee ja kannattaa saa itse maata vanhuksena vaipoissaan hieman kauemmin kun olisi tarpeellista:(

Yleensä emo hulehtii erityisen hyvin ja hellästi siipirikosta poikasestaan. Niin sitä toivoisi myös Suomen neidon kantavan vastuuta heikommistaan.  Kansakunnan tilan näkee ikävä kyllä siitä miten lapsia, vanhuksia ja vammaisia kohdellaan ja miten heitä hoidetaan.

Suomi ratifioi kesäkuussa 2016 vammaisten ihmisten oikeuksia koskevan YK:n yleissopimuksen, joka korostaa vammaisten ihmisten yhdenvertaisuutta ja osallisuutta kaikessa päätöksenteossa. Sopimuksen mukaan vammaisella ihmisellä on oikeus valita asuinpaikkansa eikä häntä saa velvoittaa käyttämään tiettyä asumisjärjestelyä.

19400252_241220776378545_249098281903383321_o

Kilpailutus on vastoin ihmisoikeuksia ja tulee pitkällä tähtäimellä sekä inhimillisesti että kansantaloudellisesti kalliiksi.

Nämä elämälle välttämättömät palvelut tulee rajata hankintalain soveltamisalan ulkopuolelle.

Monissa Euroopan Unionin maissa näin on tehty.

Ole kiltti ja auta omalta osaltasi eli allekirjoita kansalaisaloite:

http://www.eimyytavana.fi/

Ei kommentteja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *