1967 vs. 2017

Maailmaan tulostumisestani on kulunut melko tarkalleen 50 vuotta, mutta koska muistitikkuni toinen pää ulottuu vain 70-luvun alkupäähän, aloin merkkipaaluni kunniaksi penkoa, millainen maailma oli vuonna 1967, ja pohtia, onko kehitys mennyt hyvällä vai huonolla tavalla hullumpaan suuntaan.

Ison peukun annan kevään -67 Englannin katukuvalle, missä alkoi minihameiden tullessa muotiin vilistä entistä pidempiä sääriä. Mielessäni ne pesevät eroottisuudessaan nykypäivän somekuvissa pyllyilevät fitnesstypyt.

Väri-tv alkoi tuolloin tehdä tuloaan tavallisiin koteihin, mutta meille sellainen raahattiin vasta 70-luvun loppupuolella, mihin saakka katselimme viittäkymmentä harmaan eri sävyä viilutetusta kuvalaatikostamme.

Jos poliisit ovat olleet viime vuosina niin viihteen kuin rötöksiensä takia esillä, niin syntymävuotenani heidät nosti parrasvaloihin legendaarinen juontaja Niilo Tarvajärvi järjestämällä kansalaiskeräyksen, jonka tuotolla saatiin lahjoitettua poliisille peräti 58 uutta poliisiautoa. Se toteutettiin myymällä ihmisille hamsteritarroja. Nyt muutamalla poliisilla on vain vasikan leima otsassaan.

Ehkä yksi merkittävimmistä sen vuoden uutisista oli kuitenkin niin kutsuttu kuuden päivän sota, jossa Israel pani rähinän pystyyn Syyrian, Egyptin ja Jordanian kanssa. Tuolla rintamalla ei ole viidessäkymmenessä vuodessa valitettavasti muuttunut mikään muu kuin syy sotia.

Amerikka oli tuolloinkin vahvasti tapetilla ja osin samoista syistä kuin nytkin. Kansa oli raskaasti jakautunut. Osa osoitti mieltään Vietnamin sotaa vastaan, mutta rajuimpia olivat rotumellakat, joiden seurauksena monelta lähti nirri ja rakennuksia rikottiin kuin juomalaseja juutalaisissa häissä.

Edistysaskel otettiin, kun Yhdysvaltain korkein oikeus tuomitsi rotujen väliset avioliitot kieltävät lait perustuslain vastaisiksi. Karmivaa on, että tämä tapahtui vasta 50 vuotta sitten. Samalla se osittain selittää, miten nykyinen presidentti on onnistunut lietsomaan niin paljon rotuihin liittyvää eripuraa. Amerikan maaperä on sittenkin vielä aika nuori avarammalle ajattelutavalle.

Otettiin tuolloin muuallakin haparoivia ensiaskeleita suvaitsevaisempaan suuntaan, sillä samoihin aikoihin Yhdistynyt kuningaskunta laillisti homoseksuaalisuuden.

Jottei tämä menneisyyden kaivelu menisi syrjimisen puolelle, käännän tasa-arvoisen katseeni hetkeksi myös itään. Neuvostoliitto nimittäin lähetteli puoli vuosisataa sitten provosoivasti joukkojaan Kiinan rajalle ja kielsi satelliittivaltioitaan solmimasta diplomaattisuhteita Länsi-Saksan kanssa. Maan silloinen pääministeri kantoi huolta uusnatsien toiminnan vilkastumisesta, mikä on nurinkurista, koska nykyisenkin Venäjän johto on kiinnostunut uusnatsien toiminnasta, mutta tyystin toisella tavalla.

Myös jääkiekkoseura Jokerit juhlii tänä vuonna viisikymppisiään. Oi jospa oisin saanut olla mukana kera kristallipallon ja voinut kertoa joukkueen perustamiskokouksessa läsnä olleille, että ette ikinä arvaa missä sarjassa Jokerit pelaa 50 vuoden kuluttua. Puhumattakaan, ketkä sen omistavat.

On tullut aika ummistaa, mitä vauva Vuorisen silmät olisivat nähneet ja katsoa, mitä tässä hetkessä elävä pappa Vuorinen näkee. Yhdysvalloissa on presidenttinä tosi-tv-tähti, joka on vienyt kaiken palstatilan entiseltä KGB:n agentilta, joka puolestaan johtaa Neuvostoliitosta lohkaistua Venäjää. Englannin ulkoministerinä on mies, joka väitti kirjoittamassaan lorussa Turkin presidentin panneen vuohta. Amerikassa on Heart Attack Grill -niminen ravintola, jonka ulkopuolella asiakkaat punnitaan. Jos paino on yli 158 kiloa, saa syödä ilmaiseksi. Ravintolassa asiakkaat puetaan sairaalakaapuihin ja tarjoilijat leikkivät sydänkohtauksia hoitavia sairaanhoitajia.

Viidenkymmenen vuoden kokemuksella julistan tuloksen. Ei yhtään hullummat vuodet.

Melko kaunis opetus

Sain hurmaavan oppitunnin vitsauksesta, joka on luultavasti yksi suurimmista esteistä koko maapallon väestön henkiselle hyvinvoinnille. Ennakkoluuloisuudesta.

Vein toista poikaani jalkapallo-otteluun, ja kammetessani itseäni katsomoon päädyin todistamaan vastenmielistä sanailua. Olen toki tietoinen, että jalkapallohullussa Espanjassa vanhemmat ottavat toisinaan liian tosissaan lastensa pelit, mutta tällä kertaa jo nassikoiden alkulämmittelyn aikana katsomossa oli täysi rähinä päällä. Eräs punakka isä haukkui englanniksi joukkueen valmentajan ja lauman espanjalaisia vanhempia. Olin jo astumassa erotuomaroimaan keskelle muurahaispesää, kun tilanne rauhoittui, mutta mieleni ei. Tuomitsin mielessäni räyhääjän klassiseksi kusipääksi, joka saisi nauttia pidättelemästäni raivosta, jos vielä erehtyisi avaamaan suunsa.

Aivan kuten päiväkin paistaa toisinaan risukasaan, myös sänkipäistä kuumakallea alkoi yhtäkkiä helliä kirkas keväinen auringonpaiste. Ihmisten ihotyypithän on jaettu kuuteen eri kategoriaan, joista räyhänhenki kuului siihen herkimpään, punatukkaisten ja pisamaisten kastiin. Paahteelta säästyäkseen mies säntäsi kuin sädetikulla sohittu kurre kiireesti katsomon ainoaan varjoisaan paikkaan. Siis minun viereeni.

Ennen kuin hän oli avannut suutaan, olin tehnyt hänestä ulkonäön perusteella riskianalyysin. Klassinen kapakkatappelija suoraan Isosta-Britanniasta. Saattoi hän sellainenkin olla, mutta vaikka hän ulkoisesti näyttikin resuiselta 80-luvun jalkapallohuligaanilta, hänestä paljastui sivistynyt ja monipuolisesti maailmamenoa seuraava liikemies. Taas kerran olin potkaissut kunnolla pallosta ohi tehdessäni arvion vain vaatetuksen, ulkonäön ja hetkellisen käytöksen perusteella. Alkoi kaksi jalkapalloerää kestänyt omien ennakkoluulojeni nieleminen. Meistä tuli käytännössä kaverit reilussa tunnissa, sillä oivalsin kimmastuneeni hänen käytöksestään, koska siinä oli niin paljon sitä samaa kuohua, joka minutkin oli niin monta kertaa paiskannut vaarallisille vesille. Joku espanjalaisista oli aukonut hänelle päätään, mistä hän olikin ottanut kopin ja palauttanut pallon kotipesään. Tuloksena ei yhtään kuollutta, mutta muutama verisesti loukkaantunut.

Olin minäkin joutua kiusalliseen tilanteeseen miehen suorasanaisuuden vuoksi, sillä katsomossa oli muutamia hyvin tuntemiani venäläisiä vanhempia ja hän alkoi heidän kuullensa kovaäänisesti kertoa, että niin täällä kuin kotona Lontoossakin rikkaimmat olivat venäläisiä ja vauraimmat asuinalueet oli tilkitty venäläisillä perheillä. Korvani helottivat neuvostolipun punaisina, kun hän murisi miten väärin nämä Putinin suojelusta nauttivat ökyrikkaat tekivät putsatessaan kotimaansa varoja omiin ulkomailla sijaitseviin rahasäiliöihinsä. Onneksi sain vaihdettua puheenaihetta kertomalla vierailustani Lontooseen, missä olin yöpynyt kaupunginosassa, jossa ei yllätyksekseni ollut kuin arabeja. Hän puolestaan kertoi alueesta jossa oli pelkästään mustia, mutta kiirehti kiistämään olevansa mikään rasisti. Vakuudeksi hän kertoi veljensä vaimonkin olevan musta. Sitten tapahtui taas jotain, mikä muistutti minua vajavaisesta kielitaidostani ja siitä kuinka tärkeää on uutta kieltä opetellessaan harjoitella artikuloimaan selvästi. Yritin nimittäin udella veljen vaimon kansalaisuutta kysymällä: ”Is she British?” Mies katsoi minua ihmeissään ja sanoi: ”No, she’s not pretty, but she is very nice.” Se oli kauniin rehellisesti sanottu.

Hän halusi tietää mitä teen työkseni, ja sen kerrottuani hän kysyi, olinko maassani tunnettu. Varastin häneltä palan vastaukseeni toteamalla: ”Pretty much, I think.”

Moro inkkari

Varmin kevään merkki on, kun sähköpostiini alkaa tulvia vastauspyyntöjä koululaisten kirjailijaesitelmiin. Yhtä lukuun ottamatta kaikki viestit ovat olleet jokseenkin ymmärrettäviä. Suurimmaksi osaksi minulta kysellään suoraan työhöni liittyviä asioita, mutta lisäksi lähes jokainen kysyjä on halunnut tietää, mikä on suosikkikirjani. En vieläkään ole niin hullu, että kehtaisin edes vitsinä mainita jonkin itse kirjoittamistani opuksista, mutta mielelläni olen listannut muutaman jollain tavalla elämääni vaikuttaneen kirjan. Yksi sellainen on Äitini tuuli, arvostetun intiaanitietäjän tarina alkuperäiskansojen rituaaleista ja tavoista välittää viisautta seuraavillekin sukupolville.

Kirjassa muun muassa kerrotaan huumeista, joita saavat käyttää vain tarkasti valitut heimon jäsenet vain tiettyyn aikaan vuodesta. Tarkoituksena on saattaa huumattava sellaiseen tilaan, jossa hän voi tavata henkioppaita ja kuulla heiltä neuvoja erilaisiin ongelmiin. Jos joku jää kiinni henkioppaiden kanssa salaa hengailusta, saa tuntea sen punaisissa nahoissaan.

Päihteiden kanssa sekoilusta kokonaisen kirjasarjan kirjoittaneelle tällaisen kirjan lukemisen voisi kuvitella olevan kuin pulahdus aiheiden aarrearkkuun, mutta asiahan ei suinkaan ole näin. Jotkut tuttavapiiristäni ovat pelkän viinan voimalla sotkeneet päänsä sellaiseen kuntoon, että yksi kävi viinahoureissaan pitkiä keskusteluita kuolleen kissansa kanssa puhumalla television kaukosäätimeen ja toinen näki Jeesuksen käppäilevän kämpässään. Kun kysyin, mistä hän tunnisti hahmon Jeesukseksi, hän tuhahti, että kai hän nyt jumalauta Jeesuksen tuntee. Siinä on jotain niin suloisen suomalaista, kun saa samaan virkkeeseen ängettyä kirosanan ja kohtaamisen Jumalan pojan kanssa. Omassa olohuoneessaan.

Ympäri maailmaa järjestetään parantavia seremonioita, joihin voivat osallistua myös tavalliset punaniskat, enkä tarkoita tällä intiaaneja vaan vaikkapa etelävaltioissa asuvia työväenluokkaan kuuluvia valkoihoisia haalariheikkejä. Täällä Espanjassa Santo Daime -kirkolla on tilaisuuksia, joissa nautitaan ayahuasca-yrittijuomaa. Joku kuvaili elämyksen täyttäneen ”hengellisen aukon” hänen sisällään. Kokemuksena ayahuascan nauttiminen on kuulemma vähän kuin tipahtaisi tästä todellisuudesta pohjattomaan henkiseen kaivoon, ja matkalla saattaa kohdata vaikka matelijamaisia olentoja, joka on taatusti henkisempi kokemus kuin ihmetellä kiljukrapuloissaan olohuoneessaan tepastelevaa Jeesusta. Tätä yrttiä kun ei käytetä vain kun halutaan olla yhteydessä yliluonnolliseen tai hipaista uskonnollista kokemusta, vaan siltä toivotaan opastusta aivan tavalliseen elämään. Siis jotain ihan muuta kuin juoppohullu puhelu kuolleelle kissalle.

Ehkä kaunein lukemani tuntemus tuon yrtin vaikutuksista oli tämä: ”Ymmärsin yhtäkkiä mitä ehdoton rakkaus on: antamista ilman salattuakaan toivetta siitä, että saisi jotain takaisin. Onnea toisen hyvinvoinnista.”

Tämän perään iskee kuin huumekaktuksen piikki kitalakeen sen meilimassasta erottuneen nuorukaisen lähettämä kirjailijaesitelmäpyyntö. Tässä se on alkuperäisessä asussaan.

Moro hintti.

vittu kerro jotaki itestäs ni saan tehtyä äikän esitelmän kunnolla. pitäs kirje kirjottaa sulle ku teen susta esitelmää vaa eipä oo mitää mitä haluaisin kysyä ni saat ite kertoo jotaki. iha hyviä ne sun kirjas ku oon niitä jotaki 5 lukenu. mutta kuitenki jos voisit vastata tähän viestiin arvostaisin sitä todella paljon ja voisin ostaa ehkä vielä yhden paskaa täynnä olevista kirjoistasi. ei minulla mitään kysyttävää ole mutta jos kerrot jotakin itestäs ja kirjoistas ni saan paremman numeron siitä esitelmästä.

Ilman taikajuomapadasta maistamistakin ihminen voi olla ihanan aito ja rehellinen.