Haluatko Pohjois-Koreaan diktaattoriksi?

Aina kun vaimoni on ollut raskaana, olen nähnyt kaikkialla vatsa pystyssä olevia naisia, mikä ei kuitenkaan tarkoita, että ihmisillä olisi jokin kosminen kutuaika. Ihminen kuulemma kiinnittää huomioita itseään alitajuisesti kiinnostaviin asioihin. Sen täytyy pitää paikkansa, sillä jäätyäni 90-luvun puolivälissä rekan yliajamaksi aloin nähdä jokaisen vastaan tulevan kuorma-auton keulassa potentiaalisen elämänlangan leikkurin. Nyt, kun asun ulkomailla, omien laskujeni mukaan moni tuttavapiiristänikin on jatkuvasti reissussa, vaikka eivät suomalaiset todennäköisesti poistu sen pidemmiksi ajoiksi Suomesta kuin ennenkään.

Luullakseni syitä lähtöön on yhtä monta kuin on Suomesta lähtijääkin. Nuoremmilla usein opiskelu ja vanhemmilla terveyden kannalta hellempi ilmasto. Näiden väliin mahtuu vielä viisi ja puoli miljoonaa muuta muuttujaa. Sosiaalisessa mediassa näkee usein jonkin hallituksen kiristyspäätöksen jälkeen kiukkuisia uhkauksia, että pitäkää tunkkinne, mä muutan ulkomaille. Uhkasihan Matti Nykänenkin jossain vaiheessa hankkia Ruotsin kansalaisuuden ja muuttaa Kööpenhaminaan.

Näin netissä oivallisen aiheeseen liittyvän meeminkin. Suomeksi se meni suunnilleen näin: ”Jos et viihdy siellä missä olet, muuta. Et ole puu.” Nykyisin kyllästetyimmänkin puupään pitäisi tajuta, ettei ulkomaille muuttaminen ole enää mistään muusta kuin rohkeudesta kiinni.

En ole koskaan asunut Ruotsissa tai Virossa, mutta molemmista olen saanut sellaisen kutinan, ettei elo niissä eroaisi kovin paljon suomalaisesta elämänmenosta. Sen sijaan Etelä-Eurooppaan muuttaessa arki muuttuu täysin.

Sanotaan, että vesissä on eroja, ja niin on Välimeren valtioissakin. Maltalla asuessamme en nähnyt ainuttakaan puhallusratsiaa, vaikka viimeisen asuntomme alapuolella oli yökerho, jonka edusta oli viikonloppuiltaisin tukossa autoista mutta aamuisin autio. Kävin kerran oikein tarkistamassa, oliko se limudisko. Ei ollut.

Täällä Espanjassa taas osun vähintään kerran viikossa poliisien motittamaan liikenneympyrään, jossa päivästä riippuen odottavat joko konepistoolit sylissä ja kypärät päässä huumepomoja etsivät erikoisjoukot tai sitten siellä vain poimitaan liikennevirrasta siivilään sattuvaa kuonaa. Kerran olen oikeasti jännittänyt tällaiseen ratsiaan joutumista. Tyttäreni oli silloin kaverinsa luona yökylässä, ja yöllä häneen räiskähti raju vatsatauti. Itse olin puolestani saanut Välimerta loiskuttavan massiivisen tappoyskän, johon lääkäri oli määrännyt kodeiinia sisältävää väkevää siirappia. Otin sitä ohjeiden mukaan vasta illalla, koska sivuvaikutuksena saattoi ilmetä luomien lupsumista. Puhelimen soidessa yöllä en herännyt unilta, vaan vaimoni ravisti minut pystyyn keskeltä nukutusta.

Kukin voi mielessään piirtää kuvan tilanteesta, jossa kodeiinilta haiskahtava parimetrinen kalju partanaama ajaa kolmelta yöllä ratsiaan vieressään muovikassin päällä yöpuvussaan istuva teinityttö ja miettiä, minkälaisia ajatuksia se herättää hampaisiin asti aseistautuneissa poliiseissa ja yskänlääkkeestä sekaisin olevassa tunnollisessa perheenisässä.

On minulla toisenkin kerran meinannut mennä suurpiirteisen espanjalaistohtorin takia elämä hetkeksi sekaisin. Sain kieleeni elämäni aftan, jonka tohtori halusi karkottaa kortisonilla. 90 mg:aa kolmena päivänä ja siitä sitten aletaan liu’utella annosta pienemmäksi. En ollut koskaan aiemmin niellyt kortisonia, joten ennen ensimmäistäkään pilleriä kaivoin lisätietoa saamastani annostuksesta ja sen vaikutuksista. Selvisi että niillä eväillä voisin paisua muutamassa päivässä Kim Jong-unin näköiseksi, ja jos minussa olisi vielä piilevä mielisairaus, niin tällä lääkityksellä sekin olisi voinut pulpahtaa myös muiden kuin itseni ihmeteltäväksi.

Afta on lopulta pieni vaiva, vaikka se päässä onkin.

Ei kommentteja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *