Aamusivut ja kirjoittamisen glamour

Tajusin juuri aamusivuista jotakin, jotakin mikä olisi ehkä ollut vähemmän häpeällistä tajuta ennen kuin aloin kirjoittaa niistä blogia. Tajusin, miksi aamusivuja kirjoitetaan.

Kun istuu keittiönpöydän ääressä kello 7.38, nukuttuaan katkonaisesti ja nähtyään senkin ajan unta rysäkalastuksesta, istuu keittiönpöydän ääressä ja tuijottaa kuinka kursori vilkkuu kysyvästi valkoisen sivun ylälaidassa, ajatus inspiraatiosta tuntuu äkkiä kovin kaukaiselta.

Olisi tiskiä, olisi pyykkiä, ikkunalaudalla mustunut banaani muistuttaa kuolevaisuudestani. Naamaani on jäänyt peitosta punainen leima – tiedän mitä Mies sanoisi tähän, kallistaisi päätään, näyttäisi myötätuntoiselta ja hyräilisi: “Kun päättyy tää, rantu vain jää.”

Ja näistä lähtökohdista olisi sitten kirjoitettava jotakin?

Kyllä. Sillä juuri siinä on aamusivujen idea. Aamusivut on glamourinpoistolääke.

Kirjoittamisen haavekuva voi hyvin olla kantakahvila East Villagessa, vaahtoinen latte pyöreässä kupissa ja viisto talviaurinko kannettavan näppäimillä. Kirjoittamisen todellisuus on todennäköisesti jotain muuta.

Ja sittenkin on kirjoitettava. Jumalaisen inspiraation sijaan tuotoksesta tulee arkinen ja se uskaltautuu käsien ulottuville. Jos nyt vain kirjoitan vähän jotakin, juuri näin, sanan kerrallaan…

Niin nämäkin sivut lopulta kirjoitettiin. MOT!

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *