Huomenna hän tulee?

Kahvilaan tullaan aamuisin keskustelemaan niin kummista asioista

autismin kirjon häiriöistä

isättömyydestä

vauvana sairastetun aivokuumeen seurauksista

kuolemastakin, kuten vieruspöydän naiset,

ja minä en ole yhtään lähempänä synnytystä kuin viime kesäkuussa tai siltä tuntuu

kahvi sen sijaan kuluu nopeammin kuin haluaisin kuluttaa sitä neljää euroa, jotka tähän nautintoon käytin

mikset Otus jo saavu, minähän annoin sinulle kirjallisen luvankin, eikö byrokratia merkitse sinulle mitään?

näinä päivinä ei ole ajatuksia, on vain paino, mahan ja odotuksen, eikä mikään asetu mittasuhteisiinsa, pikemminkin kaikki paisuu yli äyräidensä ja kuitenkin seuraavassa hetkessä on taas ennallaan niin kuin elokuvissa maljakon särkymisen voi vain kelata takaisin

en jaksa enää edes pelätä ja se on ennenkuulumatonta, ehkä tämä on ruumiin psykologiaa, että turhautuminen tylsyttää jopa kauhun

vieruspöydän naiset saattavat mainitsemistaan paikkakunnista päätellen olla minulle sukua, mutta eihän sellaista voi sanoa kun jokaisen velvollisuus tällaisissa kahviloissa on teeskennellä ettei kuule, mitä ympärillä puhutaan

varsinkin kun puhutaan menetyksistä

on älytöntä millaisille menetyksille on mahdollista nauraa kahviloissa kaiken jälkeen

kai elämä repeää ja arpeutuu umpeen ja se on sen luonne

ja kukapa haluaisikaan jättää jälkeensä kauniin ruumiin, ja sielu… olen varma että sielun arvista on olemassa jokin mieltä ylentävä kiinalainen sanonta

ajattelen Wieniä, kerran kiipesimme jollekin kukkulalle josta näki kaupunkiin, enkä muista mikä kukkula se oli tai miksi sinne kiipesimme, mutta muistan kukkulan, äkkiä ilman syytä – outoa miten usein yksityiskohdat unohtuvat ja oma elämä näyttää kesken aloitetulta elokuvalta

ehkä jo huomenna kaikki tähänastinen näyttää samalta kuin elokuvakatkelma Wienistä – tunnistamattomilta kohtauksilta vailla yhteyksiä tai merkityksiä? tai viikon päästä, viimeistään, niinhän?

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *