Mieshaara ja muita stressinhallintakeinoja

Joskus herätyskellon soidessa tuntuu siltä, kuin ei olisi nukkumassa ollutkaan. Viideltä aamuyöllä makasin valveilla miettimässä syksyn aikatauluja. Ehkä en sen jälkeen oikeastaan enää päässyt uneen.

Kuulin jostain, että tutkimuksen mukaan stressi ei ole pahaksi ihmiselle – paitsi jos hän kuvittelee sen olevan. Silloin stressi tappaa. Joten nyt istun tässä keittiönpöydän ääressä ja yritän ajatella, että stressi on kivaa, hihi, superkivaa, eikä olo ole missään määrin maaninen tai epätoivoinen, no Sir, produktiivinen vain!

Suurimman osan aikaa minusta tuntuukin siltä – että tekemistä on paljon, mutta kaikki on hallinnassa. Täyteen aikataulutetut viikot ovat tuntuneet antoisilta ja voimauttavilta: katsokaa, minä lennän!

Tänään en oikein jaksaisi lentää. Tuijotan ikkunalaudalla vihannoivaa minttua, jonka ystävät toivat meille hoitoon hyvässä uskossa ja mitä ilmeisimmin Pönön kohtalosta tietämättöminä. Ajattelen: me selvitään, kaveri. Sillä minulla on vielä yksi ässä hihassa.

Tällaisina päivinä käännyn ainoan maallisen auktoriteettini, TEDin, puoleen. Kuin ihmeen kaupalla oikea puhe löytyy epämääräisen googletukseni perusteella – muut ovat ilmeisesti olleet samalla asialla. Amy Cuddyn TED talkissa mieli ei ohjaakaan ruumista, vaan toisinpäin.

Kokeilen, vaikka pöytä on tiellä: leveä mieshaara, jäykkä selkä ja voimakkaat hartiat – machoa käytöstä seuraa tutkimusten mukaan macho olo, varmuus omasta erinomaisuudesta ja kykenevyydestä kaikkien haasteiden edessä.

Kello on puoli yhdeksän, päivä alkaa kohta. Jos jaksan pari minuuttia pitää selän suorana ja jalat tarkoituksellisen huolimattomasti kahden puolen tuolia, mikään ei pysäytä minua tänään. Urpoa, mutta totta.