Sadepäivän otus

Kuulin sateen jo sänkyyn. Nousin, keittiössä harmaa valo, avoimesta ikkunasta veden lakkaamaton humina.

Sade vapauttaa piileskelijän minussa.

Se on arkaainen otus, ei yhtään dynaaminen eikä seikkailunhaluinen, ei mitään sellaista mitä kukaan haluaisi nykyisin olla. Mutta intuitiivinen se on, ja vähään tyytyväinen.

Se painaa kuonon ikkunaan ja on suunnattoman kiitollinen kolostaan. Se suunnittelee päivän: Syön hätätilasäilykkeitä ruokakomerosta ja juon litroittain mausteista mustaa teetä. Juurrun sohvannurkkaan lähdeteosteni alle. Se on paras päivä, minkä otus tietää.

Tänä aamuna ikkunasta näkyy kuitenkin liikettä. Joku neonkeltaisessa sadetakissa istuttaa kukkia pihalle! Se rikkoo illuusion, sateen asettaman ulkonaliikkumiskiellon.

Asemoin kukkaruukut ikkunalaudalle niin, että en pysty keittiönpöydän äärestä näkemään räikeästi pukeutunutta hortonomia. Sillä tavoin voin unohtaa hänet, palata siihen ajan ja paikan akselille kiinnittymättömään hetkeen, joka ennen hänen ilmaantumistaan olisi voinut olla yhtä hyvin kivikautinen kuin maailmanlopunjälkeinenkin.

En tahdo moittia otusta epäsosiaalisuudesta. Se on sen luonto. Aamiaiseksi syön suklaata. On sadepäivä.

Kommentit (2)
  1. Sirpa Laaksonen
    12.6.2017, 12:01

    Olipa taas virkistävä juttu. Pystyn niin hyvin jakamaan fiiliksesi, vaikka olenkin juuri tullut sisään hortonomihommista. Sade ajoi sisälle… Nyt jäänkin odottamaan sateen ropinaa terassin kattoon.

    Olipa myös yllättävän erilainen hääblogi: yllättävä kuin elämä itse.
    Onnea hääjärjestelyille ja koko elämään sinulle ja Miehellesi!

    1. Voi kiitos! Välitän terveiset myös Miehelle! Ja ei hortonomius toki naista pahenna, vaikka maiseman joskus pahentaakin!;) Iloa istutushommiinne ja terveisiä!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *