Varaslähtö lukujouluun eli kolme vinkkiä kirjanystävälle

En ehtinyt tänä vuonna kirjamessuille, shame on me. Mutta haluan silti kantaa korteni kekoon kirjallisuuden puolesta. Siispä tässä pari kirjatärppiä syksyynne, ennen kuin joulun lukukiireet alkavat toden teolla!

 

Pauliina Rauhala: Synninkantajat

Rauhalan uusin ei ole kepeälukuinen kirja. Usko yhdistää ja sitten repii rikki kyliä ja perheitä, ja lopulta jokaisella on synti kannettavanaan.

Soljuvat lauseet kuljettavat vääjäämättä kuin virrassa, mutta lukemisesta tekee hidasta se, että jokaiseen sanaan tekisi mieli tarttua, maistella ja tunnustella.

En ole suuri rakkaustarinoiden ystävä. Silti se, mikä kirjassa oli minulle henkeäsalpaavaa, olivat Auroran luvut, jotka häkellyttävällä tavalla tavoittivat rakastumisen kosmisen käsinkosketeltavuuden.

 

Tuomas Juntunen: Tuntematon lapsi

Koristeeton, dokumentaarisen omainen tarina lapsen odottamisesta ja menettämisestä. Riisuttu esitystapa tekee oikeutta aiheelle, jonka edessä sanat muuttuvat välttämättömiksi mutta mahdottomiksi.

 

Miranda July: Uimakoulu

Tämä herätelaina kannatti. On aina arvokasta, kun tuntuu, että kirja on assosiaatioketjuista päätellen kirjoitettu unessa tai humalassa, ja sittenkin kummallisella kirkkaudella. Kirjailija katsoo maailmaa niin lempeällä, julmalla ja omaperäisellä tavalla, että siinä lukijakin tahtomattaan virkistyy, tai vähintään vähän pöyristyy.

Note to self and others: lue novelleja!

kulttuuri kirjallisuus
Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *