Viivästytetty väärinymmärrys

Kirjoittamisessa on paljon ongelmia. Mietin sitä eilen juuri ennen nukahtamista.

Suurin ongelmista on viestinnän totaalinen mahdottomuus. Että osaisi sanoa jotakin olennaista tai edes turhanpäiväistä? Tulisi kuulluksi ja ymmärretyksi? Pah. Ja jos se kerran on mahdotonta, mikä voisi jäädä kirjoittamisen motiiviksi? Synkkä yksinpuhelu äärettömään pimeään?

Ehkä olen vain roikkunut liiaksi sanomalehtien kommenttipalstoilla. Jos siellä ei mene viimeinenkin usko viestintään tai maapallonpäälliseen älylliseen elämään, niin lienee jotenkin paatunut.

Pitäisi varmaan ottaa kommunikaatioon sellainen myrskybongarin asenne – tulin tänne katsomaan, kuinka jotain räjähtää! Pitäisi lakata yrittämästä onnistua, sillä onnistumista ei ole, on vain rikkinäinen lähetin ja rikkinäinen vastaanotin, ja joitain irrallisia sanoja siinä välissä.

Kun asiaa ajattelee näin, kirjoittaminen alkaa taas hohtaa maagista valoa, vaikka jo hetkeksi sammui. Sillä kirjoittaminenhan on väärinymmärryksen viivästyttämistä. Ja sellaisena armollisin mahdollinen tapa elää.