Vuosi käsissä

Viime vuonna tähän aikaan tein suuria lupauksia. Lupasin elää käsin kosketeltavampaa elämää.

Kun aloin kirjoittaa tätä tekstiä, siis kymmenen sekuntia sitten, ajattelin vielä, että olin kaikin tavoin epäonnistunut. Mutta sitten ajatus lehahti kuin lintu oksalta: mitä käsin kosketeltavampaa voisi olla kuin uusi elämä?

Voin todellakin käsilläni tunnustella kaikkea sitä, mitä vuoden aikana on tapahtunut, ja niin voivat ilmeisesti kaikki muutkin – “Mitä, onko sieltä tulossa kaksoset!?” – ja vauvan syntymän jälkeen päässään eläminen lienee lopullisesti historiaa.

Tämä ei ollut se, mitä ajattelin, kun ajattelin ottaa elämän päästä käsiini, mutta kai se näinkin voi tapahtua, yhtä paljon abstraktiona kuin todellisuutena, ilman omaa ansiota, toivottuna mutta sattumanvaraisena lahjana oikukkaalta universumilta.

Vuoden viimeisen päivän kunniaksi päätin tehdä aamusivut kerrankin hiukan toisin ja kaivaa esiin kädentaidoistani huolissaan olevilta sisaruksilta joululahjaksi saadun muovailusaven.

Istuin valkenevan päivän sinisessä kajossa ja annoin käsien tehdä, mitä halusivat. Olkoon tämä minun tinanvaluni uudelle vuodelle – kohtalo, jota en pirstonutkaan rahaksi vesiämpärin pohjalle vaan otin käsiini ja muovasin.