Spike Lee’lla on naisongelma – edelleen

Kolumni on julkaistu alunperin HBL:ssä 19.9.2018 Spike Lee har et kvinnoproblem – fortfarande

Elokuvateattereissa pyörii parhaillaan käsikirjoittaja-ohjaaja Spike Leen elokuva The BlackKklansman. Tositapahtumiin perustuva elokuva on kerännyt kehuja ja kiitosta Cannesin ensiesityksestä lähtien. Siellä se sai kuuden minuutin seisovat aplodit. Elokuvan aihe on ajankohtainen ja Lee sitoo sen tämän päivän politiikkaan Yhdysvalloissa. Tärkeä elokuva siis.

Ohjaajana Spike Leen fokus on usein ollut juurikin Yhdysvaltain mustien kamppailussa ja rasismissa. Bamboozeled esimerkiksi, käsitteli blackfacea ja minstrel-näytöksiä satiirin kautta.
Spike Leen itse kirjoittamissa elokuvissa on kuitenkin aina ollut läsnä ohjaajan kyvyttömyys kirjoittaa naishahmoja, jotka olisivat moniulotteisia. Häntä on kritisoitu tästä vuosien varrella. Kritiikkiä on myös päättynyt hänen omaelämänkertaan ’Spike Lee: That’s my story and I am sticking to it’. Sitä ovat esittäneet mm. hänen elokuvissaan esiintyneet naiset ja Leen puoliso Tonya Lewis Lee, joka oli pettynyt ”Girl 6” elokuvan naiskuvan kehitykseen: ”Puet useita kauniita, seksikkäitä naisia ja he puhuvat likaisia puhelimessa” hän kommentoi.

“Do the Right Thing”- elokuvassa näytellyt Rosie Perez on jälkikäteen kertonut, miten vaikeaa hänelle oli elokuvan jääpalakohtaus. Kyseisessä kohtauksessa Spike Leen esittämä Mookie kuljettaa jääpalaa Perezin nänneillä. Perez on kertonut kohtauksen olleen hyvin erilainen, kuin se mikä oli käsikirjoituksessa ja mitä hänen oli annettu ymmärtää.
MeToo-liikkeen myötä on tarkasteltu miesohjaajien töitä kriittisemmin. Spike Leen elokuvien naiskuvaston kritiikkiä on esitetty jo vuosikausia, mutta ne eivät ole kuitenkaan saaneet samanlaista huomiota, kulttiohjaajan asema on säilynyt.

Täällä Suomessa esimerkiksi suomalaisen näyttelijän rooli isossa Hollywood elokuvassa on ollut selkeä fokuspiste myös tälle viimeisimmälle elokuvalle ja sitä kautta ohjaajalle. Itse elokuvaa, ohjaajaa tai sisältöä on ehditty vähemmän analysoida ja purkaa. Ehkä Leen vierailu Rakkautta&Anarkiaa festivaaleilla tuo tähän muutoksen.

The BlackKklansman elokuvan Patrice, on Vanity Fair-lehden mukaan keksitty hahmo tarinaan. Mies tarvitsee rinnalleen naisen vai miten se meni? Patricen rooli onkin vastakohta Ronin hahmolle, alusta hänen maskuliiniselle viehätysvoimalle sekä romanttisen kiinnostuksen kohde. Roolia alleviivaa kohtaus, jossa Ron kutsuu häntä leikillisesti Angela Daviesiksi. Really bro?

Olen nuoresta asti katsonut Leen elokuvia, pitäen erityisesti tapaansa esittää mustaa naista välttämättömänä pahana, joka tulee paketin mukana. Aikuisena ja enemmän asioista lukeneena ymmärrän, ettei tarvitse hyväksyä edes Spike Leen kaltaisen ohjaajan ’sokeita pisteitä’, niistä pitää ja saa puhua. Se ei tarkoita sitä, etten arvosta hänen työtään rasismia käsittelevänä ohjaajana tai ohjaajana joka on niin lojaali luottonäyttelijälleen Denzel Washingtonille, että hän on aloittanut yhteistyön tämän pojan, John Davidin Washingtonin kanssa, jälkimmäinen on huumoria. Spike Lee pystyy parempaan, ja jos ei pysty, hän voi puolestani astua sivuun.

Lisää aiheesta: Whatever ‘She’s gotta have’, I don’t want

matkailu
Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *