Aika on mittareista pirullisin
Jorma Ollila kirjoittaa omassa elämäkerrassaan, että noin 30 -vuotiaana hän mietti kuinka kaikki muut tutut olivat jo omalla urallaan, mutta hän ei ollut vielä varma omastaan. Lopulta hän saavutti taloudellisen itsenäisyyden ja halutessaan vaikka eläkkeelle jäämisen paljon aiemmin kuin kukaan hänen ikäluokastaan.
Mittaamme elämäämme usein ajassa. Kuinka nopeasti valmistumme, kuinka nopeasti saamme töitä, milloin saamme ylennyksen, milloin jäämme eläkkeelle. Olin kahvilakeskustelussa suomalaisen filosofin kanssa ja sanoin hänelle: “Olen miettinyt, että terveyden sallisessa teen töitä ainakin 75 -vuotiaaksi saakka.” Hän nauroi minulle ja sanoi: “Tuntuu hassulta, että joku minua nuorempi ajattelee uransa päätöstä. Itse olen 60 -vuotias, enkä ole vielä suunnitellut urani loppua.”
Vaikka olemmekin kuolevaisia, meidän on hyvä elää myös kuin olisimme kuolemattomia
Palvomme nuoruutta, koska se näyttää niin energiseltä ja siihen liittyy niin paljon kaikkea uutta ja kiehtovaa. Siksi jäämme siihen ansaan, että nuoruus on vain kehitysvaihe ihmisen elämässä. Nuoruuden loppuminen ei ole elämän loppuminen, vaan itse asiassa aivan toisinpäin. Nuoruus on sekaisin olemista, iän myötä se sekaisin oleminen tasaantuu ja elämään löytyy paljon muita mielenkiitoisia sävyjä.
Ja ihminen sitä paitsi elää nuoruuden parhaimmillaan vielä kahdesti uudestaan. Ensin 5 -kympin kriisinä ja seuraavan kerran vanhainkodin letkajenkassa.
Tällä viikolla törmäsin 91 -vuotiaaseen veteraaniin. Hän oli ollut yrittäjänä 80 -vuotiaaksi. Kuulemma oli aina vältellyt tietokoneita. Kolme vuotta sitten hän oli tutustunut tietokoneeseen, opetellut sen käytön ja on nyt somevirtuoosi. Suosituimmalla Facebook postauksella on ollut 14.500 lukijaa. Lisäksi hän vetää tuolijumppaa ja on ollut jo lukuisissa TV sarjoissa avustavana näyttelijänä.
Aina kun joku puhuu siitä, missä minkäkin ikäisenä pitää olla ja mistä asioista ihmisen pitää milloinkin olla kiinnostunut, voi esittää vastakysymyksen: “Mihin asiaan perustat väitteesi?”
Sanoi minun tyttärenikin tässä vajaa vuosi sitten: “Isä, ei tuon ikäinen voi urheilla noin paljon”
Ai ei voi vai?