Hyvinvoivien on vaikea ymmärtää köyhyyttä

Suomessa puhutaan säännöllisesti tuloeroista ja köyhyydestä. Keskustelun suurin ongelma on siinä, että siinä puhutaan keskiarvoista.

Tuloero itsessään ei ole kovin suuri ongelma. Pohjoismaissa on itse asiassa useiden taloustieteilijöiden mukaan ihan optimaalinen tuloerojen taso. Jopa pienituloiset pääsevät edes jonkinlaiseen elämiseen kiinni. Jos ei muulla tavoin, niin ainakin tulonsiirroilla ja erilaisilla tukijärjestelmillä.

Sen sijaan keskustelussa ei huomata yleensä sitä 400.000 henkilön joukkoa, joilla on ihan oikeasti vaikeaa ja joiden elämään tuloeroilla ei ole mitään merkitystä.

Ihminen joka Suomessa putoaa kokonaan ja jää sosiaalitukien varaan, on hyvin helposti köyhyysloukussa. Se johtuu kahden asian yhteisvaikutuksesta.

Ensimmäinen asia on se, että perustoimeentulotuki ei riitä normaaliksi katsottavaan elämään. Suomalaisista noin 600.000 elää alle EU: suhteellisen köyhyysrajan. Tuo edellä mainittu 400.000 puolestaan saa vain 71 % kohtuulliseen elämiseen tarvittavasta minimibudjetista.

Toinen ongelma tulee siitä, että sosiaaliavun varassa elävän saadessa vihdoinkin tuloja, se syö hänen tukiaan. Tämä johtaa siihen, että hän jatkaa itse asiassa yllättävän pitkään tilanteessa, jossa töistä ja sosiaaliavusta huolimatta hänen tulonsa eivät riitä. Ne pysyvät alle kohtuulliseen elämiseen tarvittavan tason.

Tähän voidaan lisätä vielä kolmas ryhmä. Jos on ulosotossa oleva ja samalla sosiaaliavun varassa elävä, on mukana vielä yksi lisäelementti. Sosiaalituesta ei pidätetä ulosottoa, mutta palkkatulosta se tehdään. Laskukaavat ovat monimutkaisia, mutta hyvin yksinkertaistaen, ulosotossa elävä joutuu tienaamaan yli suomalaisen työntekijän keskipalkan saadakseen nettona minimitulon. Tämä on toki karkea yleistys.

Tuloerokeskustelussa asia kiinnittyy asiaan, joka ei ole ydinongelma. Tuloerot ovat meidän mittakaavassa se yksi ja sama. Mutta sen sijaan unohdamme keskustella siitä, että meillä on suuri joukko ihmisiä, joilla on aika epätoivoinen tilanne.

He elävät alle köyhyysrajan riippumatta siitä, käyvätkö töissä vai ovatko kotona.

Onneksi meillä ainakin harkitaan perustuloa.

Kommentit (1)
  1. 6000 vuosituloilla pääsee korkeimpaan 21.31% maailmassa (http://www.globalrichlist.com/).

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *