Julkisuus on politiikan myrkkypilleri
1970 -luvun nousukausi synnytti talouden, erityisesti rakennusteollisuuden, ja politiikan syvimmän yhteistyön. Tuolloin luotiin monia politiikan ja talouden kytköksiä, joita käsiteltiin myöhemmin eri oikeussaleissa. Se oli mahdollista, koska oli maan tapa vaieta asioista, eikä tiedonkeruu ollut lainkaan niin nopeaa ja tehokasta kuin nykyisin.
Seppo Mölsän kirjoittamassa Rakentamisen mustassa kirjassa tuodaan esille niitä rakenteita ja rikollista toimintaa, jota puolueet sekä rakennusala harjoittivat. Vain lyhyelläkin lukemisella on helppo ymmärtää, miksi toimittajat ovat välillä niin äkäisenä käymässä kiinni näkymättömiin kytköksiin.
Ne kun eivät ole vieläkään kokonaan kadonneet
Tämän päivän Helsingin Sanomat kirjoittaa, että Ernst & Young -tilintarkastusyhtiön tekemän kyselyn mukaan, 58 % kuntapäättäjistä on kohdannut korruptiota, lahjontaa tai suhteiden arvelluttavaa hyödyntämistä. Vain pari vuotta sitten paljastuneessa Helsingin rakennusviraston lahjusvyyhdistä käräjäoikeus tuomitsi viisi henkilöä ehdollisiin tuomioihin. (HS 23.9.2016). Tällä hetkellä opetusviraston epämääräiset tietotekniikka -hankinnat ovat jo johtaneet virasta pidättämiseen. Itselläni ei ole vielä mitään tietoa siitä, onko tässä tapauksessa osapuolena vain virkamies vai onko hankinnoissa tehty yhteistyötä. Oleellisinta on se, että syytteen mukaan julkisia varoja on käytetty väärin.
Näiden tapausten valossa ei ole lainkaan outoa, että toimittajat yrittävät kääntää viimeisenkin kiven. Osa julkisuuteen tulevista asioista on ollut puolijulkisia salaisuuksia, mutta niitä ei ole voitu aukottomasti todistaa.
Julkisuus on vanhan politiikan myrkkypilleri
Kiinnostus politiikkaan on laskenut, koska lisääntynyt julkisuus on näyttänyt sen pahimman raadollisuuden. Sen kuinka poliittinen peli johtaa sulle-mulle ideologiaan, kuinka osa poliitikoista juopuu vallasta ja millaisia intressiristiriitoja poliittiseen päätöksentekoon liittyy.
Tällä hetkellä maailmanlaajuisestikin käytävä keskustelu politiikan toimintatavoista ja etiikasta on hyvä asia. Se pakottaa kaikki politiikan sisällä olevat miettimään asioita uusiksi. Uskon että Suomessakin nähdään vielä se aika, kun poliitikko myöntää nöyrästi tietämättömyytensä ja pyytää anteeksi tekemäänsä vahinkoa.
Tällä hetkellä on vielä liian kirkasotsaista toivoa, että kuulisimme ministerin tai vaikkapa etujärjestön suuren pampun suusta sanan “anteeksi”. Toistaiseksi elämme maailmassa, jossa iso pomo on aina oikeassa ja oikeus tai eettinen valvontalautakunta poliittisesti värittynyt ja päivystävät dosentit väärässä.