Positiivisuus on ihqua hömppää

Kun suomalainen osoittaa miettineensä asioita syvällisesti, hän on perinjuurin vittuuntunut siitä, että hänen havaitsemansa epäkohta on edelleen korjaamatta. Kun suomalainen sitten kertoo siitä epäkohdasta muille, hän kehittää vittuuntumiselleen vielä seuraavan tason, jotta muut vittuuntuisivat vielä enemmän ja tekisivät jotakin poistaakseen hänen vitutuksensa.

Kun vitutusta halutaan joskus vähentää, televisioon raahataan positiivisesti hymyilevä kokemusekspertti, joka on keksinyt kuinka enkelit tekevät meidät onnelliseksi tai ehdottavat että aamupalan voi korvata hymyilemällä peilille kaksikymmentä minuuttia joka aamu. Sen jälkeen olo on niin onnellinen ja voimaantunut, että ei edes huomaa olevansa nälkäinen.

Julkisuudessa negatiivisuus ja positiivisuus ovat vahvasti roolitettuja.

Negatiivisuus kuuluu syrjäytyneille, erityisesti miehille. Se kuuluu myös kaikille niille miehille, jotka ovat tosissaan. Ei vakavasti otettavaa työtä tehdä hymyillen. Hymyily on amerikkalaisten helppoheikkien kikka kääntää ajatukset vakavasta negatiivisuudesta turhanpäiväiseen positiivisuuteen.

Miehissä kuitenkin joku poikkeuskin sallitaan

Nuoret miehet, elämässään eriytyisen hyvin menestyneet tai äkkirikastuneet saavat olla positiivisia ja voivat silti olla uskottavia. Heitähän elämä ei ole heitellyt, niin eivät edes voi ymmärtää negatiivisuuden hienoja ja sankarillisia vivahteita.

Julkisuudessa oleva poitiivisuus on taas luvallista naisille ja eläkkeellä oleville miehille. Erityisen kiinnostavaa se positiivisuus on silloin, kun eläkeläiset ja naiset keskittyvät noihin aiemmin mainittuihin ilmeisiin positiivisuuden lähteisiin. Enkeleihin ja arjen voimaannuttavaan iloon.

Oletko kuullut, että täällä Suomessa kansa olisi sanonut jostakin muusta kuin kauppojen tai ravintoloiden aukiolon lisäämisestä että se oli mieletln juttu? Vapaus ostaa tavaroita ja palveluita ja vetää lärvit saa meidät positiivisiksi.

Mutta auta armias, kun me puhumme elämän laadun syvemmästä parantamisesta, kuten vaikka syrjäytyneiden aseman parantamisesta, työllisyyden lisäämisestä,  terveyserojen kaventamisesta tai koulutuksen kehittämisestä, niin johan alkaa taas muuttua keskustelu vittumaiseksi.

Tärkeitä asioita kun ei synny ilman sitä, että saadaan kunnollinen tatti otsaan.

Onko tämä tässä, vai voiko asialle tehdä jotakin?