Radikaalit ihmiset

Ihmisen kehityksen keski-iällä, eli siinä kolmenkympin jälkeen ja ennen viisikymppisiä, tulee helposti uskoneeksi, että elämän rohkeat vuodet ovat auttamattomasti takana. Joku Twitter tuttu taisi tästä jakaa juuri päivityksenkin ajatuksella, että Volvon ostettuaan hän kaipaa takaikkunaan tarraa, jossa viitataan jotenkin elettyyn villiin nuoruuteen.

Kuinka pahasti tuossa elämänasenteessa voidaankaan olla pielessä. Henkinen keski-ikä koettelee juuri ruuhkavuosiaan kärsiviä työsuhdeauton tai fixin omistajia, joilla on pienet lapset ja pakollinen tarve tehdä kaikkea, jolla kuuluu joukkoon. Elämä kolmekymppisestä noin viisikymppiseksi on ihmiselämän keskinkertaisinta elämää, jossa taistellaan laumaan kuulumisen ja oman ajattelun välimaastossa, ellei sitten satu olemaan poikkeusyksilö.

Älkää nyt vain ymmärtäkö väärin, että aliarvioisin perheen ja uran rakentamista. Päinvastoin. Ne ovat elämän peruspilaireita, joiden avulla se seuraava elämänvaihe on helpompaa ottaa vastaan, kun se vääjäämättä tulee kohdalle.

Jossakin tutkimuksessa vuosia sitten todettiin, että tavallisimmin ihmisen onnellisuus lähtee lähes pysyvään nousuun hänen täytettyään 45. Se johtuu siitä, että useimpien kohdalla pakollinen näyttämisen ja saavuttamisen tarve katoaa ja tilalle tulee elämä.

Radikaaleimpia ja hulluimmalla tavalla rohkeita ihmisiä ovat ne, jotka näkevät, että elämä itsessään on jo ihmeellinen asia. Kaikki mitä itse elämisen lisäksi tulee, on bonusta.

Nykypäivänä kaikkein radikaaleinta onkin se, että jaksaa miettiä elämää muutenkin kuin pintakiillon ja ryhmään kuulumisen kautta ja sen sijaan käyttää ihan omia aivojaan oman elämänsä valinnoissa.

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *