Vähemmän puhumista toisen ohi

Aloitin keskustelun näkemästäni epäkohdasta. Keskustelukumppanini sanoi, että se ei ole suurin epäkohta ja hänellä oli tarjota isompi ongelma keskusteluun.

Hän oli oikeassa. Hänen kertomansa ongelma oli suurempi. Se ei kuitenkaan muuta miksikään sitä, että minunkin kertomani ongelma on ongelma. Se on yksi pieni palanen sitä kokonaisuutta, mistä se isompi koostuu.

Suuren ongelman ratkaisemista on joskus kuvattu suurriistan metsästykseen liittyvillä metaforilla.

“Karhua ei ensinäkään voi syödä, jos sitä ei ole ensin kaadettu ja kaadettua karhua ei voi syödä kerralla, vaan se pitää ensin paloitella.”

Eli keskustelu ei ole tuonut mitään ratkaisua, ellei sitä ole ensin käyty. Ja toimivin tapa ratkaista asioita keskustelun avulla, on ottaa sen kokoisia aiheita, että niitä voidaan käsitellä kunnolla.”

Turhan monessa keskustelussa on se vire, että koko laajamittainen ongelma pitää ratkaista kerralla. On sitten kyse ihmisten tasa-arvosta, oikeudenmukaisuuden toteutumisesta tai kulttuurien yhteentörmäyksestä, niin aina on joku, joka toteaa, että pikkujuttujen kanssa ei kannata näperrellä, koska hän tietää, mikä on suurempi ongelma.

Samalla kertaa kun keskustelu siirtyy laajemmalle tasolle, siltä katoaa mahdollisuus ratkaista asioita. Aiheesta tulee niin vaikea ja monimutkainen, että lopulta kaikki voivat sanoa olevansa oikeassa ja olemme edelleen keskustelun lähtöpisteessä.

Kaikkein ongelmallisinta on se, että tällainen keskustelu ylenkatsoo keskustelukumppanin kokemusta ja/ tai tietoa. Sellainen keskustelu lähtee siitä, että vastapuoli on tietämättömämpi. Se myös hukkaa sen mahdollisuuden, että keskustelukumppanit joutuisivat miettimään syvemmin omia näkökulmiaan.

Entä jos se onkin niin, että se tietämättömämpi on asiantuntija juuri siihen ongelmaan, jota fiksumpi yrittää ratkaista, mutta sulkemalla hänen suunsa, ei koskaan saada tietää, mikä se ratkaisu lopulta olisi?

 

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *