Aforismi ei nöyryytä

Mitä on aforistiikka?

Useimpien ihmisten mielestä jotain lujaa, lyhyttä ja lopullista. Sellaista mikä sopisi repliikiksi Likaisen Harryn suuhun.

Tämä on toki karkea yleistys. Vai onko?

Luin Turun Sanomista Lasse Raition kirjoittaman jutun aforistiikasta. Otsikko sanoo, että aforismi on ajatustiiviste. Otsikon alla on laatikko ja laatikossa teksti, joka pitäisi kai ymmärtää nokkelaksi: ”Varoitus: Aforismi voi sisältää taidetta, mikä saattaa haitata ymmärtämistä.”

Juttu kertoo lähinnä sen, että Raition mielestä Likaisen Harryn repliikit ovat kiinnostavampaa aforistiikkaa kuin Markku Envallin ja Tiina Lehikoisen epäilyttävä sanataide. Ei hän tosin mainitse Likaista Harryä, mutta asia käy selväksi muutenkin: ”Lehikoinen ja Envall tekevät aforismeillaan taidetta, joten ei ole mikään ihme, että iso osa kiteytetyistä ajatuksista kiitää meikäläiseltä yli hilseen. Hiusten latvoja hipomatta. Yritin selventää näitä mietelauseita itselleni lukemalla edellämainituista teoksista kirjoitettuja arvosteluja. Niistä ymmärsin vielä vähemmän.”

Se, että ihminen ei ymmärrä kirjallisuutta, ei ole hänelle nykymaailmassa häpeäksi. Raition kaltainen pesunkestävä journalisti osaa kääntää ymmärtämättömyytensä hyveeksi: minua ei jymäytetä hämärällä taiteellisella höpinällä, minä ajattelen omilla aivoillani enkä yritä miellyttää tärkeilevää kirjallisuusväkeä. Mikään kirjan kansien väliin painettu ei saa näitä huonon maun aristokraatteja nolostumaan.

Raition jutun luettuani rupesin muistelemaan sitä, kuinka syvää alemmuudentuntoa koen aina viedessäni auton huoltoon. Tunnen itseni täydelliseksi idiootiksi seistessäni rasvakouraisen autonasentajan edessä ja kuunnellessani, kuinka hän selittää minulle jotain jakopään hihnasta tai kannen tiivisteestä. Tietämättömyyteni auton moottorin osista, rakenteesta ja toimintaperiaatteista saa minut epäilemään, että olen myös laajemmassa mielessä kyvytön ja kelvoton ihminen.

Voiko kukaan kokea vastaavanlaisia nöyryytyksiä lukiessaan Mirkka Rekolan aforismeja?
Kommentit (14)
  1. Juuri tästä syystä arvostan Matti Klingeä: hän ei esitä tyhmää, varsinkaan kun ei ole tyhmä. Monelle toki tyhmän esittäminen on luontevaa, ei sitä tarvitse edes esittää. Kaikki eivät kuitenkaan lue lastenkirjallisuutta, ”dekkareita” ja muuta roskaa, vaan ovat kiinnostuneita vaikeammista asioista. Semmoisista ”aikuisista” asioista. Kun Pynchonilta kysyttiin, miksi hän kirjoittaa ”vaikeasti” niin hän vastasi että miksei kirjoittaisi vaikeasti. Se on niin yksinkertaista.

  2. Minä ilmeisesti kuulun ihmisryhmään, jonka mielestä aforistiikka yleensä on lujaa, lyhyttä ja lopullista. Siksi en pidä siitä kirjallisuudenlajina, millä en tarkoita, etten voisi pitää yksittäisistä aforismeista. Rekolaa palvon, mutta silti ne teokset, jotka hänen tuotannossaan luokitellaan aforismeiksi, eivät saa minua liekkeihin. Minusta Rekolan aforismit ovat vain leikkeitä hänen lyriikastaan.

    Envallin sanataide epäilyttää minuakin. En myöskään pidä arvoituksista, tiivistemehusta, kuivahiivasta enkä viisisanaisista välihuomautuksista. Tankarunoista pidän. Haiku jo tarvitsee ympärilleen muita haikuja. Nämä ovat lopullisia totuuksia.

    Sitä minun on vaikea uskoa, että kirjallisuuden äärellä voisi kokea samanlaista nöyryytystä kuin autokorjaamossa. Jakopään hihna on kai kuitenkin jokin ihan tietty osa, eikä siitä puhuttaessa parane sanoa, että oi, se merkitsee meille kaikille ihan eri asioita. Kirjallisuudessa sanat eivät ole niin vaikeita. Toki on niitä, jotka arastelevat lähestyä sitä, koska kuvittelevat, että jokin toimintaperiaate olisi olemassa ja että sitä pitäisi noudattaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *