{"id":10,"date":"2015-01-18T12:41:00","date_gmt":"2015-01-18T10:41:00","guid":{"rendered":"http:\/\/blogit.image.fi\/antiaikalainen\/ihmiskuntafilosofiaa-kielimuurin-takaa\/"},"modified":"2018-02-28T09:25:18","modified_gmt":"2018-02-28T07:25:18","slug":"ihmiskuntafilosofiaa-kielimuurin-takaa","status":"publish","type":"post","link":"https:\/\/blogit.apu.fi\/antiaikalainen\/ihmiskuntafilosofiaa-kielimuurin-takaa\/","title":{"rendered":"Ihmiskuntafilosofiaa kielimuurin takaa"},"content":{"rendered":"

<\/span><\/div>\n
<\/a><\/div>\n

<\/span><\/div>\n
Viime viikonloppuna ilmestyi Helsingin Sanomissa Jari Ehrnroothin <\/span>haastattelu<\/a>. Facebookissa sit\u00e4 kommentoitiin ahkearasti, jotkut kiitteliv\u00e4t, jotkut arvostelivat tai piikitteliv\u00e4t. <\/span>Itsekin linkkasin haastattelun ja laitoin t\u00e4llaiset saatesanat:<\/span><\/div>\n
<\/div>\n

Hesarin kulttuuriosastolla t\u00e4n\u00e4\u00e4n kaksi hahmoa, Jari Ehrnrooth ja \u00c9ric Zemmour, jotka samantyyppisist\u00e4 l\u00e4ht\u00f6kohdista (huoli yksil\u00f6hedonismin luomasta arvotyhji\u00f6st\u00e4) p\u00e4\u00e4tyv\u00e4t kovin erilaisiin tarkastelutapoihin. Toinen pohdiskeleee sis\u00e4istyneesti, kiihkottomasti, tulevaisuuden mahdollisuuksia luodaten. Toinen hy\u00f6kk\u00e4\u00e4 ja kiivailee, kuvitteellisiin vanhoihin hyviin aikoihin haikaillen. Jos n\u00e4ist\u00e4 pit\u00e4\u00e4 valita, valitsen ehdottomasti edellisen eli Ehrnroothin.<\/i><\/span><\/p><\/blockquote>\n

En l\u00e4mmennyt l\u00e4hesk\u00e4\u00e4n kaikelle, mit\u00e4 Ehrnrooth haastattelussa sanoo, mutta arvostin h\u00e4nen l\u00e4ht\u00f6kohtiaan ja pyrkimyksi\u00e4\u00e4n. Ehk\u00e4 h\u00e4n p\u00f6yhisi kirjassaan asioita syvemm\u00e4lt\u00e4 kuin mit\u00e4 lehtijutun formaatti mahdollistaa. P\u00e4\u00e4tin ostaa h\u00e4nen kirjansa Toivon tarkoitus<\/i>.<\/p>\n

Kirja vilisee imperatiivien muodossa esitett\u00e4v\u00e4\u00e4 sananlaskuviisautta: ”Jotta usko voisi palata kulttuurin arvoytimeen, on yhdistett\u00e4v\u00e4 Jumala, ihmisyys ja itseys.”<\/p>\n

Haastattelussa Ehrnrooth kertoo askeettisesta ja kurinalaisesta el\u00e4m\u00e4ntyylist\u00e4\u00e4n. Kirjaa lukiessa tulee tunne, ett\u00e4 siivottuaan el\u00e4m\u00e4st\u00e4\u00e4n pois kaiken turhanp\u00e4iv\u00e4isen, h\u00e4n on t\u00e4ytt\u00e4nyt j\u00e4ljelle j\u00e4\u00e4neen tilan maailman suurimmilla ajatuksilla.<\/p>\n

Lukiessani mietin, sanallistuuko Ehrnroothin sis\u00e4inen itseymm\u00e4rrys todellakin samalla tavalla kuin kirjan teksti. Kun h\u00e4n raskaan juoksulenkin j\u00e4lkeen istahtaa pohtimaan ihmiskunnan kohtalonkysymyksi\u00e4, tunteeko h\u00e4n ajatustensa tiivistyv\u00e4n ”vapauteen kurottavan yksin\u00e4isyyden syv\u00e4ss\u00e4 hiljaisuudessa”?<\/p>\n

***<\/p>\n

Oma hyvinvointi ja onnellisuus eiv\u00e4t Ehrnroothille riit\u00e4. Eiv\u00e4tk\u00e4 saisi riitt\u00e4\u00e4 muillekaan. On pyritt\u00e4v\u00e4 yksil\u00f6llisi\u00e4 tavoitteita suurempaan p\u00e4\u00e4m\u00e4\u00e4r\u00e4\u00e4n eli parempaan ihmisyyteen, koska vain sill\u00e4 tavalla kulttuurievoluutiomme voi harpata eteenp\u00e4in. Jos emme tavoittele ihmisyyden korkeampia tasoja, hyvyytt\u00e4, totuutta ja kauneutta, hallitsevaksi nousee kulttuuriregressio (kuten l\u00e4nsimaissa on viime vuosikymmenin\u00e4 k\u00e4ynyt). Se johtaa historian loppuun ja ihmiskunnan tuhoon.<\/p>\n

Ehrnrooth varmaan aidosti k\u00e4rsii seuratessaan maailmanmenoa: ”Liian monet el\u00e4v\u00e4t huonoa el\u00e4m\u00e4\u00e4, palvelevat kulutuksen kyltym\u00e4tt\u00f6mi\u00e4 ep\u00e4jumalia ja hankkivat elintapasairauksia…” Yksil\u00f6hedonismin turmelemat kanssaihmiset eiv\u00e4t halua eiv\u00e4tk\u00e4 kykene toimimaan paremman ihmisyyden puolesta: ”itsekuri ja itsens\u00e4 jalostaminen eiv\u00e4t todellakaan ole kansanhuvi.”<\/p>\n

Toivon tarkoitus<\/i> on yhdistelm\u00e4 mukavuudenhaluisia kanssaihmisi\u00e4 ruoskivia moraalisaarnoja ja ylev\u00e4\u00e4 kristillis-humanistista kilvoittelua julistavaa aaterunoutta.<\/p>\n

Ja kaiken kruunaa Ehrnroothin mahtipontinen kirjoitustyyli. Sivu sivulta vastaan tulee lauseita, jotka tuntuvat silkalta itseparodialta. En hetke\u00e4k\u00e4\u00e4n ep\u00e4ile, etteik\u00f6 Ehrnrooth olisi vilpit\u00f6n, h\u00e4n on suorastaan kipe\u00e4n vilpit\u00f6n. Toivon tarkoitus<\/i> edustaa totaalisesti ironiasta vapaata vy\u00f6hykett\u00e4. Joku ylitsevuotavan sarkastinen kolumnisti voisi kirjoittaa Ehrnroothin lauseista pirullista tyylimukaelmaa, mutta pilkkaaminen on liian helppoa. Parodia on lauseissa jo valmiiksi sis\u00e4ll\u00e4.<\/p>\n

Eli tiivistettyn\u00e4: olipahan h\u00e4mment\u00e4v\u00e4 lukukokemus. H\u00e4mment\u00e4v\u00e4 ja vieraannuttava.<\/p>\n

Ehrnroothin sanomisen tarve ja kykyni vastaanottaa h\u00e4nen sanomisensa eiv\u00e4t kohdanneet. Tuntui kuin minun ja kirjan v\u00e4liin olisi noussut kielimuuri, vaikka lauseet on kirjoitettu \u00e4idinkielell\u00e4ni. Joku voi tietysti sanoa, ett\u00e4 mit\u00e4 v\u00e4lit\u00e4t lauseista, keskittyisit siihen, mit\u00e4 ne sanovat. Mutta eih\u00e4n niit\u00e4 voi erottaa toisistaan, on kurjinta estetiikkaa v\u00e4itt\u00e4\u00e4 muodon ja sis\u00e4ll\u00f6n olevan toisistaan riippumattomia.<\/p>\n

Toivon tarkoitus<\/i> ei ole faktoja raportoivaa tietokirjallisuutta, vaan maailmankuvallista asiaproosaa, jossa teesej\u00e4 ja v\u00e4itteit\u00e4 esitt\u00e4\u00e4 retorisesti rakennettu kirjoittajamin\u00e4, ihmiskuntafilosofi-Ehrnrooth. Se, miten h\u00e4n sanoo, on osa sit\u00e4, mit\u00e4 h\u00e4n sanoo.<\/p>\n

***<\/p>\n

En silti haluaisi olla kohtuuttoman ankara. Toki Ehrnrooth onnistuu sanomaan my\u00f6s sellaista, mik\u00e4 laittaa ajatuksia liikkeelle.<\/p>\n

Esimerkiksi analyysi l\u00e4nsimaisen ihmisen jumalasuhteen historiallisista muutoksista on osuva. Jos keskiajalla Jumala oli kaiken mitta, renessanssi nosti ihmisen esiin ja teki Jumalastakin persoonan, partasuisen vanhan miehen. Moderni aika merkitsi siirtym\u00e4\u00e4 ihmisest\u00e4 minuuteen. Omaan napaan tuijottaminen hallitsee nyt my\u00f6s jumalasuhdetta:<\/p>\n

N\u00e4in p\u00e4\u00e4dymme melko pessimistiseen kehityskuvaan. Alkuper\u00e4inen monoteistinen Jumala, tavoittamaton Pyh\u00e4, on ensin alistettu ihmisen kokemuksessa l\u00e4sn\u00e4 olevalle Herralle, joka sitten on alettu mielt\u00e4\u00e4 ihmisen psykologisten tarpeiden kaikkivoivaksi palvelijaksi. Pyh\u00e4\u00e4 ei en\u00e4\u00e4 ole.<\/i><\/p><\/blockquote>\n

Silt\u00e4h\u00e4n se n\u00e4ytt\u00e4\u00e4, riippumatta siit\u00e4, pit\u00e4\u00e4k\u00f6 pyhyyden h\u00e4vi\u00e4mist\u00e4 huonona vai hyv\u00e4n\u00e4 asiana. Nykyihmisen jumalasuhde kiteytyy voimaannuttavaksi fraasiksi: ”Jumala hyv\u00e4ksyy minut juuri sellaisena kuin olen.”<\/p>\n

Sen sijaan en allekirjoita Ehrnroothin analyysi\u00e4 siit\u00e4, miten olemme p\u00e4\u00e4tyneet nykyiseen yhteiskunnalliseen ja kulttuuriseen tilanteeseen. Ehrnrooth osoittaa sormella nihilistisi\u00e4 voimia, etenkin 1960-lukulaista radikalismia. Ensin tuli Sartre, joka sanoi, ettei el\u00e4m\u00e4ll\u00e4 ole tarkoitusta, vaan jokainen luokoon itse vapautensa ja moraalinsa ehdot. Sitten tulivat Derrida ja muut postmodernistit, jotka riistiv\u00e4t kulttuurilta kaikenlaiset arvop\u00e4\u00e4m\u00e4\u00e4r\u00e4t ja julistivat kaiken olevan samanarvoista, niin korkean kuin matalan.<\/p>\n

Onko kulttuuriradikalismi todellakin suurin syyp\u00e4\u00e4 nykymaailman vitsauksiin? Mielest\u00e4ni ei. Paljon kauaskantoisemmin on yhteiskunnalliseen kehitykseen vaikuttanut maailmantaloutta 1970-luvulta l\u00e4htien hallinnut ns. Washingtonin konsensus, joka korostaa s\u00e4\u00e4ntelyn purkamista ja markkinoiden vapauttamista, kaiken l\u00e4p\u00e4isev\u00e4\u00e4 kapitalismia. Jos minun pit\u00e4isi hahmotella karikatyyri harhautuneesta nykyihmisest\u00e4, se ei olisi relativismissa rypev\u00e4 nihilisti vaan hy\u00f6ty\u00e4\u00e4n ja nautintoaan ulosmittaava hedonisti, er\u00e4\u00e4nlainen perversio homo economicuksesta.<\/p>\n

Mutta ehk\u00e4 kuitenkin j\u00e4t\u00e4n karikatyyrit piirt\u00e4m\u00e4tt\u00e4.<\/p>\n","protected":false},"excerpt":{"rendered":"

Viime viikonloppuna ilmestyi Helsingin Sanomissa Jari Ehrnroothin haastattelu. Facebookissa sit\u00e4 kommentoitiin ahkearasti, jotkut…<\/p>\n","protected":false},"author":66,"featured_media":655,"comment_status":"open","ping_status":"open","sticky":false,"template":"","format":"standard","meta":{"footnotes":""},"categories":[1],"tags":[],"acf":[],"platta":{"numLikes":0,"numComments":5,"category":null,"themes":[],"commercial_partner":null,"thumbnail":"https:\/\/blogit-cdn.a-lehdet.fi\/uploads\/sites\/38\/2015\/03\/ajattelija-2Brodin.jpg","blog_id":38},"jetpack_featured_media_url":"https:\/\/blogit-cdn.a-lehdet.fi\/uploads\/sites\/38\/2015\/03\/ajattelija-2Brodin.jpg","_links":{"self":[{"href":"https:\/\/blogit.apu.fi\/antiaikalainen\/api\/wp\/v2\/posts\/10"}],"collection":[{"href":"https:\/\/blogit.apu.fi\/antiaikalainen\/api\/wp\/v2\/posts"}],"about":[{"href":"https:\/\/blogit.apu.fi\/antiaikalainen\/api\/wp\/v2\/types\/post"}],"author":[{"embeddable":true,"href":"https:\/\/blogit.apu.fi\/antiaikalainen\/api\/wp\/v2\/users\/66"}],"replies":[{"embeddable":true,"href":"https:\/\/blogit.apu.fi\/antiaikalainen\/api\/wp\/v2\/comments?post=10"}],"version-history":[{"count":1,"href":"https:\/\/blogit.apu.fi\/antiaikalainen\/api\/wp\/v2\/posts\/10\/revisions"}],"predecessor-version":[{"id":1896,"href":"https:\/\/blogit.apu.fi\/antiaikalainen\/api\/wp\/v2\/posts\/10\/revisions\/1896"}],"wp:featuredmedia":[{"embeddable":true,"href":"https:\/\/blogit.apu.fi\/antiaikalainen\/api\/wp\/v2\/media\/655"}],"wp:attachment":[{"href":"https:\/\/blogit.apu.fi\/antiaikalainen\/api\/wp\/v2\/media?parent=10"}],"wp:term":[{"taxonomy":"category","embeddable":true,"href":"https:\/\/blogit.apu.fi\/antiaikalainen\/api\/wp\/v2\/categories?post=10"},{"taxonomy":"post_tag","embeddable":true,"href":"https:\/\/blogit.apu.fi\/antiaikalainen\/api\/wp\/v2\/tags?post=10"}],"curies":[{"name":"wp","href":"https:\/\/api.w.org\/{rel}","templated":true}]}}