{"id":1173,"date":"2015-06-15T14:09:45","date_gmt":"2015-06-15T11:09:45","guid":{"rendered":"http:\/\/blogit.image.fi\/antiaikalainen\/?p=1173"},"modified":"2018-02-28T09:25:15","modified_gmt":"2018-02-28T07:25:15","slug":"elan-mielikuvitushahmojen-keskella","status":"publish","type":"post","link":"https:\/\/blogit.apu.fi\/antiaikalainen\/elan-mielikuvitushahmojen-keskella\/","title":{"rendered":"El\u00e4n mielikuvitushahmojen keskell\u00e4"},"content":{"rendered":"

\"david<\/a><\/p>\n

Kun ved\u00e4n henke\u00e4 romaania lukiessa, minulla on tapana silm\u00e4ill\u00e4 etuliepeest\u00e4 kirjailijan naamakuvaa. Useimpiin romaaneihin sellainen painetaan, koska lukijoita kiinnostavat kasvot tekstin takana.<\/p>\n

T\u00e4m\u00e4 kasvojen kaipuu ei luonnollisesti rajoitu kirjailijan naamakuvan silm\u00e4ilyyn, joka on pelkk\u00e4 sivujuonne syvemm\u00e4st\u00e4 pyrkimyksest\u00e4 luoda yhteys toiseen ihmistietoisuuteen. Luemme, jotta olisimme v\u00e4hemm\u00e4n yksin\u00e4isi\u00e4. Tai ainakin min\u00e4 luen. On tietysti muitakin syit\u00e4, mutta t\u00e4m\u00e4 on er\u00e4s painavimmista. Lukijuuden suloisimpia illuusioita on kuvitelma siit\u00e4, ett\u00e4 joku toinen on kirjoittanut t\u00e4m\u00e4n nimenomaisen tekstin juuri minulle.<\/p>\n

Tekijyyteen kiinnittyminen ei akateemisessa katsannossa edusta erityisen sofistikoitunutta lukutapaa. Viimeist\u00e4\u00e4n uuskritiikki opetti ottamaan tekstin tulkinnassa et\u00e4isyytt\u00e4 ulkokirjallisiin seikkoihin. Rohkenen kuitenkin ep\u00e4ill\u00e4, onko olemassa ihmisi\u00e4, jotka lukevat romaaneja tinkim\u00e4tt\u00f6m\u00e4n tekstil\u00e4ht\u00f6isesti. Ainakaan itse en ole sellaisia kummajaisia tavannut.<\/p>\n

\u201dJos romaanissa on ulkopuolinen kertoja, samastan h\u00e4net kirjailijaan\u201d, er\u00e4s kollegani sanoi.<\/p>\n

Samoin teen usein itsekin silloin kun luen vain omaksi huvikseni enk\u00e4 valmistaudu kirjoittamaan teoksesta esseet\u00e4, kritiikki\u00e4, analyysi\u00e4 tai lausuntoa.<\/p>\n

 <\/p>\n

***<\/p>\n

 <\/p>\n

En yleens\u00e4 samastu vahvasti romaanihenkil\u00f6ihin, enk\u00e4 pid\u00e4 hyv\u00e4n kirjan universaalina kriteerin\u00e4 \u201dtunnistettavia, uskottavia\u201d henkil\u00f6hahmoja.<\/p>\n

Vladimir Nabokovin kerrotaan sanoneen, ett\u00e4 sivistynyt lukija samastuu kirjailijaan eik\u00e4 henkil\u00f6hahmoihin. Tunnen ajatuksen l\u00e4heiseksi, mutta en pid\u00e4 sen jyrk\u00e4st\u00e4 muotoilusta. Perinteisen karakterisoinnin toimivuus on t\u00e4rke\u00e4\u00e4 psykologista realismia edustavissa romaaneissa, ja se edellytt\u00e4\u00e4, ett\u00e4 lukija kokee p\u00e4\u00e4sev\u00e4ns\u00e4 henkil\u00f6hahmojen nahkoihin.<\/p>\n

L\u00e4hesk\u00e4\u00e4n kaikki kertomakirjallisuus ei kuitenkaan nojaudu psykologiseen realismiin.<\/p>\n

Masentavinta \u201dkirjakritiikki\u00e4\u201d on sellainen, jossa tyydyt\u00e4\u00e4n ep\u00e4suorasti ilmoittamaan: \u201dOlisin halunnut lukea toisenlaisen kirjan.\u201d Ei pid\u00e4 vaatia Lydia Davisilta tai Leena Krohnilta samoja asioita kuin Alice Munrolta tai Raija Oraselta. Ei pid\u00e4 moittia maksimalistia tiivist\u00e4misen puutteesta tai minimalistia ilmaisun niukkuudesta.<\/p>\n

Eik\u00e4 pid\u00e4 k\u00e4rtt\u00e4\u00e4 huolellisesti py\u00f6ristettyj\u00e4 henkil\u00f6hahmoja kirjailijalta, joka ei jaa psykologisen realismin ajatusta syv\u00e4st\u00e4 minuudesta.<\/p>\n

Lukijana yrit\u00e4n hahmottaa kirjailijan esteettiset ja poeettiset pyrkimykset, jotta voisin ymm\u00e4rt\u00e4\u00e4, miksi h\u00e4n kirjoittaa niin kuin kirjoittaa. Se ei tarkoita, ett\u00e4 automaattisesti hyv\u00e4ksyisin h\u00e4nen kerronnalliset ratkaisunsa tai p\u00e4\u00e4sisin h\u00e4nen kanssaan samalle taajuudelle kielen tasolla. Jotkut kirjailijat j\u00e4\u00e4v\u00e4t minulle vieraiksi, jotkut yhdentekeviksi. Joitakin vain satun inhoamaan.<\/p>\n

Kirjoja on helppo haukkua heppoisin perustein tai pelk\u00e4n haukkumisen vuoksi, mutta punnitun negatiivisen kritiikin kirjoittaminen vie aikaa ja voimia. Sen vuoksi luovuin hiljattain ajatuksesta arvioida\u00a0blogissani Anthony Doerrin romaania Kaikki se valo jota emme n\u00e4e, <\/em>joka her\u00e4tti minussa ristiriitaisia ja enimm\u00e4kseen kielteisi\u00e4 ajatuksia.<\/p>\n

 <\/p>\n

***<\/p>\n

 <\/p>\n

Tim Parks kertoo New York Review of Booksin<\/em> blogissaan kuvittelevansa romaaneja lukiessaan kirjailijalle persoonallisuuden, jolla ei v\u00e4ltt\u00e4m\u00e4tt\u00e4 ole mit\u00e4\u00e4n tekemist\u00e4 sen kanssa, mit\u00e4 h\u00e4n ajattelee lukemastaan teoksesta.<\/p>\n

Saatan nauttia kirjasta, vaikka suhtautuisin varauksellisesti tai jopa vihamielisesti henkil\u00f6\u00f6n, jollaiseksi kirjailijan kuvittelen, tai saatan tuntea viehtymyst\u00e4 sek\u00e4 kirjaan ett\u00e4 kirjailijaan, mutta eri syist\u00e4.<\/em><\/p><\/blockquote>\n

Esimerkkin\u00e4 ristiriitaisesta suhtautumisestaan Parks mainitsee Philip Rothin, joka kirjoitti yliampuvankin provokatiivisia romaaneja. Vaikka Rothin teokset her\u00e4tt\u00e4v\u00e4t Parksissa vastarintaa, h\u00e4nen persoonansa synnytt\u00e4\u00e4 l\u00e4mpimi\u00e4 ajatuksia. Parks aistii itsens\u00e4 t\u00e4ysill\u00e4 likoon laittaneen kirjailijan hahmossa jopa haavoittuvuutta.<\/p>\n

Kirjailijaan samastuminen askarrutti my\u00f6s David Foster Wallacea, joka monissa teksteiss\u00e4\u00e4n alleviivasi kirjallisuuden vuorovaikutuksellisuutta. Ei voi olla korkeampaa tai arvokkaampaa p\u00e4\u00e4m\u00e4\u00e4r\u00e4\u00e4 kuin kahden ihmistietoisuuden kohtaaminen kirjailijan ja lukijan v\u00e4lill\u00e4. Wallace otti dialogisuuden sen verran vakavasti, ett\u00e4 p\u00e4\u00e4tyi vastustamaan helppoa lukunautintoa, passiivista immersiota kerronnan maailmaan. Sielunkumppanuus edellytti sit\u00e4, ett\u00e4 lukija on valmis n\u00e4kem\u00e4\u00e4n vaivaa tullakseen palkituksi. V\u00e4lit\u00f6n tarpeiden tyydytys tuottaa nautintoa, mutta j\u00e4\u00e4 hetkelliseksi ja h\u00e4ilyv\u00e4ksi. Nautinnon edelle Wallace asetti lukemisen ilon, joka on syvemp\u00e4\u00e4 ja kest\u00e4v\u00e4mp\u00e4\u00e4, koska se on palkinto kirjailijan rinnalla kulkemisesta.<\/p>\n

Postuumisti julkaistussa esseekokoelmassa Both Flesh and Not<\/em> on teksti, jossa Wallace ruotii Edwin Williamsonin mammuttimaista Borges-el\u00e4m\u00e4kertaa. Kyseisess\u00e4 tekstiss\u00e4\u00a0Wallace korostaa kirjailijaan samastumisen illusorisuutta. Lukijat nostavat itselleen t\u00e4rke\u00e4t kirjailijat jalustalle ja tuudittautuvat enemm\u00e4n tai v\u00e4hemm\u00e4n tietoiseen harhakuvitelmaan, jossa kietoutuvat yhteen kirjailijan persoonallisuus, tyyli, pakkomielteet ja el\u00e4m\u00e4nn\u00e4kemys.<\/p>\n

Mutta kuten Wallace huomauttaa, kirjailijael\u00e4m\u00e4kertoja lukiessa syntyy usein pettymyksensekainen tunne siit\u00e4, ett\u00e4 t\u00e4m\u00e4 ihminen ei ole sama, joka kirjoitti minulle niin t\u00e4rke\u00e4t romaanit.<\/p>\n

Samastuessamme kirjailijaan samastumme siis v\u00e4ist\u00e4m\u00e4tt\u00e4 fiktiohahmoon. Siin\u00e4 ei silti\u00a0ole mit\u00e4\u00e4n v\u00e4\u00e4r\u00e4\u00e4. Kirjallisuuden maailma edustaa kuvitelmien valtakuntaa, jossa tunteet ja ajatukset voivat olla tosia, vaikka henkil\u00f6t niiden takana olisivat ep\u00e4tosia.<\/p>\n

 <\/p>\n

***<\/p>\n

 <\/p>\n

Voiko David Foster Wallacen henkil\u00f6kohtaisen \u00e4\u00e4nen erottaa h\u00e4nen teoksissaan? Onko niiss\u00e4 tasoja, joissa narratiivi v\u00e4istyy suoran vuorovaikutuksen tielt\u00e4?<\/p>\n

T\u00e4t\u00e4 pohtii kirjallisuudentutkija Toon Staes esseeantologiassa David Foster Wallace and \u201dThe Long Thing\u201d: New Essays on the Novels<\/em>. Varmoja vastauksia ei tietenk\u00e4\u00e4n ole, mutta Staes tekee kiintoisan ehdotuksen: ehk\u00e4 Infinite Jestiss\u00e4<\/em> esiintyv\u00e4 haamu personoi omaan tekstiins\u00e4 upottautunutta kirjailijan hahmoa.<\/p>\n

Staes ruotii my\u00f6s sit\u00e4, kuinka kirjailijaan samastuminen vaikuttaa teosten vastaanottoon. Toisinaan tekij\u00e4n ymp\u00e4rille syntyy niin vahvoja mielikuvia, ett\u00e4 ne alkavat m\u00e4\u00e4ritt\u00e4\u00e4 lukemista. Staes pit\u00e4\u00e4 Wallacea t\u00e4ss\u00e4 mieless\u00e4 riskitapauksena, koska h\u00e4n toi korostetusti\u00a0esiin kirjallista eetostaan ja kirjallis-filosofisia l\u00e4ht\u00f6kohtiaan.<\/p>\n

Television ja fiktion suhdetta k\u00e4sittelev\u00e4ss\u00e4 esseess\u00e4 \u201dE Unibus Pluram\u201d ja Larry McCafferyn haastattelussa Wallace paalutti kaunokirjallisuuden moraalisia ja kommunikatiivisia ulottuvuuksia koskevat korkealentoiset periaatteensa niin vahvoin \u00e4\u00e4nenpainoin, ett\u00e4 ne puskevat tavalla tai toisella l\u00e4pi melkein kaikista tutkijoiden, kriitikoiden ja DFW-entusiastien esitt\u00e4mist\u00e4 tulkinnoista. N\u00e4in Wallacen tuotannon ymp\u00e4rille on syntynyt er\u00e4\u00e4nlainen\u00a0pyhyyden painolasti.<\/p>\n

Liian voimakas kirjailijaan samastuminen tuottaa lopulta irvikuvan ainutkertaisesta nerosta tai oikeamielisest\u00e4 sankarista. Molemmat ovat vastenmielisi\u00e4 ja el\u00e4m\u00e4lle vieraita.<\/p>\n

 <\/p>\n

PS<\/p>\n

 <\/p>\n

Elokuussa ilmestyy Savukeitaan kustantama esseeantologia Mit\u00e4 David Foster Wallace tarkoittaa<\/em>. Se ei\u00a0ehk\u00e4 paini samassa sarjassa David Foster Wallace and “The Long Thing”<\/em> -teoksen kanssa, mutta tavoittaa varmasti suomenkieliset lukijat paremmin.<\/p>\n","protected":false},"excerpt":{"rendered":"

Kun ved\u00e4n henke\u00e4 romaania lukiessa, minulla on tapana silm\u00e4ill\u00e4 etuliepeest\u00e4 kirjailijan naamakuvaa.…<\/p>\n","protected":false},"author":66,"featured_media":0,"comment_status":"open","ping_status":"open","sticky":false,"template":"","format":"standard","meta":{"footnotes":""},"categories":[1],"tags":[],"acf":[],"platta":{"numLikes":0,"numComments":6,"category":null,"themes":[],"commercial_partner":null,"thumbnail":"https:\/\/blogit-cdn.a-lehdet.fi\/uploads\/sites\/38\/2015\/06\/david-foster-wallace.jpg","blog_id":38},"jetpack_featured_media_url":"","_links":{"self":[{"href":"https:\/\/blogit.apu.fi\/antiaikalainen\/api\/wp\/v2\/posts\/1173"}],"collection":[{"href":"https:\/\/blogit.apu.fi\/antiaikalainen\/api\/wp\/v2\/posts"}],"about":[{"href":"https:\/\/blogit.apu.fi\/antiaikalainen\/api\/wp\/v2\/types\/post"}],"author":[{"embeddable":true,"href":"https:\/\/blogit.apu.fi\/antiaikalainen\/api\/wp\/v2\/users\/66"}],"replies":[{"embeddable":true,"href":"https:\/\/blogit.apu.fi\/antiaikalainen\/api\/wp\/v2\/comments?post=1173"}],"version-history":[{"count":1,"href":"https:\/\/blogit.apu.fi\/antiaikalainen\/api\/wp\/v2\/posts\/1173\/revisions"}],"predecessor-version":[{"id":1872,"href":"https:\/\/blogit.apu.fi\/antiaikalainen\/api\/wp\/v2\/posts\/1173\/revisions\/1872"}],"wp:attachment":[{"href":"https:\/\/blogit.apu.fi\/antiaikalainen\/api\/wp\/v2\/media?parent=1173"}],"wp:term":[{"taxonomy":"category","embeddable":true,"href":"https:\/\/blogit.apu.fi\/antiaikalainen\/api\/wp\/v2\/categories?post=1173"},{"taxonomy":"post_tag","embeddable":true,"href":"https:\/\/blogit.apu.fi\/antiaikalainen\/api\/wp\/v2\/tags?post=1173"}],"curies":[{"name":"wp","href":"https:\/\/api.w.org\/{rel}","templated":true}]}}