{"id":1543,"date":"2016-02-29T15:36:46","date_gmt":"2016-02-29T13:36:46","guid":{"rendered":"http:\/\/blogit.image.fi\/antiaikalainen\/?p=1543"},"modified":"2018-02-28T09:25:12","modified_gmt":"2018-02-28T07:25:12","slug":"valoisia-ja-varjoisia-kajastuksia","status":"publish","type":"post","link":"https:\/\/blogit.apu.fi\/antiaikalainen\/valoisia-ja-varjoisia-kajastuksia\/","title":{"rendered":"Lyyrisi\u00e4 valoja ja varjoja"},"content":{"rendered":"

\"Created<\/a><\/p>\n

Uusi kirjani, esseekokoelma <\/em>Onnellisuudesta, on tullut painosta. Sen virallinen ilmestymisp\u00e4iv\u00e4 taitaa olla huomenna 1.3. Laitan t\u00e4h\u00e4n lukun\u00e4ytteeksi katkelman hieman sentimentaalisesta Tua Forsstr\u00f6min lyriikkaa k\u00e4sittelev\u00e4st\u00e4 esseest\u00e4. Kyseinen essee sis\u00e4ltyy kokoelman keskimm\u00e4iseen osastoon nimelt\u00e4 “Kulttuuri” ja on yksi sen kolmesta kirjallisuusaiheisesta tekstist\u00e4.<\/em><\/p>\n

Kaksi muuta osastoa ovat “Talous” ja “Urheilu”. Edellisess\u00e4 kirjoitan onnellisuusteollisuudesta sek\u00e4 rahasta ja vapaudesta, j\u00e4lkimm\u00e4isess\u00e4 jalkapallosta sek\u00e4 Karl Ove Knausg\u00e5rdin <\/em>Taisteluni-romaanisarjasta omiin aikalaiskokemuksiini peilaten. Kokoelman epilogi on nimelt\u00e4\u00e4n “Melankolian puolustus”.<\/em><\/p>\n

 <\/p>\n

LYYRISET VALOT JA VARJOT (KATKELMA ESSEEST\u00c4)<\/p>\n

 <\/p>\n

En muista tarkasti, milloin tartuin ensimm\u00e4isen kerran Tua Forsstr\u00f6min kaksoiskokoelmaan M\u00e4ntykukka, Syyskuu<\/em>, jonka Caj Westerberg oli suomentanut. Olin joka tapauksessa edistynyt siin\u00e4 vaiheessa lyriikan\u00a0lukijana aloittelijasta innokkaaksi harrastajaksi. Suhteeni Forsstr\u00f6miin muodostui alusta l\u00e4htien erilaiseksi kuin muihin suosikkirunoilijoihini. H\u00e4nell\u00e4 ei ollut Haavikon \u00e4lyllist\u00e4 tai Mannerin esteettist\u00e4 painokkuutta, mutta h\u00e4nen tekstins\u00e4 liikkuvat sellaisella taajuudella, jotka tavoittivat muistoni ja kokemukseni, sis\u00e4iset rytmini. Haavikko ja Manner puhuttelivat minua runouden tasolla, Forsstr\u00f6m runouden lis\u00e4ksi my\u00f6s henkil\u00f6kohtaisella tasolla. Aluksi luin h\u00e4nt\u00e4 suomennoksina, my\u00f6hemmin my\u00f6s alkukielell\u00e4. En ole k\u00e4\u00e4nt\u00e4j\u00e4 Caj Westerbegin linjoilla kaikissa yksityiskohdissa, mutta kokonaisuutena pid\u00e4n h\u00e4nen tavastaan tulkita Forsstr\u00f6mi\u00e4 suomeksi.<\/p>\n

L\u00e4hdetty\u00e4ni lukion j\u00e4lkeen opiskelemaan kirjallisuustiedett\u00e4 tapasin ensimm\u00e4ist\u00e4 kertaa toisia runouden lukijoita, viel\u00e4p\u00e4 ik\u00e4isi\u00e4ni. Yritin todistella heille, ett\u00e4 en ole pelkk\u00e4 lyriikan suurkuluttaja vaan kutsumuksensa sis\u00e4ist\u00e4nyt runoilijanalku. Apinoin puheissani Haavikkoa ja juomatavoissani Saarikoskea, kumpaakin surkealla menestyksell\u00e4. En muista keskustelleeni toisten kirjallisuudenopiskelijoiden kanssa koskaan Forsstr\u00f6min lyriikasta, ilman tietoista p\u00e4\u00e4t\u00f6st\u00e4 tulin rajanneeksi sen yksityisten asioideni piiriin. J\u00e4lkeenp\u00e4in minua on huvittanut se, ett\u00e4 tunsin itselleni l\u00e4heisimm\u00e4ksi runoilijan, jonka tekstien el\u00e4mismaailma oli niin kaukana omastani. Notkuin kapakoissa, her\u00e4ilin puolilta p\u00e4ivin ja k\u00e4vin luennoilla jos jaksoin tai muistin, naapureiden kiusaksi soitin Joy Divisionin, The Smithsin ja Echo & The Bunnymenin levyj\u00e4 aamusta iltaan. M\u00e4ntykukka, Syyskuu<\/em> -kokoelman runot l\u00e4v\u00e4yttiv\u00e4t opiskelijaboksiini n\u00e4kymi\u00e4 \u00e4idin ja pienen tytt\u00e4ren el\u00e4m\u00e4st\u00e4:<\/p>\n

 <\/p>\n

Vaippapylly roikkuen h\u00e4n kiipeilee<\/em><\/p>\n

t\u00e4ss\u00e4 lohduttomassa aamussa, laulaa<\/em><\/p>\n

Kultahanhikirjaansa, istuu<\/em><\/p>\n

pissim\u00e4\u00e4n lattialle<\/em><\/p>\n

K\u00e4sitt\u00e4m\u00e4t\u00f6n virtaava kev\u00e4t marraskuussa, ja el\u00e4m\u00e4st\u00e4 tulee hidas ja v\u00e4kev\u00e4<\/em><\/p>\n

kuin Mahlerin viides.<\/em><\/p>\n

 <\/p>\n

Vaippapyllyiset, lauleskelevat ja lattialle pissiv\u00e4t pikkulapset olivat mahdollisimman kaukana siit\u00e4, mink\u00e4 keskell\u00e4 elin, vierasta maailmaa, joka saisi mieluusti my\u00f6s vieraaksi j\u00e4\u00e4d\u00e4. Eiv\u00e4tk\u00e4 viittaukset Mahlerin viidenteen innostaneet brittipopin ihailijaa. Mutta vaikka Forsstr\u00f6min lyriikan arkikuvasto oli kaukainen, runoista v\u00e4littyv\u00e4 mielenmaisema ja kielellinen avaruus tuntuivat l\u00e4heisilt\u00e4, omiani vastaavilta. Pystyin ymm\u00e4rt\u00e4m\u00e4\u00e4n runot, vaikka en olisi pystynyt ymm\u00e4rt\u00e4m\u00e4\u00e4n asioita ja tapahtumia, joista ne puhuvat. Oman s\u00e4vyns\u00e4 lukemiseeni toi se, ett\u00e4 koin Forsstr\u00f6min runot feminiinisin\u00e4. H\u00e4nest\u00e4 v\u00e4littyi sellaista, mit\u00e4 harvoin v\u00e4littyi miespuolisista runoilijoista: haavoittuvaisuutta ilman uhmakkuutta, herkkyytt\u00e4 ilman poseerausta. Voi olla typer\u00e4\u00e4 rakentaa t\u00e4llaisia sukupuolil\u00e4ht\u00f6isi\u00e4 dikotomioita, mutta en voi muutakaan, jos haluan aidosti kuvata milt\u00e4 minusta tuntui lukea Forsstr\u00f6mi\u00e4. Minulla selv\u00e4stikin oli feminiinisen l\u00e4sn\u00e4olon kaipuu, enk\u00e4 tarkoita nyt romanttisessa tai eroottisessa merkityksess\u00e4. Forsstr\u00f6min runot t\u00e4yttiv\u00e4t tuon kaipuun. Kenties h\u00e4nen runonsa my\u00f6s tavoittivat feminiiniset ulottuvuudet minussa itsess\u00e4ni, auttoivat minua k\u00e4sittelem\u00e4\u00e4n sellaisia psyykeni puolia, jotka pysyiv\u00e4t piilossa Haavikkoa tai Saarikoskea lukiessa.<\/p>\n

Makasin opiskeluvuosinani usein peiton alla tuntien itseni nujerretuksi, ja silloin taakkaani helpottivat Forsstr\u00f6min runot. Ne puhuivat kest\u00e4misen vaikeudesta ja toisinaan niiss\u00e4 mutistiin neuvottomina, mutta aina niist\u00e4 l\u00f6ytyi v\u00e4hint\u00e4\u00e4n yksitt\u00e4inen l\u00e4mp\u00f6\u00e4 ja viisautta hohkaava s\u00e4e. Runot kertoivat minulle, ett\u00e4 arki ei koostu vain pienist\u00e4 onnettomuuksista vaan my\u00f6s pienist\u00e4 onnen hetkist\u00e4. Melankolista yleistunnelmaa vasten nuo onnen hetket piirtyiv\u00e4t esiin kauniina ja kallisarvoisina. Niiss\u00e4 oli riitt\u00e4v\u00e4sti toivoa ep\u00e4toivon nujertamiseen. Tuntui huojentavalta lukea niit\u00e4 sen j\u00e4lkeen kun olin rypenyt Louis-Ferdinand C\u00e9linen kaltaisten sivilisaation y\u00f6puolta koluavien kirjailijoiden seurassa. Tulkitsen Forsstr\u00f6mi\u00e4 niin, ett\u00e4 kest\u00e4miseen sis\u00e4ltyy aina sek\u00e4 positiivinen ett\u00e4 negatiivinen vivahde, kest\u00e4minen ei ole vain arkisten taakkojen alla sinnittelemist\u00e4 vaan siihen sis\u00e4ltyy my\u00f6s hiljainen kiitollisuus olemassaolosta. Onnellisuus on Forsstr\u00f6min runoissa meteli\u00e4 pit\u00e4m\u00e4t\u00f6nt\u00e4, mutta kuitenkin selv\u00e4sti tunnistettavissa, kaiken l\u00e4vist\u00e4v\u00e4 pohjavire. Se sanoo ilman sankaruuden eleit\u00e4, ilman keinotekoista buusterismia, ett\u00e4 kannattaa jaksaa.<\/p>\n

 <\/p>\n

***<\/strong><\/p>\n

 <\/p>\n

Kun ryhdyin kirjailijaksi, menetin viattomuuteni lukijana. Minun on vaikea lukea kirjoja pohtimatta, miksi ne on kirjoitettu niin kuin ne on kirjoitettu, toimivatko rakenne ja kompositio, toimiiko kieli. Puhdas lukemisen ilo v\u00e4istyy kriittisen ja arvottavan lukemisen tielt\u00e4. Osaan toki haltioitua kirjoista silloin kun siihen on aihetta, mutta liian monet kirjat saavat minut muistamaan, ett\u00e4 en pelk\u00e4st\u00e4\u00e4n rakasta kirjallisuutta vaan my\u00f6s vihaan sit\u00e4, syv\u00e4sti ja hartaasti.<\/p>\n

Runot ovat poikkeus, luen niit\u00e4 samaan tapaan kuin muinoin abiturienttina, heitt\u00e4ytyen ja innostuen. Jos runo on tarpeeksi hyv\u00e4, opettelen sen ulkoa, jotta voin toistella sit\u00e4 itsekseni el\u00e4m\u00e4n tyhjin\u00e4 tai tylsin\u00e4 hetkin\u00e4, iltap\u00e4iv\u00e4ruuhkassa tai hammasl\u00e4\u00e4k\u00e4rin odotushuoneessa. N\u00e4in sanoessani en halua repi\u00e4 kuilua, ainakaan syv\u00e4\u00e4 kuilua, analyyttisen ja emotionaalisen lukemisen v\u00e4lille. Eiv\u00e4t ne sulje toisiaan pois vaan el\u00e4v\u00e4t rinnakkain, esimerkiksi niin, ett\u00e4 ensivaikutelmat tekstist\u00e4 muodostuvat fiilispohjalta mutta lukemisen edetess\u00e4 l\u00e4hestymistapa muuttuu reflektoivaksi. Siit\u00e4 en silti p\u00e4\u00e4se mihink\u00e4\u00e4n, ett\u00e4 lyriikan lukijana olen voittopuolisesti emotionaalinen, ja kenties syyn\u00e4 on se, ett\u00e4 ex-runoilijana minusta on tullut taas amat\u00f6\u00f6ri eli sanan latinankielisess\u00e4 merkityksess\u00e4 \u201drakastaja\u201d.<\/p>\n

Vaikka olen viett\u00e4nyt Tua Forsstr\u00f6min lyriikan parissa pienen ikuisuuden, en koe itse\u00e4ni sen asiantuntijaksi. Enk\u00e4 halua my\u00f6sk\u00e4\u00e4n sellaiseksi tulla, haluan pysy\u00e4 h\u00e4nen lyriikkansa amat\u00f6\u00f6rin\u00e4. Forsstr\u00f6min runot ovat pikemminkin hengityksess\u00e4ni ja verenkierrossani kuin erittelev\u00e4n, analyyttisen mielenkiintoni piiriss\u00e4. Toisinaan ajattelen, ett\u00e4 ne ovat minulle samanlaisia henkisi\u00e4 yl\u00f6srakentajia kuin teepussimietelm\u00e4t niille, jotka kokevat saavansa sellaisista vahvistusta el\u00e4m\u00e4nuskolleen. Tied\u00e4n kyll\u00e4, ett\u00e4 t\u00e4llainen rinnastus on Forsstr\u00f6min runojen karkeaa v\u00e4h\u00e4ttely\u00e4, suoranaista rienausta. Mutta toisaalta, miksei hienoinkin lyriikka voisi toimia my\u00f6s k\u00e4ytt\u00f6lyriikkana. Ei se, ett\u00e4 luen Forsstr\u00f6min runoja v\u00e4lill\u00e4 ylikorostuneen sentimentaalisesti ja omiin mielentiloihini peilaten v\u00e4henn\u00e4 niiden taiteellista rikkautta ja kielellist\u00e4 monikerroksisuutta.<\/p>\n

\u201dYl\u00e4viritteist\u00e4 korkeamodernismia\u201d, sanoi Forsstr\u00f6min runoista er\u00e4s avantgardehenkinen tuttavani. Se ei liene v\u00e4\u00e4r\u00e4 huomio tai tuomio, jos kokee aiheelliseksi korostaa Forsstr\u00f6min et\u00e4isyytt\u00e4 nykyrunouden etujoukoista. En tosin ymm\u00e4rr\u00e4, miksi sit\u00e4 pit\u00e4isi korostaa. Forsstr\u00f6min lyriikan juuret ovat modernismissa ja ekspressionismissa. H\u00e4nen muotokokeilunsa eiv\u00e4t haasta avoimesti lyriikan konventioita vaan ovat sis\u00e4istyneen tunnustelevia, uteliaita. Runot s\u00e4ilytt\u00e4v\u00e4t sointuisuutensa, harmoniansa ja peruslyyrisyytens\u00e4 nyrj\u00e4ht\u00e4m\u00e4tt\u00e4 riitasointuihin tai ironisuuteen, sekoittamatta yl\u00e4- ja alatyylist\u00e4 kuvastoa tai poukkoilematta kielen rekisterist\u00e4 toiseen. Amerikkalainen esseisti Adam Gopnik kirjoittaa teoksessaan Winter<\/em> unohdetusta 1700-luvun runoilijasta William Cowperist\u00e4: \u201dH\u00e4nell\u00e4 oli ainutlaatuisin ja aliarvostetuin poeettinen lahja: jutustelutaito. H\u00e4n oli hurmaavan jutusteleva runoilija.\u201d Saman tunnustuksen antaisin Forsstr\u00f6mille. Useimmat h\u00e4nen runonsa ovat keskeislyyrisi\u00e4, puhuvan subjektin ymp\u00e4rille rakentuvia, mutta runomin\u00e4 ei k\u00e4perry autistisesti itseens\u00e4. H\u00e4nen puheensa avautuu maailmaa ja lukijaa kohti. Min\u00e4n rinnalla on aina sin\u00e4 ja runon syvin pyrkimys on luoda yhteys min\u00e4n ja sin\u00e4n v\u00e4lille. Suorat puhuttelut ovat yleisi\u00e4, ja joskus puhuteltava yksil\u00f6id\u00e4\u00e4n, kuten Hevosten kanssa vietetyn y\u00f6n j\u00e4lkeen<\/em> -kokoelman runoissa Arseni Tarkovski, kuuluisan elokuvaohjaajan runoilijais\u00e4. Mutta silloinkin, kun sanat suunnataan erikseen nimetylle hahmolle, lukija tuntee ett\u00e4 sanat on kirjoitettu my\u00f6s h\u00e4nelle. Tavallista on my\u00f6s min\u00e4n ja sin\u00e4n sulauttaminen me-muotoon.<\/p>\n

 <\/p>\n

Vieraissakin kaupungeissa<\/em><\/p>\n

me kehit\u00e4mme jotakin, joka muistuttaa kotia:<\/em><\/p>\n

katu, v\u00e4h\u00e4p\u00e4t\u00f6inen kortteli, joitakin rumia<\/em><\/p>\n

taloja. N\u00e4k\u00f6ala. Puu. Viheri\u00f6iv\u00e4<\/em><\/p>\n

puu, jonka ohitamme sateessa ja johon kiinnymme<\/em><\/p>\n

sen nime\u00e4 tuntematta.<\/em><\/p>\n

 <\/p>\n

***<\/p>\n

 <\/p>\n

Kirjailija ja lukija ovat fyysisesti toistensa tavoittamattomissa, eiv\u00e4t kohtaa silm\u00e4st\u00e4 silm\u00e4\u00e4n, mutta t\u00e4m\u00e4 teksti\u00e4 molemmilla suunnilla ymp\u00e4r\u00f6iv\u00e4 toisen<\/em>\u00a0poissaolo viritt\u00e4\u00e4 toiveen kommunikaatiosta, halun kuulla ja tulla kuulluksi. Parhaassa tapauksessa v\u00e4limatka h\u00e4vi\u00e4\u00e4 ja lukijassa syntyy tunne, ett\u00e4 tekstin takana on yst\u00e4v\u00e4 \u2013 fyysisesti poissaoleva mutta yht\u00e4 kaikki todellinen \u2013 joka onnistuu kertomaan h\u00e4nelle jotain t\u00e4rke\u00e4\u00e4 tai lahjoittamaan h\u00e4nelle jotain, mik\u00e4 vetoaa h\u00e4nen \u00e4lyyns\u00e4 ja esteettisiin mieltymyksiins\u00e4. Tai kuten David Foster Wallace asian ilmaisi: luemme, jotta olisimme v\u00e4hemm\u00e4n yksin\u00e4isi\u00e4.<\/p>\n

Forsstr\u00f6min lyriikassa minua puhuttelee siit\u00e4 huokuva inklusiivisuus, jakamisen eetos. Olisin tuskin osannut tai halunnut muotoilla asiaa t\u00e4ll\u00e4 tavoin nuorena kirjallisuudenopiskelijana, mutta on kiistatonta, ett\u00e4 silloin kun olin heikoimmillani ja haavoittuvaisimmillani, Forsstr\u00f6min runot helpottivat taakkaani, tekiv\u00e4t minusta v\u00e4hemm\u00e4n yksin\u00e4isen. Edelleenkin ne houkuttavat minua herkistym\u00e4\u00e4n niille pienille el\u00e4m\u00e4n pilkahduksille, jotka ovat vaarassa peitty\u00e4 arkiseen h\u00e4lyyn. Kun aamulla t\u00f6ihin l\u00e4htiess\u00e4 kuljen pihamaan poikki, minun tarvitsee vain hieman nostaa katsettani, niin n\u00e4en kaiken sen mink\u00e4 olisin voinut menett\u00e4\u00e4: m\u00e4rill\u00e4 tammenlehdill\u00e4 kimaltelevat auringon s\u00e4teet, orapihlaja-aidan takaa lehahtavan mustarastaan, m\u00e4nnynrunkoa pitkin vilahtavan oravan. Forsstr\u00f6min runoissa yksityiskohtiin tarkentaminen on kiintymyksen teko, ja kiintymyksen tekoja voin tehd\u00e4 min\u00e4kin omassa el\u00e4m\u00e4ss\u00e4ni, kunhan vain maltan viiv\u00e4stytt\u00e4\u00e4 askeleitani, unohtaa kuinka kiire minulla hetki sitten oli.<\/p>\n

En liioittele kovinkaan paljon, jos sanon, ett\u00e4 Forsstr\u00f6m palautti minut takaisin kirjallisuuden maailmaan 2000-luvun alussa. Tuolloin luin l\u00e4hes pelk\u00e4st\u00e4\u00e4n tietokirjallisuutta, koska haaveilin maailmanpolitiikan tutkijan urasta. Er\u00e4\u00e4n\u00e4 syksyisen\u00e4 iltana tartuin kirjastossa puolihuolimattomasti Forsstr\u00f6min kaksoiskokoelmaan Lumileopardi, Puistot<\/em>. Silmiini osui runo, joka alkaa: \u201dLumi pyry\u00e4\u00e4 \/ Tenholan kirkkomaalla\u2026\u201d<\/p>\n

L\u00e4vitseni k\u00e4vi humahdus, koko olemassaoloni valaistui. Tuttu, unohduksiin j\u00e4\u00e4nyt taajuus aukesi ja aloin taas kirjoittaa. Ensin runoja, sitten proosaa.<\/p>\n","protected":false},"excerpt":{"rendered":"

Uusi kirjani, esseekokoelma Onnellisuudesta, on tullut painosta. Sen virallinen ilmestymisp\u00e4iv\u00e4 taitaa olla…<\/p>\n","protected":false},"author":66,"featured_media":0,"comment_status":"open","ping_status":"open","sticky":false,"template":"","format":"standard","meta":{"footnotes":""},"categories":[1],"tags":[],"acf":[],"platta":{"numLikes":0,"numComments":3,"category":null,"themes":[],"commercial_partner":null,"thumbnail":"https:\/\/blogit-cdn.a-lehdet.fi\/uploads\/sites\/38\/2016\/02\/tua-onn-300x188.jpg","blog_id":38},"jetpack_featured_media_url":"","_links":{"self":[{"href":"https:\/\/blogit.apu.fi\/antiaikalainen\/api\/wp\/v2\/posts\/1543"}],"collection":[{"href":"https:\/\/blogit.apu.fi\/antiaikalainen\/api\/wp\/v2\/posts"}],"about":[{"href":"https:\/\/blogit.apu.fi\/antiaikalainen\/api\/wp\/v2\/types\/post"}],"author":[{"embeddable":true,"href":"https:\/\/blogit.apu.fi\/antiaikalainen\/api\/wp\/v2\/users\/66"}],"replies":[{"embeddable":true,"href":"https:\/\/blogit.apu.fi\/antiaikalainen\/api\/wp\/v2\/comments?post=1543"}],"version-history":[{"count":1,"href":"https:\/\/blogit.apu.fi\/antiaikalainen\/api\/wp\/v2\/posts\/1543\/revisions"}],"predecessor-version":[{"id":1849,"href":"https:\/\/blogit.apu.fi\/antiaikalainen\/api\/wp\/v2\/posts\/1543\/revisions\/1849"}],"wp:attachment":[{"href":"https:\/\/blogit.apu.fi\/antiaikalainen\/api\/wp\/v2\/media?parent=1543"}],"wp:term":[{"taxonomy":"category","embeddable":true,"href":"https:\/\/blogit.apu.fi\/antiaikalainen\/api\/wp\/v2\/categories?post=1543"},{"taxonomy":"post_tag","embeddable":true,"href":"https:\/\/blogit.apu.fi\/antiaikalainen\/api\/wp\/v2\/tags?post=1543"}],"curies":[{"name":"wp","href":"https:\/\/api.w.org\/{rel}","templated":true}]}}