{"id":156,"date":"2012-08-18T18:34:00","date_gmt":"2012-08-18T16:34:00","guid":{"rendered":"http:\/\/blogit.image.fi\/antiaikalainen\/jenkkiproosan-uudet-kuplat\/"},"modified":"2018-02-28T09:28:17","modified_gmt":"2018-02-28T07:28:17","slug":"jenkkiproosan-uudet-kuplat","status":"publish","type":"post","link":"https:\/\/blogit.apu.fi\/antiaikalainen\/jenkkiproosan-uudet-kuplat\/","title":{"rendered":"Jenkkiproosan uudet kuplat"},"content":{"rendered":"

<\/p>\n

<\/a><\/div>\n

Toisen maailmansodan j\u00e4lkeisen ajan kolme johtavaa amerikkalaista miesprosaistia olivat eriseuraisia. John Updike kannatti Vietnamin sotaa, Philip Roth murjoi Nixonia Meid\u00e4n jengi<\/em> -romaanissaan, Norman Mailer halusi tapella paljain nyrkein kaikkien kanssa, varmaan my\u00f6s Updiken ja Rothin, etenkin kun oli sit\u00e4 mielt\u00e4, ett\u00e4 Updikea arvostavat vain sellaiset, jotka eiv\u00e4t tajua proosasta mit\u00e4\u00e4n. Er\u00e4s asia n\u00e4it\u00e4 parantumattomia narsisteja kuitenkin yhdisti: rakkaus omaan sukuelimeen. Penis oli heid\u00e4n muusansa ja t\u00e4rkein ruumiinosansa.<\/p>\n

Updiken, Rothin ja Mailerin \u201dsuuret amerikkalaiset romaanit\u201d vilisev\u00e4t Kafkaa lukevia ja Kierkegaardia siteeraavia mieshahmoja, joiden el\u00e4m\u00e4\u00e4 v\u00e4ritt\u00e4\u00e4 outo eksistentiaalinen ahdistus. Tuo ahdistus kumpuaa siit\u00e4 katkerasta tosiseikasta, ett\u00e4 kaikkia naisia ei ole mahdollista panna, vaikka mieli tekisi. Henkisemm\u00e4t pyrinn\u00f6t ovat n\u00e4ille libidoaan kerskakuluttaville mieshahmoille seksuaalisten toimintojen sublimaatiota. Ankarimmassa puutteessaan he ty\u00f6ntyv\u00e4t naisen sijasta omaan kouraansa, kuten Portnoyn taudin<\/em> lukeneet muistavat. Jos Updiken, Rothin ja Mailerin tuotantoon on uskominen, ihmisurokset ovat viettiens\u00e4 toteuttamiskoneita, joiden perimm\u00e4isen\u00e4 pyrkimyksen\u00e4 on levitt\u00e4\u00e4 siement\u00e4\u00e4n kaikkialle maailmaan. Ehk\u00e4isypillerin keksiminen n\u00e4ytt\u00e4ytyy heille mullistavana sosiaalisena edistysaskelena ja elostelu henkil\u00f6kohtaisena sankaruutena. Paras ja onnellisin yhteiskunta on sellainen, jossa halu saa purkautua estoitta ja taajaan.<\/p>\n

N\u00e4ist\u00e4 kolmesta fallosentrikosta on elossa en\u00e4\u00e4 Philip Roth. Ja koska Roth on tyypillinen homo scribens<\/em>, joka ei ajattele yht\u00e4k\u00e4\u00e4n ajatusta julkaisematta sit\u00e4 kirjallisessa muodossa, h\u00e4n suoltaa Haamu poistuu<\/em> -romaanin kaltaisia vanhuudent\u00f6it\u00e4, jotka huokuvat pelkoa ja vihaa mieskunnon hiipumisen synnytt\u00e4m\u00e4n apokalyptisen kauhukuvan edess\u00e4. Updike ehti ennen kuolemaansa purkaa omat angstinsa romaanissa Toward the End of Time<\/em>, jota kustantaja mainosti avauksena futuristis-dystooppisen fiktion suuntaan, vaikka se sis\u00e4lt\u00e4\u00e4 enemm\u00e4n mainintoja miesp\u00e4\u00e4henkil\u00f6n sukupuoliel\u00e4m\u00e4st\u00e4 ja peniksest\u00e4 kuin tulevaisuuteen sijoittuvasta sodasta Yhdysvaltain ja Kiinan v\u00e4lill\u00e4. Kun on el\u00e4nyt el\u00e4m\u00e4n, josta syntyy Updiken, Rothin tai Mailerin kaltainen kirjailija, lienee turha odottaa seesteist\u00e4 vanhuutta. Niinp\u00e4 n\u00e4iden kolmen my\u00f6h\u00e4istuotanto ei kuvasta sis\u00e4istynytt\u00e4 tietoisuutta lihan himojen ja ruumiin ilojen petollisuudesta, vaan kiukkuista kapinaa impotenssia vastaan. <\/p>\n

En kiist\u00e4 Updiken, Rothin ja Mailerin parhaiden romaanien arvoa; etenkin Rothin ty\u00f6t ovat her\u00e4tt\u00e4neet minussa jopa ihailua. Silti mieleeni nousee heit\u00e4 lukiessa itsepintainen kysymys: mihin min\u00e4 tarvitsen n\u00e4in karvaisia uroksia? <\/p>\n

***<\/p>\n

<\/p>\n

<\/a><\/div>\n

Tuohon tapaan aloitin Don DeLilloa k\u00e4sittelev\u00e4n esseen Kuka nauttii eniten<\/em> -kirjassani. Katkelma nousi mieleeni luettuani New York Review of Booksista Elaine Blairin kirjoituksen “American Male Novelists: The New Deal”, jossa h\u00e4n arvioi noita kolmea edell\u00e4 mainittua jenkkiproosan ikonia ja heid\u00e4n nykyist\u00e4 asemaansa ja merkityst\u00e4\u00e4n. <\/p>\n

Blairin kirjoituksen taustalla kangastelee sama teksti kuin tuossa minunkin p\u00e4tk\u00e4ss\u00e4ni, nimitt\u00e4in David Foster Wallacen essee “Certainly The End Of Something Or Other, One Would Sort Of Have To Think”. Esseess\u00e4\u00e4n Wallace leimaa Updiken, Rothin ja Mailerin egoismissaan rypeviksi narsisteiksi, kaunokirjallisen solipsismin edustajiksi. He olivat 1960- ja 1970-luvuilla  aikuisiksi varttuneiden kirjallisia esikuvia ilment\u00e4ess\u00e4\u00e4n uutta uljasta individualismia ja seksuaalista vapautumista. Nuorempien ik\u00e4luokkien keskuudessa Updike, Roth ja Mailer eiv\u00e4t kuitenkaan nauti en\u00e4\u00e4 samanlaista arvonantoa. Nykylukijan on vaikea pit\u00e4\u00e4 heid\u00e4n teoksiaan erityisen radikaaleina tai ravistelevina, kun muistot 1950-luvun tabuista ja kaksinaismoralismista alkavat olla muinaishistoriaa.<\/p>\n

Wallace korostaa, ett\u00e4 kolmen suuren miesnarsistin saarnaama vapautus ei osoittautunutkaan erityisen vapauttavaksi. 1980- ja 1990-luvuilla uusi uljas individualismi taantui tai rappeutui “min\u00e4”-sukupolven ilottomaksi, anomian leimaamaksi itsekeskeisyydeksi. Osaltaan Updiken, Rothin ja Mailerin asemaa on toki kalvanut my\u00f6s feminismin nousu. Esseess\u00e4\u00e4n Wallace siteeraa naispuolisten yst\u00e4viens\u00e4 v\u00e4hemm\u00e4n mairittelevia luonnehdintoja Updikesta, joista er\u00e4s kuului: “Just a penis with a thesaurus.”<\/p>\n

Suomessa puhuttiin vuosituhannen vaihteessa Veijo Meren pojista eli Jari Tervon, Kari Hotakaisen ja Hannu Raittilan kaltaisista kotimaisen miesproosan uusista soihdunkantajista. Onko Yhdysvalloissa Updiken, Rothin ja Mailerin poikia? Elaine Blairin mielest\u00e4 ei. Jos ovat naispuoliset lukijat ottaneet et\u00e4isyytt\u00e4 narsistikolmikkoon, samaa voi sanoa my\u00f6s miespuolisista kirjailijoista. Jonathan Franzenin, Jeffrey Eugenidesin, Jonathan Safran Foerin ja Gary Shteyngartin kaltaisten nykypolven prosaistien teoksissa n\u00e4kyv\u00e4t j\u00e4ljet feministisest\u00e4 kritiikist\u00e4. Heid\u00e4nkin romaaneissaan toki tapaa seksi\u00e4 ajattelevia mieshahmoja, jotka tekev\u00e4t naisista himojensa ja halujensa objekteja, mutta he esitt\u00e4v\u00e4t t\u00e4llaiset mieshahmot kaikkea muuta kuin sankarillisessa valossa, muuttavat heid\u00e4t vaarattomiksi satiirin ja ironian keinoin. Kun naisten per\u00e4\u00e4n kuolaavasta seksimaanikosta tehd\u00e4\u00e4n omasta naurettavuudestaan tietoinen itseironikko, h\u00e4n n\u00e4ytt\u00e4ytyy siedett\u00e4v\u00e4n\u00e4 naislukijoiden silmiss\u00e4.<\/p>\n

Toinen puoli t\u00e4t\u00e4 diili\u00e4 on se, ett\u00e4 franzenit, eugenidesit ja safran foerit saavat poliittisen tyylitajuisuutensa ansiosta s\u00e4ilytt\u00e4\u00e4 itselleen rakkaat mieshahmonsa romaaniensa keski\u00f6ss\u00e4. Kuten Blair kirjoittaa: “the hero is entitled to the spotlight because he has been appropriately self-critical — it’s his novel, bought and paid for with all those jokes at his own expense.” T\u00e4m\u00e4 asetelma ei Blairin mielest\u00e4 ole mitenk\u00e4\u00e4n halpamainen, p\u00e4in vastoin, h\u00e4n pit\u00e4\u00e4 nykypolven amerikkalaisten miesprosaistien romaaneja suorastaan vastustamattomina, l\u00e4hestulkoon aikamme parhaana kirjallisuutena.<\/p>\n

Olen Blairin kanssa eri mielt\u00e4, mutta en niink\u00e4\u00e4n siksi, ett\u00e4 tuo edell\u00e4 kuvattu poliittinen tyylitajuisuus erityisemmin vaivaisi minua, vaan pikemminkin sen seikan johdosta, jonka Blair mainitsee vain ohimennen: “The younger novelists, they want to be liked.” Minua h\u00e4iritsee franzeneissa, eugenideseissa ja safran foereissa ennen muuta se, ett\u00e4 heid\u00e4n romaaninsa ovat niin laskelmoidusti lukijayst\u00e4v\u00e4llisi\u00e4, ett\u00e4 niist\u00e4 puuttuu vaaran tuntu l\u00e4hes kokonaan. Ne eiv\u00e4t vaadi lukijalta muuta kuin ett\u00e4 h\u00e4n ottaa mukavan asennon laiskanlinnassaan, tyhjent\u00e4\u00e4 mielens\u00e4 h\u00e4iritsevist\u00e4 ajatuksista ja antaa tarinan kuljettaa mukanaan. Updike\u00e4, Rothia ja Maileria voi kritisoida yllin kyllin — ja t\u00e4ysin aiheestakin — mutta ainakaan heid\u00e4n romaaninsa eiv\u00e4t olleet harmittomia. Ne olivat, ainakin parhaimmillaan, enemm\u00e4n \u00e4\u00e4nt\u00e4 ja vimmaa kuin kaunokirjallista taidokkuutta ja ammattirutiinia. <\/p>\n

Samassa New York Review of Booksin numerossa Blairin kirjoituksen kanssa on Charles Simicin arvio Steven Millhauserin novellikokoelmasta We Others<\/em>. Simic lausuu varsin suorin sanoin, ett\u00e4 amerik
\nkalaista pitk\u00e4\u00e4 proosaa luonnehtii jonkinlainen arvostuskupla. Vaikka franzenit, eugenidesit ja safran foerit her\u00e4tt\u00e4v\u00e4t julkista p\u00f6hin\u00e4\u00e4, heid\u00e4n teoksensa eiv\u00e4t ole kovin kaksisia verrattuna parhaaseen amerikkalaiseen novellistiikkaan tai runouteen.<\/p>\n

“The bigger-the-better being our national ideal in just about everything we set out to do, many of our novels, especially in recent decades, when a walloping book of six hundred to eight hundered pages is no longer a rare exception, have tended to be badly overwritten.”<\/em><\/p>\n","protected":false},"excerpt":{"rendered":"

Toisen maailmansodan j\u00e4lkeisen ajan kolme johtavaa amerikkalaista miesprosaistia olivat eriseuraisia. John Updike…<\/p>\n","protected":false},"author":66,"featured_media":0,"comment_status":"open","ping_status":"open","sticky":false,"template":"","format":"standard","meta":{"footnotes":""},"categories":[1],"tags":[],"acf":[],"platta":{"numLikes":0,"numComments":14,"category":null,"themes":[],"commercial_partner":null,"thumbnail":false,"blog_id":38},"jetpack_featured_media_url":"","_links":{"self":[{"href":"https:\/\/blogit.apu.fi\/antiaikalainen\/api\/wp\/v2\/posts\/156"}],"collection":[{"href":"https:\/\/blogit.apu.fi\/antiaikalainen\/api\/wp\/v2\/posts"}],"about":[{"href":"https:\/\/blogit.apu.fi\/antiaikalainen\/api\/wp\/v2\/types\/post"}],"author":[{"embeddable":true,"href":"https:\/\/blogit.apu.fi\/antiaikalainen\/api\/wp\/v2\/users\/66"}],"replies":[{"embeddable":true,"href":"https:\/\/blogit.apu.fi\/antiaikalainen\/api\/wp\/v2\/comments?post=156"}],"version-history":[{"count":1,"href":"https:\/\/blogit.apu.fi\/antiaikalainen\/api\/wp\/v2\/posts\/156\/revisions"}],"predecessor-version":[{"id":2042,"href":"https:\/\/blogit.apu.fi\/antiaikalainen\/api\/wp\/v2\/posts\/156\/revisions\/2042"}],"wp:attachment":[{"href":"https:\/\/blogit.apu.fi\/antiaikalainen\/api\/wp\/v2\/media?parent=156"}],"wp:term":[{"taxonomy":"category","embeddable":true,"href":"https:\/\/blogit.apu.fi\/antiaikalainen\/api\/wp\/v2\/categories?post=156"},{"taxonomy":"post_tag","embeddable":true,"href":"https:\/\/blogit.apu.fi\/antiaikalainen\/api\/wp\/v2\/tags?post=156"}],"curies":[{"name":"wp","href":"https:\/\/api.w.org\/{rel}","templated":true}]}}