{"id":157,"date":"2012-08-10T15:52:00","date_gmt":"2012-08-10T13:52:00","guid":{"rendered":"http:\/\/blogit.image.fi\/antiaikalainen\/romaani-kellariloukon-otuksille\/"},"modified":"2018-02-28T09:28:17","modified_gmt":"2018-02-28T07:28:17","slug":"romaani-kellariloukon-otuksille","status":"publish","type":"post","link":"https:\/\/blogit.apu.fi\/antiaikalainen\/romaani-kellariloukon-otuksille\/","title":{"rendered":"Romaani kellariloukon otuksille"},"content":{"rendered":"
<\/a><\/div>\n

Ei transsendenssi\u00e4, ei valhetta, ei romaania. <\/p>\n

Ja ennen kaikkea: ei juonta, etenk\u00e4\u00e4n rikosjuonta. Juonettomuus on rikos, ja rikosjuonettomuus verisin rikos. Kohta kaikki kirjallisuus tulee, todellakin, Lisbeth Salanderin hameen alta.<\/p>\n

Helsingin Sanomien kriitikotkin muistavat kaikessa lukijayst\u00e4v\u00e4llisyydess\u00e4\u00e4n nyky\u00e4\u00e4n r\u00e4ksytt\u00e4\u00e4, jos romaaneista puuttuu j\u00e4nnityst\u00e4 ja \u201dtoimivia\u201d henkil\u00f6hahmoja. <\/p>\n

Aikamme proosa keskittyy lukuel\u00e4mysten tuottamiseen. Se muuttaa todellisuuden vaarattomaksi tusinaestetiikaksi. Se nihiloi kielen, tekee siit\u00e4 pelk\u00e4n tarinankertomisv\u00e4lineen.<\/p>\n

Se on tuote, jota myyd\u00e4\u00e4n. Se on laite, jonka toimintaa Helsingin Sanomien kriitikko arvioi kuluttajan\u00e4k\u00f6kulmasta.<\/p>\n

Juha Sepp\u00e4l\u00e4n uutuusteos Mr. Smith<\/em> ei ole onneksi kotoisin samalta liukuhihnalta kuin proosakirjallisuutemme valtavirta. Mr. Smith<\/em> on t\u00e4rke\u00e4 teos, eik\u00e4 takuulla nouse Mit\u00e4 Suomi lukee -listan k\u00e4rkeen tai voita kirjabloggareiden Finlandia-\u00e4\u00e4nestyst\u00e4. <\/p>\n

Mr. Smith<\/em> ei ole j\u00e4nnitt\u00e4v\u00e4 eik\u00e4 siin\u00e4 ole \u201dtoimivia\u201d henkil\u00f6hahmoja. Se ei k\u00e4ytt\u00e4ydy niin kuin nykyromaanin odotetaan k\u00e4ytt\u00e4ytyv\u00e4n, koska Sepp\u00e4l\u00e4 muistaa, ett\u00e4 romaani on sika, joka sy\u00f6 mit\u00e4 tahansa.<\/p>\n

Ja ennen kaikkea: romaani voi my\u00f6s k\u00e4ytt\u00e4yty\u00e4 sikamaisesti, ev\u00e4t\u00e4 lukijalta harmittoman pikkuporvarillisen lukuel\u00e4myksen. Mr. Smith<\/em>, kuten Sepp\u00e4l\u00e4n muutkin my\u00f6h\u00e4isemm\u00e4n tuotannon romaanit, on viuhuva sivallus filisterin poskelle.<\/p>\n

Kun oikein muistelen t\u00e4ll\u00e4 vuosituhannella ilmestyneit\u00e4 kotimaisia proosateoksia, mieleeni tulee vain jokunen sellainen, joka on j\u00e4tt\u00e4nyt minuun pysyv\u00e4t j\u00e4ljet. Sepp\u00e4l\u00e4n Routavuosi<\/em> ja Paholaisen haarukka<\/em> ovat sellaisia, ja luulenpa ett\u00e4 Mr. Smith<\/em> ylt\u00e4\u00e4 niiden kanssa samaan kaanoniin.<\/p>\n

***<\/p>\n

Mr. Smithi\u00e4<\/em> lukiessani tulin oivaltaneeksi, ett\u00e4 l\u00e4hestulkoon kaikki minulle t\u00e4rke\u00e4t kirjailijat ovat sellaisia, jotka vetoavat minuun pikemminkin sensibiliteetill\u00e4\u00e4n ja tavallaan hahmottaa maailmaa kuin silkalla kirjallisella nerokkuudellaan. T\u00e4llaisia kirjailijoita ovat esimerkiksi Michel Houellebecq, Curzio Malaparte, Thomas Bernhard, E.M. Cioran ja Joseph Roth. On olemassa heit\u00e4 parempia kirjailijoita, moniakin, jos tarkastellaan ankaran objektiivisesti, mutta ketk\u00e4\u00e4n muut eiv\u00e4t puhuttele minua kuten he.<\/p>\n

En lue kirjoja viihty\u00e4kseni tai saadakseni nautintoa, luen niit\u00e4 tunteakseni oloni siedett\u00e4v\u00e4ksi. En hae kirjoista hupia vaan lohtua. T\u00e4m\u00e4 kaikki juontuu varmasti nuoruusvuosien angstista, joka koetteli minua enemm\u00e4n kuin monia muita. Muistan, kuinka ajelin yksikseni autolla p\u00e4\u00e4m\u00e4\u00e4r\u00e4tt\u00f6m\u00e4sti vanhan kotikaupunkini kaduilla ja kuuntelin Joy Divisionia. Ulkona kulki ohitse ihmisi\u00e4, jotka lottosivat, katsoivat Napakymppi\u00e4 ja \u00e4\u00e4nestiv\u00e4t keskustaa. He eiv\u00e4t olleet ikin\u00e4 kuulleetkaan Joy Divisionista. He eiv\u00e4t halunneet tiet\u00e4\u00e4 siit\u00e4 mit\u00e4\u00e4n.<\/p>\n

Tunsin vuoroin raastavaa yksin\u00e4isyytt\u00e4 ja raastavaa tylsyytt\u00e4. Halusin pois, jonnekin, mutta en tiennyt minne. Taudinkuva oli selv\u00e4, vaikka en sit\u00e4 silloin tajunnutkaan. Olin ja olen tyypillinen kellariloukon otus. Vaikka asuisin kymmenenness\u00e4 kerroksessa ja ikkunoideni takana avautuisi auringossa kylpev\u00e4 merenselk\u00e4, olen sittenkin kellariloukon otus. Pystyn mainiosti ymm\u00e4rt\u00e4m\u00e4\u00e4n E.M. Ciorania, joka kirjoitti nuorena Saksassa opiskellessaan olleensa yksin\u00e4isempi kuin ruumisarkussa. Ei angstini sent\u00e4\u00e4n Cioranin mittoihin ylt\u00e4nyt, mutta osaan kuvitella sen, mik\u00e4 uupumaan j\u00e4\u00e4.<\/p>\n

Siin\u00e4 vaiheessa, kun Joy Division ei en\u00e4\u00e4 auttanut, ryhdyin lukemaan kirjoja. Albert Camus\u2019n Sivullinen<\/em> taisi olla ensimm\u00e4isi\u00e4 teoksia, jotka saivat minut ymm\u00e4rt\u00e4m\u00e4\u00e4n, etten ollut ihan yksikseni t\u00e4h\u00e4n maailman heitetty, vaan ett\u00e4 kellariloukon otuksia on olemassa kokonainen veljeskunta, el\u00e4vi\u00e4 ja kuolleita. He pit\u00e4v\u00e4t yhteytt\u00e4 lukemalla ja kirjoittamalla, vaikka eiv\u00e4t voi toisiaan tuntea. Samalla tietysti ymm\u00e4rsin, etten ole mitenk\u00e4\u00e4n ainutlaatuinen. Kukaan ei ole. Olemme kaikki sarjatuotantoa, suurissa eriss\u00e4 valmistettuja, niin minun kaltaiseni kuin Alexander Stubbin tai Mikael Jungnerin kaltaiset. Minun kaltaisiani toki valmistetaan paljon v\u00e4hemm\u00e4n, koska yhteiskunnalla ei ole kovin paljon k\u00e4ytt\u00f6\u00e4 kellariloukon otuksille.<\/p>\n

Mr. Smith<\/em> kuuluu niihin kirjoihin, joiden maailman pystyy tunnistamaan mik\u00e4li on tehnyt tuttavuutta raastavan yksin\u00e4isyyden ja raastavan tylsyyden kanssa. Siit\u00e4 huokuu sama vakaumus kuin Cioranin, Bernhardin tai Houellebecqin teoksista \u2013 todellisuutta ei pid\u00e4 pehmustaa ja vaimentaa jotta lukijalle tulisi mukavampi olo. Kuten Sepp\u00e4l\u00e4 kirjoitti Routavuodessa<\/em>: <\/p>\n

\u201dJotta kirjallisuudella ylip\u00e4\u00e4ns\u00e4 voisi olla jotain merkityst\u00e4, sen t\u00e4ytyy ilmestymisymp\u00e4rist\u00f6ss\u00e4\u00e4n n\u00e4ytt\u00e4\u00e4 kummalliselta, oudolta, v\u00e4\u00e4r\u00e4nlaiselta. Sen t\u00e4ytyy t\u00f6rr\u00f6tt\u00e4\u00e4, sen kulmia ei saa py\u00f6rist\u00e4\u00e4 eik\u00e4 sit\u00e4 saa liukastaa anal glubella, vaikka juuri sit\u00e4 halutaan. Kirjan on oltava kuin kunnon mela; kun sill\u00e4 penetroidaan, lukijan on tiedett\u00e4v\u00e4 saaneensa, on k\u00e4velt\u00e4v\u00e4 pari p\u00e4iv\u00e4\u00e4 hankalasti.\u201d<\/em><\/p>\n

Nuo lauseet tulevat useinkin mieleeni, kun luen sis\u00e4siistej\u00e4, yhdentekevi\u00e4 nykyromaaneja, jotka pyrkiv\u00e4t miellytt\u00e4m\u00e4\u00e4n mahdollisimman monia ja olemaan loukkaamatta ket\u00e4\u00e4n.<\/p>\n

Ent\u00e4p\u00e4 tunteet, el\u00e4ytyminen? Eiv\u00e4tk\u00f6 ne merkitse lukukokemuksessani mit\u00e4\u00e4n? Toki merkitsev\u00e4t, mutta kuten olen monet kerrat sanonut, minulta tahtovat juonenk\u00e4\u00e4nteet ja henkil\u00f6hahmot unohtua romaaneja lukiessa, alan haukotella ja nuokkua jos teht\u00e4v\u00e4ni lukijana on vain seurata tarinaa tai antautua psykologisiin pohdintoihin. En samastu romaanihenkil\u00f6ihin, hahmoihin kirjan sivulla, vaan kirjailijaan, hahmoon kirjan takana. Niin se on. Tekij\u00e4 ei ole minulle kuollut!<\/p>\n

Samaan hengenvetoon t\u00e4ytyy toki huomauttaa, etten ole niin nuija, ett\u00e4 samastaisin Mr. Smithin<\/em> kirjoittajan ja Porissa asuvan mieshenkil\u00f6n nimelt\u00e4 Juha Sepp\u00e4l\u00e4 toisiinsa. Olen kiinnostunut edellisest\u00e4, en j\u00e4lkimm\u00e4isest\u00e4, koska h\u00e4n on minulle vieras. <\/p>\n

(Kirjailijana olemisen oheisvahinkoihin kuuluu se, ett\u00e4 v\u00e4lill\u00e4 saa siviilihenkil\u00f6n\u00e4 tahtomattaan osakseen huomiota kaikenlaisilta h\u00f6rh\u00f6ilt\u00e4. Minulla ei tosin ole siit\u00e4 paljon kokemusta, mutta jonkin verran kumminkin.)<\/p>\n

Mr. Smithin<\/em> vimmaisissa saarnajaksoissa Sepp\u00e4l\u00e4 \u2013 tai pikemminkin kirjan kertoja \u2013 lukee madonluvut spektaakkelia palvovalle nykykulttuurille:<\/p>\n

\u201dMy\u00f6s lukijat vihaavat kirjailijoissa kirjallisuutta. Kirjailijoita ne rakastavat. Kirjallisuus on ennakoimatonta, arvaamatonta, monesti rumaa ja k\u00e4sitt\u00e4m\u00e4t\u00f6nt\u00e4. Tai valheellista, tai totuudellista, erilaista kuin lukijan kokemus el\u00e4m\u00e4st\u00e4.\u201d<\/em><\/p>\n

***<\/p>\n

Miettiess\u00e4ni Juha Sepp\u00e4l\u00e4n kirjailijanuraa mieleeni tulee Paavo Rintala. Tuotantonsa alkupuolella Rintala kirjoitti tarinavetoisia, lavean eeppisi\u00e4 romaaneja, mutta siirtyi my\u00f6hemmin kohti erittelev\u00e4\u00e4 ja pohdiskelevaa, esseistist\u00e4 muotoa. T\u00e4m\u00e4 on yksi syy siihen, miksi arvostan Rintalaa. H\u00e4n olisi voinut kirjoittaa samat kirjat uudestaan, kuten keskivertokirjailija tekee, mutta sen sijaan h\u00e4n ryhtyi m\u00e4\u00e4r\u00e4tietoisesti avartamaan ilmaisukeinojaan. Samalla tavalla kuin Rintalan kehitys kirjailijana on edennyt my\u00f6s Sepp\u00e4l\u00e4n.<\/p>\n

Sepp\u00e4l\u00e4n varhaisia teoksia leimaa muotopuhdas modernismi tarkasti keskitettyine lauseineen. Lehtikritiikeiss\u00e4 h\u00e4nt\u00e4 kiitell\u00e4\u00e4n edel
\nleen lakonisen lauseen voimasta, mutta itse en koe lausetta en\u00e4\u00e4 h\u00e4nen proosansa itsest\u00e4\u00e4n selv\u00e4ksi perusyksik\u00f6ksi. Sepp\u00e4l\u00e4n uusimmissa romaaneissa on erilainen rytmi kuin varhaistuotannossa, h\u00e4n kiihdytt\u00e4\u00e4 ja hidastaa paljon oikukkaammin ja ennakoimattomammin. V\u00e4lill\u00e4 ollaan kiinni modernistisen niukoissa havainnoissa ja tiiviiss\u00e4 dialogissa, mutta heti seuraavassa hetkess\u00e4 kertoja \u00e4ityy pitk\u00e4\u00e4n ja pid\u00e4kkeett\u00f6m\u00e4\u00e4n lausery\u00f6pytykseen.<\/p>\n

Mr. Smithiss\u00e4<\/em>, kuten Routavuodessa<\/em> ja Paholaisen haarukassa<\/em>, Sepp\u00e4l\u00e4 ei tee lausetta lauseen per\u00e4\u00e4n, vaan punoo lausemattoa, jossa havainnot, assosiaatiot, v\u00e4itteet ja julistukset kieppuvat villisti kuin modernismin kahleista vapautuneessa proosarunossa. Sepp\u00e4l\u00e4 ei en\u00e4\u00e4 keskit\u00e4, vaan laventaa, antaa mielikuvituksensa kirvota ajan ja paikan kahleista:<\/p>\n

\u201dRaha ei pet\u00e4. Se on suvereeni, itsen\u00e4inen, riippumaton, kuin kissa autiotalon nurkissa, kuin dvornikki kuolleessa Kannaksen huvilakaupungissa. Sill\u00e4 ei ole is\u00e4nmaata, uskollisuusvelvoitetta eik\u00e4 yhteiskuntavastuuta. Siksi siihen voi luottaa. Se ei lupaa mit\u00e4\u00e4n. Se ei etsi kotia eik\u00e4 aatetta. Se ei tarvitse ket\u00e4\u00e4n. Se on arvokas minulle. Se on arvokas sinulle. Se on arvokas meist\u00e4 riippumatta, kukaan ei p\u00e4\u00e4se silt\u00e4 karkuun. Se on kaikkialla kuin ilma, mittaa ja arvottaa kaiken. Se riisuu kaikelta muuhun suhteutumattomuuden, mutta on itse suhteutumaton. Se on puhdas, viaton, t\u00e4ydellinen, se on mit\u00e4 tahansa koska sill\u00e4 saa mit\u00e4 tahansa. Koska se on absoluuttinen v\u00e4line, se on absoluuttinen p\u00e4\u00e4m\u00e4\u00e4r\u00e4. Kaikki el\u00e4v\u00e4t vain hankkiakseen rahaa. Joka lopulta haihtuu kuin viimeinen n\u00e4ky el\u00e4m\u00e4st\u00e4. Raha antaa vapauden. Sin\u00e4ns\u00e4 j\u00e4rkytt\u00e4v\u00e4\u00e4 tiet\u00e4\u00e4, ett\u00e4 Jouko Turkka on jossain, el\u00e4\u00e4, Teiskossa, eik\u00e4 sano en\u00e4\u00e4 mit\u00e4\u00e4n. V\u00e4litilassa, odottaa, aika kuluu, ja h\u00e4n on jo tehnyt ja sanonut kaiken, odottaa myyttins\u00e4 t\u00e4yttymist\u00e4. Mutta ei kerj\u00e4\u00e4.\u201d<\/em><\/p>\n

(Tuo tekstijakso p\u00e4\u00e4ttyy lopulta siihen, ett\u00e4 Jouko Turkka lent\u00e4\u00e4 Saatanan kanssa Kuuhun ja katselee sielt\u00e4 tuhoutunutta maapalloa.)<\/p>\n

On hyv\u00e4, ett\u00e4 Mr. Smithin<\/em> kaltaisia proosateoksia kirjoitetaan ja julkaistaan Suomessa. Ne kyseenalaistavat luutuneet k\u00e4sitykset romaanimuodosta ja romaanimuodon mahdollisuuksista, valavat edes hitusen uskoa siihen, ett\u00e4 kaikki kertomakirjallisuus ei ole viel\u00e4 tuudittautunut tuttuuden ja turvallisuuden tappavaan valheeseen.<\/p>\n","protected":false},"excerpt":{"rendered":"

Ei transsendenssi\u00e4, ei valhetta, ei romaania. Ja ennen kaikkea: ei juonta, etenk\u00e4\u00e4n…<\/p>\n","protected":false},"author":66,"featured_media":778,"comment_status":"open","ping_status":"open","sticky":false,"template":"","format":"standard","meta":{"footnotes":""},"categories":[1],"tags":[],"acf":[],"platta":{"numLikes":1,"numComments":41,"category":null,"themes":[],"commercial_partner":null,"thumbnail":"https:\/\/blogit-cdn.a-lehdet.fi\/uploads\/sites\/38\/2015\/03\/mr-smith.jpg","blog_id":38},"jetpack_featured_media_url":"https:\/\/blogit-cdn.a-lehdet.fi\/uploads\/sites\/38\/2015\/03\/mr-smith.jpg","_links":{"self":[{"href":"https:\/\/blogit.apu.fi\/antiaikalainen\/api\/wp\/v2\/posts\/157"}],"collection":[{"href":"https:\/\/blogit.apu.fi\/antiaikalainen\/api\/wp\/v2\/posts"}],"about":[{"href":"https:\/\/blogit.apu.fi\/antiaikalainen\/api\/wp\/v2\/types\/post"}],"author":[{"embeddable":true,"href":"https:\/\/blogit.apu.fi\/antiaikalainen\/api\/wp\/v2\/users\/66"}],"replies":[{"embeddable":true,"href":"https:\/\/blogit.apu.fi\/antiaikalainen\/api\/wp\/v2\/comments?post=157"}],"version-history":[{"count":1,"href":"https:\/\/blogit.apu.fi\/antiaikalainen\/api\/wp\/v2\/posts\/157\/revisions"}],"predecessor-version":[{"id":2043,"href":"https:\/\/blogit.apu.fi\/antiaikalainen\/api\/wp\/v2\/posts\/157\/revisions\/2043"}],"wp:featuredmedia":[{"embeddable":true,"href":"https:\/\/blogit.apu.fi\/antiaikalainen\/api\/wp\/v2\/media\/778"}],"wp:attachment":[{"href":"https:\/\/blogit.apu.fi\/antiaikalainen\/api\/wp\/v2\/media?parent=157"}],"wp:term":[{"taxonomy":"category","embeddable":true,"href":"https:\/\/blogit.apu.fi\/antiaikalainen\/api\/wp\/v2\/categories?post=157"},{"taxonomy":"post_tag","embeddable":true,"href":"https:\/\/blogit.apu.fi\/antiaikalainen\/api\/wp\/v2\/tags?post=157"}],"curies":[{"name":"wp","href":"https:\/\/api.w.org\/{rel}","templated":true}]}}