{"id":203,"date":"2011-09-24T20:59:00","date_gmt":"2011-09-24T18:59:00","guid":{"rendered":"http:\/\/blogit.image.fi\/antiaikalainen\/romaanihenkiloista\/"},"modified":"2018-02-28T09:28:30","modified_gmt":"2018-02-28T07:28:30","slug":"romaanihenkiloista","status":"publish","type":"post","link":"https:\/\/blogit.apu.fi\/antiaikalainen\/romaanihenkiloista\/","title":{"rendered":"Romaanihenkil\u00f6ist\u00e4"},"content":{"rendered":"
<\/a><\/div>\n

Edellisess\u00e4 merkinn\u00e4ss\u00e4 ruotimassani Uskon sanat<\/em> -kirjassa Tuomas Nevanlinna muistelee vitsi\u00e4 saksalaisesta filosofista, joka kuoltuaan joutuu valitsemaan kahdesta kyltist\u00e4. Toisessa lukee “Taivas” ja toisessa “Luentoja taivaasta”. Saksalaisfilosofi l\u00e4htee oitis suunnistamaan j\u00e4lkimm\u00e4isen osoittamalle tielle. Nevanlinna on sit\u00e4 mielt\u00e4, ett\u00e4 tuo vitsi kertoo my\u00f6s h\u00e4nest\u00e4.<\/p>\n

Samaa vitsi\u00e4 soveltaen voisin kuvailla omaa suhdettani romaanikirjallisuuteen. Jos minun on kuoltuani valittava kahdesta kyltist\u00e4, joista toisessa seisoo “I\u00e4isyys romaaneja lukien” ja toisessa “I\u00e4isyys kirjallisuusesseit\u00e4 lukien”, valitsen ep\u00e4r\u00f6im\u00e4tt\u00e4 j\u00e4lkimm\u00e4isen.<\/p>\n

Miksi n\u00e4in? Olenhan “enemm\u00e4n” romaanikirjailija kuin esseisti, ainakin julkaisum\u00e4\u00e4rieni perusteella. Er\u00e4s merkitt\u00e4v\u00e4 syy lienee siin\u00e4, ett\u00e4 minua kiinnostavat pikemminkin ajatukset kuin ihmiset, ja esseistiikkahan askartelee ajatuksilla, kun taas romaaneissa keski\u00f6ss\u00e4 ovat ihmiset, fiktiiviset tosin. <\/p>\n

Minulle on turha kaupitella romaania luettavaksi sen kaltaisilla suosituksilla kuin ett\u00e4 “t\u00e4ss\u00e4 on huikean tarkkan\u00e4k\u00f6ist\u00e4 psykologista syv\u00e4porausta”. En my\u00f6sk\u00e4\u00e4n vaikutu kuullessani jotain kirjailijaa ylistett\u00e4v\u00e4n siit\u00e4, ett\u00e4 h\u00e4n kuvaa henkil\u00f6hahmojaan suurella l\u00e4mm\u00f6ll\u00e4 ja avaralla syd\u00e4mell\u00e4.<\/p>\n

Siihen n\u00e4hden kuinka paljon valtavirran kirjallisuuskeskustelussa uhrataan aikaa henkil\u00f6kuvauksesta puhumiseen aihepiirist\u00e4 saadaan irti h\u00e4mm\u00e4stytt\u00e4v\u00e4n v\u00e4h\u00e4n. P\u00e4iv\u00e4lehtikriitikko voi Suomessa kirjoittaa romaaneista kolmekymment\u00e4 vuotta jakamalla vuoroin kehuja siit\u00e4 kuinka vaikuttavasti kirjailija onnistuu “menem\u00e4\u00e4n henkil\u00f6hahmojensa nahkoihin” ja vuoroin moitteita siit\u00e4 kuinka “karikatyyrim\u00e4isiksi ja paperinohuiksi” kirjailijan henkil\u00f6hahmot j\u00e4\u00e4v\u00e4t. <\/p>\n

James Woodin mainiossa kirjassa How Fiction Works<\/em> on kaiken muun ohessa pohdintaa henkil\u00f6kuvauksen roolista. Woodin mukaan keskustelu polarisoituu tyypillisesti n\u00e4ihin kahteen \u00e4\u00e4rip\u00e4\u00e4h\u00e4n:<\/p>\n

1) Henkil\u00f6kuvauksen merkityksen ylikorostaminen<\/em>
T\u00e4h\u00e4n syyllistyv\u00e4t ne, joiden mielest\u00e4 romaani on vain juonta ja henkil\u00f6galleriaa. Henkil\u00f6kuvausfanaatikkojen mielest\u00e4 hahmot eiv\u00e4t saa olla “stereotyyppej\u00e4”, vaan kirjailijan on kaivettava esiin heid\u00e4n yksil\u00f6lliset piirteens\u00e4, niin sanottu syv\u00e4 minuus. Romaanin kuluessa henkil\u00f6hahmojen on “kasvettava ja kehitytt\u00e4v\u00e4”, tultava lukijalle ik\u00e4\u00e4n kuin yst\u00e4viksi, joihin lukija voi kokea samastuvansa. Usein henkil\u00f6kuvausfanaatikot ovat my\u00f6s sit\u00e4 mielt\u00e4, ett\u00e4 hahmojen on oltava sympaattisia ja ett\u00e4 heill\u00e4 on oltava puhtaita ja kauniita tunteita. Er\u00e4\u00e4nlaisia lukijan itsens\u00e4 idealisoituja omakuvia siis, “hyvi\u00e4 ihmisi\u00e4”.<\/p>\n

2) Henkil\u00f6kuvauksen merkityksen tyhj\u00e4ksi tekeminen<\/em>
T\u00e4m\u00e4 on varsinkin postmodernistisesti orientoituneiden kirjallisuusihmisten helmasynti. Henkil\u00f6kuvausskeptikot korostavat korostamasta p\u00e4\u00e4sty\u00e4\u00e4n, ett\u00e4 hahmot ovat vain sanoja paperilla, tekstuaalisia konstruktioita, joita k\u00e4ytet\u00e4\u00e4n lukijoiden manipuloimiseen. Mit\u00e4\u00e4n syv\u00e4\u00e4 minuutta ei henkil\u00f6hahmoilla voi olla, koska “minuus” on jo l\u00e4ht\u00f6kohtaisesti fiktio, joka on sijoitettava lainausmerkkeihin.<\/p>\n

Jos v\u00e4h\u00e4n k\u00e4rjist\u00e4\u00e4, niin henkil\u00f6kuvausfanaatikot ovat yleens\u00e4 tavallisia kirjallisuudenharrastajia, jotka hakevat romaaneista vaikuttavia lukuel\u00e4myksi\u00e4. Lukijoina he ovat yht\u00e4 aitoja kuin ahdasmielisi\u00e4kin, sill\u00e4 kuten Wood huomauttaa, Amazon.comin “tavisarvosteluissa” on pilvin pimein kommentteja, joissa romaaneja haukutaan siit\u00e4, ett\u00e4 niiss\u00e4 ei ole miellytt\u00e4vi\u00e4 henkil\u00f6hahmoja.<\/p>\n

Henkil\u00f6kuvausskeptikot taas ovat yleens\u00e4 ihmisi\u00e4, jotka ovat vet\u00e4isseet yliannostuksen kirjallisuusteoriaa ja joilla on pakottava tarve esitt\u00e4\u00e4 nokkelaa. N\u00e4iss\u00e4 porukoissa toistellaan tiuhaan John Barthin, William Gassin ja h\u00e4m\u00e4rien ranskalaisfilosofien nimi\u00e4.<\/p>\n

My\u00f6nn\u00e4n sijoittuvani enemm\u00e4n henkil\u00f6kuvausskeptikkojen kuin henkil\u00f6kuvausfanaatikkojen leiriin, mutta en min\u00e4 siin\u00e4k\u00e4\u00e4n leiriss\u00e4 oloani mitenk\u00e4\u00e4n kotoisaksi tunne. Kuten vastarannankiisket yleens\u00e4, henkil\u00f6kuvausskeptikot sortuvat helposti vain korvaamaan valtavirran dogmit omilla vaihtoehtoisilla dogmeillaan. <\/p>\n

Wood mainitsee avantgardekirjailija B.S. Johnsonin romaanin Christie Malry’s Own Double Entry<\/em>, jossa Johnson “paljastaa” kaikki romaaneihin perinteisesti kuuluvat elementit keinotekoisiksi, my\u00f6s henkil\u00f6hahmot. P\u00e4\u00e4henkil\u00f6n \u00e4iti esimerkiksi lausahtaa pojalleen: “My son: I have for the purposes of this novel been your mother for the past eighteen years and five months to the day…” T\u00e4m\u00e4 t\u00e4llainen on pahimmillaan pelkk\u00e4\u00e4 triviaalia pelleily\u00e4. Vai onko jossain oikeasti olemassa ihmisi\u00e4, jotka kuvittelevat ett\u00e4 romaanihenkil\u00f6t el\u00e4v\u00e4t ja hengitt\u00e4v\u00e4t siin\u00e4 miss\u00e4 romaanien lukijat? Yht\u00e4 hyvin B.S. Johnson voisi “paljastaa”, ett\u00e4 joulupukkia ei ole olemassa.<\/p>\n

Romaani on valhe, johon lukija haluaa vapaaehtoisesti uskoa. Sama p\u00e4tee tietysti romaanihenkil\u00f6ihin. Jos kiist\u00e4\u00e4 kategorisesti romaanihenkil\u00f6t, pit\u00e4\u00e4 samalla kiist\u00e4\u00e4 kategorisesti my\u00f6s itse romaanit (kuten ep\u00e4ilem\u00e4tt\u00e4 jotkut henkil\u00f6kuvausskeptikot tekev\u00e4tkin).<\/p>\n

Wood huomauttaa, ett\u00e4 itsetarkoituksellinen todellisuusilluusioiden murskaaminen vain ty\u00f6nt\u00e4\u00e4 syrj\u00e4\u00e4n ne kysymykset, jotka romaanikirjallisuudessa ovat niin sanotusti perimm\u00e4isi\u00e4 kysymyksi\u00e4. Katse pit\u00e4\u00e4 h\u00e4nen mielest\u00e4\u00e4n suunnata metafiktiivisisist\u00e4 ongelmista (“Ovatko n\u00e4m\u00e4 romaanihenkil\u00f6t todellisia?”) metafyysisiin ongelmiin (“Mill\u00e4 tavalla n\u00e4m\u00e4 romaanihenkil\u00f6t ovat olemassa todellisuudessaan?”). Tuon j\u00e4lkimm\u00e4isen ongelman ruotiminen johdattaa samalla ruotimaan my\u00f6s todellisen maailman asioita, eli sit\u00e4, mill\u00e4 tavalla totuus ja kauneus ovat l\u00e4sn\u00e4 el\u00e4m\u00e4ss\u00e4mme vai ovatko lainkaan.<\/p>\n

P\u00e4iv\u00e4lehtikriitikoille (ja miksei muillekin kirjallisuuden lukijoille) Wood antaa oivan neuvon siit\u00e4, mik\u00e4 romaanissa oikeasti m\u00e4tt\u00e4\u00e4 silloin, kun p\u00e4iv\u00e4lehtikriitikko morkkaa ett\u00e4 sen henkil\u00f6kuvaus on “ohutta”, “pinnallista” tai “ep\u00e4uskottavaa”:<\/p>\n

“I think that novels tend to fail not when the characters are not vivid or deep enough, but when the novel in question has failed to teach us how to adapt to its conventions, has failed to manage a spesific hunger for its own characters, its own reality-level.”<\/em><\/p>\n","protected":false},"excerpt":{"rendered":"

Edellisess\u00e4 merkinn\u00e4ss\u00e4 ruotimassani Uskon sanat -kirjassa Tuomas Nevanlinna muistelee vitsi\u00e4 saksalaisesta filosofista,…<\/p>\n","protected":false},"author":66,"featured_media":0,"comment_status":"open","ping_status":"open","sticky":false,"template":"","format":"standard","meta":{"footnotes":""},"categories":[13],"tags":[],"acf":[],"platta":{"numLikes":0,"numComments":4,"category":null,"themes":[],"commercial_partner":null,"thumbnail":false,"blog_id":38},"jetpack_featured_media_url":"","_links":{"self":[{"href":"https:\/\/blogit.apu.fi\/antiaikalainen\/api\/wp\/v2\/posts\/203"}],"collection":[{"href":"https:\/\/blogit.apu.fi\/antiaikalainen\/api\/wp\/v2\/posts"}],"about":[{"href":"https:\/\/blogit.apu.fi\/antiaikalainen\/api\/wp\/v2\/types\/post"}],"author":[{"embeddable":true,"href":"https:\/\/blogit.apu.fi\/antiaikalainen\/api\/wp\/v2\/users\/66"}],"replies":[{"embeddable":true,"href":"https:\/\/blogit.apu.fi\/antiaikalainen\/api\/wp\/v2\/comments?post=203"}],"version-history":[{"count":1,"href":"https:\/\/blogit.apu.fi\/antiaikalainen\/api\/wp\/v2\/posts\/203\/revisions"}],"predecessor-version":[{"id":2089,"href":"https:\/\/blogit.apu.fi\/antiaikalainen\/api\/wp\/v2\/posts\/203\/revisions\/2089"}],"wp:attachment":[{"href":"https:\/\/blogit.apu.fi\/antiaikalainen\/api\/wp\/v2\/media?parent=203"}],"wp:term":[{"taxonomy":"category","embeddable":true,"href":"https:\/\/blogit.apu.fi\/antiaikalainen\/api\/wp\/v2\/categories?post=203"},{"taxonomy":"post_tag","embeddable":true,"href":"https:\/\/blogit.apu.fi\/antiaikalainen\/api\/wp\/v2\/tags?post=203"}],"curies":[{"name":"wp","href":"https:\/\/api.w.org\/{rel}","templated":true}]}}