{"id":21,"date":"2014-11-20T15:32:00","date_gmt":"2014-11-20T13:32:00","guid":{"rendered":"http:\/\/blogit.image.fi\/antiaikalainen\/elamani-kirja-tai-yksi-niista\/"},"modified":"2018-02-28T09:25:20","modified_gmt":"2018-02-28T07:25:20","slug":"elamani-kirja-tai-yksi-niista","status":"publish","type":"post","link":"https:\/\/blogit.apu.fi\/antiaikalainen\/elamani-kirja-tai-yksi-niista\/","title":{"rendered":"El\u00e4m\u00e4ni kirja (tai yksi niist\u00e4)"},"content":{"rendered":"
<\/a><\/div>\n

Iski k\u00f6h\u00e4 ja kuume, oikein sellainen em\u00e4r\u00e4k\u00e4flunssa.<\/span>

<\/span>Ensimm\u00e4isen\u00e4 sairausp\u00e4iv\u00e4n\u00e4 luin loppuun Jussi Valtosen uuden romaanin He eiv\u00e4t tied\u00e4 mit\u00e4 tekev\u00e4t<\/i>. Ison kirjan tuntu, painavat teemat, laveat mittakaavat. T\u00f6rke\u00e4sti liioittelematta voisi sanoa, ett\u00e4 Valtosen romaani on hengelt\u00e4\u00e4n ja toteutukseltaan pikemminkin amerikkalainen kuin suomalainen, etsim\u00e4tt\u00e4 tulee mieleen Richard Powers. Aivan kuten Powersilla on Valtosellakin polttopisteess\u00e4 neurotieteen, informaatioteknologian ja suuryhti\u00f6vallan ymp\u00e4rille rakentuvat ”aikamme suuret kysymykset”. Juonenkuljetus on mukaansa imev\u00e4\u00e4 ja sopivasti yll\u00e4tyksellist\u00e4, henkil\u00f6kuvaus psykologisesti tarkkavaistoista ja yhteiskunnallis-moraalisten teemojen k\u00e4sittely paneutunutta. En sin\u00e4ns\u00e4 ole t\u00e4m\u00e4ntyyppisen kirjallisuuden suurimpia faneja, mutta hatunnosto Valtoselle kirjallisesta voimann\u00e4yt\u00f6st\u00e4. Nipotuksen tarvetta koin l\u00e4hinn\u00e4 siit\u00e4, ett\u00e4 He eiv\u00e4t tied\u00e4 mit\u00e4 tekev\u00e4<\/i>t maistuu proosalauseiden tasolla v\u00e4lill\u00e4 h\u00e4iritsev\u00e4sti silt\u00e4 kuin lukisi k\u00e4\u00e4nn\u00f6sromaania. <\/span>

<\/span>Valtosen luettuani tartuin Don DeLillon Valkoiseen kohinaan<\/i>. Sen lukeminen on ollut minulle er\u00e4\u00e4nlainen sairausp\u00e4ivien traditio. Takavuosina oli tapanani t\u00e4ydent\u00e4\u00e4 Valkoista kohinaa<\/i> keltaisella Jaffalla ja joskus Fazerin siniselt\u00e4. Siin\u00e4p\u00e4 kolmiyhteys, joka sai sairastamisen tuntumaan suorastaan mukavalta. Mit\u00e4\u00e4n toista kirjaa en ole lukenut yht\u00e4 monta kertaa kuin Valkoista kohinaa<\/i> (olen siis viett\u00e4nyt aikaa sen parissa my\u00f6s terveen\u00e4). 1980-luvun lopulla ostettu Keltaisen kirjaston laitos alkaa olla jo reissussa r\u00e4hj\u00e4\u00e4ntynyt, kuten oheisesta kuvasta n\u00e4kyy. On minulla my\u00f6s alkukielinen, huomattavasti parempikuntoinen versio. Senkin olen lukenut useampaan kertaan. DeLillon k\u00e4\u00e4nt\u00e4j\u00e4\u00e4 Helene B\u00fctzowia tekee kuitenkin mieli kiitt\u00e4\u00e4 hyv\u00e4st\u00e4 ty\u00f6n j\u00e4ljest\u00e4. H\u00e4nen ansiostaan DeLillon proosaa on mukava lukea suomeksikin.<\/span>

<\/span>John Banville kirjoitti hiljattain The Guardianissa, ett\u00e4 modernismi j\u00e4tti amerikkalaiseen kertomakirjallisuuteen v\u00e4hemm\u00e4n s\u00e4r\u00f6\u00e4 ja h\u00e4iri\u00f6it\u00e4 kuin eurooppalaiseen. Niinp\u00e4 1800-lukuhenkinen lavea epiikka voi edelleen (kirjaimellisesti) paksusti Atlantin tuolla puolen, mist\u00e4 kertovat vaikkapa edell\u00e4 mainitsemani Richard Powersin romaanit. DeLillo on kuitenkin mainio osoitus siit\u00e4, ett\u00e4 ei psykologisen realismin dominanssi v\u00e4ltt\u00e4m\u00e4tt\u00e4 ole amerikkalaisessa kirjallisuudessa niin ehdotonta kuin Banville antaa ymm\u00e4rt\u00e4\u00e4. Valkoisessa kohinassa<\/i> on samantyyppisi\u00e4 teemoja kuin Powersilla (tai Valtosella), mutta se on kirjallisesti kompleksisempi ja mielest\u00e4ni ilmaisuvoimaisempi.<\/span>

<\/span>Toipilaana voimani eiv\u00e4t riit\u00e4 nyt kirjoittamaan perusteellisemmin Valkoisesta kohinasta<\/i>, joten laitan t\u00e4h\u00e4n alle lyhennetyn version DeLillo-esseest\u00e4ni ”Pehme\u00e4n tiedon maailma”, joka on kokonaisuudessaan Kuka nauttii eniten<\/i> -kirjassani. Ei t\u00e4m\u00e4 teksti tietenk\u00e4\u00e4n sano eik\u00e4 pyri sanomaan kaikkea olennaista DeLillon suurromaanista, se vain avaa yhdenlaisen n\u00e4k\u00f6kulman. Jos minulla olisi aikaa, voisin kirjoittaa vaikka tusinan esseit\u00e4 Valkoisesta kohinasta<\/i>, kunkin omanlaisestaan vinkkelist\u00e4. T\u00e4t\u00e4 romaania on mahdoton ammentaa tyhjiin tai lukea loppuun muutoin kuin sanan triviaalissa merkityksess\u00e4.<\/span>

<\/span>
<\/span>***<\/span>

<\/span><\/p>\n

Andr\u00e9 Breton lytt\u00e4si romaanikirjallisuuden hahmotellessaan surrealisminsa kantavia teesej\u00e4. H\u00e4nen mielest\u00e4\u00e4n romaanit edustivat alempaa kirjallisuuden lajia, koska sis\u00e4lt\u00e4v\u00e4t vain informaatiota: pitk\u00e4piim\u00e4isen tarkkaa henkil\u00f6iden ja milj\u00f6\u00f6n kuvausta. Toisin sanoen romaanit merkitsiv\u00e4t Bretonille antirunoutta. Minulla ei olisi pikkurahasta puutetta, jos saisin pari euroa kouraan aina kun kuulen lyyrikoiden ilkkuvan romaaneja Surrealismin manifestia<\/i> mukailevin sanank\u00e4\u00e4ntein. <\/o:p><\/span><\/span><\/span><\/div>\n

<\/span><\/span><\/span><\/div>\n
Yksinkertainen neuvo niille, jotka ep\u00e4ilev\u00e4t romaanin ilmaisuvoimaa: lukekaa Valkoinen kohina<\/i>. Tai pikemminkin: lukekaa se monta kertaa, koska Don DeLillo on niit\u00e4 kirjailijoita, joita ei lueta vaan joita luetaan uudestaan.<\/o:p><\/span><\/span><\/div>\n

<\/span><\/span><\/div>\n
Itse tutustuin Valkoiseen kohinaan<\/i>parikymppisen\u00e4 kirjallisuudenopiskelijana, ja vuosien mittaan siit\u00e4 on tullut minulle fetissiteksti, jonka \u00e4\u00e4relle palaan s\u00e4\u00e4nn\u00f6llisesti. Se kest\u00e4\u00e4 uusia lukukertoja alkamatta <\/span>valua k\u00e4sist\u00e4. Harvat kirjat ovat sellaisia. Useimmille kirjoille k\u00e4y, kuten Thomas Bernhardin Vanhojen mestareiden<\/i> keskushahmo Reger valittaa k\u00e4yv\u00e4n maalaustaiteen merkkiteoksille: kun niit\u00e4 katsoo riitt\u00e4v\u00e4n pitk\u00e4\u00e4n ja tarkasti, ne paljastavat salaisuutensa ja alkavat n\u00e4ytt\u00e4\u00e4 pikemminkin banaaleilta kuin rikkailta. Valkoinen kohina <\/i>toimii p\u00e4invastaisella kaavalla: se paljastaa itsest\u00e4\u00e4n sit\u00e4 enemm\u00e4n, mit\u00e4 syvemm\u00e4lle siihen uppoutuu. <\/o:p><\/span><\/span><\/div>\n

<\/span><\/span><\/div>\n
Vet\u00e4v\u00e4\u00e4 tarinaa ja verevi\u00e4 henkil\u00f6hahmoja kaipaavat todenn\u00e4k\u00f6isesti pettyv\u00e4t tarttuessaan Valkoiseen kohinaan<\/i>, sill\u00e4 DeLillo on pikemminkin kielen ja ideoiden kirjailija kuin tarinankertoja tai ihmiskuvaaja. Toki Valkoinen kohina<\/i> sis\u00e4lt\u00e4\u00e4 omanlaisensa juonikuvion sek\u00e4 joukon mieleenpainuvia fiktiivisi\u00e4 persoonallisuuksia, mutta olennaisempia siin\u00e4 ovat kerronnalliset tihentym\u00e4t, jotka avaavat n\u00e4kymi\u00e4 teoksen syvimpiin kerrostumiin, piilotettuun merkitysverkostoon. Malliesimerkki t\u00e4llaisista latautuneista proosajaksoista tulee vastaan heti Valkoisen kohinan <\/i>alkusivuilla, kun romaanin min\u00e4kertoja, Hitler-tutkimukseen erikoistunutta laitosta kuvitteellisen Blacksmithin pikkukaupungin collegessa johtava Jack Gladney vie opinahjoonsa vierailevaksi luennoitsijaksi saapuneen Murray Jay Siskindin maaseudulle katsomaan syrj\u00e4isen lehmipolun p\u00e4\u00e4ss\u00e4 sijaitsevaa latoa.<\/o:p><\/span><\/span><\/div>\n

<\/span><\/span><\/div>\n
Tuo lato ei ole mik\u00e4 tahansa lautarakennelma, vaan seudun merkitt\u00e4vin matkailun\u00e4ht\u00e4vyys. Teiden varret ovat t\u00e4ynn\u00e4 kylttej\u00e4, jotka kertovat sen o
\nlevan AMERIKAN ENITEN VALOKUVATTU LATO. Ei siis suurin, kaunein, vanhin tai historiallisesti merkitt\u00e4vin. Ihmiset eiv\u00e4t vaella ladon luokse ihaillakseen sit\u00e4 tai oppiakseen sen historiaa. He haluavat vain ottaa siit\u00e4 kuvan. Eik\u00e4 heill\u00e4 ole halulleen muuta syyt\u00e4 kuin tietoisuus siit\u00e4, ett\u00e4 lukemattomat muut ovat vanginneet ladon kameraansa ennen heit\u00e4. Ladon l\u00e4hist\u00f6lle keskelle maalaismaisemaa on raivattu pys\u00e4k\u00f6intipaikka, jolle saapuu henkil\u00f6autoja ja turistibusseja jatkuvana letkana. Ladon edustalla sijaitsevasta kojusta kaupitellaan matkailun\u00e4ht\u00e4vyytt\u00e4 esitt\u00e4vi\u00e4 postikortteja ja dioja. <\/o:p><\/span><\/span><\/div>\n

<\/span><\/span><\/div>\n
Gladney ja Siskind j\u00e4\u00e4v\u00e4t katsomaan lautarakennelmaa ja sen ymp\u00e4rill\u00e4 parveilevaa v\u00e4ke\u00e4 hiljaisuuden vallitessa, tunnelmia aistien, kenties oppiakseen jotain. Siskind ottaa esiin pienen muistikirjansa ja ryhtyy raapustamaan siihen merkint\u00f6j\u00e4. Saatuaan ajatuksiaan kokoon, h\u00e4n avaa suunsa ja sanoo: \u201dKukaan ei n\u00e4e latoa.\u201d Lukijalla v\u00e4l\u00e4ht\u00e4\u00e4 oitis mieless\u00e4 Jean Baudrillard, vaikka Siskind ei h\u00e4nt\u00e4 nimelt\u00e4 mainitse. Oltuaan taas pitk\u00e4\u00e4n vaiti Siskind lis\u00e4\u00e4: \u201dKun ihminen on n\u00e4hnyt kyltit ladosta, h\u00e4n ei pysty en\u00e4\u00e4 n\u00e4kem\u00e4\u00e4n latoa.\u201d<\/o:p><\/span><\/span><\/div>\n

<\/span><\/span><\/div>\n
Siskind jatkaa katseluaan, seuraa ihmisi\u00e4, jotka saapuvat kamerat kaulassa ladon \u00e4\u00e4relle, r\u00e4pp\u00e4\u00e4v\u00e4t kuvan ja jatkavat matkaa. Kaikki toimivat kuin ulkoisen voiman ohjaamina. \u201dMe emme ole t\u00e4\u00e4ll\u00e4 vangitsemassa kuvaa, me olemme yll\u00e4pit\u00e4m\u00e4ss\u00e4 sit\u00e4. Jokainen valokuva vahvistaa auraa. Tunnetko sin\u00e4 sen, Jack? Nimett\u00f6mien energiavirtojen kasauman\u201d, Siskind puhuttelee Gladneyt\u00e4, mutta Gladney pysyy vaiti.<\/o:p><\/span><\/span><\/div>\n

<\/span><\/span><\/div>\n
Siskind v\u00e4itt\u00e4\u00e4, ett\u00e4 he \u2013 kuten muutkin ladon luo vaeltavat \u2013 ovat suostuneet osaksi kollektiivista havaitsemista. He eiv\u00e4t pysty n\u00e4kem\u00e4\u00e4n maisemaa omin silmin, he n\u00e4kev\u00e4t vain sen mink\u00e4 odottavat n\u00e4kev\u00e4ns\u00e4: Amerikan eniten valokuvatun ladon. Turistit eiv\u00e4t itse asiassa ota kuvia ladosta, he ottavat kuvia kuvien ottamisesta, tuottavat kopion kopioita. Siskind pit\u00e4\u00e4 asetelmaa pohjimmiltaan uskonnollisena, onhan siin\u00e4 pyhien menojen kaltaista henkist\u00e4 antautumista yhteiselle kokemukselle. Gladneyn kertojan\u00e4\u00e4ni toteaa Siskindin olevan \u00e4\u00e4rimm\u00e4isen mieliss\u00e4\u00e4n havainnoistaan.<\/o:p><\/span><\/span><\/div>\n

<\/span><\/span><\/div>\n
Amerikan eniten valokuvattu lato ei ole Valkoisessa kohinassa<\/i> pelkk\u00e4 kuriositeetti tai kerronnallinen sivupolku, vaan kulttuurimme rakenteiden paljastaja. Minne tahansa katsomme, n\u00e4emme ymp\u00e4rill\u00e4mme Amerikan eniten valokuvattuja latoja, eli ihmisi\u00e4, asioita ja ilmi\u00f6it\u00e4, jotka ovat todellisia vain representaatioina, kollektiivisen havaitsemisen kautta. Banaalein esimerkki t\u00e4st\u00e4 ovat roskalehtien palstoilla esiintyv\u00e4t julkkikset, jotka ovat kuuluisia siksi ett\u00e4 ovat kuuluisia. Kukaan ei muista, keit\u00e4 he olivat alun perin. Eiv\u00e4tk\u00e4 voisikaan muistaa, koska he eiv\u00e4t olleet alun perin ket\u00e4\u00e4n, heit\u00e4 ei ollut olemassa ennen kuin heid\u00e4t keksittiin, luotiin, \u201dtuotteistettiin\u201d. Julkkikset on helppo ohittaa olankohautuksella, mutta sama simulaation logiikka tempaa mukaansa my\u00f6s sellaista, mik\u00e4 joskus antoi el\u00e4m\u00e4llemme suuntaa ja tarkoitusta. Poliittiset aatteet, yhteiskunnalliset ihanteet, taiteet, tieteet, uskonnot: periaatteessa kaikki arvokas on vaarassa hajota virtaavien merkkien kasaumiksi, kopioiksi ja kopioiden kopioiksi. <\/o:p><\/span><\/span><\/div>\n

<\/span><\/span><\/div>\n
Todellisuus representaatioidensa summana toistuu Valkoisessa kohinassa<\/i> monissa yhteyksiss\u00e4. Kun kiskoilta suistuneesta s\u00e4ili\u00f6vaunusta alkaa purkautua vaarallisia kemikaaleja, joista syntyy myrkkypilvi, Gladney ja h\u00e4nen perheens\u00e4 eiv\u00e4t pysty muodostamaan k\u00e4sityst\u00e4 itse tapahtumasta, he ovat tapahtumaa kommentoivien tulkintojen varassa. Radio puhuu ensin \u201dohuesta savukiehkurasta\u201d ja \u201dmustasta kumpuilevasta pilvest\u00e4\u201d, mutta lopulta \u201dilmassa liikkuvasta myrkkytapahtumasta\u201d. Onnettomuus osoittautuu niin vakavaksi, ett\u00e4 Blacksmithin v\u00e4est\u00f6 joudutaan evakuoimaan turman tielt\u00e4. Myrkkypilven levitt\u00e4ytyess\u00e4 tienoon ylle radio kertoo alati muuttuvaa ja p\u00e4ivittyv\u00e4\u00e4 tietoa oireista, joita se voi aiheuttaa: milloin ihon \u00e4rtymist\u00e4 ja huonovointisuutta, milloin hengenahdistusta ja d\u00e9j\u00e0 vu<\/i> -el\u00e4myksi\u00e4. Gladneyn perheenj\u00e4senet k\u00e4rsiv\u00e4t kuvailluista oireista, mutta ei ole selv\u00e4\u00e4, ovatko ne todellisia vai luuloteltuja eli kollektiivista havaitsemista. <\/o:p><\/span><\/span><\/div>\n

<\/span><\/span><\/div>\n
DeLillon ironisuus virittyy huippuunsa, kun ilmenee ett\u00e4 Blacksmithin v\u00e4est\u00f6n evakuoinnista vastaavan tahon \u2013 \u201dvaltiollisen ohjelman, jonka rahoituksesta kiistell\u00e4\u00e4n\u201d \u2013 nimi on SIMUVAC. Se on lyhenne sanoista simuloitu evakuointi. Gladney ihmettelee asiaa SIMUVAC-k\u00e4sivarsinauhaa kantavalle virkailijalle: \u201dMutta eih\u00e4n t\u00e4m\u00e4 evakuointi ole simuloitu. T\u00e4m\u00e4 on todellinen.\u201d Virkailija vastaa, ett\u00e4 todellista evakuointia on mahdollista k\u00e4ytt\u00e4\u00e4 mallina. Gladney taivastelee: \u201dK\u00e4yt\u00e4nn\u00f6n harjoituksena? Yrit\u00e4ttek\u00f6 sanoa, ett\u00e4 huomasitte todellisessa tapahtumassa mahdollisuuden harjoitella simulaatiota?\u201d Virkailija ei piittaa tippaakaan Gladneyn ihmettelyst\u00e4 vaan ryhtyy erittelem\u00e4\u00e4n evakuoinnin sujumista teknisin termein ja toteaa: \u201dMeid\u00e4n on otettava huomioon se tosiseikka, ett\u00e4 kaikki t\u00e4n\u00e4 iltana n\u00e4kem\u00e4mme on todellista. Meill\u00e4 on silti viel\u00e4 paljon parantamisen varaa. Mutta sit\u00e4 vartenhan t\u00e4m\u00e4 harjoitus juuri pidet\u00e4\u00e4nkin.\u201d<\/o:p><\/span><\/span><\/div>\n

<\/span><\/span><\/div>\n
Evakuointileiriss\u00e4 ihmiset saavat tiet\u00e4\u00e4, ett\u00e4 televisiokanavat ovat unohtaneet heid\u00e4t tyystin. Alueelle ei ole saapunut ensimm\u00e4ist\u00e4k\u00e4\u00e4n kuvausryhm\u00e4\u00e4 l\u00e4hetysautoineen eiv\u00e4tk\u00e4 reportterit kierr\u00e4 evakuoitujen keskell\u00e4 muistiinpanolehti\u00f6t ja haastattelunauhurit kourassaan. Kokonaista kaupunkia kauhun vallassa pit\u00e4v\u00e4 myrkkypilvi kuitataan 52-sanaisella uutiss\u00e4hkeell\u00e4. Evakuointileiriss\u00e4 televisiovastaanotinta kantava mies \u00e4ityy lohduttomaan yksinpuheluun, jossa manaa sit\u00e4, ett\u00e4 suunniltaan s\u00e4ikkyneet ihmiset eiv\u00e4t saa tiedotusv\u00e4lineilt\u00e4 mink\u00e4\u00e4nlaista vastakaikua: \u201dVaikka ihmishenki\u00e4 ei olekaan menetetty joukoittain, emmek\u00f6 ansaitse hiukan huomiota k\u00e4rsimystemme, inhimillisen huolestumisen, kauhumme t\u00e4hden? Eik\u00f6 pelko ole uutinen?\u201d Mies saa kohtalotovereiltaan raikuvat suosionosoitukset, mutta Gladney ei niihin yhdy, h\u00e4n tyytyy vain rekister\u00f6im\u00e4\u00e4n tapauksen samalla eleett\u00f6m\u00e4ll\u00e4 kertojan\u00e4\u00e4nell\u00e4 kuin Murray Jay Siskindin maailmoja syleilev\u00e4t
\n tulkinnat Amerikan eniten valokuvatun ladon \u00e4\u00e4rell\u00e4. <\/o:p><\/span><\/span><\/div>\n

<\/span><\/span><\/div>\n
On huomionarvoista, ett\u00e4 Gladney vet\u00e4ytyy kuoreensa, min\u00e4kertojan yksin\u00e4isyyteen l\u00e4hes aina, kun Valkoinen kohina<\/i> tihenee simulaatiota, itseens\u00e4 viittaavuutta ja kollektiivista havaitsemista kuvaavien tapahtumien ymp\u00e4rille. David Foster Wallace pohtii t\u00e4t\u00e4 eritelless\u00e4\u00e4n Amerikan eniten valokuvattua latoa koskevaa proosajaksoa er\u00e4\u00e4ss\u00e4 esseess\u00e4\u00e4n. Latokohtaus on paitsi absurdi, my\u00f6s ironian s\u00e4vytt\u00e4m\u00e4 (kuten Valkoinen kohina<\/i> yleisemminkin). DeLillon parodia kohdistuu ennen muuta Murray Jay Siskindiin, joka harjaantuneen semioottisten koodien purkajan \u00e4\u00e4nenpainoin on kertovinaan, miten kollektiivinen havaitseminen kietoo massat syleilyyns\u00e4. Gladney ei sanallakaan vahvista, kiist\u00e4 tai kommentoi Siskindin tulkintoja, ja t\u00e4m\u00e4 vaitonaisuus on Wallacen mielest\u00e4 paljonpuhuvaa. Mit\u00e4 j\u00e4rk\u00e4ht\u00e4m\u00e4tt\u00f6m\u00e4mmin Gladney pit\u00e4\u00e4 suunsa supussa, sit\u00e4 surkuhupaisammalta Siskindin hurmioituneeksi \u00e4ityv\u00e4 teoretisointi alkaa vaikuttaa. Toisaalta Gladneyn vaiteliaisuus ei tee kamerat kaulassa ladon luokse vaeltavista turistimassoista yht\u00e4\u00e4n sympaattisempaa v\u00e4ke\u00e4. Se, ett\u00e4 Siskind asettuu naurettavaan valoon, ei tarkoita, etteiv\u00e4tk\u00f6 turistimassat olisi kollektiiviselle havaitsemiselle t\u00e4sm\u00e4lleen niin ehdollistuneita kuin Siskind v\u00e4itt\u00e4\u00e4 heid\u00e4n olevan.<\/o:p><\/span><\/span><\/div>\n

<\/span><\/span><\/div>\n
Miksi Gladney pysyy hiljaa? Wallace sanoo, ett\u00e4 suunsa avaaminen tekisi h\u00e4nest\u00e4 osallisen farssiin, yht\u00e4 naurettavan hahmon kuin Siskind ja kuvia r\u00e4psiv\u00e4t turistit. Hiljaisuudellaan Gladney diagnosoi taudin, jota h\u00e4n, Siskind, turistimassat sek\u00e4 Valkoisen kohinan<\/i>lukijat yhteisesti potevat. Vaikka Gladney n\u00e4ytt\u00e4\u00e4 olevan saman auran sis\u00e4ll\u00e4 kuin Siskind ja turistit, h\u00e4n on samalla my\u00f6s sivustakatsoja. Periaatteessa h\u00e4n voisi astua taikapiirin ulkopuolelle, k\u00e4vell\u00e4 ladon luo, v\u00e4\u00e4nt\u00e4\u00e4 laudan irti sen sein\u00e4st\u00e4 ja iske\u00e4 laudalla Siskindi\u00e4 kalloon huudahtaen: \u201dT\u00e4m\u00e4 ei ole simulaatiota, t\u00e4m\u00e4 sattuu oikeasti!\u201d Mutta sit\u00e4 Gladney ei tee, koska on henkil\u00f6hahmo DeLillon romaanissa, jossa tuollaiset laudalla p\u00e4\u00e4h\u00e4n iskemiset hoidetaan et\u00e4\u00e4nnytetyn ironian keinoin. DeLillon kirjailijan eetoksen ytimess\u00e4 on pyrkimys eritell\u00e4 ja paljastaa kulttuurimme pimeit\u00e4 puolia v\u00e4limatkan p\u00e4\u00e4st\u00e4. Tuossa v\u00e4limatkassa on vahva moraalinen juonne, ja se suojelee h\u00e4nt\u00e4 altistumiselta tulkintamalleille, jotka ovat totaalisempia kuin todellisuus itse. DeLillo ei sorru monistamaan proosassaan kulttuurimme vieraannuttavia rakenteita sill\u00e4 verukkeella, ett\u00e4 jos todellisuus on peruuttamattomasti monihahmotteinen ja itseens\u00e4 viittaava, ei kirjallisuuskaan voi olla muunlaista.<\/o:p><\/span><\/span><\/div>\n
<\/div>\n
***<\/o:p><\/span><\/span><\/b><\/div>\n
<\/div>\n
Valkoista kohinaa <\/span><\/i>voisi luonnehtia romaaniksi kovasta teknologiasta ja pehme\u00e4st\u00e4 tiedosta. Tieteen huippusaavutuksia edustavat viestint\u00e4v\u00e4lineemme muuttavat todelliset tapahtumat \u2013 sodat, n\u00e4l\u00e4nh\u00e4d\u00e4t, ymp\u00e4rist\u00f6katastrofit \u2013 aalloiksi ja s\u00e4teilyiksi, jotka tavoittavat meid\u00e4t kotisohvaltamme. Gladney asettuu er\u00e4\u00e4n\u00e4 perjantai-iltana perheens\u00e4 kanssa olohuoneeseen sy\u00f6m\u00e4\u00e4n kiinalaista ruokaa ja katsomaan televisiota. Heid\u00e4n silmiens\u00e4 editse vy\u00f6ryy tulvia, maanj\u00e4ristyksi\u00e4, liejuvy\u00f6ryj\u00e4, purkautuvia tulivuoria. Kun Gladneyn vaimo Babette yritt\u00e4\u00e4 vaihtaa sellaiselle kanavalle, joka n\u00e4ytt\u00e4\u00e4 sarjakomedioita, muu perhe est\u00e4\u00e4 h\u00e4nen yrityksens\u00e4 \u00e4\u00e4nekk\u00e4in vastalausein. Sitten he hiljenev\u00e4t ja katsovat lumoutuneina, kuinka talot liukuvat mereen ja kokonaiset kyl\u00e4t sortuvat ja syttyv\u00e4t palamaan eteenp\u00e4in vy\u00f6ryv\u00e4ss\u00e4 laavavirrassa. \u201dJokainen katastrofi sai meid\u00e4t toivomaan lis\u00e4\u00e4, jotain suurempaa, mullistavampaa, j\u00e4risytt\u00e4v\u00e4mp\u00e4\u00e4\u201d, Gladney sanoo.<\/o:p><\/span><\/span><\/div>\n

<\/span><\/span><\/div>\n
Mutta Gladneyn perheen ei tarvitse avata televisiota n\u00e4hd\u00e4kseen edistyneen teknologian tuottamia kuvia, jotka sis\u00e4lt\u00e4v\u00e4t vastustamatonta lumovoimaa, mutta k\u00e4tkev\u00e4t samalla sis\u00e4\u00e4ns\u00e4 m\u00e4\u00e4rittym\u00e4t\u00f6nt\u00e4 uhkaa. Blacksmithin auringonlaskuista on tullut huikaisevan komeita, paikallisten asukkaiden mukaan ne eiv\u00e4t olleet l\u00e4hesk\u00e4\u00e4n yht\u00e4 n\u00e4ytt\u00e4vi\u00e4 takavuosikymmenin\u00e4. N\u00e4m\u00e4 jokailtaiset spektaakkelit, jotka panevat taivaan loimuamaan pronssisena, johtuvat kemianteollisuuden p\u00e4\u00e4st\u00f6ist\u00e4. Tai niin asukkaat ainakin kuvittelevat. T\u00e4sm\u00e4llist\u00e4 tietoa ei ole kell\u00e4\u00e4n. Tietohan on aina pehme\u00e4\u00e4 ja h\u00e4ilyv\u00e4\u00e4 silloin, kun teknologia on kovaa ja ehdotonta. Gladneyn mielest\u00e4 t\u00e4m\u00e4 ristiriitaisuus m\u00e4\u00e4ritt\u00e4\u00e4 nykyihmisen olotilaa l\u00e4pikotaisin: \u201dIhmisen syyllisyys historiassa ja h\u00e4nen oman verens\u00e4 vuorovesiss\u00e4 on mutkistunut teknologian, p\u00e4ivitt\u00e4in tihkuvan petollisen kuoleman my\u00f6t\u00e4.\u201d<\/o:p><\/span><\/span><\/div>\n

<\/span><\/span><\/div>\n
Vaikka Gladney on tunnustettu Hitler-tutkija ja arvostettu henkil\u00f6 yhteis\u00f6ss\u00e4\u00e4n, h\u00e4n n\u00e4ytt\u00e4ytyy samalla my\u00f6s menneen maailman hahmona. T\u00e4m\u00e4 patina mahdollistaa osaltaan h\u00e4nen tarkkailijan roolinsa. H\u00e4n kykenee, ainakin periaatteessa, havainnoimaan todellisuutta et\u00e4\u00e4mm\u00e4lt\u00e4 kuin Murray Jay Siskindin kaltaiset ajan hermolla el\u00e4v\u00e4t ilmi\u00f6iden tulkitsijat. Kuvaavaa on, ett\u00e4 Siskind m\u00e4\u00e4rittelee varmasti ja lopullisesti my\u00f6s Gladneyn kulttuurisen position Valkoisen kohinan<\/i> alussa ennen kuin he suuntaavat Amerikan eniten valokuvatulle ladolle. \u201dSin\u00e4 olet synnytt\u00e4nyt tuon hahmon [Hitlerin] ymp\u00e4rille kokonaisen j\u00e4rjestelm\u00e4n, rakennelman johon kuuluu lukemattomia alarakenteita ja l\u00e4heisesti liittyvi\u00e4 tutkimusaiheita, historia historian sis\u00e4ll\u00e4\u201d. Siskindilt\u00e4 j\u00e4\u00e4 kuitenkin huomaamatta \u2013 tai sitten h\u00e4n ei pid\u00e4 sit\u00e4 noteeraamisen arvoisena \u2013 ett\u00e4 Gladney on Amerikkalaisen el\u00e4m\u00e4ntavan laitoksella ainoa, jonka teoreettinen mielenkiinto ei kohdistu populaarikulttuuriin ja sen ikoneihin. Muut professorit kuluttavat aikansa tutkimalla muropakkauksia, mutta Gladney askartelee mennen maailman, Hitlerin ja natsismin, parissa. Gladneyn k\u00e4sitteist\u00f6 ei koostu postmodernismin perusjargonista, vaan sellaisista historioitsijoiden ja yhteiskuntatieteilij\u00f6iden muinaisista kiinnostuksen kohteista kuin johtajan karismasta ja massojen psykologiasta.<\/o:p><\/span><\/span><\/div>\n

<\/span><\/span><\/div>\n
Toisaalta Gladney n\u00e4kee Hitlerin nykykulttuurin alkukuvana, joka edelt\u00e4\u00e4 sit\u00e4, mist\u00e4 h\u00e4nen kollegansa Amerikkalaisen el\u00e4m\u00e4ntavan laitoksella intoilevat. Kun er\u00e4s Gladneyn perheen lapsista sanoo n\u00e4hneens\u00e4 Hitlerin edellisen\u00e4 iltana televisiossa, Gladney vastaa ylpe\u00e4n\u00e4:
\n \u201dH\u00e4nh\u00e4n on siell\u00e4 jatkuvasti. Ilman h\u00e4nt\u00e4 meill\u00e4 ei voisi olla koko televisiota.\u201d Siskindille sit\u00e4 vastoin televisio ei ole historiallisten prosessien lopputulos, vaan kaiken mullistava viestint\u00e4v\u00e4line, joka sulkee sis\u00e4\u00e4ns\u00e4 kaiken olennaisen todellisuudestamme ja itse asiassa tekee todellisuuden \u201dtodelliseksi\u201d. Siskindi\u00e4 huolettavat opiskelijat, jotka haluavat nousta televisiota vastaan samalla tavalla kuin heit\u00e4 edelt\u00e4nyt sukupolvi nousi vanhempiaan ja maataan vastaan. H\u00e4n neuvoo opiskelijoita luopumaan kriittisest\u00e4 asenteestaan, astumaan kulttuuriseen taikapiiriin, osaksi kollektiivista havaitsemista. Tarvittavat koodit ja viestit l\u00f6ytyv\u00e4t, kunhan sis\u00e4lt\u00f6 kitket\u00e4\u00e4n pois niiden tielt\u00e4. Television katselu ei siis ole Siskindille ohjelmien katselemista vaan katselemisen katselemista. H\u00e4n pit\u00e4\u00e4 televisiota itseriittoisena, ajattomana, itseens\u00e4 tukeutuvana. Sen \u00e4\u00e4rell\u00e4 ihminen voisi hyvinkin huvittaa itsens\u00e4 hengilt\u00e4.<\/o:p><\/span><\/span><\/div>\n

<\/span><\/span><\/div>\n
DeLillon kuvaukset Amerikkalaisen el\u00e4m\u00e4ntavan laitoksesta ovat paitsi mustaa akateemista satiiria my\u00f6s purevaa kritiikki\u00e4 kulttuurintutkimukseksi kutsuttua tieteenalaa kohtaan. Kulttuurintutkimus koostuu tieteellisist\u00e4 diskursseista, jotka herke\u00e4m\u00e4tt\u00e4 purkavat ja kyseenalaistavat rajalinjoja korkean ja matalan, pyh\u00e4n ja profaanin, tiedon ja ep\u00e4tiedon, oikean ja v\u00e4\u00e4r\u00e4n v\u00e4lill\u00e4. N\u00e4m\u00e4 diskursiiviset k\u00e4yt\u00e4nn\u00f6t menett\u00e4v\u00e4t rituaalisiksi muuttuessaan analyyttisen voimansa ja typistyv\u00e4t samanlaisiksi itseens\u00e4 viittaaviksi j\u00e4rjestelmiksi kuin tarkastelun kohteena olevat nykykulttuurin ilmi\u00f6t. Amerikkalaisen el\u00e4m\u00e4ntavan laitoksella ty\u00f6skentelev\u00e4t pit\u00e4v\u00e4t selv\u00e4n\u00e4, ett\u00e4 kun askarrellaan pehme\u00e4n tiedon parissa, sen pit\u00e4\u00e4 tapahtua mahdollisimman n\u00e4ytt\u00e4v\u00e4sti. Efektit ratkaisevat, koska pinta on illuusiota siin\u00e4 miss\u00e4 syvyyskin. Sen verran Gladneykin on ajan hermolla, ett\u00e4 tiedostaa akateemisen yhteis\u00f6n vaatimukset, kun ne h\u00e4nelle riitt\u00e4v\u00e4n selv\u00e4sti kerrotaan. Esitelty\u00e4\u00e4n suunnitelmansa Hitler-tutkimuksen perustamisesta, collegen kansleri neuvoi ensi t\u00f6ikseen Gladneyt\u00e4 tekem\u00e4\u00e4n jotain nimelleen ja ulkomuodolleen. Niinp\u00e4 Gladney liitti nimeens\u00e4 yhden tekaistun alkukirjaimen ja alkoi kutsua itse\u00e4\u00e4n J.A.K. Gladneyksi. Kansleri my\u00f6s patisti Gladneyt\u00e4 lihottamaan itse\u00e4\u00e4n, kasvamaan Hitlerin mittaiseksi. Ei ihme, ett\u00e4 Gladney sanoo olevansa keinotekoinen mies, joka seuraa nime\u00e4\u00e4n. <\/o:p><\/span><\/span><\/div>\n

<\/span><\/span><\/div>\n
Siin\u00e4 miss\u00e4 Gladney suhtautuu keinotekoisuuteen \u2013 niin omaansa kuin koko ymp\u00e4r\u00f6iv\u00e4n kulttuurin \u2013 vuoroin melankolisen alistuneesti, vuoroin kiihkottoman pragmaattisesti, Murray Jay Siskind pyrkii ottamaan siit\u00e4 kaiken ilon ja hy\u00f6dyn irti. Siskind on ytimet\u00f6n ja ontto, alati valmis takink\u00e4\u00e4nt\u00e4j\u00e4 eli juuri sellainen loputtomasti muovattava hahmo, jollaiset pystyv\u00e4t lopettamaan murehtimisen ja nauttimaan el\u00e4m\u00e4st\u00e4\u00e4n nykyajan r\u00f6yhke\u00e4ss\u00e4 kulutuskulttuurissa. Maailma on Siskindille t\u00e4ynn\u00e4 rooleja ja naamioita, joita on mahdollista vaihdella tilanteiden ja mielenoikkujen mukaan. Miksi haikailla jotakin alkuper\u00e4ist\u00e4, kun kaiken voi korvata loputtomalla m\u00e4\u00e4r\u00e4ll\u00e4 kopioita? Heikkoa menestyst\u00e4\u00e4n naismaailmassa Siskind ei pyri parantamaan syvemm\u00e4n itsetuntemuksen vaan opittujen eleiden, ilmeiden ja temppujen avulla. \u201dMurray yritt\u00e4\u00e4 kehitt\u00e4\u00e4 haavoittuvuuden lajin jota naiset pit\u00e4v\u00e4t puoleensavet\u00e4v\u00e4n\u00e4. H\u00e4n ty\u00f6skentelee sen kimpussa tietoisesti, niin kuin mies punttisalissa painojen ja peilin kanssa. Toistaiseksi h\u00e4nen ponnistelunsa ovat tuottaneet vain tuon puoliluimakan katseen, lammasmaisen ja maanittelevan\u201d, Gladney kertoo. <\/o:p><\/span><\/span><\/div>\n
<\/div>\n
***<\/o:p><\/span><\/span><\/b><\/div>\n
<\/div>\n
Blacksmith n\u00e4ytt\u00e4\u00e4 tietoisesti rakennetulta amerikkalaisen pikkukaupungin karikatyyrilt\u00e4. Sen kaduilla kulkee paksuja aikuisia ja lapsia, \u201driippuvaper\u00e4isi\u00e4 lyhytjalkaisia vaaputtajia\u201d suut t\u00e4ynn\u00e4 ruokaa. He joutuvat taistelemaan p\u00e4\u00e4st\u00e4kseen ulos autoistaan ja yritt\u00e4v\u00e4t ep\u00e4toivoisesti polttaa rasvaa kehostaan h\u00f6lkk\u00e4\u00e4m\u00e4ll\u00e4 perhekunnittain mauttomissa verryttelyasuissaan. Kaupungin t\u00e4rkein paikka on ostoskeskus, joka samalla korvaa kirkon hengellisen el\u00e4m\u00e4n keskuksensa. Palvonnan kohteena ei ole Jumala vaan puhdas materia. Massatuotettujen kulutustavaroiden loputon virta saa ymp\u00e4rilleen samanlaisen mysteerin hohteen, joka ennen kehysti taiteen mestariteoksia tai uskonnollisia artefakteja. <\/span><\/span><\/div>\n

<\/span><\/span><\/div>\n
Ostoskeskus n\u00e4ytt\u00e4ytyy kovan teknologian ja pehme\u00e4n tiedon ep\u00e4pyh\u00e4n liiton \u00e4\u00e4rimm\u00e4isen\u00e4 manifestaationa, onhan se t\u00e4ynn\u00e4 teollisesti tuotettua rojua ja rihkamaa, joka muuttuu aineettomuudeksi: br\u00e4ndeiksi, mielikuviksi, viestiksi ja koodeiksi. Ostoskeskuksesta kirjoittaessaan DeLillo kiepauttaa tulkinnat taas kerran Murray Jay Siskindin tajunnan l\u00e4pi, jolloin tekstiin syntyy ironinen et\u00e4isyys. Siskind v\u00e4itt\u00e4\u00e4 ostoskeskuksen lataavan ihmiset henkisesti uudestaan, h\u00e4nen mielest\u00e4\u00e4n se n\u00e4ytt\u00e4ytyy er\u00e4\u00e4nlaisena porttina tai polkuna, kuten tiibetil\u00e4isill\u00e4 kuoleman ja j\u00e4lleensyntymisen v\u00e4linen tila. Samalla kun Siskind puhua papattaa teoreettista huuhaataan, Gladney vaimoineen ker\u00e4\u00e4 ostoksia k\u00e4rryyns\u00e4. Gladney ei kommentoi sanallakaan Siskindin teesej\u00e4, ei l\u00e4hde osalliseksi farssiin. <\/o:p><\/span><\/span><\/div>\n

<\/span><\/span><\/div>\n

Kaikki on piilotettu symboliikkaan, peitetty mysteerin hunnuilla ja sivistysmaterian kerroksilla. Mutta se on yliluonnollista tietoa, aivan varmasti. Suuret ovet liukuvat auki, ne sulkeutuvat pyyt\u00e4m\u00e4tt\u00e4. Energia-aaltoja, tulos\u00e4teily\u00e4. T\u00e4\u00e4ll\u00e4 on kaikki kirjaimet ja numerot, kaikki spektrin v\u00e4rit, kaikki \u00e4\u00e4net ja \u00e4\u00e4nteet, kaikki avainsanat ja seremonialliset fraasit. T\u00e4ytyy vain tulkita, kuoria pois, toisarvoiset kerrokset. Ei niin ett\u00e4 me tahtoisimme tehd\u00e4 sen, ei niin ett\u00e4 se palvelisi mit\u00e4\u00e4n hy\u00f6dyllist\u00e4 tarkoitusta. T\u00e4m\u00e4 ei ole Tiibet. Itse Tiibetk\u00e4\u00e4n ei ole en\u00e4\u00e4 Tiibet.<\/span><\/span><\/i><\/p><\/blockquote>\n


<\/span><\/span><\/i><\/div>\n
Gladney on siin\u00e4 mieless\u00e4 huono amerikkalainen, ett\u00e4 h\u00e4n ei nauti t\u00e4ysin rinnoin nykyihmisen perushuveista tai -velvollisuuksista eli ostamisesta ja seksist\u00e4. H\u00e4n pelk\u00e4\u00e4 enemm\u00e4n kuolemaa kuin janoaa el\u00e4m\u00e4n nautintoja. Ajatus elintoimintojen p\u00e4\u00e4ttymisest\u00e4, oman egon lopullisesta h\u00e4vi\u00e4misest\u00e4 t\u00e4ytt\u00e4\u00e4 h\u00e4net kauhulla. Eik\u00e4 h\u00e4n ole yksin, sill\u00e4 my\u00f6s h\u00e4nen vaimonsa Babette kammoksuu kuolemaa. Molemmat sanovat toisilleen haluavansa \u201dl\u00e4hte\u00e4 ensin\u201d, mutta sisimm\u00e4ss\u00e4\u00e4n Gladney my\u00f6nt\u00e4\u00e4, ett\u00e4 ei sittenk\u00e4\u00e4n toivoisi kuolevansa ennen vaimoaan. <\/s\npan><\/span><\/div>\n

<\/span><\/span><\/div>\n
On DeLillolta tyypillisen ep\u00e4tyypillinen ratkaisu korostaa sit\u00e4, mit\u00e4 useimmat samojen aiheiden parissa puuhastelevat kirjailijat eiv\u00e4t tajuaisi korostaa. Valtavirtaprosaisti ottaisi polttopisteeseen kuoleman sijasta seksin, pist\u00e4isi Gladneyn k\u00e4rsim\u00e4\u00e4n potenssiongelmista tai k\u00e4ym\u00e4\u00e4n ehtimiseen vieraissa. Kuoleman nostaminen seksi\u00e4 t\u00e4rke\u00e4mm\u00e4ksi antaa Valkoiselle kohinalle<\/i> vakuuttavuutta, resonanssia. Emmek\u00f6 me nykyihmiset pohjimmiltamme nautiskele ja elostele juuri siksi, ett\u00e4 meid\u00e4n ei tarvitsisi tiedostaa v\u00e4\u00e4j\u00e4\u00e4m\u00e4t\u00f6nt\u00e4 tuhoamme? Kuvittelemme itsemme kuolemattomiksi kuluttaessamme libidoamme ja luottokorttiamme. Gladney valitsee askeettisemman tavan: akateemisen kutsumuksen. H\u00e4n my\u00f6nt\u00e4\u00e4 Siskindille ottaneensa el\u00e4m\u00e4nty\u00f6kseen Hitlerin, koska koki Hitleri\u00e4 el\u00e4m\u00e4\u00e4 suuremmaksi hahmoksi, riitt\u00e4v\u00e4n suureksi suojelemaan h\u00e4nt\u00e4 kuolemalta. Siskind pit\u00e4\u00e4 Gladneyn ajatuskulkua j\u00e4rkeenk\u00e4yp\u00e4n\u00e4, ovathan ihmiset aina hakeneet pelastusta myyttisist\u00e4, maagisista hahmoista, historian synkist\u00e4 ja uhkaavista miehist\u00e4.<\/o:p><\/span><\/span><\/div>\n

<\/span><\/span><\/div>\n

Er\u00e4\u00e4ll\u00e4 tasolla sin\u00e4 halusit k\u00e4tkeyty\u00e4 Hitleriin ja h\u00e4nen saavutuksiinsa. Toisella tasolla sin\u00e4 halusit k\u00e4ytt\u00e4\u00e4 h\u00e4nt\u00e4 lis\u00e4\u00e4m\u00e4\u00e4n omaa merkityst\u00e4si ja voimaasi. Huomaan pyrkimysten ristiriitaisuuden. Ei niin ett\u00e4 haluaisin arvostella. Sin\u00e4 teit uhkarohkean teon, vetosi oli uhkarohkea. Yritit k\u00e4ytt\u00e4\u00e4 h\u00e4nt\u00e4 hyv\u00e4ksesi. Min\u00e4 ihailen yrityst\u00e4si, vaikka n\u00e4enkin, kuinka ehdottoman typer\u00e4 se oli, joskaan ei yht\u00e4\u00e4n sen typer\u00e4mpi kuin taikakalun kantaminen tai puun koputtaminen.<\/span><\/span><\/i><\/p><\/blockquote>\n


<\/span><\/span><\/i><\/div>\n
Siskind kykenee puhumaan kuolemasta, \u201dnykyaikaisen kuoleman luonteesta\u201d, puhtaan k\u00e4sitteellisesti, kuten autokolareista, muropakkauksista ja television sarjakomedioista. Gladney on toista maata. H\u00e4n ei kuvittele p\u00e4\u00e4sev\u00e4ns\u00e4 todellisuuden herraksi esitt\u00e4m\u00e4ll\u00e4 siit\u00e4 tulkintoja, jotka ovat totaalisempia kuin todellisuus itse. Toisaalta kuolema on niin suuri, niin henkil\u00f6kohtainen juttu, ett\u00e4 Gladney ei voi my\u00f6sk\u00e4\u00e4n vet\u00e4yty\u00e4 sen edess\u00e4 kuoreensa, tarkastella sit\u00e4 v\u00e4limatkan p\u00e4\u00e4st\u00e4, et\u00e4\u00e4nnytetyn ironisesti. Matkalla evakuointileiriin Gladney on joutunut pys\u00e4htym\u00e4\u00e4n huoltoasemalle tankkaamaan autonsa ja altistunut myrkkypilven levitt\u00e4m\u00e4n Nyodene D -kemikaalin tappavalle henk\u00e4ykselle. Kun SIMUVACin virkailija sy\u00f6tt\u00e4\u00e4 Gladneyn tiedot koneeseen, n\u00e4ytt\u00f6ruutuun ilmestyy sykkivin t\u00e4hdin varustettuja pahaenteisi\u00e4 numerosarjoja. \u201dTe tuotatte suuria lukuja\u201d, virkailija sanoo.<\/o:p><\/span><\/span><\/div>\n

<\/span><\/span><\/div>\n
Gladney esitt\u00e4\u00e4 pakahtuneen suorasukaisen kysymyksen: \u201dKuolenko min\u00e4?\u201d Virkailijan vastaus nojautuu kovaan teknologiaan, mutta henkii pehme\u00e4\u00e4 tietoa: \u201dEtte sin\u00e4ns\u00e4.\u201d Virkailija selitt\u00e4\u00e4, ett\u00e4 Nyodene D pysyy ihmiselimist\u00f6ss\u00e4 aktiivisena kolmekymment\u00e4 vuotta, mutta sen vaikutukset ovat nykytieteelle suurelta osin tuntemattomia. Saman mink\u00e4 Gladney tuntee luissaan ja ytimiss\u00e4\u00e4n, tuntee laajemmassa mieless\u00e4 koko Blacksmithin kaupunki. Myrkkyvuoto ei ole aiheuttanut n\u00e4kyv\u00e4\u00e4 katastrofia, raunioittanut taloja ja j\u00e4tt\u00e4nyt j\u00e4lkeens\u00e4 ruumisr\u00f6ykki\u00f6it\u00e4. Se on levitt\u00e4nyt kuoleman kaupungin ylle pelkk\u00e4n\u00e4 pehme\u00e4n\u00e4 tietona, ep\u00e4m\u00e4\u00e4r\u00e4isen\u00e4 ja h\u00e4ilyv\u00e4n\u00e4 aavistuksena siit\u00e4, ett\u00e4 jotain kamalaa voi tapahtua, vaikka kukaan ei osaa sanoa, kuinka monelle ja kuinka pian. T\u00e4t\u00e4 voisi luonnehtia Siskindi\u00e4 mukaillen \u201dnykyaikaisen kuoleman luonteeksi\u201d teknologiaan uskovissa, mutta sen tarkoittamattomista sivuvaikutuksista pelottavan v\u00e4h\u00e4n tiet\u00e4viss\u00e4 riskiyhteiskunnissa.<\/o:p><\/span><\/span><\/div>\n

<\/span><\/span><\/div>\n
Niin suuri hahmo kuin Hitler onkin, h\u00e4n ei pysty nujertamaan Gladneyn kuolemanpelkoa. Yll\u00e4tt\u00e4en siihen avautuu toinen mahdollisuus, kun Gladney saa selville, ett\u00e4 h\u00e4nen vaimonsa on osallistunut l\u00e4\u00e4keteollisuuden salaiseen kehityshankkeeseen, jonka tavoitteena on tuottaa Dylar-niminen kuolemanpelon poistava l\u00e4\u00e4ke. Alustavat testit ovat paljastaneet l\u00e4\u00e4kkeess\u00e4 sen verran vaarallisia sivuvaikutuksia, ett\u00e4 sit\u00e4 kehittelev\u00e4 firma on joutunut luopumaan projektista. Er\u00e4\u00e4t firman ty\u00f6ntekij\u00e4t jatkavat kuitenkin l\u00e4\u00e4kkeen kehittely\u00e4 omin p\u00e4in, ja Babette v\u00e4rv\u00e4ytyy koehenkil\u00f6ksi. Ilmaiseksi Babette ei kuitenkaan Dylar-tabletteja k\u00e4ytt\u00f6\u00f6ns\u00e4 saa: h\u00e4n joutuu harrastamaan seksi\u00e4 nuhjuisessa motellissa hankkeen puuhamiehen Willie Minkin kanssa. Kuullessaan tapausten kulusta Gladney tuntee toisaalta petetyn aviomiehen kostonhimoa, toisaalta halua saada kuolemanpelkoa poistavaa l\u00e4\u00e4kett\u00e4. V\u00e4h\u00e4t siit\u00e4, ett\u00e4 l\u00e4\u00e4ke ei ole tepsinyt Babetteen.<\/o:p><\/span><\/span><\/div>\n

<\/span><\/span><\/div>\n
Valkoisen kohinan<\/span><\/i>loppukohtauksiin kuuluu Gladneyn ja Siskindin pitk\u00e4 k\u00e4velylenkki collegen kampuksella. He eiv\u00e4t tallustele nauttiakseen raittiista ilmasta ja auringonpaisteesta vaan kyseess\u00e4 on sokraattinen k\u00e4vely, yritys vapaan dialogin avulla pureutua perimm\u00e4isiin kysymyksiin: kuinka kohdata kuolema, kuinka j\u00e4tt\u00e4\u00e4 hyv\u00e4stit l\u00e4heisille \u2013 ja ennen kaikkea itselleen. Taustalla v\u00e4r\u00e4j\u00e4\u00e4 Gladneyn \u00e4\u00e4neen lausumaton kostonhimo, halu tasata tilit Willie Minkin kanssa. P\u00e4\u00e4llisin puolin ajatustenvaihto sujuu toverillisessa ja empaattisessa hengess\u00e4, mutta todellisuudessa Siskind k\u00e4ytt\u00e4\u00e4 uskotun miehen asemaansa hyv\u00e4kseen manipuloidakseen Gladneyt\u00e4. Tyypilliseen tapaansa Siskind korostaa keskustelun k\u00e4sitteellist\u00e4 luonnetta. \u201dMeh\u00e4n puhumme nyt teoriassa. Nimenomaan siit\u00e4 t\u00e4ss\u00e4 on puhe. Kaksi yst\u00e4vyst\u00e4 puiden varjostamalla kadulla. Mit\u00e4 se on muuta kuin teoriaa.\u201d<\/o:p><\/span><\/span><\/div>\n

<\/span><\/span><\/div>\n
Pitk\u00e4n johdattelun j\u00e4lkeen Siskind ujuttaa Gladneyn p\u00e4\u00e4h\u00e4n ajatuksen, jonka halusi ilmeisesti alun perinkin ujuttaa: oman kuolemansa tyranniasta voi vapautua tappamalla jonkun toisen, eli Gladneyn tapauksessa Willie Minkin, Babetten hyv\u00e4ksik\u00e4ytt\u00e4j\u00e4n. Jos Siskind vaikuttaa Valkoisen kohinan<\/i> alkupuolella sympaattiselta eksentrikolta, niin kirjan lopussa h\u00e4n paljastuu yht\u00e4 viheli\u00e4iseksi hahmoksi kuin Malcom Bradburyn Ajan mies <\/i>-romaanissa <\/i>esiintyv\u00e4 professori Howard Kirk. Molemmat edustavat aikansa yhteiskuntatieteellisi\u00e4 muotisuuntauksia: Kirk 60-lukulaista marxilaista sosiologiaa ja Siskind mannermaisesta filosofiasta ammentavaa postmodernismia. Molemmat esiintyv
\n\u00e4t vapauden ja emansipaation edusmiehin\u00e4, mutta osoittautuvat h\u00e4ik\u00e4ilem\u00e4tt\u00f6miksi juonittelijoiksi. Ehdottaessaan Gladneylle murhaa Siskind korostaa, totta kai, puhuvansa puhtaan teoreettisesti, vaikka tiet\u00e4\u00e4 Gladneyn olevan sellaisessa henkisess\u00e4 tilassa, jossa jokainen kysymys on haudanvakava ja \u00e4\u00e4rimm\u00e4isen henkil\u00f6kohtainen. Harvoin on kirjallisuudessa kuvattu intellektuaalista moraalittomuutta yht\u00e4 hienovaraisen vakuuttavasti kuin Valkoisessa kohinassa<\/i>.<\/o:p><\/span><\/span><\/div>\n

<\/span><\/span><\/div>\n

Min\u00e4 uskon, Jack, ett\u00e4 maailmassa on kahdenlaisia ihmisi\u00e4. Tappajia ja kuolevia. Useimmat meist\u00e4 ovat kuolevia. Meill\u00e4 ei ole sit\u00e4 luonteenlaatua, ei riitt\u00e4v\u00e4\u00e4 vimmaa tai mit\u00e4 se nyt onkaan, mit\u00e4 tappajilta vaaditaan. Me annamme kuoleman tapahtua. (\u2026) Min\u00e4 puhun teoriassa. Teoriassa v\u00e4kivalta on yksi j\u00e4lleensyntymisen muoto. Kuoleva heitt\u00e4\u00e4 passiivisena henkens\u00e4. Tappaja jatkaa el\u00e4m\u00e4\u00e4. Mik\u00e4 upea rinnastus. Kun rosvojoukko kasaa kuolleita ruumiita, se ker\u00e4\u00e4 voimaa. Voima kasaantuu niin kuin jumalten suosio.<\/span><\/span><\/i><\/p><\/blockquote>\n


<\/span><\/span><\/i><\/div>\n
Sokraattisen k\u00e4velyn j\u00e4lkeen Gladney l\u00e4htee aseistautuneena etsim\u00e4\u00e4n Willie Minki\u00e4 ja l\u00f6yt\u00e4\u00e4 t\u00e4m\u00e4n motellihuoneesta havaijilaispaidassa ja bahamasortseissa. Mies on sekava ja suttuinen ja popsii Dylar-tabletteja kuin perunalastuja. H\u00e4nen alennustilansa ei kuitenkaan est\u00e4 Gladneyt\u00e4 toteuttamasta kostosuunnitelmaansa. H\u00e4n ampuu Minki\u00e4 vatsaan ja j\u00e4\u00e4 lumoutuneena katselemaan suihkuavan veren herkk\u00e4\u00e4 kaarta. Gladney kokee Minkin tuskan kauniina, v\u00e4kev\u00e4n\u00e4. Toisen laukauksen h\u00e4n ampuu vain ampumisen vuoksi, el\u00e4\u00e4kseen kokemuksen uudelleen. Pahaksi onneksi Minkill\u00e4 on kuitenkin ase piilossa ja Gladney saa yll\u00e4tt\u00e4en luodin ranteeseensa. Oma tuska vapauttaa Gladneyn verihumalastaan ja nostaa pintaan my\u00f6t\u00e4tunnon, katumuksen ja s\u00e4\u00e4lin. H\u00e4nest\u00e4 ei sittenk\u00e4\u00e4n ole tappajaksi, h\u00e4n on edelleen kuoleva, kuten on ollut koko el\u00e4m\u00e4ns\u00e4. V\u00e4kivalta ei vapauta mist\u00e4\u00e4n. Siskindin puheet osoittautuvat harhaksi ja sumutukseksi.<\/o:p><\/span><\/span><\/div>\n

<\/span><\/span><\/div>\n
Gladney vie Minkin autossaan katolisten nunnien py\u00f6ritt\u00e4m\u00e4lle p\u00e4ivystyspoliklinikalle. \u201dMeit\u00e4 on ammuttu\u201d, h\u00e4n ilmoittaa. Yksi nunnista ottaa aseen Minkin k\u00e4dest\u00e4 ja heitt\u00e4\u00e4 sen kirjoitusp\u00f6yd\u00e4n laatikkoon, jossa on entuudestaan useampia k\u00e4siaseita ja veitsi\u00e4. P\u00e4ivystyspoliklinikan sein\u00e4ll\u00e4 on kuva, jossa John F. Kennedy pitelee paavi Johannes XXIII:tta k\u00e4dest\u00e4 taivaassa. Taivaassa on puolipilvist\u00e4. Ei ole sattumaa, ett\u00e4 DeLillo sijoittaa kohtauksen katoliselle p\u00e4ivystyspoliklinikalle eik\u00e4 mihin tahansa sairaalaan. Nunnat ovat kuoleman ammattilaisia, tottuneet k\u00e4sittelem\u00e4\u00e4n olemassaolon suuria kysymyksi\u00e4, puhumaan sovituksesta ja anteeksiannosta, tarjoamaan lohdutusta niille, jotka ovat ep\u00e4toivoon suistuneet. <\/span><\/span><\/div>\n

<\/span><\/span><\/div>\n
Gladney odottaa ja toivookin tapaavansa t\u00e4llaisen armeliaan hahmon, mutta j\u00e4rkyttyy huomatessaan olevansa tekemisiss\u00e4 sellaisen nunnan kanssa, jolle Jumala ja Raamatun opetukset ovat pelkki\u00e4 kuolleita kirjaimia. P\u00e4ivystyspoliklinikkaa kehyst\u00e4v\u00e4 kristillisen laupeuden kuvasto ei edusta uskoa, vaan uskonnollisuuden ulkoisia muotoja ja symboleja, representaatioita. Kun Gladney osoittaa taivasta esitt\u00e4v\u00e4\u00e4 kuvaa ja kysyy nunnalta, onko kirkon opetuksissa yh\u00e4 sama vanha taivas kuin ennen, nunna kivahtaa: \u201dPid\u00e4ttek\u00f6 meit\u00e4 typerin\u00e4?\u201d Ylenkatseellista mielihyv\u00e4\u00e4 tihkuen nunna selitt\u00e4\u00e4 Gladneylle esitt\u00e4v\u00e4ns\u00e4 uskovaa muiden takia, koska se kuuluu h\u00e4nen ty\u00f6nkuvaansa. Nunna ei siis eroa mitenk\u00e4\u00e4n niist\u00e4, jotka toimivat tavanomaisissa palveluammateista ja juttelevat asiakkaille mukavia, koska niin kuuluu tehd\u00e4.<\/o:p><\/span><\/span><\/div>\n

<\/span><\/span><\/div>\n

Meid\u00e4n teht\u00e4v\u00e4mme t\u00e4ss\u00e4 maailmassa on uskoa asioihin joita kukaan muu ei ota vakavasti. Jos sellaiset uskomukset hyl\u00e4tt\u00e4isiin t\u00e4ydellisesti, ihmiskunta kuolisi. Siksi me olemme t\u00e4\u00e4ll\u00e4. H\u00e4vi\u00e4v\u00e4n pieni v\u00e4hemmist\u00f6. Ruumiillistamassa vanhoja asioita, vanhoja uskomuksia. Paholaisia, enkeleit\u00e4, taivasta, helvetti\u00e4. Jos emme teeskentelisi uskovamme niihin, koko maailma sortuisi. (\u2026) Kun usko v\u00e4istyy maailmasta, ihmisist\u00e4 on t\u00e4rke\u00e4mp\u00e4\u00e4 kuin koskaan ennen, ett\u00e4 joku uskoo. Palavasilm\u00e4iset miehet luolissa. Nunnat mustissaan. Munkit jotka eiv\u00e4t koskaan puhu. Usko on j\u00e4tetty meille. Hupsuille, lapsille. Niiden jotka ovat hyl\u00e4nneet uskon t\u00e4ytyy viel\u00e4 uskoa meihin.<\/span><\/span><\/i><\/p><\/blockquote>\n


<\/span><\/span><\/div>\n
Lopuksi nunna p\u00e4\u00e4st\u00e4\u00e4 suustaan sanoja, joita Gladney ei ymm\u00e4rr\u00e4, mutta joiden h\u00e4n uskoo olevan litanioita, hymnej\u00e4, rukousnauhan mysteerej\u00e4. Nunna h\u00e4rn\u00e4\u00e4 Gladneyt\u00e4 ivallisella rukouksellaan, ja Gladneyst\u00e4 se tuntuu sek\u00e4 kummalliselta ett\u00e4 kauniilta. Kotimatkaansa p\u00e4ivystyspoliklinikalta kotiin h\u00e4n kuvailee tapauksettomaksi, mutta sanoista huokuu menetyksen tunne, t\u00e4smentym\u00e4t\u00f6n melankolia. Gladneylt\u00e4 on riistetty mahdollisuus uskoa niihin, jotka viel\u00e4 uskovat. Hupsuihin, lapsiin. Maailma on peruuttamattomasti maallistunut ja modernisoitunut. Ei ole paluuta mihink\u00e4\u00e4n alkuper\u00e4iseen, juurevaan. Teoreettinenkin mahdollisuus uskosta, armosta, tuonpuoleisesta on mennyt. Mit\u00e4 j\u00e4\u00e4 j\u00e4ljelle? Mik\u00e4 voisi luoda el\u00e4m\u00e4\u00e4n kiinteytt\u00e4 ja mielt\u00e4? <\/o:p><\/span><\/span><\/div>\n

<\/span><\/span><\/div>\n
Gladney tuumii, ett\u00e4 h\u00e4nen ei auta muu kuin odotella seuraavaa kemiallisesti tuotettua auringonlaskua entist\u00e4kin tietoisempana siit\u00e4, ett\u00e4 pronssisena leimuavan taivaan takana ei ole muuta kuin mykk\u00e4, eloton universumi. Koko maailmamme on rakennettu valheellisista auringonlaskuista, eiv\u00e4tk\u00e4 edes hupsut ja lapset usko en\u00e4\u00e4 puolipilvisiin taivasn\u00e4kyihin. Mik\u00e4 lohduttaisi ja pirist\u00e4isi meit\u00e4 ep\u00e4toivoisesti kuolemaamme viivytt\u00e4vi\u00e4 raukkoja? Mik\u00e4p\u00e4 muu kuin maksullinen h\u00f6lynp\u00f6ly, pehmeist\u00e4 pehmein tieto:<\/o:p><\/span><\/span><\/div>\n

<\/span><\/span><\/div>\n

Roskalehtitelineiss\u00e4 on kaikki se mit\u00e4 me tarvitsemme, kaikki mik\u00e4 ei ole ruokaa eik\u00e4 rakkautta. Kertomukset yliluonnollisesta ja avaruusasioista. Ihmevitamiinit, parannuskeinot sy\u00f6p\u00e4\u00e4n, l\u00e4\u00e4kkeet liikalihavuuteen. Kuuluisien ja kuolleiden kultti.<\/span><\/span><\/i><\/bl\nockquote><\/p>\n","protected":false},"excerpt":{"rendered":"

Iski k\u00f6h\u00e4 ja kuume, oikein sellainen em\u00e4r\u00e4k\u00e4flunssa.Ensimm\u00e4isen\u00e4 sairausp\u00e4iv\u00e4n\u00e4 luin loppuun Jussi Valtosen…<\/p>\n","protected":false},"author":66,"featured_media":664,"comment_status":"open","ping_status":"open","sticky":false,"template":"","format":"standard","meta":{"footnotes":""},"categories":[1],"tags":[],"acf":[],"platta":{"numLikes":2,"numComments":20,"category":null,"themes":[],"commercial_partner":null,"thumbnail":"https:\/\/blogit-cdn.a-lehdet.fi\/uploads\/sites\/38\/2015\/03\/DeLillo-2BValkoinen-2Bkohina.jpg","blog_id":38},"jetpack_featured_media_url":"https:\/\/blogit-cdn.a-lehdet.fi\/uploads\/sites\/38\/2015\/03\/DeLillo-2BValkoinen-2Bkohina.jpg","_links":{"self":[{"href":"https:\/\/blogit.apu.fi\/antiaikalainen\/api\/wp\/v2\/posts\/21"}],"collection":[{"href":"https:\/\/blogit.apu.fi\/antiaikalainen\/api\/wp\/v2\/posts"}],"about":[{"href":"https:\/\/blogit.apu.fi\/antiaikalainen\/api\/wp\/v2\/types\/post"}],"author":[{"embeddable":true,"href":"https:\/\/blogit.apu.fi\/antiaikalainen\/api\/wp\/v2\/users\/66"}],"replies":[{"embeddable":true,"href":"https:\/\/blogit.apu.fi\/antiaikalainen\/api\/wp\/v2\/comments?post=21"}],"version-history":[{"count":1,"href":"https:\/\/blogit.apu.fi\/antiaikalainen\/api\/wp\/v2\/posts\/21\/revisions"}],"predecessor-version":[{"id":1907,"href":"https:\/\/blogit.apu.fi\/antiaikalainen\/api\/wp\/v2\/posts\/21\/revisions\/1907"}],"wp:featuredmedia":[{"embeddable":true,"href":"https:\/\/blogit.apu.fi\/antiaikalainen\/api\/wp\/v2\/media\/664"}],"wp:attachment":[{"href":"https:\/\/blogit.apu.fi\/antiaikalainen\/api\/wp\/v2\/media?parent=21"}],"wp:term":[{"taxonomy":"category","embeddable":true,"href":"https:\/\/blogit.apu.fi\/antiaikalainen\/api\/wp\/v2\/categories?post=21"},{"taxonomy":"post_tag","embeddable":true,"href":"https:\/\/blogit.apu.fi\/antiaikalainen\/api\/wp\/v2\/tags?post=21"}],"curies":[{"name":"wp","href":"https:\/\/api.w.org\/{rel}","templated":true}]}}