{"id":301,"date":"2009-10-24T12:15:00","date_gmt":"2009-10-24T10:15:00","guid":{"rendered":"http:\/\/blogit.image.fi\/antiaikalainen\/messuamista\/"},"modified":"2018-02-28T09:30:43","modified_gmt":"2018-02-28T07:30:43","slug":"messuamista","status":"publish","type":"post","link":"https:\/\/blogit.apu.fi\/antiaikalainen\/messuamista\/","title":{"rendered":"Messuamista"},"content":{"rendered":"

\"\"<\/a><\/p>\n

<\/div>\n

<\/p>\n

<\/div>\n

<\/p>\n

Olen tainnut aina t\u00e4h\u00e4n aikaan syksyst\u00e4 kirjoittaa jotain Kirjamessuista. Joten teen niin nytkin.<\/div>\n

<\/p>\n

<\/div>\n
Piipahdin messuilla eilen perjantaina juttelemassa Ranskalaisesta yst\u00e4v\u00e4st\u00e4<\/em> Takauma-lavalla Markku Soikkelin kanssa. Mukava, asiallinen keskustelu, joka keskittyi kirjallisuuteen eik\u00e4 kirjallisuuden lieveilmi\u00f6ihin. Lava oli sopivasti syrj\u00e4ss\u00e4 pahimmasta messuhumusta. Ei siis valittamista.<\/div>\n

<\/p>\n

<\/div>\n
Jos ajattelen Helsingin kirjamessuja lukijana, ne ovat minulle stressaava tapahtuma. En viihdy tungoksessa. Ostaessani kirjoja haluan vaellella rauhassa hyllyjen v\u00e4liss\u00e4 ja syventy\u00e4 lukemaan takakansien tekstej\u00e4. Sellainen ei onnistu Messukeskuksen humussa. Aina joku t\u00f6n\u00e4isee kylkeen tai selk\u00e4\u00e4n. Ja kaikkialta kantautuvat kirjailijahaastattelujen \u00e4\u00e4net puuroutuvat typerrytt\u00e4v\u00e4ksi sekametelisopaksi. En saa siin\u00e4 h\u00e4lin\u00e4ss\u00e4 itse\u00e4ni rauhoittumaan niin, ett\u00e4 voisin istahtaa lavan eteen kuuntelemaan jotakuta minua kiinnostavaa kirjailijaa. (Varsinkin, kun omista esiintymisist\u00e4ni tied\u00e4n, kuinka vaikeaa siell\u00e4 lavalla on tavoittaa mit\u00e4\u00e4n olennaista: puhe tahtoo menn\u00e4 ylimalkaiseksi jaaritteluksi tai tekonokkelaksi sanailuksi).<\/div>\n

<\/p>\n

<\/div>\n
Olen huomannut monien mielikirjailijoideni suhtautuvan julkisuuteen vastentahtoisesti. Onkohan se pelkk\u00e4\u00e4 sattumaa vai voisiko olla niin, ett\u00e4 heid\u00e4n pid\u00e4ttyvyydess\u00e4\u00e4n on jotain sellaista, mik\u00e4 my\u00f6s suodattuu heid\u00e4n teksteihins\u00e4 ja puhuttelee kaltaistani hiljaista itsereflektiota arvostavaa lukijaa? <\/div>\n

<\/p>\n

<\/div>\n
Kun Don DeLillo voitti National Book Awardin, h\u00e4n piti kirjallisuushistorian riisutuimman ja pelkistetyimm\u00e4n kiitospuheen: \u201dI\u2019m sorry I couldn\u2019t be here tonight.\u201d DeLillon kaltaiset kirjailijat kokevat, etteiv\u00e4t he kuuluu julkisuuteen vaan yksin\u00e4isyyteen. Kirjailijan paikka on kotona kirjoja kirjoittamassa, ei messukeskuksissa tai tv-studioissa suuta soittamassa.<\/div>\n

<\/p>\n

<\/div>\n
Julkisuuden v\u00e4ltteleminen on kuitenkin huonoa kansalaisuutta ajassa, joka arvostaa n\u00e4kyvyytt\u00e4 ja n\u00e4ytt\u00e4vyytt\u00e4. Ihanteellinen nykyajan kirjailija on sis\u00e4ll\u00f6ntuotantosektorin uuttera renki. Aina valmis, kun kutsu k\u00e4y. Kirjoitin kes\u00e4ll\u00e4 WSOY:n Bulevardi-lehden kolumnissa: “Jos juorujournalismia hallitsee kiss and tell<\/em>, niin kirjallisuusjournalismissa valtaa alaa write and tell<\/em>.” Tuskin ovat oikovedokset valmistuneet, kun avioerosta tai lapsettomuudesta romaanin tehnyt kirjailija on jo sopimassa haastatteluja, joissa aikoo kertoa ajatuksiaan avioerosta tai lapsettomuudesta, mieluiten omilla kokemuksillaan niit\u00e4 ryyditt\u00e4en. T\u00e4m\u00e4n kaltainen julkisuus h\u00e4vitt\u00e4\u00e4 kirjoista t\u00e4rkeimm\u00e4n eli itse kirjallisuuden. Romaanit typistyv\u00e4t kirjoittajansa persoonan jatkeiksi, yhdentekev\u00e4ksi human interestiksi.<\/div>\n

<\/p>\n

<\/div>\n
T\u00e4t\u00e4 taustaa vasten on t\u00e4rke\u00e4\u00e4, ett\u00e4 DeLillon kaltaiset kirjailijat silloin t\u00e4ll\u00f6in hairahtuvat antamaan haastattelun tai esiintym\u00e4\u00e4n televisiossa. Ei kirjallista julkisuutta pid\u00e4 j\u00e4tt\u00e4\u00e4 yksinomaan niille, jotka sit\u00e4 eniten himoavat. <\/div>\n","protected":false},"excerpt":{"rendered":"

Olen tainnut aina t\u00e4h\u00e4n aikaan syksyst\u00e4 kirjoittaa jotain Kirjamessuista. Joten teen niin…<\/p>\n","protected":false},"author":66,"featured_media":864,"comment_status":"open","ping_status":"open","sticky":false,"template":"","format":"standard","meta":{"footnotes":""},"categories":[21,2],"tags":[],"acf":[],"platta":{"numLikes":0,"numComments":7,"category":null,"themes":[],"commercial_partner":null,"thumbnail":"https:\/\/blogit-cdn.a-lehdet.fi\/uploads\/sites\/38\/2015\/03\/DeLillo.jpg","blog_id":38},"jetpack_featured_media_url":"https:\/\/blogit-cdn.a-lehdet.fi\/uploads\/sites\/38\/2015\/03\/DeLillo.jpg","_links":{"self":[{"href":"https:\/\/blogit.apu.fi\/antiaikalainen\/api\/wp\/v2\/posts\/301"}],"collection":[{"href":"https:\/\/blogit.apu.fi\/antiaikalainen\/api\/wp\/v2\/posts"}],"about":[{"href":"https:\/\/blogit.apu.fi\/antiaikalainen\/api\/wp\/v2\/types\/post"}],"author":[{"embeddable":true,"href":"https:\/\/blogit.apu.fi\/antiaikalainen\/api\/wp\/v2\/users\/66"}],"replies":[{"embeddable":true,"href":"https:\/\/blogit.apu.fi\/antiaikalainen\/api\/wp\/v2\/comments?post=301"}],"version-history":[{"count":1,"href":"https:\/\/blogit.apu.fi\/antiaikalainen\/api\/wp\/v2\/posts\/301\/revisions"}],"predecessor-version":[{"id":2186,"href":"https:\/\/blogit.apu.fi\/antiaikalainen\/api\/wp\/v2\/posts\/301\/revisions\/2186"}],"wp:featuredmedia":[{"embeddable":true,"href":"https:\/\/blogit.apu.fi\/antiaikalainen\/api\/wp\/v2\/media\/864"}],"wp:attachment":[{"href":"https:\/\/blogit.apu.fi\/antiaikalainen\/api\/wp\/v2\/media?parent=301"}],"wp:term":[{"taxonomy":"category","embeddable":true,"href":"https:\/\/blogit.apu.fi\/antiaikalainen\/api\/wp\/v2\/categories?post=301"},{"taxonomy":"post_tag","embeddable":true,"href":"https:\/\/blogit.apu.fi\/antiaikalainen\/api\/wp\/v2\/tags?post=301"}],"curies":[{"name":"wp","href":"https:\/\/api.w.org\/{rel}","templated":true}]}}