{"id":385,"date":"2008-10-30T08:34:00","date_gmt":"2008-10-30T06:34:00","guid":{"rendered":"http:\/\/blogit.image.fi\/antiaikalainen\/fiktiohahmo-puhuu\/"},"modified":"2018-02-28T09:32:35","modified_gmt":"2018-02-28T07:32:35","slug":"fiktiohahmo-puhuu","status":"publish","type":"post","link":"https:\/\/blogit.apu.fi\/antiaikalainen\/fiktiohahmo-puhuu\/","title":{"rendered":"Fiktiohahmo puhuu"},"content":{"rendered":"

\"\"<\/a><\/p>\n

Tein sen mink\u00e4 uhkasin Nyt alkoi el\u00e4m\u00e4!<\/em> -merkinn\u00e4n viestiketjussa tehd\u00e4. Luin Hannu Raittilan uuden teoksen Ulkona.<\/em><\/div>\n

<\/p>\n

<\/em><\/div>\n
Ei se ollut sellaista v\u00e4s\u00e4ht\u00e4neen kirjailijan valitusvirtt\u00e4, jollaista odotin, pelk\u00e4sin ja jotenkin perverssill\u00e4 tavalla jopa toivoin HS:n kritiikin<\/a> perusteella. <\/div>\n
<\/div>\n

<\/p>\n

Sepitteellisen kirjallisuuden lapsellisuutta julistavat kommentit j\u00e4\u00e4v\u00e4t teoksen kokonaisuuden kannalta suhteellisen v\u00e4h\u00e4p\u00e4t\u00f6isiksi urahduksiksi. Ja kun niihin ei liity \u00e4lyllisesti kiinnostavaa kehittely\u00e4, pohdintaa tai keskustelunavausta, ne on helppo ohittaa viel\u00e4 lapsellisempina kuin mik\u00e4\u00e4n tunnettu sepitekirjallisuus.<\/div>\n

<\/p>\n

<\/div>\n
Ehk\u00e4 Raittilan toteamus ”kaikki fiktio ja varsinkin romaanit tuntuvat jollakin tavalla t\u00e4ysin lapsellisilta”<\/em> kuvastaa h\u00e4nen aitoja tuntemuksiaan. Mutta pit\u00e4isik\u00f6 ne ottaa vakavasti vain siksi, ett\u00e4 ne lausuu Hannu Raittila, kirjallisuutemme merkkihenkil\u00f6?<\/div>\n
<\/div>\n

<\/p>\n

Minulle j\u00e4i Ulkona-<\/em>kirjan <\/em>luettuani sellainen vaikutelma, ett\u00e4 edes Raittilan itsens\u00e4 ei kannata ottaa puheitaan vakavasti. H\u00e4n pohdiskelee kirjassa Hemingwayn romaaneja, ylist\u00e4\u00e4 (aiheellisesti) William Faulknerin kerrontaa ja Veikko Huovisen Veitikkaa,<\/em> muistelee Pentti Haanp\u00e4\u00e4t\u00e4,<\/em> dramatisoi Pohjant\u00e4hte\u00e4 <\/em>kuunnelmaksi ja siteeraa siell\u00e4 sun t\u00e4\u00e4ll\u00e4 katkelmia erin\u00e4isist\u00e4 fiktiivisist\u00e4 teoksista. T\u00e4llainenko on tunnusomaista k\u00e4yt\u00f6st\u00e4 sepitteen lapselliseksi kokevalle ihmiselle?<\/div>\n

<\/p>\n

<\/div>\n
Loppujen lopuksi on niin, ett\u00e4 Raittila tekee sit\u00e4 mit\u00e4 kirjailijat – n\u00e4m\u00e4 ammattivalehtelijat – aina tekev\u00e4t: houkuttaa lukijan uskomaan sellaista, mik\u00e4 ei oikeasti pid\u00e4 paikkaansa. Ulkona <\/em>on siis fiktiivinen teos, ja sen fiktioluonne on syyt\u00e4 ottaa vakavasti, kuten aina silloin kun takakannessa puhutaan ”henkil\u00f6kohtaisesti tunnustuksellisesta” kirjallisuudesta.<\/div>\n
<\/div>\n

<\/p>\n

Raittilan kirjan puhuja on l\u00e4hiluvulla tarkasteltuna ristiriitainen ja ep\u00e4luotettava – mit\u00e4 tyypillisin sepitekirjallisuuden kertojahahmo.<\/div>\n
<\/div>\n

<\/p>\n

H\u00e4n esimerkiksi v\u00e4itt\u00e4\u00e4, ett\u00e4 romaani ja elokuva ovat taidemuotoina l\u00e4ht\u00f6kohtaisesti massojen juttu, valtavirtaa. Sitten h\u00e4n sanoo: ”Sivuhaaroilla ja suistomailla voidaan tehd\u00e4 v\u00e4ltt\u00e4m\u00e4tt\u00f6mi\u00e4 taiteellisia koeponnistuksia, mutta eloon j\u00e4\u00e4neiden klassikkoromaanien ominaislaatu kertoo, miss\u00e4 suuri virta kulkee. Kielellisesti kunnianhimoinen tai kerronnallisesti kokeellinen taideromaani on aina sivu-uoma, luoma, kuten Pohjanmaalla sanotaan.”<\/em><\/div>\n

<\/p>\n

<\/div>\n
Eloon j\u00e4\u00e4neiden klassikkoromaanien joukkoon kuuluu paljon sellaista kamaa, joka on ollut aikalaiskontekstissa sivu-uomaa, jos edes kunnolla sit\u00e4k\u00e4\u00e4n: James Joycen Odysseus <\/em>tai Volter Kilven Alastalon<\/em> salissa<\/em> lienev\u00e4t ilmeisimpi\u00e4 esimerkkej\u00e4. T\u00e4m\u00e4n Raittila varmasti tiet\u00e4\u00e4.<\/div>\n
<\/em><\/div>\n

<\/p>\n

Kummalliselta vaikuttaa my\u00f6s Ulkona<\/em>-teoksen puhujan tapa n\u00e4hd\u00e4 ”taideromaanin” marginaalisuus jotenkin uutena ilmi\u00f6n\u00e4, joka tekee l\u00e4hestulkoon koko nykyisin tuntemamme kirjallisuusinstituution kadotukseen tuomituksi. <\/div>\n

<\/p>\n

<\/div>\n
Viimeist\u00e4\u00e4n 1800-luvulla kirjallisuus sanoutui lopullisesti irti hy\u00f6dyn n\u00e4k\u00f6kohdista, eli toisin sanoen teki itsest\u00e4\u00e4n pyh\u00e4\u00e4. Gustave Flaubertille ja h\u00e4nen aikalaisilleen oli selv\u00e4\u00e4, ett\u00e4 kirjailijan teht\u00e4v\u00e4 ei ole tarjota hupia ja nautintoja ”m\u00f6ly\u00e4ville massoille” vaan toteuttaa omaa taiteellista ohjelmaansa (Raittilakin viittaa kirjassaan useammin kuin kerran taiteellisten n\u00e4k\u00f6kohtien ensisijaisuuteen). Jakolinja pyh\u00e4n ja edistyksellisen ”taidekirjallisuuden” ja profaanin ja taantumuksellisen ”viihdekirjallisuuden” v\u00e4lill\u00e4 on kirjallisen kent\u00e4n pysyv\u00e4ksi muodostunut rakenneominaisuus. En ymm\u00e4rr\u00e4 mit\u00e4 taivasteltavaa siin\u00e4 voi olla 2000-luvulla el\u00e4v\u00e4lle kirjailijalle.<\/div>\n

<\/p>\n

<\/div>\n
Pekka Tarkka huomauttaa HS:n arvostelussaan: ”Raittilan n\u00e4kemys on turhan pessimistinen, onhan laatukirjallisuus ollut aina h\u00e4t\u00e4\u00e4 k\u00e4rsim\u00e4ss\u00e4 ja kukoistanut silti. Erityisen hankalaa oli 1920-luvulla, jolloin kent\u00e4lle tulivat kotimainen viihderomaani ja elokuva. Siit\u00e4 huolimatta Maria Jotuni, Volter Kilpi, Joel Lehtonen ja F.E. Sillanp\u00e4\u00e4 pystyiv\u00e4t pysyviin saavutuksiin. Mika Waltarikin sai hyv\u00e4n l\u00e4hd\u00f6n.”<\/em><\/div>\n

<\/p>\n

<\/em><\/div>\n
Mutta ehk\u00e4 meid\u00e4n ei kannata suhtautua Raittilan defaitisimiin n\u00e4in ryppyotsaisesti. Seh\u00e4n on fiktiivisen henkil\u00f6n monologia.<\/div>\n","protected":false},"excerpt":{"rendered":"

Tein sen mink\u00e4 uhkasin Nyt alkoi el\u00e4m\u00e4! -merkinn\u00e4n viestiketjussa tehd\u00e4. Luin Hannu…<\/p>\n","protected":false},"author":66,"featured_media":933,"comment_status":"open","ping_status":"open","sticky":false,"template":"","format":"standard","meta":{"footnotes":""},"categories":[13],"tags":[],"acf":[],"platta":{"numLikes":0,"numComments":4,"category":null,"themes":[],"commercial_partner":null,"thumbnail":"https:\/\/blogit-cdn.a-lehdet.fi\/uploads\/sites\/38\/2015\/03\/Ulkona.jpg","blog_id":38},"jetpack_featured_media_url":"https:\/\/blogit-cdn.a-lehdet.fi\/uploads\/sites\/38\/2015\/03\/Ulkona.jpg","_links":{"self":[{"href":"https:\/\/blogit.apu.fi\/antiaikalainen\/api\/wp\/v2\/posts\/385"}],"collection":[{"href":"https:\/\/blogit.apu.fi\/antiaikalainen\/api\/wp\/v2\/posts"}],"about":[{"href":"https:\/\/blogit.apu.fi\/antiaikalainen\/api\/wp\/v2\/types\/post"}],"author":[{"embeddable":true,"href":"https:\/\/blogit.apu.fi\/antiaikalainen\/api\/wp\/v2\/users\/66"}],"replies":[{"embeddable":true,"href":"https:\/\/blogit.apu.fi\/antiaikalainen\/api\/wp\/v2\/comments?post=385"}],"version-history":[{"count":1,"href":"https:\/\/blogit.apu.fi\/antiaikalainen\/api\/wp\/v2\/posts\/385\/revisions"}],"predecessor-version":[{"id":2266,"href":"https:\/\/blogit.apu.fi\/antiaikalainen\/api\/wp\/v2\/posts\/385\/revisions\/2266"}],"wp:featuredmedia":[{"embeddable":true,"href":"https:\/\/blogit.apu.fi\/antiaikalainen\/api\/wp\/v2\/media\/933"}],"wp:attachment":[{"href":"https:\/\/blogit.apu.fi\/antiaikalainen\/api\/wp\/v2\/media?parent=385"}],"wp:term":[{"taxonomy":"category","embeddable":true,"href":"https:\/\/blogit.apu.fi\/antiaikalainen\/api\/wp\/v2\/categories?post=385"},{"taxonomy":"post_tag","embeddable":true,"href":"https:\/\/blogit.apu.fi\/antiaikalainen\/api\/wp\/v2\/tags?post=385"}],"curies":[{"name":"wp","href":"https:\/\/api.w.org\/{rel}","templated":true}]}}