{"id":47,"date":"2014-05-17T13:41:00","date_gmt":"2014-05-17T11:41:00","guid":{"rendered":"http:\/\/blogit.image.fi\/antiaikalainen\/miniatyyriproosaa\/"},"modified":"2018-02-28T09:26:18","modified_gmt":"2018-02-28T07:26:18","slug":"miniatyyriproosaa","status":"publish","type":"post","link":"https:\/\/blogit.apu.fi\/antiaikalainen\/miniatyyriproosaa\/","title":{"rendered":"Miniatyyriproosaa"},"content":{"rendered":"
<\/a><\/div>\n

BAD NOVEL<\/i><\/p>\n

This dull, difficult novel I have brought with me on my trip — I keep trying to read it. I have gone back to it so many times, each time dreading it and each time finding it no better than the last time, that by now it has become something of an old friend. My old friend the bad novel.<\/i><\/p><\/blockquote>\n

Olen lukenut viime kuukausina romaaneja, joita kriitikot tai tuttavat ovat kehuneet. En ole innostunut kirjoittamaan niist\u00e4 blogimerkint\u00f6j\u00e4. Lukiessani niit\u00e4 pystyin kyll\u00e4 ymm\u00e4rt\u00e4m\u00e4\u00e4n miksi ne ker\u00e4\u00e4v\u00e4t kiitosta ja ylistyst\u00e4. Hyvi\u00e4 romaaneja, ehdottomasti. Mutta eiv\u00e4t vain koskettaneet minua, eiv\u00e4t olleet sellaisia, joista olisi j\u00e4\u00e4nyt monen p\u00e4iv\u00e4n j\u00e4lkihehku ja joihin olisin tiennyt viel\u00e4 joskus palaavani. V\u00e4lill\u00e4 mieleeni hiipi ajatus: “Onko minussa jotain vikaa, kun en syty t\u00e4st\u00e4? Niin monen ihmisen mielest\u00e4 t\u00e4m\u00e4 on mahtava romaani, mutta min\u00e4 vain olen, ett\u00e4 joopa joo, onhan t\u00e4m\u00e4 ihan hyv\u00e4\u00e4 proosaa, mutta…”<\/p>\n

Pistet\u00e4\u00e4np\u00e4 poikki.<\/p>\n

Turha minun on valittaa. Mieluummin haluan iloita niiden puolesta, jotka ovat saaneet lukuel\u00e4myksi\u00e4 kyseisten romaanien \u00e4\u00e4rell\u00e4.<\/p>\n

Sit\u00e4 paitsi kyll\u00e4h\u00e4n Kerstin Ekmanin Huijareiden paraati<\/i> teki minuunkin eritt\u00e4in positiivisen vaikutuksen, vaikka ei ihan h\u00e4nen parhaitaan ole. Sen lukeminen oli tervetullut muistutus siit\u00e4, ett\u00e4 kertomakirjallisuuden lukemisesta voi(n) my\u00f6s aidosti nauttia.<\/p>\n

T\u00e4m\u00e4n merkinn\u00e4n alussa oleva lainaus on Lydia Davisin uudesta lyhytproosakokoelmasta Can’t and Won’t<\/i>. Se ei ole katkelma vaan kokonainen tarina. Davisilla n\u00e4it\u00e4 lyhyit\u00e4 yhden tai kahden sivun raapaisuja riitt\u00e4\u00e4, h\u00e4n on todellinen miniatyyriproosan taitaja, ja h\u00e4nen kokoomateoksensa The Collected Stories of Lydia Davis <\/i>kuuluu kirjastoni aarteisiin. Tuo “Bad Novel” -tarina pisti miettim\u00e4\u00e4n, olisiko minun pit\u00e4nyt kehuttujen romaanien asemesta tarttua johonkin haukuttuun ja hyljeksittyyn? Ehk\u00e4 “huonon romaanin” \u00e4\u00e4rell\u00e4 olisin saanut mieleenpainuvampia tuntemuksia.<\/p>\n

Mutta onhan minulla Lydia Davis. H\u00e4nen uutuuskokoelmansa on parasta t\u00e4n\u00e4 vuonna lukemaani proosaa. Sen lukeminen my\u00f6s poikkeaa keskivertoromaanin lukemisesta. En pystyisi ahmimaan vajaa 300-sivuista Can’t and Won’tia<\/i> yhdell\u00e4 kertaa. Luen muutaman tarinan kerrallaan ja pid\u00e4n taukoa, annan tekstin vaikuttaa minussa ennen kuin jatkan eteenp\u00e4in.<\/p>\n

Monet Davisin lauseista j\u00e4\u00e4v\u00e4t py\u00f6rim\u00e4\u00e4n mieless\u00e4ni kuin laulun sanat tai runon s\u00e4keet. Se on sin\u00e4ns\u00e4 yll\u00e4tt\u00e4v\u00e4\u00e4, koska Davis ei ole erityisen musikaalinen kirjoittaja, puhumattakaan ett\u00e4 olisi monimielinen kielen alkemisti, jonka teksteihin k\u00e4tkeytyy huimaava m\u00e4\u00e4r\u00e4 merkityskerrostumia. Pikemminkin Davis on melankolisella tavalla toteava, h\u00e4nen lauseensa keskittyv\u00e4t rekister\u00f6im\u00e4\u00e4n arkisia asioita ja ilmi\u00f6it\u00e4 tai jokap\u00e4iv\u00e4isen kielenk\u00e4yt\u00f6n nyansseja. Davisin lauseita lukiessa tulee useinkin sellainen tunne, ett\u00e4 ne pit\u00e4\u00e4 ymm\u00e4rt\u00e4\u00e4 pikemminkin kirjaimellisesti kuin vertauskuvallisesti tai filosofisesti. Mutta siit\u00e4 huolimatta syntyy runollinen efekti. Pinnalta yksinkertaiset sanat ja lauseet kasvavat parhaimmillaan h\u00e4mm\u00e4stytt\u00e4v\u00e4n painaviksi. Voisi kai puhua arjen banaalisuuden poetiikasta.<\/p>\n

N\u00e4en Davisin kirjallisessa eetoksessa itsest\u00e4\u00e4n meteli\u00e4 pit\u00e4m\u00e4t\u00f6nt\u00e4 vastahankaisuutta, ja haluan ajatella, ett\u00e4 uuden kokoelman nimi Can’t and Won’t<\/i> vihjaa siihen. H\u00e4nen lyhytproosaansa ei koostu dramaattisista hetkist\u00e4 ja yksil\u00f6n suurista valintatilanteista eik\u00e4 se luo laajakantoisia tarinalinjoja. Pikemminkin se hakeutuu alastatukseen ja kohdistaa katseensa kaikkeen sellaiseen, mit\u00e4 mahtipontisemmat prosaistit eiv\u00e4t pit\u00e4isi noteeraamisen arvoisena. Davisin aihepiirist\u00e4 saa k\u00e4sityksen jo uutuuskokoelman sis\u00e4llysluetteloa vilkaisemalla: “Letter to a Frozen Peas Manufacturer”, “Eating Fish Alone”, “The Language of the Telephone Company”, “Houskeeping Observation”, “How I Read as Quickly as Possible Through My Back Issues of the TLS”…<\/p>\n

Paitsi lyhytprosaisti Davis on my\u00f6s k\u00e4\u00e4nt\u00e4j\u00e4, joka on tulkinnut englanninkieliselle yleis\u00f6lle muun muassa Gustave Flaubertia. Uutuuskokoelmassa on Davisin omien tekstien seassa Flaubertin kirjeist\u00e4 poimittuja tarinanp\u00e4tki\u00e4, joita kirjailijanero ei ikip\u00e4iv\u00e4n\u00e4 olisi viralliseen tuotantoonsa kelpuuttanut, mutta jotka hieman surumielisess\u00e4 arkip\u00e4iv\u00e4n koomisuudessaan ovat mit\u00e4 mainiointa luettavaa.<\/p>\n

Flaubert sanoi, ett\u00e4 kirjailijalle ei ole olemassa yhdentekevi\u00e4 detaljeja. Mik\u00e4 tahansa muuttuu kiinnostavaksi, kun sit\u00e4 vain tarkastelee riitt\u00e4v\u00e4n pitk\u00e4\u00e4n. Se voisi olla Davisin proosan tunnuslause. H\u00e4nen tarinansa saattavat olla suurina annoksina puuduttavia, mutta koskaan teksti ei tunnu sill\u00e4 tavalla “hyvin tehdylt\u00e4” ett\u00e4 se muuttuisi lopulta yhdentekev\u00e4ksi.<\/p>\n

Jos l\u00e4hettelisin fanikirjeit\u00e4, voisin l\u00e4hett\u00e4\u00e4 yhden sellaisen Lydia Davisille.<\/p>\n","protected":false},"excerpt":{"rendered":"

BAD NOVEL This dull, difficult novel I have brought with me on…<\/p>\n","protected":false},"author":66,"featured_media":690,"comment_status":"open","ping_status":"open","sticky":false,"template":"","format":"standard","meta":{"footnotes":""},"categories":[1],"tags":[],"acf":[],"platta":{"numLikes":0,"numComments":1,"category":null,"themes":[],"commercial_partner":null,"thumbnail":"https:\/\/blogit-cdn.a-lehdet.fi\/uploads\/sites\/38\/2015\/03\/davis-cant.jpg","blog_id":38},"jetpack_featured_media_url":"https:\/\/blogit-cdn.a-lehdet.fi\/uploads\/sites\/38\/2015\/03\/davis-cant.jpg","_links":{"self":[{"href":"https:\/\/blogit.apu.fi\/antiaikalainen\/api\/wp\/v2\/posts\/47"}],"collection":[{"href":"https:\/\/blogit.apu.fi\/antiaikalainen\/api\/wp\/v2\/posts"}],"about":[{"href":"https:\/\/blogit.apu.fi\/antiaikalainen\/api\/wp\/v2\/types\/post"}],"author":[{"embeddable":true,"href":"https:\/\/blogit.apu.fi\/antiaikalainen\/api\/wp\/v2\/users\/66"}],"replies":[{"embeddable":true,"href":"https:\/\/blogit.apu.fi\/antiaikalainen\/api\/wp\/v2\/comments?post=47"}],"version-history":[{"count":1,"href":"https:\/\/blogit.apu.fi\/antiaikalainen\/api\/wp\/v2\/posts\/47\/revisions"}],"predecessor-version":[{"id":1933,"href":"https:\/\/blogit.apu.fi\/antiaikalainen\/api\/wp\/v2\/posts\/47\/revisions\/1933"}],"wp:featuredmedia":[{"embeddable":true,"href":"https:\/\/blogit.apu.fi\/antiaikalainen\/api\/wp\/v2\/media\/690"}],"wp:attachment":[{"href":"https:\/\/blogit.apu.fi\/antiaikalainen\/api\/wp\/v2\/media?parent=47"}],"wp:term":[{"taxonomy":"category","embeddable":true,"href":"https:\/\/blogit.apu.fi\/antiaikalainen\/api\/wp\/v2\/categories?post=47"},{"taxonomy":"post_tag","embeddable":true,"href":"https:\/\/blogit.apu.fi\/antiaikalainen\/api\/wp\/v2\/tags?post=47"}],"curies":[{"name":"wp","href":"https:\/\/api.w.org\/{rel}","templated":true}]}}