{"id":95,"date":"2013-06-16T16:25:00","date_gmt":"2013-06-16T14:25:00","guid":{"rendered":"http:\/\/blogit.image.fi\/antiaikalainen\/lausui-alustaja-joka-taisi-valilla-vahan-korostaakin\/"},"modified":"2018-02-28T09:26:24","modified_gmt":"2018-02-28T07:26:24","slug":"lausui-alustaja-joka-taisi-valilla-vahan-korostaakin","status":"publish","type":"post","link":"https:\/\/blogit.apu.fi\/antiaikalainen\/lausui-alustaja-joka-taisi-valilla-vahan-korostaakin\/","title":{"rendered":"Lausui alustaja joka taisi v\u00e4lill\u00e4 v\u00e4h\u00e4n korostaakin"},"content":{"rendered":"
T\u00e4llaisen alustuksen pidin t\u00e4n\u00e4\u00e4n sunnuntaina Lahden kansainv\u00e4lisess\u00e4 kirjailijakokouksessa. T\u00e4m\u00e4n vuoden kokousteemana on “murtuvat muurit”.<\/i><\/span><\/div>\n

<\/i><\/span><\/div>\n
<\/a><\/div>\n

<\/span><\/span><\/b><\/div>\n
MUURIEN MURTUMISEN IHME KIRJALLISUUDESSA<\/span><\/span><\/b><\/div>\n
<\/div>\n
Modernissa poliittisessa ajattelussa muurit ovat pahasta. Ne symboloivat riistoa, sortoa, oikeuksien polkemista, tyranniaa. Ihminen on vapaana syntynyt, h\u00e4nen ei siis pid\u00e4 olla kahleissa tai muurien ymp\u00e4r\u00f6im\u00e4. <\/o:p><\/span><\/span><\/div>\n
Erno Paasilinna, suomalainen esseisti ja poleemikko, kirjoitti, ett\u00e4 hyv\u00e4 kirjallisuus on aina \u201dihmisen puolella\u201d. Sellainen kirjallisuus, joka ei ole ihmisen puolella, ei h\u00e4nen mukaansa voi kest\u00e4\u00e4.<\/o:p><\/span><\/span><\/div>\n
Vapautta rakastava, syytt\u00e4 suotta kahleissa oleva ihminen on alkumyytti, jonka varassa erilaiset edistykselliset \u2013 ja usein hyvinkin ristiriitaiset \u2013 utooppiset ideologiat lep\u00e4\u00e4v\u00e4t. Brittil\u00e4inen filosofi John Gray on korostanut, ett\u00e4 toisin kuin usein v\u00e4itet\u00e4\u00e4n, sekulaari humanismi ei ole onnistunut karistamaan ylt\u00e4\u00e4n uskonnon viimeisi\u00e4 rippeit\u00e4. Sekulaari humanismi ei nojaudu pelk\u00e4st\u00e4\u00e4n rationaaliseen ajatteluun, tieteelliseen maailmankuvaan ja kommunikatiiviseen j\u00e4rkeen, vaan humanistisissa edistyksen ideoissa sokraattinen j\u00e4rjen myytti yhdistyy kristilliseen pelastuksen myyttiin. Edistys on fakta tieteess\u00e4 ja teknologiassa, mutta yhteiskunnallinen edistysusko on Grayn mielest\u00e4 varsin usein taikauskoa.<\/o:p><\/span><\/span><\/div>\n
Joan Didionilla on kokoomateos nimelt\u00e4 We Tell Ourselves Stories in Order to Live<\/i>. Mutta me emme kerro tarinoita vain el\u00e4\u00e4ksemme. Me kerromme tarinoita my\u00f6s, jotta voisimme el\u00e4\u00e4 ihanteellisemmin, vapautua kaikesta sellaisesta, mik\u00e4 kahlitsee ja orjuuttaa meit\u00e4 ja l\u00e4himm\u00e4isi\u00e4mme. Unelmat paremmasta maailmasta ovat lohdullisia, koska tarvitsemme kauniita illuusioita. \u201dHumankind cannot bear much reality\u201d, kirjoitti T.S. Eliot. Jos emme osaisi haaveilla, todellisuus murskaisi meid\u00e4t palasiksi. Ei siis ihme, ett\u00e4 humanistiset edistyksen ideat kaikuvat korvissamme kuin halpahintainen musiikki, joka nostattaa mielialaamme ja turruttaa j\u00e4rkemme.<\/o:p><\/span><\/span><\/div>\n
Mutta lohdulliset poliittiset unelmat ovat aina my\u00f6s potentiaalisesti vaarallisia. Riitt\u00e4\u00e4, kun katsomme 1900-luvun verist\u00e4 historiaa. Utooppiset poliittiset aatesunnat, jotka v\u00e4itt\u00e4v\u00e4t tuntevansa historian liikelait, lupaavat johdattaa meid\u00e4t jaloimpien toiveidemme ja ylv\u00e4impien p\u00e4\u00e4m\u00e4\u00e4riemme mukaiseen maailmaan, murtaa vapauttamme rajoittavat muurit ymp\u00e4rilt\u00e4mme.<\/o:p><\/span><\/span><\/div>\n
Sellainen kirjallisuus, joka on aidosti ihmisen puolella, ei tyydy vain julistamaan ihmisen suuruutta vaan muistuttaa my\u00f6s h\u00e4nen pienuudestaan ja pikkusieluisuudestaankin. Se varoittaa v\u00e4\u00e4rist\u00e4 profeetoista ja katteettomista lupauksista ja muistuttaa, ett\u00e4 jokainen ihanneyhteiskuntaa tavoitteleva poliittinen liike tavoittelee samalla my\u00f6s ehdotonta valtaa itselleen.<\/o:p><\/span><\/span><\/div>\n
Vapauttamme, el\u00e4m\u00e4\u00e4mme ja oikeuksiamme rajoittavat muurit ovat viheli\u00e4isi\u00e4. Mutta viheli\u00e4isi\u00e4 voivat olla my\u00f6s ne poliittiset liikkeet, jotka vannovat murtavansa nuo muurit puolestamme.<\/span><\/o:p><\/span><\/span><\/div>\n
<\/div>\n
***<\/o:p><\/span><\/span><\/div>\n
<\/div>\n
Olen kirjailijana antiutopisti ja skeptikko. Minua hieman ep\u00e4ilytt\u00e4\u00e4 puhua kirjallisuuden poliittisista tai yhteiskunnallisista p\u00e4\u00e4m\u00e4\u00e4rist\u00e4. <\/o:p><\/span><\/span><\/div>\n
Niinp\u00e4 minulle on luontevinta pohtia muurien murtumisen teemaa kirjailijan ja lukijan v\u00e4lisen suhteen kautta. Ylipolitisoituneella 1970-luvulla n\u00e4k\u00f6kulmaani olisi pilkattu vieraantuneeksi ja pikkuporvarilliseksi. Silloin kirjallisuudesta puhuttiin julistusten, iskulauseiden ja p\u00e4\u00e4m\u00e4\u00e4rien tasolla. <\/o:p><\/span><\/span><\/div>\n
Jules Renard kirjoitti p\u00e4iv\u00e4kirjassaan, ett\u00e4 kirjoittaminen on puhetta, jota kukaan ei keskeyt\u00e4. En ole kuullut parempaa ja ytimekk\u00e4\u00e4mp\u00e4\u00e4 luonnehdintaa kirjailijan ty\u00f6st\u00e4. Kirjoittaminen on yksin olemista, osattomuutta maailmasta, mutta samalla yrityst\u00e4 solmia yhteyksi\u00e4 toisiin ihmisiin. Toki nuo yhteydet ovat puhtaasti kuvitteellisia, sill\u00e4 toiset ihmiset, eli lukijat, ovat kirjoitushetkell\u00e4 olemassa vain kirjailijan mielikuvituksessa. Se ei kuitenkaan tee heist\u00e4 v\u00e4hemm\u00e4n todellisia. Heille kirjailija kokee puhuvansa, ja yksin\u00e4isyyden siunaus on siin\u00e4, ett\u00e4 h\u00e4n saa sanoa sanottavansa ilman, ett\u00e4 kukaan huutelee v\u00e4liin. <\/o:p><\/span><\/span><\/div>\n
Kun kirjailija onnistuu ty\u00f6ss\u00e4\u00e4n eli kun kirja puhuttelee ja koskettaa, ei lukijakaan tunne olevansa yksin, vaikka istuisi ruuhka-aikana metrojunassa tuntemattomien keskell\u00e4. Tekstiin syventyminen h\u00e4lvent\u00e4\u00e4 ymp\u00e4rist\u00f6n h\u00e4iri\u00f6tekij\u00e4t ja lukijasta tuntuu, ett\u00e4 h\u00e4n on tekemisiss\u00e4 yst\u00e4v\u00e4n kanssa, joka puhuu h\u00e4nelle, auttaa h\u00e4nt\u00e4 oivaltamaan sellaista, mit\u00e4 h\u00e4n on aikaisemmin korkeintaan aavistellut saamatta siit\u00e4 kiinni tai osaamatta pukea sit\u00e4 sanoiksi. Parhaimmillaan kirjailijan ja lukijan v\u00e4linen yst\u00e4vyys on syvemp\u00e4\u00e4, intiimimp\u00e4\u00e4 ja merkityksellisemp\u00e4\u00e4 kuin reaaliset ihmiskont
\naktit tuttujen ja puolituttujen kanssa.<\/o:p><\/span><\/span><\/div>\n
Kirjailijan ja lukijan v\u00e4linen yst\u00e4vyys edellytt\u00e4\u00e4 <\/span>fyysist\u00e4 kohtaamattomuutta. Molemmat ovat poissa toistensa silmist\u00e4, olemassa vain toistensa mielikuvituksessa. Juuri t\u00e4m\u00e4 kaunokirjallista teksti\u00e4 molemmilla suunnilla, niin tekij\u00e4n kuin kokijan taholla, ymp\u00e4r\u00f6iv\u00e4 toisen<\/i> poissaolo viritt\u00e4\u00e4 toiveen kommunikaatiosta, halun kuulla ja tulla kuulluksi. Ja kirjallisuuden ihme on siin\u00e4, ett\u00e4 tuo aineeton mutta todellinen muuri murtuu ja kaksi toisilleen vierasta ihmistietoisuutta kohtaa toisensa.<\/o:p><\/span><\/span><\/div>\n
Parhaimmillaan kirjallisuus ylitt\u00e4\u00e4 my\u00f6s aikakausien ja kuoleman rajat. Gustave Flaubert sanoi, ettei kirjoita aikalaisilleen vaan kaikille niille lukijoille, joita voi ilmaantua niin kauan kuin kieli el\u00e4\u00e4. Lukiessani Rouva Bovary\u00e4<\/i> tai Bouvard ja P\u00e9cuchet\u2019t\u00e4<\/i> tunnen olevani yksi niist\u00e4, joista Flaubert puhui. Ja Flaubert saa uusia lukijoita viel\u00e4 minun j\u00e4lkeenikin, niin kauan kuin \u201dkieli el\u00e4\u00e4\u201d.<\/span><\/o:p><\/span><\/span><\/div>\n
<\/div>\n
***<\/o:p><\/span><\/span><\/div>\n
<\/div>\n
Lukiossa min\u00e4 erotuin joukosta, koska olin tuttavapiiriss\u00e4ni ainoa, joka luki modernia runoutta. <\/o:p><\/span><\/span><\/div>\n
Kirjat eiv\u00e4t kuitenkaan erist\u00e4neet minua autiolle saarelleni. P\u00e4<\/span>invastoin, kirjojen avulla pystyin solmimaan yhteyksi\u00e4 toisiin ihmistietoisuuksiin. Lempikirjailijoistani tuli henkiyst\u00e4vi\u00e4, joita minulta tosiel\u00e4m\u00e4ss\u00e4 puuttui. Sen lis\u00e4ksi tunsin kuuluvani my\u00f6s laajempaan yhteis\u00f6\u00f6n. Olin varma, ett\u00e4 kotikaupunkini Kokkolan kaltaisissa pikkupaikoissa el\u00e4\u00e4 minunlaisiani T.S. Eliotia lukevia kohtalotovereita, jotka saavat Autiosta maasta<\/i> lohtua el\u00e4m\u00e4\u00e4ns\u00e4, kuten min\u00e4kin. En tuntenut heit\u00e4 nimelt\u00e4 tai kasvoilta, mutta siell\u00e4 jossain he olivat, aistin heid\u00e4n olemassaolonsa jonkinlaisena ajatusenergiana. <\/o:p><\/span><\/span><\/div>\n
Se oli yksi nuoruusvuosieni merkityksellisist\u00e4 muurien murtumisista.<\/o:p><\/span><\/span><\/div>\n
Albert Camus kirjoittaa Kapinoivassa ihmisess\u00e4<\/i><\/span>, ett\u00e4 romaani ja kapinoiva henki ovat sukua toisilleen. Molemmat suuntautuvat samanlaisiin p\u00e4\u00e4m\u00e4\u00e4riin, mutta romaani tekee sen esteettisesti ja kapina toiminnallisesti. N\u00e4en romaanien lukemisen samanlaisena vallitsevan todellisuuden haastavana luomisty\u00f6n\u00e4 kuin niiden kirjoittamisen, lukeminenkin on vastarintaa aikakautemme teolliselle ja kulttuuriselle hulluudelle, hiljainen mutta p\u00e4\u00e4tt\u00e4v\u00e4inen tapa sanoa: \u201dEn palvele\u201d.  <\/o:p><\/span><\/span><\/div>\n
Kapinoivan ihmisen rooli, syntyyp\u00e4 se lukemalla tai kirjoittamalla, on maanpakolaisuutta omien keskell\u00e4. Vallitseva todellisuus n\u00e4ytt\u00e4ytyy niin viallisena ja vajavaisena, ett\u00e4 mielekk\u00e4\u00e4n el\u00e4m\u00e4n edellytyksen\u00e4 on toisenlaisen todellisuuden kuvitteleminen. T\u00e4llaista kapinaa ei pid\u00e4 sekoittaa eskapismiin, koska eskapismiin turvautuva palaa pakoreissuiltaan aina takaisin s\u00e4ntillisiin porvarillisiin ympyr\u00f6ihin. H\u00e4n on korkeintaan kapinallisuuden p\u00e4tk\u00e4ty\u00f6l\u00e4inen. En sano t\u00e4t\u00e4 sill\u00e4, ett\u00e4 vastustaisin eskapismia, p\u00e4invastoin. <\/span>Ei kirjallisuuden tarvitse olla sosiaalisia ep\u00e4kohtia heijastava peili, yht\u00e4 hyvin se voi olla hengitysreik\u00e4 tunkkaisessa maailmassa. Minulle henkil\u00f6kohtaisesti kapina kuitenkin tuntuu eskapismia l\u00e4heisemm\u00e4lt\u00e4.<\/o:p><\/span><\/span><\/div>\n
Mutta mit\u00e4 erinomaisen kapinallista lukemisessa on?<\/o:p><\/span><\/span><\/div>\n
Joudun antamaan varsin lattean vastauksen. Lukeminen on minulle kapinallista siksi ett\u00e4 se on pyh\u00e4\u00e4. Enk\u00e4 nyt tarkoita pyh\u00e4ll\u00e4 mit\u00e4\u00e4n ylimaallista tai ylev\u00e4\u00e4 vaan yksinkertaisesti hy\u00f6dyt\u00f6nt\u00e4. Pyh\u00e4ll\u00e4 ei voi ker\u00e4t\u00e4 rikkauksia eik\u00e4 sille voi laskea markkina-arvoa. Se on t\u00e4ysin kuvitteellista, subjektiivista p\u00e4\u00e4omaa. Se ei kumarra tuottavuutta, kilpailukyky\u00e4 tai muita ahneuden eufemismeja. J\u00e4lkiteollisessa hy\u00f6dyn ja saalistuksen yhteiskunnassa pyh\u00e4 saa ymp\u00e4rilleen samanlaista kapinallista s\u00e4ihkett\u00e4 kuin joskus muinaisina aikoina.<\/o:p><\/span><\/span><\/div>\n
Jos minun pit\u00e4isi sorvata iskulause itselleni, se kuuluisi: \u201dTaidetta taiteen ja lukemista lukemisen vuoksi!\u201d T\u00e4m\u00e4 iskulause, todeksi elettyn\u00e4, murtaa monta muuria.<\/span><\/span><\/div>\n","protected":false},"excerpt":{"rendered":"

T\u00e4llaisen alustuksen pidin t\u00e4n\u00e4\u00e4n sunnuntaina Lahden kansainv\u00e4lisess\u00e4 kirjailijakokouksessa. T\u00e4m\u00e4n vuoden kokousteemana on…<\/p>\n","protected":false},"author":66,"featured_media":735,"comment_status":"open","ping_status":"open","sticky":false,"template":"","format":"standard","meta":{"footnotes":""},"categories":[1],"tags":[],"acf":[],"platta":{"numLikes":0,"numComments":10,"category":null,"themes":[],"commercial_partner":null,"thumbnail":"https:\/\/blogit-cdn.a-lehdet.fi\/uploads\/sites\/38\/2015\/03\/berlin-wall.jpg","blog_id":38},"jetpack_featured_media_url":"https:\/\/blogit-cdn.a-lehdet.fi\/uploads\/sites\/38\/2015\/03\/berlin-wall.jpg","_links":{"self":[{"href":"https:\/\/blogit.apu.fi\/antiaikalainen\/api\/wp\/v2\/posts\/95"}],"collection":[{"href":"https:\/\/blogit.apu.fi\/antiaikalainen\/api\/wp\/v2\/posts"}],"about":[{"href":"https:\/\/blogit.apu.fi\/antiaikalainen\/api\/wp\/v2\/types\/post"}],"author":[{"embeddable":true,"href":"https:\/\/blogit.apu.fi\/antiaikalainen\/api\/wp\/v2\/users\/66"}],"replies":[{"embeddable":true,"href":"https:\/\/blogit.apu.fi\/antiaikalainen\/api\/wp\/v2\/comments?post=95"}],"version-history":[{"count":1,"href":"https:\/\/blogit.apu.fi\/antiaikalainen\/api\/wp\/v2\/posts\/95\/revisions"}],"predecessor-version":[{"id":1981,"href":"https:\/\/blogit.apu.fi\/antiaikalainen\/api\/wp\/v2\/posts\/95\/revisions\/1981"}],"wp:featuredmedia":[{"embeddable":true,"href":"https:\/\/blogit.apu.fi\/antiaikalainen\/api\/wp\/v2\/media\/735"}],"wp:attachment":[{"href":"https:\/\/blogit.apu.fi\/antiaikalainen\/api\/wp\/v2\/media?parent=95"}],"wp:term":[{"taxonomy":"category","embeddable":true,"href":"https:\/\/blogit.apu.fi\/antiaikalainen\/api\/wp\/v2\/categories?post=95"},{"taxonomy":"post_tag","embeddable":true,"href":"https:\/\/blogit.apu.fi\/antiaikalainen\/api\/wp\/v2\/tags?post=95"}],"curies":[{"name":"wp","href":"https:\/\/api.w.org\/{rel}","templated":true}]}}