Hokispiikkiä

Kuten aikaisemmassa postauksessa totesin, jääkiekko ei kuulu intellektuellien ja kirjailijoiden suosikkilajeihin. Todennäköisesti siksi, että siinä ei ole samanlaisia kulttuurisia merkityskerrostumia kuin jalkapallossa. Itse nautin jääkiekosta, niin pelien katsomisesta kuin tilastomateriaalin parissa askartelusta.

En kuitenkaan ole kiekkoihminen, sisäpiiriläinen. Sen tajuan kirkkaasti joka kerta, kun kohtaan kyseisen lajin tai lajikulttuurin kielen tasolla.

Sunnuntaina katselin Canal Plusilta NHL:n välieräpeliä Anaheimin ja Detroitin välillä. Studiokommentaattori Ville Niemisen puhe – outo yhdistelmä hyperkorrektia pikkuvirkamieskieltä ja Buster-Korkeajännitys -akselilta ammentavaa tunnelmointia – herätti hilpeyden ja myötähäpeän sekaisia tuntemuksia.

Mistä mahtavat tulla tällaiset kielikuvat: “Mies on kovempi kuin yö putkassa”? (Näillä sanoilla Nieminen todellakin luonnehti Anaheimin goonia Brad Mayta.)

Yhden kerran kuultuna tuollaiset tahattomasti campia tihkuvat kielikuvat saavat hytkymään naurusta. Niissä on jotain samaa kuin maurisariolatyyppisen trash-kirjallisuuden ylilyönneissä.

Ongelma vain, että nämä sutkautukset eivät koskaan jää yhteen kertaan. Niitä saa kuulla uudestaan ja uudestaan. Jouduin aikoinaan lopettamaan Hockey Nightien katsomisen, koska en kestänyt enää kuunnella Timo Jutilan suusta “ylämummoon, ylämummoon” tai “lapa jäähän ja nimi lehteen.”

Tämä pöhöttynyt ja inflatorinen hokispiikki heijastuu myös useimpien kiekkotoimittajien teksteistä. Perussävyltään asiallisen, hieman alavireisen proosan keskeltä saattaa singahtaa häpeän tai kauhun punan poskille nostattava pompöösi vertaus (“Selänne tunkeutui vastustajan puolustuksen läpi kuin jäänmurtaja Mannerheimintien iltapäiväruuhkassa.”)

Olennaisin piirre kiekkokielessä lienee sen epäkirjallisuus, se on kömpelöä, mahtipontista ja onttoa. Siitä puuttuu viittausten taju, intertekstuaalisuus, toisin sanottuna kirjallinen traditio.

Kiekkokielessä on merkkejä ja merkityksiä, mutta ei merkityskerrostumia. Se juuri kuvastaa jääkiekolle ominaista kulttuurista ohuutta.

Siitä huolimatta nautin itse pelistä. Silloinkin, kun Suomi häviää MM-finaalissa paremmalleen.

P.S.

Olen joskus vakavissani miettinyt sellaista travestiaa, että ripottelisin omiin lehtiteksteihini samanlaisia kielellisiä miinoja kuin mihin kiekkojutuissa törmää alinomaa. “Mies on aikaansa edellä kuin Jyrki Richtin grungeparta viisitoista vuotta sitten…”

Kommentit (5)
  1. Salla Brunou
    21.5.2007, 21:46

    Tämä on hiton mielenkiintoinen näkökulma. 🙂 Loistavaa, että joku yhdistää jääkiekon ja kirjallisen analyysin. Jääkiekko ei ole minun heiniäni, mutta silti nautin suunnattomasti kun joku, vieläpä mies, yhdistää nämä asiat näin virkeällä tavalla.

    Myös taloustoimittajan taustasi on mukava laajennus näihin kirjallisiin kommentteihin. Itsekin seuraan niitä talouslehtiä, mitä TEK jäsenilleen lähettää, välillä enemmän, välillä vähemmän. Hyvä, että me salavihkaiset piilohumanistit voidaan ylläpitää kulttuurin arvostusta siellä kovassa ja kavalassa bisnesmaailmassa. 🙂

  2. Tommi Melender
    21.5.2007, 23:00

    Sanonpa sinulle, Salla, kuten Ukkola Kariluodolle Tuntemattomassa: “Tanks”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *