Kirjallisuuden ääni

“Ei ole hienompaa ääntä kuin kirjoituskoneen ääni. Kun tekstiä korjaa, näkee aikaisemman version. Tietokoneessa ensimmäinen, paras, lause katoaa. Se on vaikuttanut kirjoihin aika paljon.”

Näin tuumii Paavo Haavikko Suomen Kuvalehden (51-52/2007)haastattelussa.

Moni vanhemman polven kirjailija käsittääkseni käyttää yhä kirjoituskonetta; itse en osaisi sellaisen kanssa puljata. Luotan kynään ja paperiin. Olen kirjoittanut lähestulkoon kaiken kaunokirjallisen tekstini ensiksi käsin muistivihkoihin.

Se ensimmäinen, paras, lause säilyy, ja voin siihen halutessani palata. Jos saan käsialastani selvää, aina en saa.

Käsin raapustaminen on tuottavuuden näkökulmasta toki järjetöntä puuhaa. Mutta eihän kaunokirjallisen tekstin tekemisessä ylipäänsä ole suurta järkeä. Sillä ei tienaa rahaa eikä se tee onnelliseksi, ainakaan kovin pitkäksi aikaa. Sitä tekee, koska ei ole vaihtoehtoa. Pakolla romaanit, esseet ja runot kirjoitetaan.

Olen kuullut eräiden nuorten runoilijoiden sanovan, että heille lyriikan tekeminen on ennen kaikkea hauskaa puuhaa, leikkiä. Mutta hekin leikkivät siksi, että heidän on pakko. Tunnustivat tai eivät.

P.S.

SK:n haastattelussa Haavikko kertoo kirjoittavansa viimeistä kirjaansa. Hän ei tunne ylpeyttä kaunokirjallisesta tuotannostaan, mutta on tyytyväinen että se on tullut tehdyksi. Monen mielestä Haavikon varmaan sietäisi tuntea ylpeyttä, minunkin mielestäni. Mutta ei kai suhteellisuudentajuinen ihminen voi olla ylpeä mistään kirjoittamastaan. Häpeää hän voi tuntea, ei ylpeyttä.
Kommentit (10)
  1. “Mutta ei kai suhteellisuudentajuinen ihminen voi olla ylpeä mistään kirjoittamastaan. Häpeää hän voi tuntea, ei ylpeyttä.”

    Sää oot sit totanoin Turkkasi nyt lukenu?

  2. Tommi Melender
    21.12.2007, 20:01

    Totanoin mää… joo, kyllä mää lukenu oon…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *