Pamflettipolemiikkia

Kuten valveutuneimmat tietävät, essee on kirjallisuuden uusi kuningaslaji. (Tosikoille tiedoksi: tuo äskeinen oli sisäpiirihuumoria). Myös esseen halpahalliversio pamfletti vahvistaa asemiaan, vaikkakin useimmat viime aikoina Suomessa julkaistut pamfletit ovat olleet huteria, hutaistuja tai muutoin yhdentekeviä.

Markku Kuisman Rosvoparonien paluu edustaa pamflettitarjonnan parasta antia. Siinä yhdistyvät Kuisman laaja taloushistorian tuntemus, terävät ajankohtaishavainnot ja kuviakumartelematon poleemisuus. Pamfletti hyökkää parin vuosikymmenen ajan maailmaa hallinnutta sijoittajavetoista kapitalismia vastaan ja tölväisee siinä sivussa ilmiön suomalaista keulakuvaa, Björn Wahlroosia:

“Taloutta, yhteiskuntia ja moraalia rapauttavan menon erottamaton osa ovat olleet juuri huijausvoitot ja ylilihavat bonukset, joita Wahlroos on urhoollisesti puolustanut. Parempaan uskonvarmuuteen pystyisi vain vanha stalinisti, joka sitkeästi jaksaa uskoa kommunismin voittoon, vaikka järjestelmän mielettömyys on kaikille muille ilmeinen ja Neuvostoliittokin sortunut.”

Samaan tyyliin kuin Kuisma on ylisuuria bonuksia ja optioita arvostellut myös Warren Buffett, jota kukaan ei voi syyttää rikkaiden & menestyneiden kadehtijaksi, kuten epäilemättä Wahlroosin hengenheimolaiset syyttävät Kuisman kaltaisia markkinafundamentalismin kriitikoita.

Suurin ansio Kuisman kritiikissä on se, että hän liikkuu laveassa historiallisessa viitekehyksessä, asettaa tämän päivän ilmiöt laajempaan kontekstiin. Optioiden puolustajat eivät samaan pysty eivätkä edes pyri, koska heidän mielestään nykyinen markkinafundamentalismi ei ole historiallinen ilmiö vaan universaali totuus. Heille riittää yritysjohdon kannustinohjelmien perusteeksi se, että kallispalkkaisimmat konsultit neuvovat sellaisia käyttämään.

Suomen nousu rikkaaksi hyvinvointivaltioksi ei kuitenkaan syntynyt optiovoittoja tavoittelemalla. Uolevi Raadetta ja muita takavuosikymmenten teollisuuspatruunoita voidaan Kuisman mielestä syyttää monesta, mutta ei sitoutumisen tai riskinottohalun puutteesta. Optioita heille ei jaettu, enintään hyvää palkkaa ja elämää helpottavia etuja.

”Pelkään pahoin, ettei sellaista antaumusta ja luomisvoimaa, jolla nämä patruunat tekivät yrityksistään silloisissa mittasuhteissa nyky-Fortumia huomattavasti raskaamman sarjan menestystarinoita, osteta millään rahalla”, Kuisma sanoo.

Nykyiset palkitsemisjärjestelmät ovat Kuisman mielestä taloudellisesti perustelemattomia, yritysten tulevaisuudelle vaarallisia ja yhteiskuntamoraalille turmiollisia.
Kommentit (3)
  1. Sami Liuhto
    17.4.2010, 15:20

    Kuisma on esimerkki siitä, miksi historiaa kannattaa opiskella ja harjoittaa: saa raamit nykyisyydelle. Toinen esimerkki on Juha Siltala.

  2. Karo Hämäläinen
    18.4.2010, 14:18

    Yritysjohdon kannustinjärjestelmien suurin ongelma on se, että tilaajat (= osakkeenomistajat) saavat sitä, mitä tilaavat – ja hinnalla millä hyvänsä. Eurokannustimin porkkanoidut johtajat tekevät kaikkensa, jotta kannustinten ehdoiksi asetetut kriteerit täyttyvä. Eikä muulla ole väliä.

    Vuosituhannenvaihteessa suosittiin optioita eli kannustettiin nostamaan osakekurssia. Sitähän nostettiin ahkerasti rakentamalla kasvustooreja ja viilaamalla kvartaaliluvut sopiviksi. Saatin luotua huima it-kupla.

    Optioista alettiin siirtyä kohti tulospalkkausta. Saatiin finanssikriisi, kun investointipankit pelasivat mustaapekkaa NINJA-lainoilla ja täyttivät tulospalkkauskriteerinsä esimerkillisesti: maksimoivat tarkastelujakson tuloksen. Seuraavan jakson tulos ja -palkkiot menivät, mutta väliäkö hällä, kun miljoonat olivat jo fikassa.

    Uusin tapa Suomessa näkyy olevan se, että toimitusjohtaja / johtoryhmä perustaa osakeyhtiön, jolle palkitseva yhtiö myöntää rahalainan, jonka avulla palkittavien yhtiö ostaa palkitsevan yhtiön tälle suuntaamia osakkeita.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *