Rahan hajua
Tähän väliin taloustoimittajan epäkirjallinen huomio, tosin kirjallisuuteen läheisesti kytkeytyvä.
WSOY:n kirjallisuussätiö omistaa 2 110 000 SanomaWSOY:n osaketta. Tämä tarkoittaa, että säätiölle kilahtaa tänä keväänä parin miljoonan euron edestä osinkoja.
Panin eilen postiin WSOY:n kirjallisuussäätiölle osoitetun apurahahakemuksen. Jaettavaa riittää eikä jaettava nykyisellä osinkotahdilla käy vähiin lähivuosinakaan.
SanomaWSOY ei ole ainoa antelias osingonmaksaja, vaan Helsingin pörssin yhtiöt kaatavat osakkeenomistajilleen tänä keväänä ennätysmäärän rahaa. Osingonsaajien joukossa on lukuisia kirjallisuutta ja kirjailijoita tukevia säätiöitä ja rahastoja. Kun kapitalistilla menee hyvin, riittää köyhille runoilijoillekin murusia.
Jos joku näkee tässä moraalisia ongelmia, nähköön. Kirjailijoilla on oikeus ja velvollisuus vastustaa vallitsevaa järjestystä, oli se minkälainen tahansa.
Toisaalta: keisari Vespasianus sanoi, että raha ei haise, vaikka olisi käymäläverona kerätty.
SanomaWSOY, jossa WSOY:n kaunokirjallinen osasto on pieni ja merkityksetön pisara, on pärjännyt hyvin, kasvaa ja kannattaa. Toinen suomalaisen kulttuurin kivijalkayritys Huhtamäki sen sijaan rämpii saneerauskierteestä toiseen. Osinkoa sekin sentään nosti.
Joitakin aikoja sitten puhuttiin myös Olvista, joka lopetti kirjallisuuspalkintonsa. Jollain nettikeskustelupalstalla näin kommentin, joka oikaistakoon nyt tässä, kun asia tuli puheeksi. Keskustelija esitti palkinnon lopetetun, jotta “osakkeenomistajille jäisi enemmän”. Olvi-säätiö on Olvin suuromistaja ja jos omistajat jotain saavat, säätiö saa muiden mukana. Mitä enemmän osakkaat saavat, sitä enemmän säätiö saa. Se, miten säätiö rahansa käyttää, on säätiön (hallituksen) asia. Säätiö muistaakseni linjasi, että rahaa käytetään jatkossa enemmän lähiympäristön hyvinvointiin. Veikkaan, että Pohjois-Savossa ollaan tähän linjaukseen tyytyväisiä.