Suomi-proosaa

Näin Helsingin kirjamessujen aikaan kotimainen kirjallisuus on vahvasti esillä paitsi itse messutapahtumissa myös tiedotusvälineissä.

Uudessa Suomen Kuvalehdessä on pitkä artikkeli otsikolla “Romaani sairastaa”. Siinä listataan yhdeksän syytä, miksi “kotimainen proosa ei innosta”. Juttuun on rakennettu poleeminen kärki keskustelun ja mielenkiinnon herättämiseksi.

Olen mukana jutussa yhtenä haastateltavana. Kerroin toimittajalle näkemyksiäni siitä, mitä hyvää ja mitä huonoa näen suomalaisessa kertomakirjallisuudessa. Sain tarkistaa sitaattini etukäteen. Taisin tarkistaa vähän huolimattomasti, sillä sanon jutussa: “Jos kirjailija haluaa kosketella suuria joukkoja, aikoo myydä kirjojaan tai voittaa Finlandia-palkinnon, hänen on mentävä viihdeohjelmaan.”

No, eihän se näin mene. Ei kirjailijan tarvitse sentään mennä viihdeohjelmaan voittaakseen Finlandia-palkinnon. Antti Hyry on siitä elävä esimerkki. Mutta suuret joukot kirjailija kyllä tavoittaa varmimmin viemällä nimiinsä tämän suurimman suomalaisen kirjallisuuspalkinnon. Uuniakin myytiin monin verroin enemmän kuin olisi myyty ilman Finlandiaa.

Suomen Kuvalehden jutussa on tärkeitä huomioita, mutta koska se on poleemisesti rakennettu, mukaan mahtuu toki myös kärjistyksiä ja yleistyksiä.

Toisaalta kulissien takana kirjallisuusväen keskuudessa näitä asioita ruoditaan monesti paljon roisimminkin. Ääripäässä varmaankin runousihmisten kommentit siitä, kuinka kotimainen lyriikka on rikkaudessaan ja monimuotoisuudessaan kuin valtameri kotimaisen proosan kuralätäkköön verrattuna. Se on tietysti ns. läppää, eikä kukaan varmaan sellaista esittäisi omalla nimellään julkisesti. Niin sanotuilta tavallisilta lukijoilta taas kuulen usein, etteivät he juurikaan lue suomalaisia romaaneja. Ulkomaiset ovat kuulemma niin paljon parempia.

Jääkiekkoilijoilla on sanonta: “Et ole koskaan niin hyvä kuin kovimmat kehujat väittävät etkä koskaan niin huono kuin kovimmat haukkujat väittävät.” Pätee myös suomalaiseen proosaan. Tuossa Suomen Kuvalehden jutussakin nostetaan esiin myös hyviä puolia kirjallisuudestamme, ja totta on, että suuresta massasta nousee esiin erinomaisia teoksia vuosittain.

Vaikka olen sanonut, että kertomakirjallisuus puhuttelee minua harvoin, en koe että syynä siihen olisi kotimaisen proosan heikkous. Ei taivas aukea mitenkään huikaisevana ulkomaisenkaan proosan puolella.

Kommentit (11)
  1. kiitos tommi tosta suomen kuvalehden digilinkistä, yritin turhaan etsiä lehteä täältä raseborgin kaupungista. silja hiidenheimo ehdotti että puheltais tän(kin) pohjalta huomenna messuilla aino-lavalla klo 10.30-11.30 eli kuulemisiin! -m

  2. Tommi Melender
    25.10.2013, 16:42

    Ehkä tätä puheenaihetta ei nyt tässä tilanteessa voi välttää, vaikka en siitä kauheasti innostukaan…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *