Valitse puolesi: Linna vai Meri

Olin kouluiässä innokas Väinö Linnan lukija. Kuudennella luokalla paukutin ainekirjoituksiini sivukaupalla taistelukuvauksia, joita sävyttivät Tuntemattomasta tutut tokaisut (“Niin kuolee suomalaista nyt”). Varttuessani menetin tyystin kiinnostukseni Urjalan miehen tuotantoon. Vasta joskus kolmekymppisenä aloin lukea uudestaan Tuntematonta ja Pohjantähteä. Linna on minulle taas tärkeä suomalainen kirjailija.

Jos pitäisi valita paras suomalainen sotakirja, ei olisi muita vaihtoehtoja kuin Tuntematon tai Veijo Meren Manillaköysi. Kirjoina ne ovat kovin erilaisia, noudattavat erilaisia romaanioppeja. Linna ankkuroituu realismin perinteeseen, etenee romaanitaiteen suurten klassikoiden viitoittamaa tietä. Meri taas edustaa suomalaisen kirjallisen modernismin etujoukkoa. Meren todellisuus on groteski, absurdi, nyrjähtänyt, aikamoisen kaukana Linnan sangen selväpiirteisestä todellisuudesta.

Luin hiljattain Yrjö Varpion Linna-elämäkerran, jossa yhtenä juonteena on Linnan katkerasävyinen vastakkainasettelu helsinkiläisten modernistien kanssa. Modernisteille Linna oli eilispäivän hahmo, jota katsottiin nenänvartta pitkin. Linna taas tunsi kiukkua, osin voimatonta ja alemmuudentuntoista kiukkua, näitä kirjallisia nousukkaita kohtaan.

Tuon ajan kuvioissa moni valitsi puolensa. Jos valitsi modernistit, arvosti Merta, mutta ei Linnaa. Nyt vuosikymmeniä myöhemmin miesten teoksia lukevat voivat keskittyä teoksiin ilman aikalaiskontekstin tuottamaa taustameteliä.

Mistä tämä kertoo? Mielestäni siitä, että kulloisetkin kirjallisen elämän valtakamppailut ovat vähämerkityksellisempiä kuin miltä ne tuntuvat niiden temmellyksessä koheltavien mielessä. Tärkeitä ovat kirjat. Vain ne jäävät jäljelle, jos ovat jäädäkseen.

Ketä kiinnostaa 30 vuoden kuluttua suomalaisessa lyriikassa viime vuosina käydyt väännöt modernistien ja kielikoululaisten (huonoja nimilappuja molemmat) välillä? Ehkä kirjallisuushistorioitsijoita, mutta tuskin runouden lukijoita. 30 vuoden kuluttua kirjallisia piirejä elähdyttävät ihan toiset kiistanaiheet.

Kommentit (1)
  1. Aivan samaa ajattelin Varpio Linnaa lukiessani. Modernistien ja “kainuulaisten” tai Otavan ja WSOY:n vastakkainasettelu sai kirjassa nykylukijan kannalta yllättävän suuren osan.

    Nykyäänhän Veijo Meri voi tunnustaa pojakseen miehen, joka kirjoittaa kunnioittavan esipuheen Väinö Linnan koottuihin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *