Vuoden 2018 kirjalliset kohokohdat

Kun ryhdyin laatimaan perinteistä tilinpäätöstä kuluneen vuoden parhaista kirjoista, minusta tuntui että 2018 on ollut laimea. Ylivoimaisia kohokohtia ei noussut esiin.

Olen lukenut tänä vuonna uutuuskirjoja tavallista vähemmän ja ehkä tavallista innottomammin. Siihen ovat vaikuttaneet työkiireeni: olen palkkatöiden lomassa kirjoittanut romaanin (Rautakausi) ja puolikkaan esseekirjan (Sinikka Vuolan kanssa tehty Maailmojen loput). Uuvahdin jossain loppukesän ja alkusyksyn vaiheilla, eikä kirjojen parissa oleskelu maittanut.

Vuoden 2018 listani kärkipaikat täyttyvät amerikkalaisella kirjallisuudella, mikä on ja ei ole sattumaa. Olen amerikkalaisen kirjallisuuden ystävä ja myös arvostan sitä paljon enemmän kuin vaikkapa Ruotsin Akatemia.

Romaanit:

Rachel Kushner: The Mars Room

Kushnerin edellinen romaani, 1970-luvun radikaaleihin taidepiireihin sijoittuva The Flamethrowers, lukeutuu tämän vuosikymmenen suosikkiromaaneihini. Odotukset olivat korkealla, kun tartuin The Mars Roomiin, ja aavistelin, etteivät ne täyttyisi. Aavistelut unohtuivat nopeasti, sillä Kushnerin uutuus voitti minut puolelleen. Romaanin tapahtumat sijoittuvat amerikkalaiseen vankilaan, jossa naispuolinen päähenkilö istuu kahta elinkautistuomiota surmattuaan ahdistelevan miehen. The Mars Roomissa on tendenssimäisyyttä, mutta onneksi se ei typisty aiheromaaniksi. Kerrotaan, että Kushnerin työhuoneen seinällä on kirje Don DeLillolta, jonka DeLillo lähetti kiitokseksi Kushnerin esikoisromaanista. Tyyliltään nämä kirjailijat eivät ole lähisukua, mutta molemmilla on poikkeuksellinen kyky kirjoittaa proosalauseita, jotka lävistävät poliittiset, kulttuuriset ja psykologiset kerrostumat.

Novellit, lyhytproosa:

Ben Marcus: Notes from the Fog

Marcusin edellinen romaani oli hienoinen pettymys, mutta Notes from the Fog liikuttelee minussa juuri oikeita kytkimiä. Siinä on sopivassa suhteessa perinteistä novellimaista kerrontaa ja häröilevää kokeilevuutta. Avausteksti kertoo pojasta, joka kieltää vanhemmiltaan halaukset ynnä muut tavanomaiset hellyydenosoitukset ja uhkaa kannella niistä seksuaalisena häirintänä. Marcus on aikaisemminkin kirjoittanut viiltävästi aikuisten ja lasten välisistä suhteista, mutta Notes from the Fogin avausteksti on napakymppi tällä saralla. Kaikkiaan kirjasta jäi hieman häiritsevä olo, mikä on minulle todiste tärkeästä lukukokemuksesta.

Esseet:

Joshua Cohen: Attention

Olen pitänyt Cohenia nerokkaana prosaistina. Lauseiden tasolla hän ei ole mitenkään suvereeni, mutta hänen ensyklopedisen laaja yhdistely- ja ajattelukykynsä vaikuttaa. Paha kyllä Cohen ei ole oppinut tulemaan toimeen neroutensa kanssa, eikä ole onnistunut vielä kirjoittamaan todella vahvaa romaania. Attention on parasta mitä olen häneltä lukenut, eikä lähivuosilta ole ylipäänsä tullut vastaani montakaan yhtä eläväistä kaunokirjallisiin aiheisiin keskittyvää esseekokoelmaa. Cohen riemastuttaa niin älyllään, herkkyydellään, vihaisuudellaan kuin piruilullaan. Lyhyehkö ”haastattelumuotoinen” teksti Slavoj Žižekistä tiivistää herkullisesti muotifilosofin maneerien taakse kätkeytyvät paradoksit ja ristiriidat.

Lyriikka:

Terrance Hayes: American Sonnets for My Past and Future Assassin

Runoutta olen lukenut tänä vuonna niukasti. Hayesin sonetit pitivät minut valveilla yhden yön ja kummittelivat mielessäni päiväkausia sen jälkeen. American Sonnetsin 70 runoa on kirjoitettu Donald Trumpin virkakauden ensimmäisten kuukausien aikana. Hayes yhdistelee niissä Yhdysvaltain myrkyllistä nykypolitiikkaa vähintään yhtä myrkylliseen poliittiseen historiaan. Sonettien sävy- ja tunnemaailma on voittopuolisesti musta, mutta Hayes osaa taitavilla poeettisilla siiroilla väläyttää väliin myös kirkkaampaa värikirjoa tai vähintäänkin ambivalenssia.

Tieto:

Adam Tooze: Crashed: How a Decade of Financial Crises Changed the World.

Kymmenen vuoden takainen finanssikriisi on poikinut valtaisan määrän kirjoja. Adam Toozen Crashed saattaa olla niistä paras. Useimmat finanssikriisiä koskevat analyysit kiertyvät Yhdysvaltain ympärille, mutta Tooze korostaa, että se ei ollut sen paremmin amerikkalainen kuin perinteisessä mielessä kansantaloudellinen ilmiö. Tooze moittii poliittisia päättäjiä kriisiä edeltäneestä sokeudesta. Talousliberaali valtavirta näki uhkakuvia lähinnä julkisen sektorin velkaantumisessa ja vallankäytössä, mutta spekulatiivisen rahan rakentaman korttitalon kaatoivat velkavivulla pelanneet markkinatoimijat. Euroalueen velkakriisi oli finanssikriisin seurannainen, ei erillinen kehityskulku. Uusi romahdus saattaa vaania nurkan takana, koska velkaongelmat eivät ole maailmasta hävinneet ja finanssijärjestelmä on edelleen haavoittuvainen.