Anzion mukaan
Anzion mukaan

Kuukausi: kesäkuu 2015

Yötön yö ja ammattiyhdistysliikkeen syvä uni

Tiesitkö tätä: jo lähes puolet Microsoftille työtä tekevistä on freelancereita tai itsensä työllistäviä. Kannattaa lukea. Eikä Microsoft ole suinkaan ainoa lajissaan. Kehitys on paitsi kiihtyvä, myös luonnollinen, koska enää edes monikansallisilla suuryrityksillä ei ole työtä…

  • 2

Korttelikaupassa Töölössä sunnuntaina klo 19.10

En tiedä mistä hän tuli, mutta siinä hän oli. Vanha mies katsoi haalistuneilla silmillään omiani. Katseessa oli häivähdys menneestä terävyydestä. Joskus tuo katse oli ollut pistävä. Sanoi sanottavansa. Ja korosti vielä tietävänsä, mistä puhuu. Uurteiset…

  • 0

Rakas Poliisihallitus, kirjoitan sinulle nyt ensimmäistä kertaa

Syy tähän neitseelliseen avautumiseen on kiitollisuuden tunne. Olen onnellinen, koska suojelet minua pahalta. Ja eritoten siitä, että olet nyt suuressa viisaudessasi löytänyt sen kaikkein pahimman, jolta minua varjella. Kielsit Veikkauksen ja Raha-automaattiyhdistyksen pelien nykyisenkaltaisen markkinoinnin,…

  • 0

SIITÄ PYÖRÄSTÄ, JONKA TONI SAI

En yleensä liikutu uutisia lukiessani. Tänään itkin. Mutta ennen tähän syytä selittäessäni teen paljastuksen. Olen nuoruudessani kärsinyt vankeusrangaistuksen. Tuomio tuli siiviilipalveluksen välttämisestä. Eli suomeksi: aseista kieltäytymisestä. 9 kk ehdotonta. Olin teininä kirkasotsainen idealisti, jonka mielestä…

  • 0